Ystäväni Martereau kuvaa
perheen sisäistä ”taiturillista voimainmittelyä”. Perheen muodostavat mies,
vaimo, tytär ja miehen sisarenpoika, joka on kertoja. Nimiä ei käytetä. Nuori
mies puhuu enosta ja tädistä.
Taistelu
käydään miehen ja vaimon välillä. Tytär on pelkkä välikappale ja ase. Keinoina
ovat hienovarainen piikittely, huonosti
peitetty halveksunta, mykkäkoulu, pois lähteminen. Sisarenpoika havainnoi
ilkein ja julmin sanoin. Hän on myös osa valtataistelua, milloin enon, milloin
tädin puolella.
”- - ajelehdin heidän liikkeittensä mukaan kuin virrassa, näitten tuskin huomattavien liikkeitten virrassa missä he polkevat paikoillaan, kun taas minä kellun siinä hervottomana edestakaisin, voimattomien virtausten ristiaallokossa aivan kuin ne värittömät raadot joita keinahtelee rantojen haaleissa pintavesissä merissä, missä vuorovesi on tuntematon ilmiö.”
Martereau
on perheystävä, jonka avustuksella järjestelty talokauppa kärjistää tilanteen.
Sisarenpoika alkaa osoittautua epäluotettavaksi havainnoitsijaksi Martereaun
suhteen. Lukija saa päättää, onko Martereau huijari vai ystävä. Puolelta
toiselle taipuilevan nuoren miehen mielipide muuttuu aina sen mukaan, kenen
kanssa hän on viimeksi puhunut.
Ystäväni Martereaun aihe on
ajaton. Ihmismielen liikkeet eivät ole mitenkään sidoksissa
kirjoitusajankohtaan. Kirja on tiivis
ja hallittu, mutta piinallinen. Emme kai me ihmiset noin inhottavia
ole? Toivottavasti emme.
Nathalie Sarraute: Ystäväni Martereau
Suomentanut Inkeri Tuomikoski
Otava 1988, 213 s.
Ranskankielinen
alkuteos Martereau 1953
