maanantai 29. huhtikuuta 2024

Eva García Sáenz de Urturi: El silencio de la ciudad blanca

 

El silencio de la ciudad blanca (Valkoisen kaupungin hiljaisuus) on Eva García Sáenz de Urturin ensimmäinen dekkari vuodelta 2016. Siitä tuli Espanjassa valtavan suosittu. Kirjastosta saamani kappaleen painos on kahdeksastoista. Kirja aloittaa valkoiseen kaupunkiin eli Vitoriaan sijoitetun trilogian. Se esittelee Krakenin eli komisario Unai López de Ayalan, jonka tutkimukset jatkuvat trilogian jälkeen niin sanotussa Kraken-sarjassa. Tästä kirjasta ei selvinnyt, mistä syystä Unaita oli jo kouluaikana alettu kutsua mytologisen norjalaisen merihirviön nimellä. García Sáenz de Urturin kirjoja ei ole suomennettu, mutta englanniksi ne on käännetty kaikki.

Kaksikymmentä vuotta sitten Vitoriassa oli tehty sarja murhia, joissa uhrit – aina kaksi yhdessä – oli jätetty kaupungin historiallisiin nähtävyyksiin vuosisatojen mukaan etenevästi. Uhrien iät kasvoivat myös, viiden vuoden välein. Murhatapa oli aina sama, ja uhrit oli aseteltu tietyllä tavalla seremoniallisesti. Murhat loppuivat, kun niistä syytetty arkeologi vangittiin ja tuomittiin. Hänet sai kiinni identtinen kaksoisveli, joka oli poliisi. Vangin oli määrä päästä kohta koevapauteen, mutta murhat alkoivat uudelleen ennen hänen vapauttamistaan. Murhasarja jatkui juuri siitä kohdasta, johon uhrien iät olivat jääneet ja muutenkin aivan samanlaisena kuin ennen.

Kirjan nimessä oleva kaupungin hiljaisuus viittaa siihen, että ihmiset eivät kerro, mitä tietävät. On asioita, jotka ovat kaikkien tiedossa, mutta niistä vaietaan. Tämä liittyy varsinkin vuosikymmenten takaiseen aikaan, jossa alkoi kehittyä syy rikoksiin. Lukijalle kerrotaan vanhoista tapahtumista nykytutkimusten välissä, joten hänellä on enemmän tietoa kuin poliiseilla.

El silencio de la ciudad blanca on hyvä dekkari, jonka suosion voin ymmärtää. Murhia on paljon, mutta mitään raakuuksia ei kuvata. Juoni on tarpeeksi kiemurainen pitääkseen mielenkiintoa yllä. Päähenkilö Kraken ei ole mikään ongelmakimppu nykydekkareiden yleiseen tapaan, vaikka hänen menneisyydessään on yksi traumaattinen tapahtuma. Hänen lämmin suhteensa isoisään tekee hänestä sympaattisen. Vähän kirjassa häiritsi se, että kansainvälistäkin huomiota herättänyttä vakavaa rikossarjaa tuntuivat tutkivan vain Kraken ja hänen työparinsa komisario Estíbaliz Ruiz de Gauna (Esti). Sama vähien poliisien ilmiö on useissa tv:n poliisisarjoissa.

Kirjailija on kotoisin Baskimaan itsehallintoalueella sijaitsevan Vitorian lähistöltä. Hän panostaa tapahtumaympäristön kuvaamiseen. Kaupungin maamerkit tulevat tutuiksi, samoin lähiseudun historialliset nähtävyydet. Vitorian kaupungin sivuilta selviää, että siellä järjestetään tähän kirjaan perustuvia turistikierroksia.


Eva García Sáenz de Urturi: El silencio de la ciudad blanca
Planeta 2017, 18. painos, 476 s.
Ensimmäisen painos 2016

***********

Kaikissa dekkareissa valehdellaan, niin tässäkin. Sijoitan siis kirjan Helmet-haasteen kohtaan 29. Kirjassa valehdellaan.

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Cormac McCarthy: Stella Maris

Sain vinkin Cormac McCarthyn romaanista Stella Maris yhdeltä ystävältäni. Hyvä vinkki olikin. Stella Maris osui täysin lukumakuuni.

Kirjassa on yksinkertainen rakenne: psykiatrin ja hänen potilaansa keskusteluja dialogimuodossa. Potilas on Alicia, kaksikymppinen matematiikan ihmelapsi. Hän on itse hakeutunut Stella Maris -nimiseen hoitolaitokseen, jossa hän on ollut aiemminkin. Kirjan nykyaika on vuosi 1972.

Psykiatri yrittää saada selville Alician taustoja ja syytä tämänkertaiseen hoitoon tulemiseen. Alicia näkee hallusinatorisia hahmoja, joita hän kutsuu vieraikseen. Perhesuhteista tietysti puhutaan eli isästä, äidistä ja veljestä. Isä oli työskennellyt Manhattan-projektissa Oppenheimerin kanssa. Psykiatri on kiinnostunut erityisesti siitä, kaduttiko tehty työ Alician isää.

Enemmän kuin ihmissuhteet minua kiinnostivat muut puheenaiheet. Matematiikasta puhuttiin paljon, fysiikastakin vähän ja filosofiasta jonkin verran. Alicia oli matematiikan tohtoriopiskelija. Ikäisekseen hän oli ehtinyt perehtyä alaan käsittämättömän hyvin. Hänen suurin idolinsa oli Alexander Grothendieck, johon hän tutustui henkilökohtaisesti saatuaan stipendin Instituuttiin, jossa Grothendieck työskenteli.


     ”Menin Ranskaan jotta sain olla veljeni kanssa. En tiennyt aikoiko hän palata enää kotiin. Mutta kyllä. Halusin Instituuttiin. Siellä tehtiin sitä mitä halusin tehdä.
     Olit jo valmistunut Chicagon yliopistosta.
     Niin.
     Kuusitoistavuotiaana.
     Niin. Olin tohtorinkoulutusohjelmassa. Olen varmaan edelleen. Minulla ei ollut elämää. En tehnyt muuta kuin töitä.
     Jos sinusta ei olisi tullut matemaatikko niin mikä olisit halunnut olla?
     Kuollut.
     Kuinka vakavissaan annettu vastaus tuo on?
     Minä suhtauduin kysymykseesi vakavasti. Sinun pitäisi suhtautua vastaukseen vakavasti.

Alician matematiikkapuheet ovat osin aika korkealentoisia. Ne johdattavat ajattelemaan matemaattisten olioiden suhdetta todellisuuteen, vähän samaan tapaan kuin Alician näkemät vieraat saavat miettimään havaintojen ja todellisuuden välistä suhdetta. Minusta kirjan aiheena onkin filosofinen kysymys todellisuuden luonteesta, siitä miten todellisuus ymmärretään. Viimeisellä sivulla Alicia haaveilee, että saisi ”nähdä totuuden maailmasta ennen kuin kuolen”. Lisää merkitystä lause saa tiedosta, että kirjailija McCarthy kuoli seuraavana vuonna kirjan ilmestymisen jälkeen.

Kirjan suomennos on erinomainen. Suomentaja Kaijamari Sivill kiittää Esko Valtaojaa asiantuntija-avusta.


Cormac McCarthy: Stella Maris
Suomentanut Kaijamari Sivill
WSOY 2023, 222 s.
Englanninkielinen alkuteos Stella Maris 2022

***********

Helmet-haaste: kohta 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu.

torstai 18. huhtikuuta 2024

Calixthe Beyala: Assèze, afrikkalainen

 

Calixthe Beyala on kamerunilainen, nykyisin Ranskassa asuva kirjailija. Romaanin Assèze, afrikkalainen päähenkilö syntyy samoihin aikoihin kun Kamerun itsenäistyy. Hänen elämäänsä tutustuminen voisi periaatteessa olla mielenkiintoista.

Pikkulapsena Assèze asuu äitinsä ja isoäitinsä kanssa pienessä kylässä. Maaseudulla on köyhyyttä ja näköalattomuutta, mutta myös perinteitä ja yhteisöllisyyttä.

Vähän vanhempana Assèze pääsee Doualaan, Kamerunin suurimpaan kaupunkiin. Hän asuu rikkaan korruptoituneen virkamiehen Awonon perheessä. Awono on tai ei ole Assèzen isä. Assèzen odotetaan olevan käytökseltään esimerkkinä Awonon tyttärelle, itsepäiselle ja tottelemattomalle Sorrayalle. Kerronta keskittyy tyttöjen väliseen suhteeseen, jossa Sorraya on ylivoimainen. Hän halveksii ja kiusaa. Kaupungissa on suuret elintasoerot. Awonon kaltaiset valkaistumaan pyrkivät rikkaat kouluttavat lapsensa ranskalaisissa kouluissa. Assèze laitetaan tavallisen kansan kouluun, jossa yhdellä luokalla on satakahdeksankymmentä oppilasta. Kun Awono kuolee vallankaappausyrityksen aiheuttamaan järkytykseen, Assèze jää puille paljaille.

Assèze päättää lähteä haaveiden paratiisilliseen kaupunkiin Pariisiin ja onnistuu pääsemään sinne. Pariisissa musta paperiton maahanmuuttaja on työnantajien riiston kohteena. Kaupungissa on köyhää ja näköalatonta ja lisäksi siellä on kylmä.

Sanoin, että kaikki tämä voisi olla periaatteessa mielenkiintoista. Kirjaan valittu ivallinen tyyli teki kuitenkin vaikeaksi päästä siihen sisälle ja etäännytti Assèzesta, vaikka hän on minäkertoja. Assèzen iva kohdistuu myös afrikkalaisiin ja Afrikkaan kokonaisuutena. Se häviää joskus Pariisissa, kun hän muistelee kotikyläänsä.

En tuntenut katumusta, en katkeruuttakaan. Mutta oli erinäisiä päiviä, jolloin olin paratiisissa, ja kyseinen paratiisi maistui lapsuuteni Afrikalle. [- -] Kuulin pölyistä maata raapivien kanojen kaakatuksen, kameleonttiliskot, jotka hätistelivät naaraitaan. Onni asui vanhojen, mälliään jauhavien miesten suussa, naisten käsissä, jotka nappasivat täin, jonka he tappoivat hampaittensa välissä. Kuulo- ja hajuaistin paratiisi.

Vaikka minä en erityisesti innostunutkaan, kirjaa on arvostettu Ranskassa niin, että Beyala on saanut siitä nuorille kirjoittajille tarkoitetun Ranskan akatemian palkinnon Prix François Mauriac.


Calixthe Beyala: Assèze, afrikkalainen
Suomentanut Jukka Barthelius
Kampus Kustannus 2011, 420 s.
Ranskankielinen alkuteos Assèze l’Africaine 1994

***********

Sorraya on kirjan monista ärsyttävistä henkilöistä ärsyttävin. Kirja sopii hyvin Helmet-haasteen kohtaan 17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo.

Maailmanvalloitus: Kamerun.

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Siegfried Lenz: Hiljaisuus


Siegfried Lenzin romaanin Hiljaisuus aihe on iätön ja vakava: miten sairauskohtauksen jälkeinen afasia vaikuttaa sairastuneeseen ja hänen läheisiinsä. Kirjan alkuperäinen saksankielinen nimi Der Verlust on suoraan käännettynä Menetys, mutta suomenkielinen nimi on myös hyvin kuvaava.

Uli (Ulrich) on tehnyt sekalaisia töitä, jotka ovat usein liittyneet sanoihin, viestintään ja puhumiseen. Hän saa kohtauksen ollessaan bussissa vetämässä turistikierrosta Hampurissa. Kohtauksen laatua ei ole määritelty tarkasti, se saattaa olla aivoverenkiertohäiriö. Seurauksena Uli ei pysty puhumaan. Hän ymmärtää, mitä muut hänelle sanovat. Kirjoittamaan hän pystyy suuresti keskittymällä, mutta tuotokset ovat sekavia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Käveleminen on vaivalloista, eikä toinen käsi oikein toimi.

Ulin naisystävälle Noralle Ulin sairastuminen on šokki. He ovat tunteneet toisensa vasta vuoden, ja Noralla on takanaan pitempiaikainen suhde, jonka lopussa mies kuoli oltuaan sairaalassa vuoden. Noran ajatuksia ja käytöstä ja niiden muuttumista seurataan tarkasti. Muut tuttavat ja sukulaiset esiintyvät lyhyemmin.

Hiljaisuus on vangitseva varsinkin, kun ollaan Noran tai Ulin pään sisällä. Lukija ahdistuu Ulin mukana. Hänellä ei ole yhteyttä maailmaan, eikä hän saa viestiään perille, vaikka kuinka yrittää.

Miten hän ilmaisisi toiveensa? Miten ilmoittaisi kuka hän on? Näin ajatellessaan – ja törmätessään joka kerta samaan asiaan – hän tajusi että pahinta oli kun ei kyennyt selittämään ajatuksiaan toiselle ihmiselle.

Hiljaisuus on hyvin taitavasti kirjoitettu kirja sanojen tärkeydestä. Mitään kevyttä luettavaa se ei ole, päinvastoin, mutta sen lopussa on toivon pilkahdus.

Siegfried Lenz: Hiljaisuus
Suomentanut Oili Suominen
Gummerus 1983, 222 s.
Saksankielinen alkuteos Der Verlust 1981

***********

Oili Suomisen suomentama Hiljaisuus on toinen kirja Helmet-haasteen kohtiin 47 & 48 Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä. Ensimmäinen oli G. W. Sebaldin Merkintöjä Korsikasta.

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Sanna Hirvonen: Margit

 

Margit katseli minua vaativasti kirjaston Bestseller-hyllyltä. Pakkohan kaima oli ottaa mukaan.

Lähellä olevaa ihmistä on katsottava pala palalta, ja aina jotain jää piiloon.

Margit, Ulla ja Ninni. Kolme naista, joista kaksi katsoo Margitia. Ihastutaan, rakastutaan, muutetaan yhteen. Tunteet viilenevät, taas rakastutaan. Elämä on kaikkein parasta, elämä on kurjista kurjinta. Onnea ja epätoivoa.

Margit on ihmissuhdekirja. Sen tarinassa ei sinänsä ole mitään uutta (ellei joku pidä kolmen naisen kolmiodraamaa sellaisena), mutta se on kerrottu tehokkaasti ja – sanoisinko – vauhdikkaasti. Lauseet ovat lyhyitä, dialogi ytimekästä.

Taustalla kulkee 1980-luvun juppiaika ja seuraavan vuosikymmenen lama. Sekä Helsinki. Kadut ja kalliot tunnistaa.

Naisten intohimon kohteet ovat erikoisia, niitä seuraileva kirjan kansi oivaltava. Yksi on langennut vaakunoihin ja vaakunaselityksiin. ”Alainen aaltokoroinen hirsi. Mustassa kentässä kaksi paaluittaista hopeista tuohitorvea.” Toinen rakastuu Louvren Artemis-patsaaseen. Jumalatarta voi palvoa, mutta voiko ihmistä?

Margit oli parasta, mitä hänelle oli tapahtunut. Kivi oli tullut lihaksi. Kahdesta oli tullut yksi. Se kesti hetken, mutta se oli totta.


Sanna Hirvonen: Margit
Kustantamo S&S 2024, 303 s.

***********

Margit on Helsinki-kirja. Helmet-haasteessa sopiva kohta on 24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin.

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Juan José Millás: Solo humo

 

Juan José Millás on yksi espanjalaisista suosikkikirjailijoistani. Solo humo (Vain savua; ei suomennettu) on hänen tuore teoksensa viime vuodelta.

Alussa Carlos saa kuulla, että hänen isänsä on kuollut. Carlos ei ole koskaan tuntenut isää, joka jätti perheensä pojan ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Hän tuntee isää kohtaan lähinnä vihaa. Nyt Carlos perii isän asunnon. Hän on juuri tullut täysi-ikäiseksi ja päättää äitinsä vastustuksesta huolimatta muuttaa sinne asumaan.

Isä on ollut espanjan opettaja, ja hänen asuntonsa on täynnä kirjoja. Carlos ei ole lukija, mutta hän etsii yhteyttä isään lukemalla yöpöydältä löytynyttä Grimmin veljesten satukirjaa. Kyseessä ovat alkuperäiset Grimmin sadut, jotka ovat julmia ja väkivaltaisia, toisin kuin niistä nykyisin lapsille kerrottavat versiot. Ensimmäiseksi Carlos lukee Tuhkimon. Kun hän aloittaa, hän tuntee kaksinkertaistuvansa. Hän tietää olevansa sängyllä kirja kädessään, mutta samalla hän on sadun sisällä, kulkee sen henkilöiden joukossa, näkee heidät ja heidän ympäristönsä. Tunne on tuttu kaikille lukijoille. Carlos uppoutuu satuihin yhä syvemmälle. Hän samastuu Hannuun ja Kerttuun, joiden vanhemmat hylkäävät lapsensa. Siinä sadussa hän kohtaa isänsä, joka etsii tietä ulos kirjasta.

Satujen rinnalla kulkee Carlosin elämä reaalimaailmassa. Siihen kuuluu esimerkiksi naapurihuoneistossa asuva nainen, joka oli ollut myös Carlosin isän ystävä. Jotkut osat saduista ylittävät satumaailman ja todellisuuden rajan. Vuosien kuluessa Carlos osaa käyttää satuja hyväkseen. Tavallaan hän pystyy kostamaan isälleen.

Solo humon aiheena on isän kuoleman sureminen ja hylätyksi tulemisesta toipuminen. Käsittelytapa on Millásin tyyliin omaperäinen. On kiehtovaa, miten hän luo toisen todellisuuden tämän tuntemamme rinnalle, tässä satujen avulla. Pidin kirjasta paljon.


Juan José Millás: Solo humo
Alfaguara 2023, 180 s.

***********

Espanjalainen kirjailija täyttää Helmet-haasteen kohdan 28. Kirjailija on Välimeren maasta.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Luiz Ruffato: Tekokukkia

 

Tekokukissa on kehyskertomus, jossa kirjailija sanoo julkaisevansa vain tyylillisesti hiomansa käsikirjoituksen, jonka on saanut kaukaiselta sukulaiseltaan Dório Finettolta. Samaan tyyliin Ruffato toimi edellisessä häneltä lukemassani kirjassa Lissabonissa muistin sinut, jossa hän väitti vain vähän editoineensa haastattelemansa henkilön puheita.

Insinööri Finetto oli ollut töissä Maailmanpankissa projektikonsulttina. Työnsä vuoksi hän matkusti ympäri maailmaa. Hänen oma otsikkonsa kirjoituksille on Matkoja vieraalla maalla. Vaikka kirjaa kutsutaan romaaniksi, sitä voisi sanoa myös kertomuskokoelmaksi. Finetto kirjoittaa matkoilla tapaamistaan ihmisistä, jotka ovat ilmeisen mielellään avautuneet hänelle ja kertoneet elämäntarinansa.

Pidin eniten kertomuksesta Absoluuttinen nykyhetki. Siinä Finetto tapaa hotellissa Buenos Airesissa eläkkeellä olevan ranskalaisen naisen, joka on löytänyt absoluuttisen nykyhetken tanssiessaan argentiinalaista tangoa. Ruffato on tajunnanvirran mestari, ja tässä kertomuksessa hän käyttää taitoaan enemmän kuin muissa tarinoissa. Finetton kommentit sulautuvat sujuvasti naisen kertomaan. Absoluuttinen nykyhetki on myös hieman positiivisempi kuin muut tarinat, vaikka siinäkin nainen on saavuttanut kuvaamansa tunteen vain kerran.

Kertomuksissa on vaikeita ihmissuhteita ja surullisia kohtaloita. Tarinassa Paksukainen Finetto tutustuu Uruguayssa mieheen, joka kertoo, miten oli vuosia etsinyt kadonnutta isäänsä. Ensimmäisen, siistityn version hän kertoo perheensä kuunnellessa, totuuden myöhemmin hotellissa. ”Isäni oli... tai siis on, jos vielä elää... varsinainen paskiainen, una gran mierda...” Itä-Timorissa tulkki kertoo Finettolle kauniista Susanasta, jolle kauneus oli tuottanut vain ongelmia, jotka johtivat masennukseen ja aikaiseen kuolemaan. Beirutissa Finetto syö sushia yhdessä argentiinalaisen kanssa, joka oli nuoruudessaan ollut anarkisti ja joutunut pakenemaan maasta sotilasvallankumouksen jälkeen. Nyt hän asuu Ranskassa, tuntee itsensä maattomaksi ja näkee Argentiinan tuhottuna.

Pessimististä tunnelmaa korostaa viimeinen kertomus Ei paikkaa mihin päänsä kallistaa, jossa Finetto miettii omaa elämäänsä ja tulee tulokseen, ettei kuulu minnekään.

Aika – tuo byrokraattinen ja sydämetön tuntikirjuri – on tuhonnut elämää varten huolellisesti tekemäni suunnitelmat: se on harmaannuttanut hiukseni, taivuttanut selkäni kumaraan, rypistänyt ihoni, ruostuttanut niveleni, pyyhkinyt pois unelmani. Vaelsin pitkin maailmaa ja tuhlasin askeleitani muistamatta ettei minulla ole paikkaa mihin pääni kallistaa...


Luiz Ruffato: Tekokukkia
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Into 2015, 176 s.
Portugalinkielinen alkuteos Flores artificiais 2014

***********

Kertomuksessa Jalka päähenkilö on lähellä Hampuria sijaitsevassa pikkukaupungissa täysihoitolaa pitävä nainen, jonka vasen jalka oli vammautunut jo vauvana. Sijoitan Tekokukkia Helmet-haasteen kohtaan 31. Kirjassa on vammainen henkilö.

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Sanna Nyqvist & Outi Oja: Kirjalliset väärennökset

 

Tutkijat Sanna Nyqvist ja Outi Oja ovat kirjoittaneet väärennöksiin paneutuvan tietokirjan Kirjalliset väärennökset. Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia. Kirja jakaantuu kolmeen osaan: I Väärennösten maailma, II Väärennöksiä eurooppalaisessa kirjallisuudessa, III Väärennöksiä kotimaisessa kirjallisuudessa.

Ensimmäisessä osassa on historiaa ja peruskäsitteitä esimerkein valaistuna. Esimerkiksi käsitys kirjallisen tuotoksen tekijyydestä on muuttunut vuosisatojen aikana. Kirjassa jaetaan väärennökset kolmeen lajiin, varsinaisiin väärennöksiin (tekstiä väitetään jonkun tunnetun kirjailijan tekemäksi), plagiointiin eli lainaamiseen ja identiteettihuijauksiin. Monessa kohdassa kirjoitetaan siitä, mikä on plagiointia ja mikä ei. Vastaus ei ole yksinkertainen. Lainaamiseen suhtaudutaan eri tavalla esimerkiksi lajityypin mukaan, ankarammin viihdekirjallisuudessa kuin korkeakirjallisuudessa.

Korkeakirjallisuudessa arvostetaan intertekstuaalisuutta, joka kytkeytyy pitkään kirjallisen jäljittelyn ja koostamisen traditioon. Lainaaminen nähdään taiteellisena toimintana, ei omaperäisyyden puutteena tai menestymisen tavoitteluna helpoin keinoin.

Osissa kaksi ja kolme otetaan tarkasteltavaksi tunnettuja väärennöstapauksia, joissa on ominaisuuksia, joita voidaan yleistää. Oscar Wilde on monitahoinen kohde. Häntä syytettiin uransa alussa plagioinnista. Myöhemmin hänen tuotannossaan on väärentäjähahmoja. Kuolemansa jälkeen Wilde joutui itse runsaiden väärennösten kohteeksi. Suomalaisista kirjailijoista käsitellään V. A. Koskenniemeä, Mauri Sariolaa ja Anja Kaurasta. Sariolan Esko Laukon nimellä julkaiseman dekkarin plagiaattitapauksen muistan itsekin, samoin Kaurasen romaanin Pelon maantiede väitetyn plagioinnin synnyttämän kohun.

Koska Nyqvist ja Oja ovat tutkijoita, kirja on perusteellinen. Se ei kuitenkaan ole raskas, vaan teksti on eloisaa ja joskus jopa hauskaa. Lähdeteoksia on lueteltu yli kaksikymmentä sivua, ja viittauksia on viitisensataa. Kuinka voisi muuten ollakaan, kun yhtenä aiheena on plagiointi.


Sanna Nyqvist & Outi Oja: Kirjalliset väärennökset
Gaudeamus 2018, 381 s.

***********

Kirja löytyi lähikirjaston suositushyllyltä, joten sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.