Fred Vargas: Un peu plus loin sur la droite

 

Fred Vargasin Un peu plus loin sur la droite on toinen kirja Kolme evankelistaa -sarjassa. Se on suomennettu nimellä Muistoksi käynnistäsi. Alkuperäistä nimeä vastaisi paremmin vaikka Hieman oikealle (ilman mitään poliittista merkitystä), mutta suomalaisella nimelläkin on perusteensa. Tässä kirjassa evankelistoista esiintyvät vain Marc ja Lucien ja Lucienkin vain loppupuolella. Marc, Lucien ja Mathias ovat oikeasti historioitsijoita, joiden on vaikea löytää alansa töitä ja jotka asuvat yhdessä vuokralla vanhassa ränsistyneessä talossa.

Marc on ajautunut auttamaan Louis Kehlweileria, joka on ollut töissä sisäasiainministeriössä, mutta saanut sieltä ilmeisesti potkut. Hän on aika erikoinen henkilö, kuljettaa taskussa mukanaan lemmikkisammakkoaan Bufoa. Kehlweiler löytää Pariisissa koiran jätöksistä ihmisen varpaan luun. Hän epäilee, että luuhun liittyy rikos. Melkoisen salapoliisityön jälkeen luu johtaa Kehlweilerin Bretagneen, pikkukylään nimeltä Port-Nicolas. Siellä asuu viikoittain Pariisissa käyvä insinööri Sevran ja hänen pitbullinsa. Murhasta on tietysti kysymys, mutta kuka on syyllinen ja mikä on motiivi? Kehlweiler tekee rohkeita päätelmiä, ja lopussa on suunniteltava uhkarohkea ansa, jotta murhaaja saadaan kiinni. Historioitsijat ovat hyödyllisiä apulaisia. Pääjuonen sivussa Kehlweiler selvittää yhden häntä vuosikausia vaivanneen sota-aikana tehdyn rikoksen.

Pienestä kylästä löytyy erikoisia tyyppejä alkaen kunnanjohtajasta, josta ei saa otetta. Kylän toiminnan keskus on kahvila, jossa kaikki käyvät ja jossa juorut leviävät. Kyläläiset tietävät toisistaan kaiken, mutta eri asia on, kerrotaanko tietoja ulkopuolisille. Vargasin tyylistä omanlaistaan huumoria on varsinkin kirjan alkupuolella ja dialogissa, mutta tässä päädytään niin vakaviin rikoksiin, että tunnelma synkkenee samaa tahtia kuin sade Bretagnessa lisääntyy.

Loppuhuipennuksen jälkeen kirja päättyy sanoihin, joita siinä käytetään usein:

”Je veux une bière.”

Suomenkielisestä kirjasta on kirjoitettu mm. blogeissa Oksan hyllyltä ja Tuijata.Kulttuuripohdintoja.

Fred Vargas: Un peu plus loin sur la droite
J’ai lu 1996, 254 s.

Fred Vargas: Pystyyn, kuolleet!

Ostin vuosia sitten Ranskasta Fred Vargasin dekkarin Un peu plus loin sur la droite, jota en ole vieläkään lukenut. En ostaessani huomannut, että kirja on toinen osa Vargasin Kolme evankelistaa -sarjasta. Nyt luin sarjan ensimmäisen osan Pystyyn, kuolleet! ajatuksena, että ehkä näin saisin luetuksi myös toisen osan.

Kolme historioitsijaa, Marc, Mathias ja Lucien, ovat kukin tahollaan joutuneet rahapulaan. Heidän ammatilliset erikoisalansa ovat erilaisia. Marc tutkii keskiaikaa, Mathias esihistoriaa ja Lucien ensimmäistä maailmansotaa. He eivät löydä rahoittajia tutkimuksilleen ja haalivat toimeentulonsa satunnaisista lähteistä. He päättävät vuokrata yhdessä vanhan ränsistyneen talon, jonka saavat asuttavakseen halvalla, kun lupaavat korjata taloa. Heidän lisäkseen sinne asettuu asumaan Marcin eno ja kummisetä Vandoosler, ex-poliisi, joka on saanut potkut. Hän nimeää nuoret asuinkumppaninsa uudelleen.

”Kaikki kolme miestä olivat omituisesti liimautuneet kukin yhden suuren ikkunan ääreen ja katsoivat pihaan iltahämärässä. Näiden holvikaarten alla seistessään he olivat kuin kolme selin käännettyä patsasta. Lucien vasemmalla, Marc keskellä, Mathias oikealla. Pyhä Luukas, Pyhä Markus ja pyhä Matteus, jokainen kivettyneenä omaan alkoviinsa.”

Tapahtumat lähtevät liikkeelle puusta. Evankelistojen naapuritalon puutarhaan ilmestyy yöllä puu, jota talon asukkaat eivät ole istuttaneet. Kuukauden mietittyään talon rouva Sophia pyytää naapureiltaan palvelusta. Hän haluaa, että he kaivavat kuopan ja tarkistavat, ettei puun alle ole haudattu jotain, mitä siellä ei pitäisi olla. Korvaus kaivamisesta on avokätinen. Puun alta ei löydy mitään, mutta jonkin ajan kuluttua Sophia katoaa. Evankelistat alkavat selvittää katoamista yhdessä Vandooslerin kanssa. Ensimmäinen ruumis ilmestyy tarinaan vasta yli sadan sivun jälkeen.

Fred Vargasin tyyli on mietiskelevä, pohdiskeleva, suorastaan filosofinen. Samaan tapaan hän on kirjoittanut Adamsberg-sarjaansa, jonka kirjoista olen lukenut muutaman. Kolme evankelistaa ovat myös sopivia kohteita lempeälle huumorille. Rajua toimintaa ja jännitystä kaipaavien kannattaa valita luettavakseen jotakin muuta kuin Vargasia, vaikka kirjan lopussa on melkoisia kiemuroita ennen kuin oikea murhaaja saadaan kiinni. Kaikkein tärkein on kuitenkin vastaus tähän kysymykseen: Kuka istutti puun?

Fred Vargas: Pystyyn, kuolleet!
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2019, 3. painos, 299 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 2002
Ranskankielinen alkuteos Debout les morts 1995

***********

Evankelistojen asumismuoto saa tämän kirjan sopimaan Helmet-haasteen kohtaan 42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä.

Kesän dekkareita: Holt, Vargas, Wennstam

Anne Holt: Minkä taakseen jättää

Rikosta ratkaisevat psykologi ja juristi Inger Johanne Vik ja komisario Yngvar Stubø. Inger Johanne Vikillä on kokemusta FBI:sta. Nykyisin hän työskentelee yliopistossa tutkijana. Hän on eronnut ja hänellä on alle kouluikäinen tytär, jolla on lääkäreille mysteeriksi osoittautunut kehityshäiriö. Inger Johanne Vik auttaa poliisia rikollisen profiloinnissa. Yngvar Stubø on hieman alle viisikymppinen leski. Inger Johannen ja Yngvarin välillä on varovaista kiinnostusta. Tutkittava rikos on lasten sarjamurha. Lapset kidnapataan ensin ja he löytyvät vähän myöhemmin surmattuina tavalla, jonka selvittäminen kestää kauan. Lapsiin kohdistuvat rikokset kuohuttavat koko Norjaa. Fyysisiä raakuuksia ei kuvata. Murhien motiivi on ihmissuhteisiin liittyvä kosto. Se käy heti selväksi tekstistä, joka löytyy jokaisen uhrin luota. Minkä taakseen jättää on keskinkertainen dekkari, ei mitenkään erikoinen. Kirja olisi vaatinut tiivistämistä. Inger Johanne tutkii yhtä vanhaa rikosta yliopistotyönsä vuoksi ja kyseistä tutkimusta kuvataan turhan paljon. Se ei liity varsinaiseen aiheeseen muuten kuin lopussa selviävän epäuskottavan sattumuksen kautta. Loppuratkaisussa on toinenkin sattuma, joka on kovin epätodennäköinen. Norja on melko pieni maa, mutta ei sentään mahdottoman pieni.

Fred Vargas: Neptunuksen sauva

Vargasin dekkareiden viehätys perustuu komisario Jean-Baptiste Adamsbergiin. Hän on oman tiensä kulkija, ”pilvien lapioija”. Läheisin apulainen on tietokirjamuistilla varustettu ylikonstaapeli Danglard. Neptunuksen sauvassa myös ylikonstaapeli Violette Retancourt on Adamsbergille korvaamattoman tärkeä. Adamsberg on monelle vuosikymmenelle levittäytyneen murhien sarjan jäljillä. Hän tunnistaa yhteen kuuluvat murhat aseen perusteella. Ase on talikko, joka on kolmipiikkinen kuten Neptunuksen sauva. Rikoksen motiivi on niin monimutkainen, että lukijan on lähes mahdotonta arvata sitä, vaikka tekijä on tiedossa lähes koko ajan. Kuten yleensäkin Adamsberg-dekkareissa pidin eniten kirjan tunnelmasta. Se on jopa hieman yliluonnollinen, koska Vargas punoo tarinoihinsa vanhoja myyttejä. Aiemmin lukemissani on ollut muun muassa ihmissusia ja vampyyreita, paitsi että ei oikeastaan ollutkaan. Kaikki on lopulta aivan realistista. Tunnelman ja Adamsbergin hahmon vuoksi kirja kestää myös käänteet, joista en pitäisi jossain toisessa dekkarissa, esimerkiksi sen että Adamsberg itse hyvin ennalta arvattavasti joutuu rikollisen  juonien kohteeksi. Jostain syystä Adamsberg-sarjaa ei ole suomennettu järjestyksessä. Neptunuksen sauva on sarjan neljäs osa. Myöhempiin osiin tutustunut lukija tietää hieman häiritsevästi Adamsbergin yksityiselämästä asioita, jotka selviävät miehelle itselleen tässä kirjassa.

Katarina Wennstam: Tahra

Tahra on psykologinen rikosromaani. Se ei ole jännittävä, vaan sen ansiot ovat käsitellyissä aiheissa: ihmiskauppa, prostituutio ja ennen kaikkea seksin ostaminen rikoksena.

”Häntä kuohuttaa että kaikkia kiinnostavat vain parittajat, ettei kukaan tahdo tajuta että asiassa on kyse tavallisista yksinkertaisista markkinavoimista. Ilman ostajia ja heidän rahojaan ei ole kysyntää. Ilman kysyntää ei tarvita tavarantoimituksia.”

Lainauksen ’hän’ on isoa bordelliliigajuttua hoitava syyttäjä Madeleine Edwards, joka taistelee miesvaltaisessa syyttäjälaitoksessa sen puolesta, että myös seksin ostajat saataisiin tuomituksi. Laki on voimassa, mutta sitä sovelletaan hölläkätisesti. Madeleinea enemmän kirjassa ovat esillä julkkisasianajaja Jonas Wahl ja hänen toimittajavaimonsa Rebecca, heidän tarinansa, heidän lapsensa, heidän ihanteellinen avioliittonsa ja se millaiseen tyhjyyteen he ovat päätyneet. Tahrassa tartutaan tärkeään aiheeseen, mutta kirja on liiankin osoitteleva. Lukijan omalle oivallukselle ei jää tilaa.

Anne Holt: Minkä taakseen jättää

Suomentanut Katriina Savolainen

Gummerus 2005, 413 s. (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 2003)

Norjankielinen alkuteos Det som er mitt 2001

Fred Vargas: Neptunuksen sauva

Suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2017, 464 s.

Ranskankielinen alkuteos Sous les vents de Neptune 2004

Katarina Wennstam: Tahra

Suomentanut Laura Beck

Otava 2011, 431 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Smuts 2007

***********

Neptunuksen sauva oli nostettu kirjastossa kesän lukusuosituksia esittelevälle pöydälle, joten sijoitan sen Helmet-haasteessa kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Jalattomat, elottomat on Fred Vargasin komisario Adamsberg -sarjan kuudes kirja. Olen lukenut kaksi ensimmäistä. Yhtään ei haitannut, että en edennyt ilmestymisjärjestyksessä.

Dekkari alkaa Lontoosta, jossa Adamsberg ja apulaiskomisario Danglard osallistuvat eurooppalaisten poliisien konferenssiin. Konferenssi ei ole aiheena, vaan makaaberi löytö, jota pariisilaispoliisit joutuvat todistamaan lontoolaisen kollegansa kanssa Highgaten hautausmaan vanhan osan portilla. Olen käynyt Highgatessa, joten kirjan alkuun oli helppo eläytyä.

Kun Adamsberg ja Danglard palaavat kotiin, he saavat tutkittavakseen harvinaisen brutaalin murhan. Lontoolaista prologia ei olisi, elleivät tapahtumat liittyisi toisiinsa. Joutuupa Adamsberg matkustamaan Serbiaankin, ennen kuin koko rikostarina selviää.

Edellisessä lukemassani Adamsberg-dekkarissa oli ihmissusia, tässä taas vampyyreja. Kaikki tietävät, että kumpiakaan ei ole olemassa, joten ne ovat kirjoissa vain hämäykseksi. Tosin tässä kirjassa joudutaan kaivautumaan syvälle vanhoihin uskomuksiin, minun makuuni vähän liiankin syvälle. Vargas harrastaa ilmeisesti juoniensa sitomista myyttisiin kauhutarinoihin.

Komisario Adamsberg on edelleen oma kummallinen itsensä. Hän unohtuu välillä kulkemaan pilvissä, kuten jotkut hänen alaisensa ajattelevat. Muutenkin Vargasin luomat poliisit ovat aika omalaatuisia. Enpä usko, että tuollaiset poliisit ratkaisisivat oikeita rikoksia. Kirjan hahmoina he ovat herkullisia. Esimerkiksi ylikonstaapeli Violette Retancourt, luotettava realisti, 180 senttiä ja 110 kiloa ja nopeampi juoksija kuin kukaan miehistä, tai nuori konstaapeli Estalère, ”jonka vihreät silmät olivat aina selällään jatkuvasta hämmästyksestä”.

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2017, 3. painos, 527 s. (1. painos 2010)

Ranskankielinen alkuteos Un lieu uncertain 2008

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

Kuriton mies nurin on toinen lukemani Fred Vargasin komisario Adamsberg -dekkari. Ensimmäinen oli Sinistenympyröiden mies. Kirja oli minulla kesän ulkomaanmatkan lukemisena, koska halusin mukaan jotakin kevyttä (sisällöltään ja massaltaan). Tulin lukeneeksi ainoastaan lentokoneessa, kuten usein käy, ja luin kirjan loppuun vasta Suomessa.

Kuriton mies nurin on vähän outo dekkari. Siinä on ihmissusiaihe, joka sai ainakin minut välillä tuntemaan, että luin satukirjaa. Kirjassa ei suinkaan uskoteltu, että ihmissusia olisi olemassa, vaan tapahtuneille murhille ja lampaiden raateluille etsittiin oikeaa syytä. Ihmissusista ja niihin liittyvistä ranskalaisista myyteistä puhuttiin kuitenkin koko ajan. On vaikea uskoa, että nykyaikana Ranskassa edes syrjäisimmillä vuoristoseuduilla joku uskoisi ihmissusiin.

Kirjasta vei mielenkiintoa se, että syyllisen arvasi viimeistään puolivälin paikkeilla. Tapaus oli niin ilmiselvä. Syy murhiin selvisi vasta lopussa, mutta tekijä aikaisemmin.

Itse komisario Adamsberg esiintyy tässä kirjassa aika vähän. Enemmän liikutaan hänen entisen rakastettunsa Camillen ja tämän vuoristolaisystävien parissa. Adamsbergin erikoiset toimintatavat ja poikkeuksellinen ajatuksenjuoksu kuitenkin ratkaisevat jutun. Komisarion työtoveri Danglard, joka vain pistäytyy tässä kirjassa, ei ymmärrä, miten Adamsberg menettelee.

”Adamsbergin ajatuskulkujen seuraaminen oli kuitenkin liikaa Danglardin hermoille. Komisarion ajatukset nimittäin olivat luonteeltaan epämääräisiä, olomuodoltaan kaasun, nesteen ja kiinteän aineen välimailta, ja kaiken kukkuraksi niillä oli tapana kasautua yhteen muiden, näennäisesti täysin asiaan kuulumattomien ajatusten kanssa. Kun Danglard neulanterävässä mielessään jaotteli, lajitteli ja sarjoitti faktoja ja pusersi niistä järjestelmällisiä ratkaisuja, Adamsberg sekoitti analyysitasot, eteni vaiheesta toiseen väärässä järjestyksessä, hajotti syyt ja seuraukset, tavoitteli tuulta. Ja loppujen lopuksi hän kiskoi totuuden kaaoksen keskeltä kummallisella hitaalla tavallaan.”

Pokkarin kansi on niin pimeä, että siitä tuskin näkyy mitään. Siksi laitoin kuvaksi villisian porsaan, vaikka se ei ole sen enempää lammas kuin ihmissusikaan.

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

Gummerus, Loisto-pokkari 2007, 2. painos, 376 s.

Suomentanut Marja Luoma

Ranskankielinen alkuteos L’Homme à l’envers 1999

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Saksalainen ystäväni suositteli minulle ranskalaisen Fred Vargasin dekkareita. Fred Vargas on pseudonyymi ja kirjailija on nainen. Löysin kirjastosta Sinisten ympyröiden miehen, jossa Vargas esittelee päähenkilönsä komisario Adamsbergin.

Adamsberg on tässä kirjassa juuri siirtynyt Pyreneiltä Pariisiin. Hänen lähin apulaisensa on älykäs, mutta liikaan alkoholiin taipuvainen ylikonstaapeli Danglard. Adamsberg on hyvin erikoislaatuinen poliisi. Hänen tutkimusmenetelmänsä eivät ole tavanomaisia, vaan hän saa jutut ratkaistuksi miettimällä ja päättelemällä, eikä esimerkiksi niinkään rikosteknisiin tutkimuksiin perustuen. Jopa jonkinlaiset ennakkoaavistukset ovat käytössä.

"Murhaaja nauttii nähdessään toisen kärsivän, anovan armoa, tekevän kuolemaa, murhaaja nauttii repiessään uhrinsa rikki. Ihmisestä ei tietenkään aina näe sellaista heti, mutta silti voi aavistaa, että kaikki ei ole kohdallaan, toisesta ihmisestä voi aistia sen verran, että hän huokuu liikaa jotakin, jokin on karannut käsistä. Joskus on kyse julmuudesta, käsitätkö? Julmuus on saanut vallan.”

Pariisin kaduille on alkanut ilmestyä öisin sinisiä liituympyröitä, joiden sisällä on aina joku kadulta löytynyt esine kuten olutpullon korkki, silmälasin linssi tai korvakoru. Adamsberg seuraa löytöjä jo ennen kuin ympyröiden sisällä on mitään vakavampaa, joka hänen aavistuksensa mukaan on tulossa. Ja kuolleen kissan ja vauvanuken jälkeen ympyrän sisällä onkin ensimmäinen ruumis.

Pariisi on tietysti tapahtumapaikaksi hieno valinta. Vargasin dekkari on sen tyyppinen, että myös poliisien yksityiselämää seurataan jonkin verran. Adamsberg on naisia miellyttävä poikamies, mutta hänen todellinen rakastettunsa on jättänyt hänet. Danglard on viiden lapsen yksinhuoltaja. Hänetkin vaimo on jättänyt.

Sinisten ympyröiden mies on aika tavanomainen rikosromaani Adamsbergin omalaatuisuudesta huolimatta. Vähän liikaa aikaa käytetään hänen filosofisiin pohdintoihinsa ja metodien ihmettelyyn. Välillä lukija huomaa, että omat ajatukset ovat karanneet kauas kirjan sivuilta. Vargasin myöhemmät dekkarit ovat saaneet useita kansainvälisiä palkintoja, joten taso on ilmeisesti noussut tämän kirjan jälkeen.

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2007. 301 s.

Ranskankielinen alkuteos L'Homme aux cercles bleus, 1996