Saksalaisen Simone Buchholzin
dekkareita on kehuttu blogeissa (mm. Kirsin kirjanurkassa), joten päätin kokeilla
Revolverisydäntä. Se on ensimmäinen kirja syyttäjä Chastity Rileysta kertovassa
sarjassa. Tapahtumapaikka Hampuri lisäsi kiinnostusta. Olen käynyt siellä, ja
on aina mukavampi lukea edes jollakin tavalla tutusta kaupungista kuin täysin
tuntemattomasta paikasta.
Alku ei ollut lupaava, kun Chastity
osoittautui elämässään eksyksissä olevaksi, traumatisoituneeksi, yksinäiseksi
ja liikaa ryyppääväksi. Näitä hahmoja dekkarit ovat pullollaan. Mutta pikkuhiljaa
kirja veti mukaansa. Syynä oli tunnelma ja tekstin tyyli, jossa on piirteitä
kovaksikeitetystä rikoskirjallisuudesta. Miljöö on Hampurin pahamaineinen Sankt
Pauli, Reeperbahnin ympäristö ja läheinen Elben rannan satama-alue.
”Kello on viittä vaille puoli
yksitoista. On säkkipimeää ja tuulee kuin venäläisissä elokuvissa.
Vastarannalla välkkyy ja huohottaa teollisuusromantiikka, vaivihkaa ja
pidättyväisesti, yötilaan asetettuna. Nostan trenssitakkini kauluksen pystyyn,
työnnän kädet taskuihin ja kävelen hitaasti vettä kohti yrittäen mukauttaa
askeleeni huojuntaan ja liukkaisiin puulankkuihin.”
Seudulla liikkuu sarjamurhaaja,
jonka kohteena ovat yhden klubin tanssitytöt. Syyllisen tietää heti, kun hän
ensimmäisen kerran ilmestyy näkyviin. Revolverisydämessä pääasia ei ole
poliisityön kuvaus, vaan – toistan – tunnelma. Chastityn erikoiskyky astuu
esiin. Hän pystyy kaivautumaan rikollisen mieleen.
”On tiedettävä, miltä pahuus näyttää,
jotta sen tunnistaa, kun se tulee vastaan.”
Chastity
Riley -dekkareita voin hyvinkin lukea lisää.
Neuhausin
Bodenstein-Kirchhoff
-kirjat ovat Buchholziin
verrattuna hyvin perinteisiä poliisidekkareita. Ennen Susihukkaa
olen lukenut niistä
neljä aiempaa (Eine unbeliebte Frau, Mordsfreunde, Tiefe Wunden ja
Lumikin on kuoltava). Kolmea ensimmäistä ei ole suomennettu. Susihukka
on sarjan kuudes osa, joten viides, Joka tuulen kylvää, jäi ainakin
toistaiseksi lukematta.
Susihukka alkaa,
kun Mainista löytyy nuoren tytön ruumis. Jokeen on päätynyt myös yksi
aikaisempi samantapaisen murhan uhri. Tuo tapaus on jäänyt selvittämättä, mutta
saattaa liittyä tähän uuteen. Läheisellä asuntovaunualueella asustaa
ehdonalaiseen päässyt pedofiliasta tuomittu entinen huippujuristi. Hän on
ilmeinen epäilty.
Murhan tutkimusten
rinnalla kulkee kansallisesti kuuluisan tv-juontajan tarina. Hän on päässyt
sensaatiomaisen jutun jäljille. Tämä juonihaara liittyy tietysti ennen pitkää
ensimmäiseen.
Susihukan aiheena
on pedofilia. Mitään vastenmielisiä kuvauksia ei ole, kuten ei Neuhausilla
yleensäkään. Ennemminkin esillä on rikoksen vaikutus uhrin käytökseen ja
myöhempään elämään.
Kirjassa
annetaan harvinaisen selviä vinkkejä syyllisistä, joten loppuratkaisu ei ole
yllätys.
Kirchhoffin
ja Bodensteinin vanha kiusankappale, ex-kollega Behnke, ilmestyy häiritsemään
heitä sisäisen tarkastajan ominaisuudessa. Behnken kautta aukeaa vielä muihin
tutkimuksiin liittyvä juonikuvio, jolla on hieman yllättävämpi lopputulos.
Luin
muutama vuosi sitten Pauliina Suden Takaikkunan, joka sai Vuoden johtolanka
-palkinnon 2016. Takaikkuna oli niin jännittävä, että kliseisesti sanottuna sitä
ei voinut päästää käsistään. Pulssi päättää trilogian, jonka Takaikkuna
aloitti. Keskimmäistä osaa Seireeni en ole lukenut, mutta se ei haitannut Pulssin
seuraamista.
Kirjoitin
Takaikkunasta aikanaan, että tapahtumien yllä väreili uhka, joka teki kirjasta
loistavan. Pulssista tuo uhka puuttuu kokonaan. Takaikkunasta tuttu Leia
Laine kaapataan yksinäiselle mökille pohjoiseen. Mutta kun kaappaajana on
Leiaan rakastunut Timo Ratanen – vanha tuttu hänkin – vaaran tuntua ei synny,
vaikka Leia jääkin pakkasen ja lumen ympäröimään mökkiin yksin ilman yhteyksiä
ulkomaailmaan.
Timo
Ratanen on piileskellyt mökillä puolisen vuotta. Epäselväksi jää, ketä.
Tietokonevelhona hän on varustanut mökin vahvalla puolustautumisjärjestelmällä.
Sitä ohjaa tekoäly, joka puhuu Leian äänellä. Kirja kääntyy jännittävän sijasta humoristiseksi,
kun Leia yrittää saada omalla äänellään puhuvan tekoälyn toimimaan haluamallaan
tavalla.
Nimi Pulssi
tulee todellisesta maapalloa uhkaavasta vaarasta.
”Kuten
tiedätte, Auringosta ryöppyää ajoittain avaruuteen suurienergisiä hiukkasia ja
sähkömagneettista säteilyä. Kun hiukkaspulssi osuu maapallon magneettikenttään,
näemme sen napa-alueiden upeina valoilmiöinä.”
”Hänen
[tähtitieteilijä Carringtonin] mukaansa nimettiin magneettimyräkkä, joka
tapahtui vuonna 1859, silloin revontulia ihmeteltiin keskellä päivää Karibialla
asti. Lennätinyhteydet ympäri maailmaa katkesivat, laitteet kärähtivät ja
langat kipinöivät. Osa lennättimistä alkoi toimia itsekseen, morsettaa puuta
heinää. Voitte kuvitella, mitä tuhoa moinen myrsky saisi aikaan tänä päivänä.”
Simone Buchholz: Revolverisydän
Suomentanut Anne Kilpi
Huippu 2019, 307 s.
Saksankielinen alkuteos Revolverherz 2008
Nele Neuhaus: Susihukka
Suomentanut Veera Kaski
WSOY 2018, 556 s.
Saksankielinen alkuteos Böser Wolf 2012
Pauliina Susi: Pulssi
Tammi 2020, 304 s.