Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja

Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja on ilmestynyt vanhassa Neuvostokirjallisuutta-sarjassa. Luin aikaisemmin tänä vuonna samassa sarjassa julkaistuja latvialaisia novelleja. Novellien lisäksi kirjassa on lyhyt esipuhe ja kirjailijoiden tiiviit elämäkerrat.

Vanhimmissa novelleissa on ankeita ihmiskohtaloita. Äärimmäinen esimerkki on lohduton tarina työttömästä, joka nälissään ja kylmissään päätyy hirttäytymään (novelli Työtön). Monet novelleista liikkuvat maaseudulla tai sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan. Maaseutunovelleista suosikkini oli Mikä Laukysilta jäi sanomatta. Siinä vanha Laukys on elänyt kiukkuisen vaimonsa sätittävänä. Kun vaimo yllättäen kuolee, Laukys on epätoivoinen ja katuu sanomatta jääneitä helliä sanoja. Sota-ajan novelleista koskettava oli Kenkä, jossa orpo poika myy paritonta kenkää. Hän saakin kengän kaupaksi jalkansa menettäneelle nuorelle sotilaalle. Pojan ylpeys, epätoivo ja tuska purkautuvat lopussa itkuksi. ”Minä en ollut vielä itkenyt itseäni kuiviin.”

Uudemmissa novelleissa elämä ei ole enää yhtä ankeaa. Niissä on elämänmuutoksen kaipuuta (Vielä yksi päivä), haikeutta tyttären lähtiessä opiskelemaan (Keto jolla vesi virvoittaa), jalkapallohaaveita (Kun sielu haihtuu), ja jopa huumoria kahden sivun mittaisessa novellissa Ensi rakkaus. Nainen ihmettelee kahdenkymmenen vuoden takaisen entisen rakkaansa pysyvää vaikutusta:

”Sitä vain toivon, että joku kokenut psykologi selittäisi minulle, miksi ilon aallot käyvät ylitseni joka kerta, kun näen hänen liian pitkän palttoonsa ja vaivoin päälaen peittävän lippalakkinsa. Miksi ruoho näyttää vihreämmältä ja kukat tuoksuvat voimakkaammin heti, kun näen napin riippuvan hänen takistaan yhden säikeen varassa?”

Kokoelman päättää mainio elämänfilosofinen novelli Keräilijä, jossa mies kerää auringonlaskuja purkkeihin.

Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja on pieni katsaus liettualaiseen kirjallisuuteen. Tuorein novelli on vuodelta 1980. Uutta liettualaista kirjallisuutta lienee huonosti saatavilla suomeksi.

Sain vinkin tästä kirjasta Ketjukolaajalta, jonka postauksen voi lukea tästä.

Kokoelman kirjailijat ja novellit:

Julia Žemaitė: Miniä

Jonas Biliūnas: Työtön

Antanas Vienuolis: Tähtiteteilijä Šmukštaras

Juozas Grušas: Kuin aurinko

Petras Cvirka: Raja

Antanas Venclova: Lumituiskuun

Juozas Baltušis: Mitä Laukysilta jäi sanomatta

Jonas Avyžius: Vanhuudessa

Mykolas Sluckis: Oodi sialle

Jonas Mikelinskas: X ja Y

Juozas Pòžèra: Kenkä

Vladas Dautartas: Veronika siivoaa potilashuoneita

Algirdas Pocius: Heinäkuorma

Vytautė Želinskaite: Ensi rakkaus

Romualdas Lankauskas: Vielä yksi päivä

Eugenijus Ignatavičius: Omenapuu tuomiokirkkoaukiolla

Juozas Aputis: Keto jolla vesi virvoittaa

Romualdas Granauskas: Puiset silmät

Vytautas Martinkus: Russellin paradoksi

Ramunas Klimas: Kun sielu haihtuu

Saulius Tomas Kondrotas: Keräilijä

Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja

Novellien venäjänkielisistä käännöksistä suomentanut Ulla-Liisa Heino

Weilin+Göös, 1983, 292 s.

***********

Maailmanvalloitus-haaste: Liettua.

James Hilton: Sininen kuu

Sininen kuu on kirja, josta on lähtöisin Shangri-La utopian nimenä. Sinisen kuun Shangri-La on jossakin päin Tiibetiä vuorenrinteellä sijaitseva lamaluostari. Luostarin hallinnassa on alapuolella oleva laakso, jonka lauhkea ilmasto on jotakin aivan muuta kuin Tiibetissä odottaisi. Laaksossa kasvavat jopa mangot.

Shangri-La laaksoineen on kohtuuden yhteiskunta. Kaikilla on mitä tarvitsevat, kohtuudella. Sotaväkeä tai poliiseja ei tarvita, rikoksia ei tehdä, ei ainakaan vakavia. Ympäröivillä vuorilla on kultasuonia, ja kullalla voidaan hankkia se, mitä ei itse tuoteta, kuten kirjat.

Luostarin lamoilla on aikaa, loputtomasti aikaa. Shangri-Lassa on kehitetty menetelmä, jolla ihmisten elinikää voidaan pidentää jopa vuosisatojen mittaiseksi. Lamat omistautuvat harrastuksilleen, kuten kielten opiskeluun, matemaattisiin probleemoihin, Brontën sisarusten tuotantoon tai mihin nyt kukin haluaa.

Yksi ehto Shangri-Lassa asumisessa on: sieltä ei saa lähteä pois. Ulkopuolisen maailman ei haluta tietävän paikan olemassaolosta. Ainoata Shangri-Lahan johtavaa solaa ei kuitenkaan vartioida. Ympärillä oleva vuoristo on niin vaikeakulkuista, että mahdollinen pakenija ei selviäisi.

Sinisessä kuussa Shangri-Lahan pääsee – tai joutuu –  tutustumaan kolme englantilaista ja yksi yhdysvaltalainen, jotka kaapataan sinne, koska luostariin halutaan täydennystä. Vaikka asukkaat ovat pitkäikäisiä, kuolemattomia he eivät ole.

Sininen kuu on ollut aikanaan 1930-luvulla suuri myyntimenestys. Mitään suurta kirjallisuutta se ei ole, mutta ajatus paratiisimaisesta ihanneyhteisöstä on jäänyt elämään Shangri-Lana. Lukiessa minua häiritsi brittiläinen siirtomaavalta-asenne. Tiibetiläisiä ja kiinalaisia vähäteltiin. Luostarin olivat nostaneet kukoistukseen länsimaalaiset, ja heitä haluttiin sinne lisää.

James Hilton: Sininen kuu

Suomentanut Eino Palola

Otava 1954, 2. painos, 263 s. (ensimmäinen painos 1936)

Englanninkielinen alkuteos Lost Horizon 1933

***********

Kirjan alussa on pitkähkö kuvaus lennosta, jolla kaapatut kuljetetaan Shangri-Lahan, joten sijoitan Sinisen kuun Helmet-haasteen kohtaan 39. Kirjassa lennetään.

A S Byatt: Riivaus

Riivaus. Romanttinen kertomus on monitasoinen romaani. Päällimmäisellä tasolla (vuonna 1986) kirjallisuuden tutkijat Roland Michell ja Maud Bailey yrittävät selvittää, mitä tapahtui 1800-luvulla kahden runoilijan välillä. Roland on erikoistunut huomattavaan runoilijaan Randolph Henry Ashiin ja Maud vähemmän tunnettuun Christabel LaMotteen. Jäljitys alkaa, kun Roland löytää ennestään tuntemattomia Ashin kirjeluonnoksia naiselle, joka osoittautuu LaMotteksi. Maud on Britannian paras LaMotte-tuntija, ja yhdessä Maud ja Roland löytävät LaMotten ja Ashin salassa pysyneet kirjeet.

1800-luvun tapahtumat ovat romaanin toinen taso. Ne aukeavat vähitellen runoilijoiden kirjeenvaihdon, muiden kirjeiden ja muutaman päiväkirjan avulla, kun tekstejä osaa tulkita oikein.

Kolmas taso on Ashin ja LaMotten runot. LaMotten tärkein teos on runoelma Melusina-keijukaisesta. Melusina on myyttinen hahmo, muodoltaan puoliksi nainen, puoliksi käärme tai kala. Riivauksessa hänet on sidottu Bretagneen. Maud on feministinen tutkija, ja hänen ja Melusinan tarinan kautta kirjaan tulee feminististä painotusta.  Ashin tuotanto on laaja, mutta se tukeutuu vahvasti myytteihin. Yksi hänen tunnetuimpia teoksiaan on runoelma Ragnarök. Romaanin neljännen tason muodostavat nuo vanhat myytit.

Rolandin ja Maudin ympärillä liikkuu muita tutkijoita, joilla kaikilla on omat intressinsä. Rolandin ohjaaja professori Blackadder työskentelee British Museumin pölyisessä kellarissa, kun taas maailman johtavaksi Ash-tutkijaksi ilmoittautuneella yhdysvaltalaisella professori Cropperilla tuntuu olevan rajoittamattomat taloudelliset resurssit.    Kilpailu maineesta – kuka löytää totuuden kahden runoilijan suhteesta ja ehtii paljastamaan sen ensimmäisenä – yltyy loppua kohti hillittömäksi.

”Sen jälkeen kun Blackadder ja Leonora ja Cropper olivat ilmaantuneet, kertomus oli joka tapauksessa muuttunut etsintäretkestä – oiva romanttinen kerrontamuoto – kilpajuoksuksi ja takaa-ajoksi, jotka olivat yhtä lailla käypiä muotoja.”

Lainauksen Leonora on yksi tutkijoista.

Riivaus on niitä kirjoja, joita lukiessani tunsin oman sivistykseni riittämättömyyden. Skandinaavinen mytologia on jollakin tavalla tuttu (olen lukenut Byattin romaanin Ragnarök, jonka hän kirjoitti vuosia Riivauksen jälkeen), mutta tässä olisi ollut hyvä tuntea paremmin antiikin jumalat (kaikki varmaan muistavat Proserpinan?) sekä englantilaisia runoilijoita kuten Wordsworth, Keats ja Donne.

Omien tietojeni aukoista huolimatta ihailin Byattin taitoa yhdistää kertomuksen eri tasot kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Alussa eri tekstityyppien lukeminen eteni hieman kankeasti, mutta vauhti lisääntyi loppua kohti samalla kun jännitys kasvoi viimeisten arvoitusten ratkaisujen lähestyessä.

A S Byatt: Riivaus. Romanttinen kertomus

Suomentanut Marja Alopaeus

Teos 2008, 709 s.

Englanninkielinen alkuteos Possession. A Romance 1990

***********

LaMotten ja Ashin kirjeet ovat Riivauksessa ratkaisevan tärkeässä osassa, joten kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan  44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa.

Ian McEwan: Makeannälkä

Serena on päätynyt yliopisto-opintojen jälkeen töihin turvallisuuspalvelu MI5:een. Sinne hänet johdatteli professori, jonka kanssa hänellä oli riitaisasti päättynyt suhde. Serena oli opiskellut äitinsä vaatimuksesta matematiikkaa Cambridgessa, vaikka olisi halunnut johonkin vaatimattomampaan yliopistoon opiskelemaan englantia ja kirjallisuutta. Hän luki intohimoisesti.

MI5 vastaa Ison-Britannian sisäisestä turvallisuudesta. Tapahtuma-aika on 1970-luvun alku, jolloin Pohjois-Irlannin väkivaltaiset levottomuudet olivat pahimmillaan, öljykriisi heikensi taloutta ja kylmä sota oli voimissaan. Serena oli alimman tason työntekijä, joka puuhasteli kansioiden ja arkistojen parissa, kunnes hänet poimittiin peitetehtävään. Uudessa projektissa tuettiin vastavirtaan uivia taiteilijoita taloudellisesti. Taiteelliset piirit olivat poliittisesti kallellaan vasemmalle ja siihen haluttiin muutosta. Serena sai kohteekseen lupaavan nuoren kirjailijan. Jo kirjan ensimmäisissä lauseissa kerrotaan, että Serenan projekti ei onnistunut.

Serena on agenttitehtäviin täysin sopimaton, naiivi, hyväuskoinen, aina hyväksyntää hakeva. ”Äidin tavoin minulla oli voimakas taipumus totella.” Hän sotkeutui perinpohjaisesti.

1970-luvulla eläneenä muistan hyvin silloisen politiikan ja henkisen ilmapiirin. Ulkopuolisen tahon, kuten valtiollisen organisaation, yritys vaikuttaa taiteilijaan ei ole  kuitenkaan aikaan sidottu, vaan aihe, joka on ajankohtainen aina.

Makeannälän lopussa odottaa yllätys, josta en tässä tietenkään kerro mitään. Sen sijaan mainitsen, että Kumlinge esiintyy kirjassa lapsuuden paratiisina.

Nyt olen lukenut kolme Ian McEwanin romaania. Sementtipuutarhasta en pitänyt, Lauantaita kutsuin keskinkertaiseksi, eikä Makeannälkäkään nostanut McEwania suosikkikirjailijoideni joukkoon, vaikka pidinkin sen kirjallisuusaiheesta.

Makeannälästä on runsaasti blogikirjoituksia. Nostan esille kaksi. McEwanin suuri fani Leena Lumi ei pitänytkään kirjasta. Sen sijaan MarikaOksa piti Makeannälkää huippuhyvänä.

Ian McEwan: Makeannälkä

Suomentanut Juhani Lindholm

Otava 2013, 388 s.

Englanninkielinen alkuteos Sweet Tooth 2012

*********** 

Makeannälkä sopii hyvin Helmet-haasteen kohtaan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja.

Kuukauden nobelisti Aleksander Solženitsyn: Asian etu

Luin paljon Aleksander Solženitsynia 1970-luvulla, kun hänen kirjojaan suomennettiin: Ivan Denisovitšin päivä, Syöpäosasto, Ensimmäinen piiri, Elokuu neljätoista. Novellikokoelmaa Asian etu en ole lukenut aikaisemmin. Kokoelmassa on neljä novellia ja niiden lisäksi miniatyyreiksi kutsuttuja lyhyitä, yhden tai kahden sivun mittaisia kirjoituksia. Alkuperäiset kertomukset on kirjoitettu 1950- ja 1960-luvuilla.

Asian etu. Pitkässä niminovellissa teknilliselle opistolle on luvattu uudet käytännölliset tilat ja uusi asuntola. Opiskelijat ovat kesälomalla innoissaan auttaneet rakentamisessa, jotta kaikki olisi valmista syksyllä. Syyslukukauden alkaessa rehtorille ilmoitetaan, että tilat annetaankin kaupunkiin saadulle uudelle tieteelliselle instituutille. Asian etu vaatii.

”[- -] oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus törmäsivät vastakkain.”

Asian etu oli minusta puhdasta sosialistista realismia ihanteellisine opiskelijoineen ja heitä puolustavine opettajineen, jotka taistelivat byrokratiaa vastaan.

Zahar Kalitá. Kertoja ystävineen vierailee kaltoin kohdellulla Kulikovon taistelun muistomerkillä. Taistelussa venäläiset voittivat Kultaisen ordan joukot vuonna 1380. Yhtä rapistunut kuin muistomerkki on sitä vartioiva Zahar Kalitá. Novelli puhuu historian muistamisen ja kunnioittamisen tärkeydestä.

Oikea käsi. Karkotusvanki on päässyt henkeä uhkaavan sairauden vuoksi sairaalaan Taškentiin. Hän vertaa omaa asemaansa ympärillään oleviin vapaisiin potilaisiin. Jos ja kun hän paranee, hänen on palattava ikuiseen karkotukseen. Sairaalassakin on byrokratiaa ja vanhojen saavutusten halveksimista. Sen kertoja huomaa yrittäessään auttaa uutta potilasta.

Pääsiäiskulkue. Tupakkaa polttavat, ryypiskelevät ja metelöivät nuoret pilaavat käytöksellään kirkon pääsiäiskulkueen. Sivistymättömyyttä kauhisteleva kertoja ennustaa: ”Totisesti: kerran he kääntyvät ympäri ja tallaavat meidät kaikki – myös ne, jotka usuttivat heidät tänne!”

Miniatyyreissä toistuvat samat aiheet, varsinkin menneisyyden arvostuksen häviäminen, sekä vapaus. Vapaus voi olla vaikka omenapuiden ja ruohon makean tuoksun hengittämistä, kuten tarinassa Hengitys. Ihmisen käsitys itsestään kaikkeen pystyvänä olentona ja ihmisen todellinen pienuus luontoon verrattuna on aiheena muutamassa miniatyyrissä. Mieleen jääviä olivat Kolhoosilaisen reppu, joka korosti naisten kykyä kestää kuormaa, ja kunnianosoitus Sergei Jeseninille, Jeseninin synnyinseudulla.

Blogikirjoituksia Solženitsynin teoksista:

Ivan Denisovitšin päivä, Nipvet

Tapahtui Kretšetovkan asemalla, Sotaromaanit

Syöpäosasto, Keltainen kirjasto

Ensimmäinen piiri, Kirjasampo

Elokuu neljätoista, Keltainen kirjasto

Preussin yöt, Oksan hyllyltä

Aleksander Solženitsyn: Asian etu ja muita novelleja

Suomentanut Esa Adrian

Tammen Keltainen kirjasto 1974, 150 s.

James Joyce: Odysseus

Mitä korona-aikana voisi lukea? No, esimerkiksi James Joycen Odysseuksen. Minulla on ollut hyllyssä vuosikausia Pentti Saarikosken suomennos. En saanut aloitetuksi lukemista, koska kuvittelin kirjan olevan liian hankala. Nyt oli hyvä hetki paneutua Odysseukseen.

Luulin, että Odysseus on kokonaan Leopold Bloomin tajunnanvirtaa. Näin ei ollut. Bloomin ohella kirjassa on toinen päähenkilö Stephen Dedalus ja myös muutaman muun sisäistä puhetta seurataan. Onpa kirjassa kertojakin.

Päähenkilöt:

Leopold Bloom, 38-vuotias sanomalehden ilmoitushankkija, juutalainen. Tietää paljon, mutta tuttavat pitävät hänen selittelyjään joskus rasittavina. Naimisissa laulaja Marionin (Mollyn) kanssa. Tytär Milly on ensimmäistä kertaa poissa kotoa valokuvaajan opissa. Poika Rudy on kuollut muutama päivä synnytyksen jälkeen. Vaimo ja lapset käyvät Bloomin mielessä monta kertaa päivän aikana.

Stephen Dedalus, 22-vuotias, yliopistotutkinnon suorittanut, laajalti sivistynyt, opettaa koulussa, mutta irtisanoutuu. Haluaa kirjailijaksi. Juo liikaa. On ollut Pariisissa jatkamassa opintojaan, mutta on joutunut palaamaan Dubliniin äidin kuoltua. Äidin kuolema vaivaa Stephenia edelleen.

Edellä mainittujen lisäksi kirjassa on valtavan paljon muita henkilöitä. Usein esiintyvät Stephenin isä Simon, jonka Bloom tuntee hyvin, sekä Stephenin ystävä lääketieteen opiskelija Buck Mulligan. Jotkut vain vilahtavat ja jäävät nimettömiksi, kuten sokea pianonvirittäjä ja mystinen sadetakkiin pukeutunut mies. Jos lukiessa unohtuu, kuka kukin on, niin netistä on apua: joyceproject people.

Odysseus on yhdenpäivänromaani. Päivä on torstai 16.6.1904. Kirjassa on kolme pitkää lukua, mutta mielenkiintoisempi jaottelu on lukujen sisällä olevat kohtaukset. Ne on erotettu toisistaan vain pitkällä viivalla. Netistä löytyy kaksi Joycen ystävilleen tekemää lukuohjetta, joissa kohtaukset on nimetty Homeroksen Odysseian mukaan alkaen Telemakhoksesta ja päättyen Penelopeen. Bloomin päivä lyhyesti: aamiainen kotona (hän vie vaimolle aamiaisen sänkyyn), asioilla kaupungilla, kylpylässä, ystävän hautajaisissa, sanomalehden toimituksessa, yksin lounaalla, kirjastossa, kaupungilla, pubissa syömässä, toisessa pubissa keskustelemassa, rannalla, jossa hän katselee tyttöjä, synnytyssairaalan salakapakassa, bordellissa, hevosajurien yösuojassa, kotona. Joissakin kohdin Bloomin ja Stephenin reitit sivuavat toisiaan, esimerkiksi toimituksessa ja kirjastossa. Loppupuolella bordellissa, yösuojassa ja Bloomin kotona he ovat yhdessä. Bloomin reittiä seurataan osan aikaa katu kadulta. Olen käynyt Dublinissa, joten reitti oli helppo kuvitella mielessään kartan avulla.

Kohtaukset on kirjoitettu eri tyyleillä. Lehden toimituksessa kerronta on rytmitetty väliotsikoilla ikään kuin painetussa lehdessä. Bordellissa tyyli muuttuu suorastaan psykedeeliseksi hallusinaatioineen. Bloom keskustelee kuolleen isoisänsä kanssa ja Stephen kohtaa äitinsä haamun. Sairaalassa tapahtuvassa kohtauksessa tyyli muuttuu lähes kappale kappaleelta vuosisatojen takaisesta kohti modernia. Yhden kappaleen Saarikoski on suomentanut tähän tapaan: ”Yxi waeltawa mies seisoip talon uksell yön suwsa.” Erikoisin tyyli on kohtauksessa Ithaka, jossa Bloom ja Stephen keskustelevat matkalla Bloomin kotiin ja joka jatkuu Bloomin kotona. Kertomusta vievät eteenpäin kysymykset, jollaisia opettaja voisi esittää oppilaalle luetusta tekstistä.

”Mitä paralleeleja reittejä kulkivat Bloom ja Stephen paluumatkalla?” 

”Oliko Bloom keskustellut samanlaisista aiheista nokturnien vaellusten aikana menneisyydessä?”

Odysseuksessa käsiteltyjen aiheiden kirjo on niin laaja, että voisi sanoa sen sisältävän kaiken arkipäiväisistä yksityiskohdista elämän suuriin kysymyksiin syntymään ja kuolemaan. Odysseuksen kirjoittamisen aikaan Irlanti ei ollut itsenäinen, vaan osa Iso-Britannian ja Irlannin unionia. Historiaa ja maassa nousevia itsenäisyyttä vaativia virtauksia kosketellaan päivän aikana monta kertaa. Useita historiallisia henkilöitä mainitaan nimeltä. Katolilaisuus on tietysti myös esillä, samoin juutalaisuus ja juutalaisvastaisuus. Yhdestä kapakasta Bloom joutuu pakenemaan, kun pelkällä nimellä ’kansalainen’ kutsuttu juutalaiskeskustelusta kiihtynyt humaltunut mies on käymässä hänen kimppuunsa. Shakespeareen viitataan Odysseuksessa usein. Kirjallisuus on Stephenin alaa. Hienossa Skylla ja Kharybdis -kohtauksessa kirjastossa keskustellaan Shakespearen henkilöhistorian yhteydestä hänen tuotantoonsa. Stephen puolustaa käsitystään, että Hamletin isässä Shakespeare kuvasi itseään. Merkitykseltään pieni, mutta Odysseuksen yksityiskohtaisuutta kuvaava asia, joka pomppaa esille vähän väliä, on Ascotin kultapokaalijuoksu, josta kaikki miehet tuntuvat lyövän vetoa. Vihjeitä vaihdetaan ja yllättävää lopputulosta päivitellään. Tarkistin, että 16.6.1904 kyseisen juoksun voitti hevonen nimeltä Throwaway, joka Saarikoskelta on saanut nimen Heitä-pois. Esimerkkinä siitä, mitä kaikkea kirjassa todella mainitaan, voin sanoa Bobrikoffin murhan ja koivupuun Suomalaisten Maasta.

Odysseus ei ollut niin vaikea luettava kuin alun perin luulin. Keskittymistä se vaati tavallista enemmän. Netistä löytyisi selityksiä lähes lause lauseelta, mutta en halunnut lukea niitä, vaan muodostaa oman käsitykseni. Latinan- ja italiankielisten lainausten käännökset jouduin katsomaan. Minun kirjoitukseni on pelkkä pintaraapaisu Odysseuksesta. Kirjaa voisi tutkia vaikka koko ikänsä pääsemättä selville kaikista sen merkityksistä.

Laitan loppuun vielä otteen Stephenin ajatuksista, kun hän kulkee aamupäivällä rannalla.

”Hänen varjonsa meni kivien yli hänen kumartuessaan, päättyi. Miksi ei päättymättä etäisimpään tähteen? Pimeässä ne ovat tuolla tämän valon tuolla puolen, pimeys joka loistaa valkeudessa, Kassiopeian delta, maailmoja. Minä istuu siellä kädessään auguurin saarnisauvansa, jalassa lainatut sandaalit, päivällä lyijynharmaan meren äärellä, näkymätön, sinipunaisessa yössä kävellen jylhien tähtien vallan alaisena. Tämä päättynyt varjo lähtee minusta, miehenmuoto, väistämätön, huudan sitä takaisin. Päättymätön, olisiko se minun, minun muotoni muoto?”

Odysseuksesta on kirjoitettu myös blogeissa Nipvet (alkuperäinen englanninkielinen) ja Jokken kirjanurkka.

James Joyce: Odysseus

Suomentanut Pentti Saarikoski

Tammen Keltainen kirjasto 1996, 6. painos, 722 s. (1. painos 1964)

Englanninkielinen alkuteos Ulysses 1922

***********

Helmet-haaste: 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti. Ennakkoluuloisuuteni koski sitä, pystynkö lukemaan kirjan.