Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aho Juhani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aho Juhani. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. helmikuuta 2020

Juhani Aho: Juha

Juhan tarina on minusta yleistä tietoa, joten en välttele juonen paljastamista. En ollut lukenut Juhaa aiemmin, mutta olen nähnyt sekä Toivo Särkän perinteisen että Aki Kaurismäen uudemman elokuvan.

Halusin tietää, millainen tämä moneen kertaan filmattu suomalaisiin perusklassikoihin kuuluva kirja on. Ja onhan Juha todella hieno, suorastaan loistava.

Juhan ja vaimonsa Marjan mielenliikkeitä kuvataan psykologisen tarkasti. Heti alkuun Juha kasken teon lomassa miettii avioliittoaan, sen aikaisempaa onnea ja nykytilaa.
”Nyt ei enää tule, ei itseään oksalle nostata, ei aholle kannata, ei tule laulamaan, ei kassaroimaan, ei enää edes ruokaakaan tuomaan. On tyly vanhalle miehelle aamusta iltaan.”
Kun Marja lähtee Shemeikan matkaan, Juha tyrmistyy ja lähes sekoaa. Hän ei tiedä, uskoako äitinsä väitettä, että Marja lähti omasta halustaan, vaiko omaa toivoaan, että Marja vietiin väkisin. Kun Marja lopussa tunnustaa Juhalle, että meni mielellään, Juha lamaantuu ja menee veneineen koskeen.

Marja on hyvin inhimillinen nuori nainen, eikä pelkkä miehensä pettäjä. Hän ei aina tunnista omia tunteitaan, eikä tiedä, miksi tekee niin kuin tekee. Hän on juuri sopivassa mielentilassa, kun nuori komea Shemeikka sattuu paikalle ja alkaa liehitellä häntä. Oikeastaan Marjan lähtö ei ole tietoinen päätös. Se vain tapahtuu. Marjan mielen kuohut korostuvat koskessa.

”Pauhu yltyy, venheen laidat rutisevat, on kuin se hajoisi hänen allaan. Se on ihan kuohujen sisässä. Shemeikka on kaukana, näyttää seisovan, ei venheessä vaan kuohuissa. Samassa hän taas on ylhäällä, suurena, jättiläisenä, tukka hajallaan, parta hulmuten kahden puolen kaulaa. Ei ole maailmassa muuta kuin Shemeikka seisomassa, hyrskyt palamassa hänen jalkainsa alla kahden puolen venhettä.”
Kolmiodraaman kolmas osapuoli, Uhtuan Shemeikka, Karjalan komistus, on naisten hurmaaja, joka ottaa joka vuosi matkoiltaan uuden tytön, jonka kanssa huvittelee kesän ja antaa sen jälkeen piiaksi äidilleen.
”Laulussa naisen lumot. Ja yksi laulu ainoa naisen lumolaulu: ihanuudesta oman itsensä. Se aina tehoo. Sillä kun hurmasin, uuvutin, hervotonna viereeni vaipui. Sävel vanha, sanat uudet.”
Vanha mies ”vääräsääri, väkäleuka” ja nuori kaunis nainen. Ikiaikainen tarina. Kun lisätään Ahon vahva ja värikäs kieli tuloksena on voimakas aito klassikko.

Luin Juhan SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjasta. Sen lopussa on muutama aikalaisarvio kirjasta. Varsin hyvin Juhan arvo on ymmärretty heti sen ilmestyttyä.

Juhani Aho: Juha
SKS 2010, 184 s.
Ensimmäinen painos ilmestynyt 1911

***********
Juhasta on tehty kaksikin oopperaa. Toisen on säveltänyt Leevi Madetoja ja toisen Aarre Merikanto. Juha sopii Helmet-haasteen kohtaan 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Juhani Aho: Papin tytär (e-kirja)

Halusin kokeilla, miltä e-kirjan lukeminen tuntuu. Elisa Kirja -palvelussa on ilmaisia klassikoita. Valitsin kokeilukirjaksi Juhani Ahon Papin tyttären, koska se on lyhyt, mutta taatusti lukemisen arvoinen. Ahon lisäksi valittavana on lähinnä muita suomalaisia, Runebergia, Lassilaa, Pakkalaa, Järnefeltiä jne. ja muutama ulkomaalainen klassikko. Lataamisohjeet olivat selkeät ja sain kirjan pikaisesti koneelleni. Minulla ei ole mitään lukulaitetta, joten jouduin lukemaan kirjan suoraan tietokoneelta. Kannettavani on sen verran isokokoinen, että sitä ei halua pitää sylissä. Niinpä istuin kotona työhuoneessani kirjoituspöydän ääressä lukemassa. Tavallinen kirja vie voiton ainakin tästä lukutavasta.

Sitten itse kirjaan. Papin tytär on nuoren tytön kasvukertomus. Vaikka kirjan nimi on Papin tytär, isän työllä ei ole siinä suurta merkitystä. Sen sijaan äiti kääntyy kirjan aikana herännäisyyteen.

Heti kirjan alussa nähdään, että tyttö, Elli, haluaa korkealle. Hän kiipeää ensin tikapuille, sitten kellarin katolle ja lopulta koivuun, jossa hän tähyää vielä ylemmäs, taivaalle. Äidin pohdiskeluista tytärtä seuratessaan lukija saa aavistuksen siitä, miten tulee käymään. Isä päästää Ellin kaupunkiin kouluun ystävänsä mielipiteen vaikutuksesta. Muutaman kouluvuoden jälkeen Ellin on palattava kotiin, jossa häntä odottaa vain avioliitto. Äidin sanoin:
"Sinä, tyttö parka, et tiedä, että maailmassa hyvin harvoin tyttö saa sen, jota oikein rakastaa ... usein hänen täytyy tyytyä siihen, jota voi sietää."
Papin tytär on apea kasvukertomus. Edes kouluvuodet eivät ole iloisia, kun muut halveksivat maalaistyttöä ja paras ystävä on petollinen. Kotona Elli on välillä niin masentunut, että katsoessaan veden pinnasta taivaan kuvajaista hän pohtii:
"Ja minkähänlaista olisi, jos tuonne putoaisi? Jos heittäytyisi, hukkuisikohan? ... Siellähän on kuin taivas, kuin toinen taivas! ...jos olisikin siellä oikea taivas?..."
Ellin on alistuttava kohtaloonsa, naisen kohtaloon. Hän ei pääse korkeammalle, hän ei pääse pois edes kotoaan. Satunnainen vieras, ylioppilas Kalm, lähtee kulkemaan pitkin Suomea ja lopulta peräti ulkomaille "... ulos avaraan maailmaan!" Mutta ylioppilas Kalm onkin mies.

Juhani Aho: Papin tytär
Ilmestynyt 1885
Ladattu e-kirjana Elisa Kirja -palvelusta
Ladattu kirja perustuu WSOY:n julkaisuun vuodelta 1920. 75 s.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Juhani Aho: Hellmannin herra

Hellmannin herra on edesmenneen anoppini kirjoja. Löysin sen siivotessani kirjahyllyjä. En edes muistanut, että meillä on tällainen kirja. Minulla on tällä hetkellä kesken kaksikin hidaslukuista kirjaa, mutta en malttanut olla lukematta Hellmannin herraa, kun se osui käteeni. Kirjaa piti käsitellä lukiessa varovaisesti. Meillä oleva kappale on ensipainos vuodelta 1886.

Hellmannin herra on pahansisuinen ja saita ison talon isäntä. Hän menee verotuslautakunnan (takseerauslautakunnan) eteen ja kimpaantuu hänelle määrätystä verosta niin, että haukkuu yksittäisiä lautakunnan jäseniä ja lopuksi koko porukan.
"Te o'otte jokainen niitä pitäjän suurimmia rahjuksia, tuppeliineja, herrain hännän kannattajia, köyhiä rottia, luunpurijoita, toisen tavaran tonkijoita - sikoja!"
Lautakunnan puheenjohtaja ja vallesmanni uhkaavat haastaa herra Hellmannin käräjille kunnianloukkauksesta ja saavat hänet ansaan: Hän joutuu maksamaan isot kestit paikkakunnan silmäätekeville. Loppujen lopuksi herrat ovat kuitenkin samalla puolella ja kaiken kustantaa köyhä arentilainen. " - ei ole köyhällä puolta .. ja tokkopa tulleekaan."

Hellmannin herran lisäksi kirjassa on lyhyt ironinen tarina Esimerkin vuoksi. Siinä nuori pappi harmistuu raittiusseuraan liityttyään ystävänsä naljailuun ja päättää lopettaa ruokaryyppyjen oton lisäksi myös tupakoinnin. Tupakkalakkoa kestää kaksitoista tuntia...

Hellmannin herra oli minulle täysin tuntematon Ahon kirja. Se on julkaistu kaksi vuotta Rautatien jälkeen. Siinä on ahomaista kieltä ja yhteiskuntakritiikkiäkin. Hellmannin herra olisi sopinut luettavaksi viime vuonna, Ahon juhlavuonna, mutta hyvä sekin, että tuli luetuksi nyt.

Juhani Aho: Hellmannin herra. Esimerkin vuoksi.
Werner Söderström 1886. 114 s.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Juhani Aho: Yksin

"Keskustelu oli ujunut laihaksi ja uhkasi kokonaan katketa. Kun kadulla ajavan ajurin rattaat olivat lakanneet särkemästä hiljaisuutta, kuului vain lampun sydämen ynisevä ääni."
Keskustelu ujuaa, lampun sydän ynisee. Näin ei kirjoiteta enää, mutta juuri siksi Ahon kieli vie lukijan mukanaan. Hänen vertauksensakin ovat herkullisen ristiriitaisia.
"Tapaan itseni yhtenä nivelenä siinä ihmisjonossa, jonka toinen pää on asemasillalla ja jonka toista päätä jo Pariisi ahmii ison oven kautta avonaiseen kitaansa, niin kuin kosken niska nielee pitkää puomia."
Useimmille on varmaan tuttua, että kirjassa Yksin Aho purkaa suruaan torjutun rakkauden jälkeen. Hän matkustaa Pariisiin työskentelemään ja Pariisista tulee hänelle kaipauksen kaupunki. Yksin on kirja rakastuneesta ihmisestä. Kaikki mielialan vaihtelut, hassut turhat kuvitelmat, toiveikkuus ja epätoivo eletään läpi. Rakastuminen ei ole muuttunut miksikään sen yli vuosisadan aikana, joka kirjan julkaisemisesta on kulunut.

Haastavaa lukemista -blogin kautta löysin Vinttikamarissa-blogin Ahmun haasteen Lue kaupungista jossa olet käynyt. Yksin sopii tähän haasteeseen. Kävin Pariisissa viimeksi keväällä 2010. Ahon ajoista Pariisi on muuttunut, vaikka rakastuminen ei olekaan. Tietysti Pariisissa on edelleen tungosta ja ruuhkia, mutta miehillä ei ole silintereitä eikä naisilla silkkipukuja, eivätkä ruuhkissa seiso "kuomivaunut". Bulevardien ravintoloissa ja kahviloissa ei ole työmiehiä ja ajureita, vaan turisteja. Paljon on ennallaankin: Eiffel-torni, sanomalehtikioskit, "rautaisilla balkongeilla kaulustetut" kivitalot.

Olin Pariisissa yksin, mutta en murehtimassa, vaan nauttimassa rauhasta, jonka saavuttaa miljoonakaupungissa, kun ei tunne siellä ketään. Ahon Pariisi on alakuloinen, mutta hän toteaa itsekin, että "Tämän ulkomaan vaikutus minuun ei ole sen vaikutus, vaan minun oman nykyisen mielentilani."

Lähimmäs omaa vaelteluani osuu seuraava katkelma (vaikka venheissä ei enää olekaan höyrymoottoreita):
"Harhailen suuren oopperan editse, käännyn alas Avenue de l'Opérata pitkin ja ohi Théátre Français'n. Siitä Louvren holvien alta ikivanhaan kuningasten linnan pihaan (...) Käyn siltaa myöten Seinen poikki ja seisahdun hetkeksi seuraamaan noita pieniä höyryvenheitä, joiden punaiset kokkalyhdyt kuvastuvat veteen kuin tuulastulet."
Öiseltä sillalta kohti Notre Damea otettu, haasteeseen kuuluva kuva:
Juhani Aho: Yksin
WSOY Pokkari 2011. 106 s.
Alkuperäinen julkaistu 1890.