E. M. Forster: Italialainen avioliitto

 

James Ivory ohjasi E. M. Forsterin kirjoihin perustuvat ihanat elokuvat Hotelli Firenzessä ja Talo jalavan varjossa vuosina 1985 ja 1991. Italialainen avioliitto ilmestyi suomeksi vuonna 1991, joten suomentamisen syynä saattavat olla Ivoryn elokuvat.

Italialaisen avioliiton solmii Lilia, nuori leski, joka oli pitkällä matkalla Italiassa ystävänsä neiti Abbottin kanssa. Lilia kihlautuu muutaman päivän tuttavuuden jälkeen Ginon kanssa toscanalaisessa pikkukaupungissa nimeltä Monteriano. He ehtivät mennä naimisiin ennen kuin Lilian lanko Philip Herriton ehtii estämään avioliiton. Lilia ei alun alkaenkaan ollut haluttu tulokas yläluokkaiseen Herritonin sukuun. Avioliitto italialaisen hammaslääkärin pojan kanssa katkaisi suhteet, vaikka Lilian tytär jäi isänsä suvun hoitoon. Lilia ei kuitenkaan ole kirjan päähenkilö. Sellaisiksi nousevat Philip ja neiti Abbott.

Hotelli Firenzessä käsitteli jonkin verran Italian ja Englannin välisiä eroja, Italialainen avioliitto vielä enemmän. Samalla siinä piikitellään englantilaista yläluokkaa, sen tapoja ja ylimielisyyttä. Philip on innokas Italian ja sen kulttuurin ihailija, mutta hänen suopeutensa ei yllä sivistymättömäksi katsomaansa italialaiseen. Philipin äiti ja sisar ovat vielä paljon ehdottomampia. Kun Lilia kuoli synnytykseen, he vaativat, että vauva pitää hakea pois moukkamaisten italialaisten luota, jotta hänet voitaisiin kasvattaa herrasmieheksi. He olivat valmiita jopa maksamaan lapsesta.

Neiti Abbott oppi Italiasta käsin katsomaan kotipaikkakuntaansa uusin silmin. Englannissa hän tunnustaa Philipille:

”Minusta oli alkanut näyttää, että kaikki täällä kuluttavat elämänsä pikku uhrauksiin asioiden hyväksi, joista eivät välitä ollakseen mieliksi ihmisille, joita eivät rakasta; että he eivät koskaan opi olemaan aitoja – ja mikä on yhtä paha, eivät opi ikinä nauttimaan elämästään. Niin minä ajattelin – siis ajattelin Monterianossa.”

Kirja ei keskity pelkkiin kulttuurieroihin. Se kuvaa myös Philipin ja neiti Abbottin henkistä kasvua. Kun vauvan hakuretki päättyy katastrofiin, he molemmat joutuvat valitsemaan puolensa. Varsinkin Philip myöntää itselleen menetelleensä väärin, kun yritti pysytellä puolueettomana perheensä vaatimusten ja lapsen isän välissä. Lopussa Italialainen avioliitto tavoittelee kreikkalaisten myyttien henkeä, Pasifaën ja Endymionin nimeltä mainiten.

E. M. Forster: Italialainen avioliitto
Suomentanut Hanna-Liisa Timonen
Gummerus 2006, 2. painos, 185 s. (1. painos 1991)
Englanninkielinen alkuteos Where Angels Fear to Tread 1905

***********

Sadan vuoden lukuhaaste: 1900-luku.

Kirjamessukausi 2023 alkaa!

 

Helsingin Kirjamessut ovat kuukauden kuluttua, mutta sitä ennen eli ensi viikonloppuna kirjamessuillaan Turussa. Tänä vuonna olen menossa ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuille. Tapahtumaa on kehuttu minulle kotoisemmaksi kuin valtavat Helsingin messut. Turun messujen teemana on tanssi, joka on minulle aiheena hieman vieras. Se ei kuitenkaan estänyt minua löytämästä ohjelmasta runsaasti seurattavaa. Huomasin keränneeni omaan listaani paljon keskusteluja tyyliin Onko taiteellinen ilmaisunvapaus uhattuna?, Miten kirja muuttaa maailmaa?, Mitä kirjailijat tienaavat?. Tietysti monet kirjaesittelytkin kiinnostavat.

Helsingin Kirjamessujen ohjelma julkistettiin tänään. Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa pidetyssä tilaisuudessa ohjelmajohtaja Ville Blåfield painotti messujen monipuolisuutta. Jo ennestään tiesin, että messujen teemana on valta, tietysti kirjallisuuden kannalta monesta eri kulmasta tarkasteltuna. Muita ajankohtaisia kokonaisuuksia on noussut esiin tänä vuonna julkaistuista kirjoista: Ukraina ja sota, ilmastonmuutos, tekoäly... Vanhojen kirjojen ystävänä minua ilahdutti tieto, että joissakin keskusteluissa käsitellään myös vanhempaa kirjallisuutta, eikä pelkästään uutuuksia.

Lyhyessä keskustelussa oli mukana neljä kirjailijaa, joista jokainen on julkaissut tai julkaisee tänä vuonna kirjan vahvasta naisesta, Agneta Rahikainen Edith Södergranista, Miina Supinen Maija Vilkkumaasta, Heini Junkkaala Pirkko Saisiosta ja Philip Teir Bitte Westerlundista (ja Jörn Donnerista). Kolmessa kirjoista on kohteena elävä henkilö, ja olikin mielenkiintoista kuulla, miten yhteistyö kirjan kohteen kanssa sujui.

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

 

Luin aiemmin tänä vuonna Luiz Ruffaton romaanin Päättyy myöhäinen kesä, joka oli minusta erinomainen. Positiivisen kokemuksen innoittamana tartuin romaaniin Lissabonissa muistin sinut.

Sérgiolla sujuu huonosti brasilialaisessa pikkukaupungissa Cataguasesissa. Hänen (pakko)avioliittonsa on hajonnut, ex-vaimo on hermoparantolassa, appivanhemmat ottivat pienen Pierren hoiviinsa, töistä tuli potkut ja äiti kuoli. Sérgio kuulee, että Portugalissa voisi rikastua, ja sanoo ääneen lähtevänsä sinne. Sen jälkeen kaikki odottavat hänen lähtevän, ja niin hänen on mentävä. Lissabonissa Sérgio joutuu huomaamaan, ettei Euroopassa niin vain kerätä rahaa.

Romaani Päättyy myöhäinen kesä oli puhdasta tajunnanvirtaa. Lissabonissa muistin sinut ei ole tyyliltään aivan samanlainen, vaikka Sérgion ajatukset hyppelevätkin asiasta toiseen. Kirjassa on myös huumoria, varsinkin alkuosassa, jossa kotikylän pojan lähtö maailmalle herättää innostusta koko naapurustossa.

Teksti kulkee kepeästi, vaikka Sérgio kohtaa vastoinkäymisen toisensa jälkeen. Portugalissa hän on toisen tai vielä alemman luokan kansalainen, nimetön ”brassi”. Tarjoilijan työstä hänet erotetaan, koska samalla palkalla saa töihin paremmin koulutettuja ja kielitaitoisempia itäeurooppalaisia, jotka ovat lisäksi valkoihoisia. Olipa maa kumpi tahansa, Brasilia tai Portugali, rehellisen köyhän ihmisen elämä on vaikeaa.

Kirjan alussa on Huomautus, jossa Ruffato sanoo tekstin olevan ”vain kevyesti editoitu versio kaikesta siitä, mitä Sérgio de Souza Sampaio (s. 7.8.1969 Cataguases, Minas Gerais)” kertoi hänelle. Kirjailijoista ei aina tiedä. Ehkä on niin tai sitten ei. Joka tapauksessa Lissabonissa muistin sinut on hyvä kirja.

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Into 2018, 130 s.
Portugalinkielinen alkuteos Estive em Lisboa e lembrei de você 2009

Lina Wolff: Riivaus

 

Riivaus on romaani väkivaltaisesta parisuhteesta. Ruotsalainen nainen muuttaa Firenzeen italialaisen miehen luo. Heidän aikaisemmasta yhteisestä historiastaan ei kerrota mitään. Nainen kutsuu miestä ajatuksissaan nimellä Siisti.

Kirjan näkökulma on naisen. Lyhyen onnellisen alun jälkeen mustasukkaisuus ja väkivalta alkavat hallita suhdetta. Molemmat ovat mustasukkaisia. Siisti on väkivaltainen.

”Hänestä tulee taakka. Niin kovasti kuin se häntä riepookin, Siististä tulee hänelle pakkomielle ja hänestä Siistille taakka. Hänen on saatava pitää Siisti yksin itsellään. Tämä on yhtä helvettiä. Omistaminen on yhtä helvettiä.”

Riivaus on kaksijakoinen. Alkuosa tuntui välillä jopa tylsältä naisen pyöritellessä ajatuksiaan lähtemisen ja jäämisen, rakkauden ja tuskan ympärillä, mutta sitten tunnelma muuttui. Tapahtumia voi kutsua osin jopa absurdeiksi. Kaikessa on kuitenkin kysymys siitä, mikä on avain, jolla nainen pääsee pois ympärilleen muodostuneesta häkistä. Loppua kohti jännitys kasvaa – ja se loppu, se on täydellinen.

Helsingin Sanomissa on Riivauksesta perusteellisempi kirjoitus.

Lina Wolff: Riivaus
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Otava 2023, 217 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Djävulsgreppet 2022

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

 

Tämä kokonainen maailmani on loistava lukuromaani (käytän tuota outoa nimitystä, koska en muutakaan keksinyt). Kirja on viihdyttävä, mutta ei tyhjänpäiväinen.

Alma Whittaker syntyi vuonna 1800. Hänestä tuli itseoppinut luonnontieteilijä, jonka erikoisalaa olivat sammalet. Hänen aikanaan tyttö ei voinut edes haaveilla yliopistosta. Almalla oli synnynnäisiä tutkijan ominaisuuksia. Hän oli utelias ja järjestelmällinen. Hän rakasti luokitella asioita. Kasvien tutkijan tielle auttoi myös sukutausta. Isä Henry oli luonut omaisuutensa lääkekasveilla. Hänellä oli Philadelphiassa suuri kasvien vienti- ja tuontiliike sekä lämmitettäviä kasvihuoneita täynnä eksoottisia kasveja. Äiti Beatrixin sukulaiset olivat johtaneet Amsterdamin kasvitieteellistä puutarhaa sen perustamisesta asti. Äiti vastasi Alman kouluttamisesta. Kasvitieteen ja matematiikan lisäksi hän oppi lukuisia kieliä, joukossa latina ja kreikka.

Kaikkein eniten Alma halusi tietää. Hän halusi ottaa selvää asioista. Hän altisti itsensä jopa monta kuukautta kestävien merimatkojen rasituksille päästäkseen Tahitille selvittämään perin pohjin erään henkilökohtaisen elämänsä salaisuuden.

”Elämä on mysteeri, kyllä, ja usein se on myös koettelemus, mutta jos siitä voi etsiä totuuden jyväsiä, niin pitäisi aina tehdä, sillä tieto on arvokkainta mitä on.”

Sammaleiden maailma oli Almalle helpompi ymmärtää kuin ihmisten. Adoptiosisko Prudenceen välit pysyivät viileinä. Prudence oli kaunis. Alma ei ollut. Hän oli pitkä ja kolho, isänsä näköinen. Yksi ystävä Almalla oli, kaikkien rakastama höpsö Retta, jonka kohtalo oli surullinen. Ujo ja ystävällinen kustantaja George Hawkes kustansi kaikki Alman kasvitieteelliset artikkelit ja kirjat. Ambrose Pike piirsi mestarillisia litografioita orkideoista, mutta muuten hän oli arvoitus.  Hollantilainen Hanneke de Groot, aluksi lastenhoitaja, myöhemmin taloudenhoitaja, tiesi ihmissuhteista kaiken sen, mitä Alma ei huomannut.

Alman suhde sammaliin oli innostunut ja arvostava. Hän perusteli Ambrose Pikelle tutkimuskohdettaan:

”Jonkun on puolustettava sammalia, herra Pike! Niitä on aina ylenkatsottu, vaikka niillä on varsin jalo luonne! Itse asiassa minusta tämä pienoismaailma on lahja, joka kätkee sisäänsä suuruutta ja jota on siksi kunnia tutkia.”

Lukiessa herää aluksi ajatus, että onko Alman taustalla joku todellinen henkilö, mutta ei ole. Alma on täysin fiktiivinen hahmo. Joitakin historiallisia henkilöitä kirjassa näyttäytyy. Brittiläinen kasvitieteilijä ja Kew Gardensin johtaja Joseph Banks sysäsi isä Henryn uralleen. Elämänsä loppupuolella Alma tutustui Alfred Russel Wallaceen, joka kehitteli luonnonvalintaoppia samaan aikaan kuin Darwin.

Omaperäisen tiedenaisen Alman pariin minut johdattivat blogit Donna Mobilen kirjat ja Kulttuuri kukoistaa.

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani
Suomentanut Taina Helkamo
Gummerus 2023, 2. painos, 576 s.; ensimmäinen painos 2022
Englanninkielinen alkuteos The Signature of All Things 2013

***********

Helmet-haaste: kohta 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta.

F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä

 

F. Scott Fitzgeraldin Yö on hellä on avioliittoromaani. Sen lähtökohta on erikoinen. Richard Diver (eli Dick) on psykiatri ja Nicole Warren on mielisairaalan potilas. Dick on ulkopuolisena vaikuttanut Nicolen parantumiseen. Satunnaisen tapaamisen jälkeen Nicole alkoi kirjoittaa Dickille kirjeitä, jotka edesauttoivat hänen tervehtymistään. Kun Dick ja Nicole myöhemmin tapaavat sairaalassa, Dick rakastuu.

”Hänen hiuksensa, jotka oli vedetty korvan taakse, pyyhkivät olkapäitä niin että näytti kuin hänen kasvonsa olisivat juuri tulleet esiin tukan seasta, kuin tämä olisi se nimenomainen hetki jolloin hän astui metsästä kirkkaaseen kuunvaloon.”

Dick ja Nicole ovat kumpikin yhdysvaltalaisia, mutta asuvat Euroopassa. Dick on alallaan tunnettu kirjoittamansa teoksen Psykologiaa psykiatreille perusteella. Nicole on upporikas perijätär. Dick on Nicolea hoitaneen psykiatrin lisäksi ainoa henkilö, joka tietää Nicolen skitsofrenian puhkeamisen perimmäisen syyn: hänen isänsä käytti tyttöä hyväkseen, omien sanojensa mukaan vain kerran.

Dick ja Nicole elävät normaalia (rikkaiden ihmisten) elämää: kaksi lasta, palvelijoita, talo Ranskan Rivieralla, lomat Sveitsin Alpeilla. Kirjan kuvaaman kymmenen vuoden aikana Nicolen sairaus nousee esille vain muutaman kerran, syynä epäilys Dickin kiinnostuksesta toista naista kohtaan. Avioliittoa katsotaan enemmän Dickin kuin Nicolen kannalta, ja jonkin aikaa myös Dickiin rakastuneen filmitähden näkökulmasta. Lukiessa on koko ajan tunne, että avioliitossa ei ole kaikki kohdallaan, että Dick ja Nicole rakastavat toisiaan, mutta tämä ei kuitenkaan voi jatkua näin.

”Hän ei voinut seurata Nicolen hajallemenoja ottamatta niihin osaa. Hänen intuitionsa norui hänestä hellyytenä ja myötätuntona – hän ei osannut toimia muuten kuin tyypillisellä modernilla tavalla, välittäjänä. Hän hankkisi Zürichistä sairaanhoitajan, joka illalla saisi ottaa Nicolen hoiviinsa.”

Romaanin kieli on kaunista. Ihmisten käytöstä ja heidän välillään väriseviä tunteita kuvataan tarkasti ja usein yllättävillä ilmauksilla. Lukiessani mietin aluksi, missä olen nähnyt saman tyylin, ja lopulta keksin, että Anita Brooknerin kirjoissa. Hän toki kirjoitti vuosikymmeniä Fitzgeraldin jälkeen.

Lukemassani painoksessa kansikuva on vuoden 1985 tv-minisarjasta. Kuvan hahmoista kumpikaan ei muistuta lainkaan mielikuvaani kirjan henkilöistä.

F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä
Suomentanut Pentti Saarikoski
WSOY 1996, 5. painos, 424 s.; ensimmäinen painos 1964
Englanninkielinen alkuteos Tender Is the Night 1934

***********

Sadan vuoden lukuhaaste: 1930-luku.

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Pimeän risteys on tänä vuonna ilmestynyt uusin Maria Kallio -dekkari. Sanon heti alkuun, että taas kerran Leena Lehtolainen on kirjoittanut erinomaisen rikosromaanin.

Maria Kallio työskentelee edelleen alaikäisten tekemiä ja heihin kohdistuvia rikoksia tutkivan LaNu-jaoksen johtajana. Jaos on ollut viisivuotinen projekti, jonka rahoitus on loppumassa. Maria ei tiedä, onko hänellä itsellään ja ryhmän muilla työntekijöillä töitä projektin päättymisen jälkeen. Stressaavassa tilanteessa ryhmän hoidettavaksi tulee vaikea ja monitahoinen tapaus.

Kallion ryhmällä on kuulusteltavana 17-vuotias Stan, joka kuului nuorilta kalliita tavaroita ryöstelevään jengiin. Hänen tietokoneeltaan löytyi videoita, joilla oli silmitöntä seksuaalista väkivaltaa. Taitava asianajaja estää Stanin pidätyksen jatkamisen. Hänet on päästettävä vapaaksi. Illalla Stan löydetään tapettuna.

Lehtolaisen kirjat nostavat esille yhteiskunnallisia ongelmia. Se on seikka, jota arvostan suuresti rikosromaaneissa. Pimeän risteyksessä on tavallistakin enemmän ajankohtaisuutta. Ytimessä on jengirikollisuus ja alaikäisten tekemät rikokset. Tutkittavalla jutulla on lonkeroita huumeiden maahantuontiin ja sotarikoksiin eli se laajenee LaNu- ryhmän ulkopuolelle. Marian ajatuksissa vilahtavat Afganistanin naispoliisien kohtalo ja median rikollisiin kohdistama ihannointi. Mukaan on saatu myös urheiluseuroissa esiintyvä seksuaalinen häirintä, tällä kertaa uudenlaisesta näkökulmasta. Kaikki aiheet solahtavat luontevasti mukaan, eikä mikään tunnu turhalta.

Jännitystäkin kirjassa on, mutta sitä tärkeämmäksi nousee Marian inhimillinen ote tutkimusten aikana tapaamiaan hyväksikäytettyjä tai muuten elämän kolhimia kohtaan.

”Pyysin itse äänettömästi että Eccu selviäisi hengissä, ettei hän olisi jälleen yksi tuhlattu nuori elämä liian monien muiden joukossa. Rikostapaus ei rukoilemalla ratkeaisi, mutta toivoin hartaasti saavani selvitettyä sen ennen kuin jättäisin hyvästit Kilon poliisitalolle.”

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys
Tammi 2023, 375 s.

Alicia Giménez Bartlett: Sin muertos

 

Sin muertos (Ilman kuolleita) kuuluu periaatteessa Alicia Giménez Bartlettin dekkarisarjaan, jonka päähenkilö on komisario Petra Delicado. Yllättävästi kirja ei ole dekkari, vaan Petra Delicadon omaelämäkerta! Minusta idea on mainio. Fiktiivisen komisarion sitäkin fiktiivisempi elämäkerta. Olen lukenut kaikki sarjan yksitoista osaa, ja nyt sain selville, miten Petrasta oli tullut tuntemani auktoriteettien vastustaja ja naisten oikeuksien puolustaja.

Giménez Bartlettin kirjoissa seurataan jonkin verran Petran yksityiselämää. Sarjan ensimmäisessä osassa hän oli kaksi kertaa eronnut vapaudestaan nauttiva nainen. Elämäkerta keskittyy aikaan ennen sarjan alkua. Molemmat epäonnistuneet avioliitot saavat siinä suuren osan. Petra on itsetutkiskelija ja myöntää oman osuutensa epäonnistumisiin.

Parasta kirjassa on lapsuuden ja opiskeluajan kuvaus. Lapsuus ja perhe muovaavat ihmisen, kuten Petra kirjoittaa. Hän oli alusta alkaen kapinallinen. Suhde isään oli etäinen ja äitiin huono. Kaksi isosiskoa olivat reilusti vanhempia ja muodostivat keskenään yksikön, johon Petra ei päässyt mukaan.

Vaikka vanhemmat suhtautuivat kirkkoon varauksellisesti, Petra laitettiin nunnien pitämään kouluun, koska sillä oli hyvä maine. Sieltä Petra kuitenkin erotettiin, ja hän jatkoi maallisessa koulussa, jossa viihtyi paremmin. Yliopistossa Petra aloitti humanististen tieteiden opiskelun, ja opiskelun alku oli täynnä Francon jälkeisen ajan kuohuvaa toimintaa. Koulu- ja yliopistoaikojen ajattelin saaneen vaikutteita kirjailijan omasta elämästä, vaikka hän ei lapsena ja nuorena asunutkaan Barcelonassa kuten romaanihenkilönsä. Petra vaihtoi alansa oikeustieteeseen ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Poliisiksi hän kouluttautui ensimmäisen avioliiton kariuduttua ja työn liikeyritysten sopimusten parissa osoittauduttua tylsäksi.

Sin muertos on kirja, jota voi suositella vain komisario Petra Delicadoon aiemmin tutustuneille. Tätä ei ole tietenkään suomennettu, koska dekkarisarjankin suomentaminen lopetettiin muutaman osan jälkeen.

Alicia Giménez Bartlett: Sin muertos
Destino 2020, 380 s.