Vuoden 2016 kirjat paketissa

Vuoden viimeisenä päivänä on hyvä tehdä pieni yhteenveto lukemisista. Minä pidän tilastoista, siksi yhteenvetoni on tällainen.

Luin 69 romaania. Niistä 21 oli dekkareita tai trillereitä ja 3 nuortenkirjoja. Muuten luin monipuolisemmin kuin useimpina vuosina eli 3 näytelmää, 2 runokirjaa, 2 sarjakuvakirjaa, 2 muistelmateosta ja yhden kolumnikokoelman. Tietokirjoja tuli luetuksi vain yksi. Näytelmät olivat uusi aluevaltaus. Naisten kirjoittamia teoksia oli 42 %, mikä on reilusti enemmän kuin yleensä. Siihen tähtäsinkin aloittamani haasteen Naisten aakkoset avulla. Eniten luin suomeksi, mutta muillakin kielillä tuli luetuksi hieman: 5 teosta englanniksi, 4 espanjaksi, 3 saksaksi ja 1 ruotsiksi.

Teosten kirjoitusvuodet vaihtelivat 1600-luvulta nykypäivään. 1600-luvun kirjailijoita olivat Cervantes ja Shakespeare. Vuoden 2016 kirjoja luin 3 ja niiden lisäksi 3 vuonna 2015 alkukielellä julkaistua kirjaa, joiden suomennos ilmestyi tänä vuonna. En pidä kiirettä uutuuksien kanssa.

Julkaisuvuodet.

Viereisessä kuvassa ovat kirjojen julkaisumaat. Suomalaisia kirjoja luin tavallista vähemmän. Yleensä osuus on ollut noin neljännes. Kohdassa "Muut" on teoksia seuraavista maista: 3 Irlannista, 2 Etelä-Afrikasta, Intiasta, Italiasta, Itävallasta ja Norjasta sekä 1 Kanadasta, Kiinasta, Meksikosta, Nigeriasta, Bosniasta, Kreikasta, Sveitsistä, Valko-Venäjältä, Venäjältä ja Virosta.

Suurin osa luetusta on peräisin kirjastosta. Ostettujen osuus näyttää suurelta, mutta kaikkia en suinkaan ostanut tänä vuonna, vaan moni on vanhoja antikvariaattilöytöjä.










Vuoden suosituimmat kirjapostaukseni ovat olleet

1. Karo Hämäläinen: Yksin
2. Carl Spitteler: Turun pommitus
3. Andreas Tjernshaugen: Tiaisten salainen elämä
4. J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
5. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta

Ykkönen on yllätys. Goethen ja Linnankosken suosiosta näkyy, että kirjabloggaajien klassikkohaasteita seurataan paljon. Seuraava onkin jo tammikuussa 2017.

Mitkä sitten olivat minun parhaat lukukokemukseni vuonna 2016? Ylivoimaisesti järisyttävin oli Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous. Kaksi muuta luettua, joita olen huomannut ajattelevani usein jälkikäteen, ovat olleet Harold Pinterin näytelmä The Birthday Party ja Rosa Monteron La ridícula idea de no volver a verte, jonka aiheena ovat Marie Curie ja läheisen ihmisen menettäminen.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Haudattu jättiläinen sijoittuu myyttisen kuningas Arthurin jälkeiseen aikaan. Vanha pariskunta Beatrice ja Axl lähtee vaeltamaan kohti kauan sitten heidät jättäneen poikansa kylää. Beatrice ja Axl ovat kelttejä. Matkalla he tapaavat soturi Wistanin, Arthurin veljenpojan ritari Gawainin ja nuoren pojan Edwinin, joiden kanssa heidän matkansa ja kohtalonsa kietoutuvat yhteen. Wistan ja Edwin ovat sakseja. Ritari Gawainin ruostuneine haarniskoineen koin humoristiseksi hahmoksi.

Seutua vaivaa kummallinen unohtamisen tauti, joka vie ihmisten muistot. Keltit kutsuvat sitä sumuksi. Maailma on sadunomainen lohikäärmeineen, jättiläisineen ja keijuineen (keijut ovat ilkeitä).

Haudatun jättiläisen teemat ovat suuria: muistot, muukalaisviha, vieraan pelko, kosto. Muistojen menettäminen on kohtalokasta sekä ihmiselle että yhteisölle. Toisaalta muistaminen voi johtaa koston kierteeseen. Joskus tarina tuntui riipaisevan ajankohtaiselta.

”Linnoitus voi kestää monta päivää, ehkä peräti viikon tai pari. Mutta ihmiset tietävät, että kohtaavat lopussa surmansa. He tietävät, että pienokaiset heidän sylissään ovat ennen pitkää verisiä leikkikaluja, joita potkitaan ympäri kiveyksiä. He tietävät, koska ovat nähneet saman siellä mistä pakenivat.”

Edellä kuvaamani vaikuttaa hyvältä, mutta… Myyttisen tarinan kirjoittaminen on vaikeaa, niin vaikeaa, että se ei ole onnistunut edes Ishiguron tasoiselta kirjailijalta. Hänen aikaisemmissa kirjoissaan (esimerkiksi Ole luonani aina) oli alusta alkaen erityinen tunnelma. Tämä kirja nimenomaan tarvitsisi oman salaperäisen tunnelmansa, mutta se puuttuu. Jotkut kohdat ovat suorastaan pitkäveteisiä ja joissakin kohdissa hymähtelin, kun yliluonnollisten ainesten yhdistäminen muuhun kerrontaan ei onnistunut lainkaan. Olin pettynyt.

Kirjan viimeinen luku on kaunis ja koskettava, vaikka sen tapahtumat olivatkin odotettavissa. Viimeinen luku hieman paikkaa Haudatun jättiläisen jättämää vaikutelmaa.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Suomentanut Helene Bützow

Tammen Keltainen kirjasto 2016, 378 s.

Englanninkielinen alkuteos The Buried Giant 2015

HelMet-haastekoonti

HelMet-kirjaston vuoden 2016 lukuhaasteeseen osallistuin siten, että luettuani kirjan katsoin, sopiiko se johonkin kohtaan. Alkuvuodesta lähes kaikki luetut kirjat sopivat jonnekin, koska osa haastekohdista oli hyvin yleisiä, esimerkiksi 3. Kirjassa rakastutaan. Loppuvuotta kohti osumia tuli harvemmin. Joihinkin etukäteen vaikeaksi kuviteltaviin kohtiin sattui tulemaan kirja, esimerkiksi kohtaan 22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe. Tälläkin systeemillä luin 34/50 haasteeseen sopivaa kirjaa.

1. Ruuasta kertova kirja
2. Matkakertomus; Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
3. Kirjassa rakastutaan; Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja; Adnan Mahmutović: How to Fare Well and Stay Fair
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
6. Kirjastosta kertova kirja
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani − maalla ja kaupungissa" sopiva kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin; Jyrki Vainonen: Swiftin ovella
9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja; Henning Mankell: Mördare utan ansikte
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja; Rabindranath Tagore: Ahnaat paadet
11. Sarjakuvakirja; Sinuhe egyptiläinen
12. Näytelmä; Shakespeare: Macbeth
13. Kirjan nimi on kysymys; Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
14. Historiaa käsittelevä tietokirja
15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma; Marilynne Robinson: Kotiin
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta; Xosé A. Neira Cruz: El armiño duerme
17. Kirjassa juhlitaan; Kåre Halldén: Samppanjaruhtinas
18. Lastenkirja
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan; Salman Rushdie: Keskiyön lapset
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja; J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.); Siri Hustvedt: Lumous
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäisen naisministerin, syntymästä 150 v.); Rosa Montero: La ridícula idea de no volver a verte (Marie Curie)
24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja
25. Kirjassa on yli 500 sivua; John Irving: Ihmeiden tie
26. Elämäkerta tai muistelmateos; Bob Dylan: Muistelmat
27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja; Nadine Gordimer: Poikani tarina
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja; Andreas Tjernshaugen: Tiaisten salainen elämä
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja; Cilla ja Rolf Börjlind: Nousuvesi
30. Viihteellinen kirja; Kaari Utrio: Paperiprinssi
31. Olympialaisista kertova kirja; Karo Hämäläinen: Yksin
32. Kirjassa on myrsky
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja; Iris Murdoch: Jackson's Dilemma
34. Keskustelua herättänyt kirja; Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
35. Kirjassa ollaan avaruudessa
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja; Fjodor Dostojevski: Kulta-aika taskussa
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan; J. M. Coetzee: Kesä
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja; John Steinbeck: Routakuun aika
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja; Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous
40. Eläkeläisen suosittelema kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
44. Kirjassa joku kuolee; Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja; Matti Rönkä: Eino
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja; Suzanne Collins: Nälkäpeli
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
48. Kirjassa on alle 150 sivua; Salvatore Quasimodo: Ja äkkiä on ilta
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja; Anja Snellman: Lähestyminen
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

Modianon teoksen päähenkilö on Modianon itsensä ikäinen kirjailija nimeltään Jean Daragane. Daragane on kadottanut osoitekirjansa ja saa sen takaisin mieheltä, joka tuntuu hänestä välillä uhkaavalta ja jonka tarkoitusperistä hän ei saa selvää.

Kadonnut ja palannut osoitekirja on vain lähtökohta Daraganen muistoihin. Nimi ja muisto kerrallaan hän palaa vuosikymmenten takaisiin tapahtumiin lapsuuteensa saakka. Hän ei tiedä itsekään, mikä muisto on oikea ja mikä on kuvitelmaa, vai onko muisto vain uni. Ovatko muistot muuntuneet? Miksi hän on torjunut jotkut muistot vuosien ajan?

Aihe ei ole uusi Modianolle, eikä muutenkaan kirjallisuudessa, mutta kerroksellinen käsittelytapa on kiehtova. Upposin alusta alkaen vihjauksiin ja viittauksiin ja halusin tietää, mikä arvoitus on kaiken takana. Tunnelma on unenomainen, tai ehkä paremmin tunnelmaa kuvaa vertaaminen Michelangelo Antonionin elokuviin.

Pidin tästä kirjasta. Sitä lukiessa ei kannata kiirehtiä. Minäkin palasin välillä muutaman sivun taaksepäin lukeakseni ne rauhallisemmin uudelleen, samaan tahtiin, jossa kirja kulkee.

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

Suomentanut Lotta Toivanen

WSOY 2015, 136 s.

Ranskankielinen alkuteos Pour que tu ne te perdes pas dans le quartier 2014

Anja Snellman: Lähestyminen

Olen pitänyt Anja Snellmanin kirjojen kielestä Sonja O:sta lähtien. Snellman kirjoittaa kaunista kieltä.

Lähestymisen päähenkilö on terapeutti, joka tuo mieleen Snellmanin itsensä, vaikka kuinka yrittäisi välttää mielleyhtymää. Terapeutti työskentelee huumeklinikka Titanicilla, jossa hänen asiakkaanaan on muuan moniongelmainen Ile. Ile jää kirjan edetessä sivuhenkilöksi, kun terapeutti itse on esillä. Hän pääsee lopulta irti omasta vanhasta traumastaan. Ennemminkin luopuu kuin lähestyy.

Lähestyminen on sivumäärältään pieni kirja, johon on ahdettu paljon asioita. Terapeutin perhehistoria. Kreeta ja asuminen siellä. Meri. Varsinkin meri, jota voi katsella Hakaniemen rannasta ja jonka välimerellisessä vedessä voi sukeltaa ja joka antoi nimensä lapselle, jota ei tullut. Mereen hukutaan, jää sulaa mereen. Yhteys Ilen tarinaan on hatara, vaikka hänen toinen nimensä onkin Zorbas.

Edellinen lukemani Snellmanin romaani oli Lemmikkikaupan tytöt. Se oli hieno. Siihen verrattuna Lähestyminen on välityö, pieni kirja.

Anja Snellman: Lähestyminen

WSOY 2016, 143 s.

Arvostelukappale

Marguerite Yourcenar: Hadrianuksen muistelmat

Nykyisin ilmestyy paljon romaaneja, joissa kirjailija yrittää mennä jonkun todellisen henkilön pään sisään ja kirjoittaa hänestä minämuodossa. Samaa on tehty ennenkin. Marguerite Yourcenarin Hadrianuksen muistelmat on ilmestynyt vuonna 1951. Hadrianuksen muistelmat oli Yourcenarin kansainvälinen läpimurtoteos, vaikka hän oli aloittanut kirjailijana kolme vuosikymmentä aiemmin.

Kirjan lopussa on liite, jossa on Yourcenarin muistiinpanoja kirjoittamisen ajalta. Hän oli suunnitellut tätä teosta jo 1920-luvulla, mutta tuhosi silloin kirjoittamansa. Aihe kulki hänen mukanaan vuosikaudet, kunnes hän koki tuntevansa elämää tarpeeksi voidakseen kirjoittaa näkökulmasta, jossa kuoleva keisari arvioi itseään ja toimintaansa. Toisessa liitteessä Yourcenar kertoo käyttämästään lähdekirjallisuudesta. Listaus on vaikuttava.

Hadrianus oli Rooman keisari vuosina 117-138. Hänen aikanaan Rooma oli laaja, Britanniasta Lähi-Itään ja Egyptiin, vaikka Hadrianus luopui joistakin alueista rajojen rauhoittamiseksi. Monille hänen nimensä lienee tuttu Englannin ja Skotlannin rajalle rakennetusta Hadrianuksen vallista. Hadrianuksen aikana valtakunta oli kohtuullisen rauhallinen, ja yksi Yourcenarin painotuksista onkin esittää Hadrianus rauhantekijänä. Tosin hänen hallituskautensa lopussa oli tuhoisa juutalaiskapinan tukahduttaminen (arvioiden mukaan yli puoli miljoonaa kuollutta).

Toinen painopiste on Hadrianuksen suuressa rakkaudessa Antinousissa. Nuori Antinous oli Hadrianuksen rakastaja muutaman vuoden. Hän hukkui Niiliin joko taparturmaisesti tai itsemurhan tehneenä. Yourcenar on valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon. Hadrianus korotti Antinousin jumalaksi ja perusti hänen kuolinpaikalleen kaupungin, Antinoupoliin, jota ei ole enää olemassa.

Vaikka muistelmat ovat minämuotoiset, Hadrianus jää jotenkin etäiseksi. Teksti on kuivakasta ja toteavaa. Tosin suomennoksella saattaa olla siihen osuutta. Ainakin monet lauserakenteet ovat kömpelöitä. Lähimmäs Hadrianusta päästään aivan kirjan lopussa. Saavutuksistaan huolimatta keisari toteaa paljon jääneen tekemättä. Kuolemaa hän lähestyy rauhallisesti. Kirjan viimeinen kappale perustuu Hadrianuksen kirjoittamaksi oletettuun runoon.

”Pieni sielu, hento ja häilyvä sielu, ruumiini seuralainen, joka oli sinun vieraanasi, sinä laskeudut kalpeille, koville ja paljaille seuduille, missä saat luopua aikaisemmista iloista. Katsokaamme vielä hetkinen yhdessä näitä tuttuja rantoja, esineitä, joita varmaankaan emme enää tule näkemään… Yrittäkäämme astua silmät auki kuolemaan…”

Marguerite Yourcenar: Hadrianuksen muistelmat

Suomentanut Reino Hakamies

WSOY 1984, 3. painos, 330 s. (1. suomenkielinen painos 1953)

Ranskankielinen alkuteos Mémoires d’Hadrien 1951

Ankka vailla menneisyyttä

Sarjakuva Ankka vailla menneisyyttä perustuu Aki Kaurismäen elokuvaan Mies vailla menneisyyttä. Piirrokset ovat Giorgio Cavazzanon ja käsikirjoitus Kari Korhosen.

Ankka vailla menneisyyttä seuraa elokuvaa tunnollisesti, ja minusta hyvin onnistuneesti. Kun pääosassa on Aku Ankka, eikä hiljainen suomalainen mies, eroja tietysti on viihteellisempään suuntaan. Kaurismäeltä lähtöisin oleva humaanisuus ja henkilöiden välinen solidaarisuus on onneksi säilynyt.

Kirjassa on muitakin tarinoita, jotka kaikki liittyvät elokuviin. Maltan Ankka on versio Maltan haukasta. Sen on käsikirjoittanut ja piirtänyt Kari Korhonen. Maltan Ankassa on enemmän eroja taustalla olevaan elokuvaan kuin Ankassa vailla menneisyyttä, mutta pidin siitäkin. Sen sijaan Mikki Hiiri ja Nykypäivän ihana elämä ei ollut aivan yhtä onnistunut. Tarinaan oli ympätty tärkeään osaan hahmo, josta en pitänyt. Ihana elämä on italialaista tuotantoa, piirtäjänä Paolo Mottura. Kahdessa tarinassa toimittaja Sulo Suvio seikkailee Oscar-gaalassa ja Cannesin elokuvajuhlilla. Ne ovat tyyliltään perinteistä ankkakohellusta, mutta kuuluisien elokuvahahmojen keskellä.

Tarinoiden väliin on sijoitettu lyhyitä tekijöiden haastatteluja. Esipuheena on Filmihullu-lehden päätoimittajan Lauri Timosen kirjoitus Ankkalinnan yö Kaurismäen ja ankkamaailman yhtäläisyyksistä. Niitä tosiaan on, vaikkei heti uskoisi.

Parasta tässä kirjassa on nimitarina Ankka vailla menneisyyttä. Juuri tänään luin uutisista, että Aki Kaurismäen seuraava elokuva Toivon tuolla puolen on valittu Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan. Elokuvan Suomen ensi-iltaa odotellessa voi palata Mies vailla menneisyyttä -filmin tunnelmaan vaikka sarjakuvakirjan avulla.

Giorgio Cavazzano, Aki Kaurismäki, Kari Korhonen: Ankka vailla menneisyyttä

Sanoma Media 2016, 160 s.

Naisten aakkoset: J

 Naisten aakkosten J:n kysymykset ovat samat kuin ennen:

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Vastaukset tähän löytyivät helposti.

1. Jane Austen. En aloittanut aakkosia Austenilla, vaan Astrid Lindgrenillä, joten Jane Austen tulee nyt J:ssä. Kuvassa ovat hyllyssäni olevat Austenin teokset. Muistakin pidän, mutta Ylpeys ja ennakkoluulo on rakkain.
2. Jeanne Moreau. J:hin oli tarjolla monta hyvää näyttelijää, mutta Jeanne Moreau on ylitse muiden. Jules ja Jim, Yö, Morsian pukeutui mustaan ja monta muuta hienoa elokuvaa, jotka eivät olisi yhtä hienoja ilman Jeanne Moreauta.
3. a) Maria Jotuni. Tässä on taas yksi nolo tunnustus. Olen nähnyt kauan sitten Jotunin näytelmän Kultainen vasikka Kansallisteatterissa. Siinä onkin ainoa kosketukseni Jotuniin. Huojuvasta talosta kuulemani perusteella en aio tarttua siihen, mutta Jotunilla on paljon tunnettuja näytelmiä ja novelleja. Niihin voisin tutustua.

Aakkossarja tähän asti: A, B, C, D, E, F, G, H, I.

Christian V. Ditfurth: Zwei Sekunden

Zwei Sekunden on ollut tänä vuonna myyntimenestys Saksassa. Kirja alkaa pommiattentaatilla, joka kohdistuu liittokansleria ja Venäjän presidenttiä kuljettavaan autosaattueeseen. Seuraavaksi alkaa kuolla liittokanslerinviraston henkilökuntaa. Liittokansleria ei mainita nimeltä, eikä myöskään presidenttiä. Kuvaukset vastaavat mielikuvaa, joka julkisuuden kautta on syntynyt virkojen tämänhetkisistä haltijoista. Liittokanslerista käytetään jopa muutaman kerran nimitystä Mutti.

Kirjaa markkinoidaan trillerinä, mutta trilleriksi se on aika hidas. Alussa on toimintaa, mutta sitten jämähdetään pitkäksi aikaa poliisitutkintaan, kunnes lopussa taas tapahtuu. Esimerkiksi Ilkka Remeksen trillereissä on paljon enemmän toimintaa.

Rikosten varsinaiset tutkijat eivät saa aikaan mitään. Hampurista Berliinin poliisiin siirtynyt kovamaineinen rikosylikomisario de Bodt saa vapaat kädet tehdä omia tutkimuksiaaan kahden avustajansa kanssa. Heidän ryhmänsä on ainoa, jonka työ tuottaa tulosta. De Bodt tuntuu välillä aavistavan rikollisten toimet liiankin hyvin. Kollegat ovat hänelle kateellisia ja pitävät häntä ylimielisenä. De Bodt siteeraa mielellään filosofeja. Hänen suosikkinsa on Hegel.

Venäläiset tekevät omia tutkimuksiaan, joissa otteet ovat rajumpia kuin saksalaisilla. Heitä johtavalla Merkowilla on omiensa joukossa samantyyppinen asema kuin de Bodtilla. Miehet päätyvät kunnioittamaan toisiaan.

Lukijalle vilautetaan välillä lyhyesti operaatioiden suunnittelijan ja toteuttajan keskusteluja, jolloin selviää, että tekojen takana eivät ole tšetšeenit tai ukrainalaiset tai muut vastaavat epäillyt. Vaikka lukija tietää syyllisestä jotakin, niin lopussa on häneen liittyvä yllätys, joka rikosten raakuudesta huolimatta sai ainakin minut  (ja ehkä myös muut pohjoismaalaiset) hymyilemään.

Christian V. Ditfurth: Zwei Sekunden

carl’s books 2016, 459 s.

Kuukauden nobelisti Bob Dylan: Muistelmat

Bob Dylanin Muistelmat. Osa 1 alkaa hänen ensimmäisen levytyssopimuksensa solmimisesta. Samaan palataan kirjan lopussa. Muistelmissa on varsinaisesti kolme aihetta: miten Bob Dylanista tuli Bob Dylan, miten hän koki kuuluisuutensa ja asemansa sekä miten syntyi levy Oh Mercy. Tekstissä hypitään välillä tajunnanvirtamaisesti asiasta toiseen. Jos joku hakee tarkkaa kuvausta Bob Dylanin elämänvaiheista, on parempi lukea jonkun muun kirjoittama elämäkerta (niitähän riittää). Jos sen sijaan haluaa tietää, mitä Dylan itse ajattelee, kannattaa lukea Muistelmat. Dylan-faneille tämä kirja on itsestään selvää luettavaa.

Rahattomana New Yorkissa. Dylan kehitti itseään kuuntelemalla musiikkia ja lukemalla. Kirjat ovat minua lähempänä kuin musiikki, joten luin kiinnostuneena hänen valintojaan. Voltaire, Rousseau, Luther. Thukydides. Byron, Shelley, Poe. Ja niin edelleen. Tietysti myös Dylan Thomas. Dylan kirjoittaa lyhyitä kuvauksia folkpiireissä liikkuneista henkilöistä ja arvostamiensa muusikoiden tuotannosta (esimerkiksi Roy Orbison, Hank Williams). Useimmat muut nimet olivat minulle täysin tuntemattomia. Suurimman esikuvansa Woody Guthrien luona hän kävi usein vierailemassa sairaalassa. Rahattomana Dylan haahuili ympäriinsä, nukkui yöt tuttavien sohvilla ja yritti saada jalkansa folkklubien oven väliin. Lopulta hän onnistui pääsemään vakioesiintyjäksi Gaslight-klubille.

Sukupolvensa äänitorvi. Dylan ei pitänyt itseään ”kokonaisen sukupolven äänitorvena, puhemiehenä ja jopa omanatuntona”. Ne olivat muiden häneen kiinnittämiä leimoja. Hän kirjoittaa halunneensa vain laulaa ehdottoman rehellisiä lauluja. Hän koki julkisuuden niin raskaana, että sanoo tehneensä tarkoituksella muutaman huonon levyn, jotta pääsisi rauhaan. Hänen imagonsa muuttui hitaasti, mutta

”Ennen pitkää niskaani sysättiin toisenlaisia anakronismeja – epämiellyttävyydestään huolimatta helpommin siedettäviä, vaikka ne saattoivat vaikuttaa suuremmilta. Legenda, Ikoni, Arvoitus (oma suosikkini oli Buddha eurooppalaisissa vaatteissa) ja muuta vastaavaa, mutta ei se mitään. Sellaiset lisänimet olivat rauhallisia ja vaarattomia, nukkavieruja, helppoja kantaa. Profeetta, Messias, Pelastaja – ne olivat raskaita.”

Oh Mercy. Ainoa levy, jonka tekemistä ja kappaleita Muistelmissa käsitellään, on Oh Mercy vuodelta 1989. Oh Mercy oli arvostelumenestys useiden vähemmän arvostettujen levyjen jälkeen. Dylan levytti Oh Mercyn New Orleansissa uuden tuottajan ja uusien muusikoiden kanssa. Levyn tekemisestä saa aidon tuntuisen kuvan, kun kuhunkin kappaleeseen haetaan sopivaa lähestymistapaa. Ristiriitoja ja erimielisyyksiä syntyi, mutta lopputulokseen Dylan on tyytyväinen.

Alun perin Bob Dylan oli folklaulaja. Jonkinlaista ennakointia on seuraavassa lauseessa:

”Folklaulajat osasivat laulaa muutaman säkeistön mittaisia lauluja, jotka olivat kuin kokonaisia kirjoja.”

Bob Dylan: Muistelmat. Osa 1

Suomentanut Erkki Jukarainen

WSOY 2006, 2. painos, 299 s.

Englanninkielinen alkuteos Chronicles. Volume 1, 2004

Ian Rankin: Pimeän sylissä

Olen lukenut aikaisemmin yhden Ian Rankinin John Rebus -dekkarin. Niitä on niin monta, että niitä on vaikea saada käsiinsä ilmestymisjärjestyksessä, joten en ole edes yrittänyt. Pimeän sylissä on sarjan kymmenes.

Komisario Rebus on varsin kliseinen hahmo. Hän on lähellä eläkeikää, polttaa tupakkaa ja juo liikaa. Perhe on hajonnut, eikä hänellä tässä kirjassa ollut naisystävääkään. Hän on omapäinen ja siksi hänellä on ongelmia esimiesten kanssa. Tässä hänen rikostutkintaansa työntyy kiusankappale, uraohjus  kirjoituspöytäpoliisi, joka luulee johtavansa tutkimuksia, mutta oikeasti on vain tiellä. Kliseisyydestä huolimatta Rebus on sympaattinen. Rikosten ratkaisijana hän on lyömätön.

Edinburghissa kunnostetaan Skotlannin parlamenttia varten vanhaa rakennusta. Sen kiinni muuratusta uunista löytyy vuosia vanha ruumis.  Aloitteleva poliitikko murhataan samalla työmaalla. Asunnoton mies tekee itsemurhan juna-asemalla. Ennen pitkää tapaukset liittyvät toisiinsa.

Vuonna 2000 ilmestynyt Pimeän sylissä tuntui ajankohtaiselta nykyisenä brexit-aikana. Skotlannin  oma parlamentti aloitti vuonna 1999. Parlamentista oli äänestetty jo 1979, mutta ilman tulosta. Rikosten alkusyy liittyy tuohon äänestykseen.

Ian Rankin: Pimeän sylissä

Suomentanut Ulla Ekman-Salokangas

Blue Moon 2009, 443 s.

Englanninkielinen alkuteos Set in Darkness 2000

Toni Morrison: Armolahja

Armolahja on kertomus neljästä naisesta 1690-luvun Amerikassa. Yksi naisista on Emäntä, muut kolme orjia. Emännän mies on taustaltaan hollantilainen Jacob Vaark, joka ei hyväksy ihmisten myymistä. Muutenkin Jacob Vaark on hyvä sekä vaimoaan että eri syistä vastuulleen joutuneita värillisiä naisia kohtaan. Kun mies kuolee isorokkoon, naiset ovat pulassa. He ovat suojattomia, eikä Emännän asema ole loppujen lopuksi sen parempi kuin piikojen.

Naiset selviävät kukin omalla tavallaan. Heidän elämässään on ollut kuolemaa, julmuutta ja hylkäämisiä, mutta myös ystävyyttä. Rakkautta on ollut vähemmän, ainakin sellaista, johon vastattaisiin. Nuori Florens saa oman äänensä kuuluviin, kun hän kirjoittaa itsestään.

"Minä selitän. Voit pitää kertomustani rippinä, jos haluat, mutta rippinä joka vilisee erikoisuuksia, sellaisia joita tapaa vain unissa ja silloin kun pannun höyryssä häilyy koiran sivukuva."

 Koko ajan kieli on kaunista.

Eurooppalaisia ei Armolahjassa kiitellä. He ovat kylmiä ja kovia tai naurettavia. (Jacob Vaark on poikkeus.) Eurooppalaisten uskonnot ovat myös kylmiä ja torjuvia. Pelastus on varattu vain valituille. Edes kuolleita lapsia ei suostuta siunaamaan, jos heillä on vääränlaiset vanhemmat.

Armolahja kertoo orjuudesta, mutta nimenomaan naisten orjuudesta. Se kertoo maailmasta, jossa äiti pitää armolahjana sitä, että luovuttaa lapsensa miehelle, joka näki tytön ”ihmislapsena, ei pesoina”.

Marjatan kirjaelämyksissä on hieno analyysi kirjasta.

Toni Morrison: Armolahja

Suomentanut Seppo Loponen

Tammen Keltainen kirjasto 2009, 189 s.

Englanninkielinen alkuteos A Mercy 2008

Naisten aakkoset: I

Tämän kuun kirjain on I. Kysymykset ovat entiset:

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Etukäteen luulin I:n olevan vaikea kirjain, mutta vastaukset löytyivät helposti.

1. Iris Murdoch. Olen tutustunut Murdochiin vasta tänä vuonna, mutta ihastuin hänen kirjoihinsa heti. Olen blogannut romaaneista Hiekkalinna ja Jackson's Dilemma.
2. Inari Krohn. Taidemaalari, graafikko. Pidän hänen joskus hieman mystisistä ja naivismiin vivahtavista teoksistaan. Niitä voi katsella Valtion taidemuseon kokoelmista.
3. a) Emmi Itäranta. Varsinkin Teemestarin kirja kiinnostaisi, mutta niinpä vain on vielä lukematta.

Aiemmat juttuni aiheesta: A, B, C, D, E, F, G, H.

Lukuharjoituksia-haaste valmis

Kujerruksia-blogin Linnea aloitti tammikuussa näytelmähaasteen, joka päättyy tällä viikolla. En ole aiemmin lukenut näytelmiä, mutta tiesin, että joudun lukemaan niitä ainakin nobelistisarjaani. Linnean haaste toimi hyvänä yllykkeenä.

Luin seuraavat kolme näytelmää:

1. Shakespeare: Macbeth
2. Harold Pinter: The Birthday Party
3. Dario Fo: Can't Pay? Won't Pay!

Shakespeare ja kaksi nobelistia. Olen tyytyväinen. Eikä näytelmien lukeminen ollut lainkaan niin hankalaa kuin kuvittelin. Varsinkin Pinter houkuttelee lukemaan lisää.

Kolmella näytelmällä pääsin haasteessa tasolle lavastaja.

Christa Wolf: Jaettu taivas

Jaettu taivas on hieno kirja. Se on rakkauskertomus, ihmissuhderomaani, jonka taustalla heijastelee itäsaksalainen yhteiskunta.

Nuori maalaistyttö Rita rakastuu kaupunkilaiseen Manfrediin. Manfred on Ritaa jonkin verran vanhempi kemian tohtori. Hän on jo elämän kyynillistämä, mutta Rita on hänelle mahdollisuus. Heidän yhteinen tarinansa alkaa, kun Rita kysyy Manfredilta: ” – Onko vaikeaa tulla sellaiseksi kuin te olette?” Tarina jatkuu kaupungissa, jossa Rita työskentelee vuoden junavaunutehtaassa ennen opettajaseminaariin menoa. Onneton loppu on tiedossa alusta alkaen, koska kertomus etenee kahdella aikatasolla, joista myöhemmällä Rita on joutunut ensin sairaalaan ja sitten parantolaan.

Itäsaksalainen 1960-luvun alun todellisuus elää vaunutehtaalla ja Manfredin perheessä. Tehtaalla on ristiriitoja tavoitteiden ja mahdollisuuksien välillä. Ristiriitoja on myös työyhteisön jäsenten välillä. Manfredin äiti haikailee länteen siskonsa luo. Loikkauksia peitellään, koska niistä koituu vaikeuksia jäljelle jääneille.

Luin Jaettua taivasta kauan. Sitä piti lukea hitaasti, koska Wolf on kirjoittanut tekstiä, jossa on merkityksiä sanojen alla. Ihmisten suhteista kertovat katseet, keskustelussa valitut sanat, pienenpienet havainnot, joita Rita tekee. Valon väri muuttuu vuodenaikojen ja mielialojen mukaan.

Ritan tarina on yhden ihmisen. Eikä se lopulta ole vailla toivoa. Sen luettuamme

”totumme jälleen nukkumaan rauhallisesti. Me elämme täysin määrin, ikään kuin olisi yltäkyllin tätä omituista ainetta nimeltä elämä, ikään kuin se ei voisi koskaan loppua.”

Christa Wolf: Jaettu taivas

Suomentanut Maija Tikka

Kirjayhtymä 1966, 306 s.

Saksankielinen alkuteos Der geteilte Himmel 1965