Tapani Maskula: Intohimosta elokuvaan

 

Intohimosta elokuvaan. Valitut elokuvakritiikit 1960–2010-luvuilta on Juri Nummelinin toimittama kokoelma turkulaisen Tapani Maskulan elokuvakritiikkejä. Ostin kirjan viime syksynä Turun kirjamessuilta. Luin heti arviot elokuvista, jotka olin nähnyt. Niitä on noin kolmannes kirjan filmeistä. Loput olen lukenut hiljakseen pitkin talvea.

Maskulan kritiikit ovat ilmestyneet lehdissä, useimmat Turun Sanomissa ja monet Turun Ylioppilaslehdessä. Tuoreimmat arvostelut ovat Elitisti-verkkolehdestä. Muistan hyvin Maskulan maineen terävänä ja vaativana kriitikkona, vaikka en ollutkaan lukenut hänen arvostelujaan kuin muutaman ennen tätä kirjaa.

Nummelin on jaotellut kirjoitukset muutamaan lukuun: Eurooppalaiset ja kansainväliset klassikot, Uudet taide-elokuvat (noin vuodesta 1992), Amerikkalaiset klassikot, Amerikkalaiset rikoselokuvat, Amerikkalaiset lännenelokuvat (näissä otsikoissa amerikkalaiset tarkoittaa tietysti yhdysvaltalaisia), Suomalaiset elokuvat, Kauhuelokuvat ja viimeisenä muutama elokuva otsikolla Huonot elokuvat. Kussakin luvussa elokuvat ovat ilmestymisvuoden mukaisessa järjestyksessä.

Maskulan kritiikkejä on ilo lukea. Hän tietää elokuvista, niiden historiasta ja tekijöistä niin paljon, että hän taustoittaa arvioimansa elokuvat kunnolla. Juoni kuitataan yleensä muutamalla sanalla, jos niilläkään. Sen sijaan Maskula paneutuu elokuvien yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Valtapelit tuntuvat kiinnostavan häntä erityisesti. Maskulan kirjoitukset yhdistettynä Nummelinin jaotteluun tekevät kirjasta melkeinpä elokuvan oppikirjan.

Tyylinäytteen otan Turun Sanomissa vuonna 1998 olleesta Kenji Mizoguchin elokuvan O’Haru – naisen tie arviosta. Vuonna 1952 ilmestynyt elokuva oli tehnyt Maskulaan suuren vaikutuksen, kun hän oli nähnyt sen ensimmäisen kerran lähes 40 vuotta aiemmin.

”Siihen asti olin luullut valkokankaan välittämää historiallista realismia kestävimmäksi väyläksi tulkita elokuvien sisäistä todellisuutta. Vasta Mizoguchi opetti arvostamaan ja kunnioittamaan ajattomuuden merkitystä. Kameran tärkeimpänä tehtävänä ei välttämättä ole vangita konkreettista, näkyvää todenmukaisuutta, vaan päinvastoin irtautua siitä mahdollisimman kauaksi, yleiselle ja filosofiselle tasolle.”

Tapani Maskula: Intohimosta elokuvaan. Valitut elokuvakritiikit 1960–2010-luvuilta
Toimittanut Juri Nummelin
Sammakko 2018, 383 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo.

Peter Carey: Kellyn kopla. Tosi tarina

 

Australialainen Peter Carey on niitä harvoja kirjailijoita, joka on saanut Booker-palkinnon kaksi kertaa, ensimmäisen romaanista Oscar ja Lucinda ja toisen Kellyn koplasta.

Kellyn kopla. Tosi tarina kertoo legendaarisesta australialaisesta lainsuojattomasta Ned Kellystä, sanoo kirjan takakansi. En ollut Ned Kellystä kuullutkaan, mutta googlettaminen vahvistaa sanotun. Kirjailija on laittanut Ned Kellyn kertomaan oman tarinansa, omalla tavallaan ja kielellään.

Kelly oli irlantilaisesta siirtolaisperheestä. Hän oli perheen vanhin poika ja alkoi auttaa äitiään perheen ylläpidossa jo alle kymmenvuotiaana. Nuorempia sisaruksia syntyi tiuhaan. Inhotun isän lisäksi vielä inhotumpia isäpuolia oli kaksi. Äidin ja pojan rakkaus on yksi kirjan kantavia teemoja. Kun äitikin joutuu vankilaan, hän kirjoittaa sieltä luku- ja kirjoitustaidottomana pojalleen kirjelipun, jossa ei lue muuta kuin pojan nimi.

”Minä näin kuinka Ellen Kelly oli uurastanut salaa paperipalan kimpussa ja sydäntäni vihloi se ettei tämä NED KELLY toimittanut pelkästään nimen & osoitteen virkaa vaan kantoi myös kaiken sen häpeän ja nöyryytyksen joka painoi hänen rintaansa. Ne m---ut ei antaisi äidille paperia hän oli varmaan varastanut sen & kynän kun hänet pantiin kävelemään yksinään edestakaisin Melbournen vankilan pihalla hän sitoi viestinsä kiveen ja heitti sen kivipihaan siihen tapaan nuoret tytöt kirjoittaa rakkauskirjeitä miehilleen.”

Nedin kielioppi- ja välimerkkisäännöistä välittämätön kirjoitus on aivan helppoa lukea, ja tyyli on yksi kirjan ehdottomia vahvuuksia. Suomentamisen on täytynyt olla vaikeaa, mutta Seppo Loponen on onnistunut hienosti.

Kellyn kopla (Kelly Gang) on liioitteleva ilmaus porukalle, jossa ovat Ned Kellyn lisäksi vain yksi hänen ystävänsä ja pikkuveli kaverinsa kanssa. Kirja näyttää, miten Kellyn elämä kulki väistämättä kohti rikollisuutta toivottoman köyhyyden keskeltä, varakkaiden englantilaisten maanomistajien puristuksessa ja poliisien ja viranomaisten mielivallan kohteena. Kellyn legendaarisuus johtunee juuri hänen taistelustaan epäoikeudenmukaisiksi koettuja auktoriteetteja vastaan. Hänellä oli irlantilaisyhteisön tuki, häntä piiloteltiin ja autettiin. Hän palkitsi auttajansa tekemällä töitä heidän tiloillaan ja jakamalla heille ryöstösaalistaan. Tämä siis kirjan mukaan. Kiitoksissaan Carey sanoo perehtyneensä 1800-luvulla eläneestä Ned Kellystä olemassa olevaan tutkimustietoon.

Kellyn kopla. Tosi tarina on Booker-palkintonsa ansainnut. Se on hurja kuvaus nuoren miehen kohtalosta, joka kuljettaa köyhän irlantilaisperheen pojan shakespearelaisiin mittoihin kasvavan loppunäytöksen tähdeksi.

Peter Carey: Kellyn kopla. Tosi tarina
Suomentanut Seppo Loponen
Tammen Keltainen kirjasto 2002, 465 s.
Englanninkielinen alkuteos The History of the Kelly Gang 2000

***********

Helmet-haaste: kohta 3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja.

Tuire Malmstedt: Lasitarha

 

Lasitarha on ensimmäinen tänä vuonna lukemani dekkari ja samalla ensimmäinen Tuire Malmstedtilta lukemani kirja. Se aloittaa Metso & Vauramo -sarjan.

Rikosylikonstaapeli Elmo Vauramo on muuttanut kotiseudulleen Jyväskylään. Hän saa työparikseen Matilda Metson, joka on hyvin vähäpuheinen ja jonka edellinen työpari oli pyytänyt siirtoa muualle, kun ei kestänyt Matildan puhumattomuutta.

”Matilda pujottautui tuttuun parkkiruutuun kotinsa pihalla, sammutti moottorin ja painoi päänsä rattiin. Hän lateli kaikki tuntemansa kirosanat ja soimasi itseään. Hänellä oli vihdoin työpari, joka oli sopivan rento kestämään hänen hiljaisuuttaan ja joka kärsivällisesti sanoitti asioita hänen puolestaan, mutta hän itse ei pystynyt tulemaan yhtään vastaan. Ei vain pystynyt, vaikka halusi.”

Matildan ja Elmon yhteistyö alkaa pikkuhiljaa toimia, ja Matildastakin tulee hieman puheliaampi. Hänen menneisyydessään on joku trauma, jota ei tässä kirjassa vielä avata. Sen sijaan Elmon lapsuuteen liittyvä ahdistava kokemus käydään läpi.

Ensimmäisenä yhteisenä tehtävänään Elmo ja Matilda tutkivat neljävuotiaan pojan katoamista. Juttu laajenee koko maata kuohuttavaksi isoksi rikostapaukseksi. Uhreina on lapsia, mutta kirjassa ei kuvata väkivaltaa. Poliisien lisäksi päähenkilönä on Lilja, jonka poika katosi lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Tutkimukset etenevät hitaahkosti, mutta loppua kohti jännitys tiivistyy varsinkin Liljan ympärillä.

Lasitarha on lupaavan poliisisarjan alku. Päähenkilöt ovat tarpeeksi omanlaisiaan, väkivaltaa ei liiemmälti ole ja juoni on todella ovelasti kehitelty. Syyllinen ei ollut suuri yllätys, mutta se ei haitannut. Sarjasta on ilmestynyt jo kaksi seuraavaa osaa.

Ihmettelin kanteen valittua tiaista, koska kirjan tärkeä eläin on lepakko. Onhan tiainen tietysti söpömmän näköinen, punaisenakin.

Tuire Malmstedt: Lasitarha
Aula & Co 2021, 361 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja.

Robert Seethaler: Der letzte Satz

 

Der letzte Satz (Viimeinen lause) on romaani Gustav Mahlerista. Mahler on laivalla matkalla New Yorkista Eurooppaan. Hän on sairas ja tietää kuolevansa pian. Hän istuu peittoihin käärittynä laivan aurinkokannella. Muistot nousevat mieleen.

Ylistävä vastaanotto New Yorkissa. Kahdeksannen sinfonian hurmioitunut ensiesitys Münchenissä. Suuria voittoja enemmän Mahler miettii riitojaan wieniläisten konservatiivisten musiikkipiirien kanssa ja mieletöntä työtahtiaan, joka oli osasyy terveyden heikkenemiseen. Ja miksi hän sävelsi liian vähän!

Alma, rakas ja ihana Alma. Pyörryttävä rakastuminen ja nopea avioituminen. Onni alkoi hiipua työn viedessä liikaa aikaa. Alma lohduttautui toisen miehen sylissä. Se teki kipeää, mutta vielä enemmän sattui vanhemman tyttären kuolema kurkkumätään. Korvissa kuuluivat ikuisesti äänet, jotka syntyivät tytön yrittäessä epätoivoisesti hengittää.

Kirjan nykyajassa Mahler keskustelee ainoastaan nuoren kansipojan kanssa. Pojan tehtäväksi on annettu kuuluisan matkustajan hyvinvoinnista huolehtiminen. Matkalla ovat mukana Alma ja nuorempi tytär, mutta Mahler keskustelee Alman kanssa vain kansipojan välityksellä.

Der letzte Satz on suuren taiteilijan viimeinen matka. Kuoleman lähestyessä ajatus on: ”Minun pitäisi jäädä vielä vähäksi aikaa.”

Itävaltalaiselta Robert Seethalerilta on suomennettu kirjat Tupakkakauppias ja Kokonainen elämä. Romaania Der letzte Satz ei ole ainakaan vielä suomennettu.

Tähän kirjaan liittymätön asia: Kun menin kustantajan sivuille etsiäkseni kuvaa kirjan kannesta, etusivulla mainostettiin isolla Terhi Kokkosen Rajamaan tänä vuonna ilmestynyttä saksannosta Arctic Mirage (jostain syystä saksannoksen nimi on englanninkielinen).

Robert Seethaler: Der letzte Satz
Hanser Berlin 2020, 2. painos, 126 s. (1. painos myös 2020)

***********

Helmet-haaste: kohta 7. Kirjassa rakastutaan.

Minna Miao: Prokrastinaatio – Aloittamisen vaikeus ja miten se voitetaan

 

”Prokrastinaatiossa on kyse sellaisten tärkeiden askareiden lykkäämisestä, joiden aloittamiselle ei ole selvää estettä ja joiden pitkittämisellä on ajan kuluessa enemmän kielteisiä kuin myönteisiä seurauksia.”

Psykologi Minna Miao kirjoittaa tärkeiden tehtävien lykkäämisen syistä ja seurauksista. Jokainen varmasti silloin tällöin siirtää vähemmän tärkeitä asioita myöhemmäksi. Haitallista on varsinainen prokrastinaatio, ainakin jos se on toistuvaa.

Kirjassa esitetään tutkimukseen perustuvia syitä aloittamisen vaikeuteen. Esimerkiksi nuorilla ja nuorilla aikuisilla syy voi olla eri aivoalueiden eriaikaisessa kypsymisessä. Opiskelijoilla onkin usein vaikeuksia aloittaa harjoitustyön tai vastaavan tekeminen hyvissä ajoin ennen palautuspäivää. Eniten Prokrastinaatiossa keskitytään tunteisiin ja siihen, mikä on niiden yhteys aloittamisen vaikeuteen. Tunteiden tunnistamiseen annetaan ohjeita ja kehotetaan myötätuntoiseen suhtautumiseen omaan itseen.

”Olen tarjonnut ajatuksen, että aloittamisen lykkääminen voi joissakin tapauksissa olla opittu selviytymiskeino, jonka avulla pyrimme kohtaamaan haastavia ajatuksia ja tunteita, säätelemään stressiä tai suojelemaan minäkuvaamme ja itsetuntoamme.”

Omien arvojen ja tärkeiden tavoitteiden tiedostaminen on myös hyödyllistä. Kirjassa on kysymyksiä, jotka auttavat niiden miettimisessä. Muitakin vinkkejä prokrastinaation selättämiseen annetaan.

Jos prokrastinaatio on ongelma, tästä kirjasta saattaa olla hyötyä sen voittamisessa tai ainakin vähentämisessä. Itse en onneksi ole joutunut taistelemaan prokrastinaation kanssa. Olen lykännyt lähinnä ei niin tärkeitä asioita. Luin kirjan, koska sain sen Tiede-lehden lukijakyselyn palkintona.

Minna Miao: Prokrastinaatio – Aloittamisen vaikeus ja miten se voitetaan
SKS Kirjat 2023, 239 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen.

Emily St. John Mandel: Lasihotelli

 

Luin viime vuonna Emily St. John Mandelin dystopiaromaanin Asema 11, joka oli yksi vuoden parhaita lukukokemuksia. Sillä perusteella halusin tietysti lukea myös Lasihotellin.

“Melissa luotsasi heidät niemen ympäri, ja yhtäkkiä hotelli kohosi heidän edessään, kumma hohtava palatsi keskellä metsän pimeyttä, ja silloin Walter käsitti ensimmäistä kertaa, mitä Raphael oli tarkoittanut puhuessaan surrealismin ripauksesta. Rakennus olisi ollut kaunis missä tahansa, mutta täällä se oli täysin odottamaton, ja juuri odottamattomuus oli tärkeä osa sen lumovoimaa.”

Lasihotellissa on paljon henkilöitä. Heistä useimmilla on yhteys hotelliin, toisilla tiukempi, toisilla löyhempi. Kirja alkaa Vincentistä ja päättyy häneen. Vincent on kaunis nainen, siis nimestään huolimatta nainen. Hänen veljensä Paul on tärkeä henkilö, mutta vielä tärkeämpi on hotellin omistaja Jonathan Alkaitis. Lasihotellin rakenne vaatii lukijalta tarkkaavaisuutta, jotta ihmisten yhteydet toisiinsa pysyvät hallinnassa. Yhden Asema 11:n henkilön löysin.

Lasihotellin keskeinen tapahtuma on miljardiluokan pyramidihuijauksen romahdus. Se vaikuttaa kaikkien kirjan henkilöiden elämään. Joku joutuu rahan valtakunnasta vankilaan, monen elintaso romahtaa ja he ovat lähellä pudota varjomaahan, ”he olivat uponneet Yhdysvaltain pinnan alle, he olivat tuuliajolla”. Ihmisillä on erilaisia strategioita selvitä ja löytää uusi suunta elämälleen, tulla ehkä onnellisiksikin.

Päähenkilöksi katsottavan Vincentin elämänvaiheet ovat jopa satumaisia. Kirjan luvuista kaksi on nimettykin Saduiksi. Kaiken kaikkiaan St. John Mandel on luonut hiukan mystiikkaakin sisältävän maailman, jonka palaset loksahtelevat kohdalleen loppua kohden. Pidin Lasihotellista paljon, vaikka se ei ihan Asema 11:n tasolle noussutkaan.

Muualla blogeissa mm.: Kirjasähkökäyrä, Savannilla.

Emily St. John Mandel: Lasihotelli
Suomentanut Aleksi Milonoff
Tammen Keltainen kirjasto 2023, 321 s.
Englanninkielinen alkuteos The Glass Hotel 2020

***********

Helmet-haaste: kohta 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna.

Leila Aboulela: The Translator

 

The Translator on rakkaustarina, jossa uskonto erottaa rakastavaisia. Rae on Lähi-itään erikoistunut historioitsija, joka työskentelee luennoitsijana Aberdeenin yliopistossa. Sammar on Raen laitoksella kääntäjänä. Hänen kielensä ovat arabia ja englanti. Kirjan näkökulma on Sammarin.

“The sudden darkness when she covered her face with her hands, his voice and feeling his arms around her. This was what she had feared all along, that everything under the surface would converge and break.”

Sammarin ja Raen lähentyminen etenee varovaisesti. Käännekohta on joululoma, jonka aikana he puhuvat öisin pitkiä puheluita. He voivat puhua vapaammin ollessaan fyysisesti kaukana toisistaan. Sammarin uskonto on islam, ja hän noudattaa tarkasti uskontonsa sääntöjä, eikä pelkästään tavan vuoksi, vaan koska hän uskoo. Hän ei voi mennä naimisiin eriuskoisen kanssa. Rae on perehtynyt islamiin, mutta määrittelee itsensä agnostikoksi. Tietojensa vuoksi hän ymmärtää Sammarin käytöstä ja kohtelee tätä kunnioittavasti.

Tarinassa liikutaan kolean, sateisen ja harmaan Skotlannin ja kuuman, kuivan ja värikkään Khartumin välillä. Sammar on kotoisin Sudanista. Hän on asunut aiemminkin Aberdeenissa, myöhemmin autokolarissa kuolleen miehensä kanssa. Heidän pieni poikansa on Khartumissa Sammarin tädin hoivissa. Täti on samalla pojan isoäiti, koska Sammar oli naimisissa serkkunsa kanssa.

The Translator on hieno kirja, äärimmäisen hienovaraisesti kirjoitettu. Siinä ovat esillä rikkaan länsimaan ja köyhän Afrikan maan väliset kulttuuri- ja  muut erot, mutta se on ennen kaikkea Sammarin tarina.

”In one of the pockets, she found the bottle of perfume, oval shaped, amber coloured. She opened it and breathed in, forgot the dust and the smell of dried beans and rice. She ran her fingers over a scarf that was too warm for wearing in Khartoum, its pattern of brown leaves.”

Leila Aboulela on sudanilainen kirjailija, joka asuu nykyisin Skotlannissa.

Leila Aboulela: The Translator
Polygon 2008, 196 s. (ensimmäinen painos 1999)

***********

Helmet-haaste: kohta 36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja.

Maailmanvalloitus: Sudan.

Sara Mesa: Un amor

 

Espanjalaisen Sara Mesan romaania Un amor (Eräs rakkaus) ei ole suomennettu, mutta häneltä ilmestyi viime vuonna suomennos toisesta kirjasta nimeltä Pullaposki (kustantaja Aviador, suomentaja Einari Aaltonen). Pullaposkesta on kirjoitus blogissa Jotakin syötäväksi kelvotonta. Un amor oli viime syksynä hyvin esillä espanjalaisissa kirjakaupoissa, varmaankin siksi että siihen perustuva elokuva oli tullut teattereihin.

Nat (Natalia) on juuri muuttanut maalle. Hän on irtisanoutunut työstään tehtyään vakavan rikkeen. Nat on etsinyt mahdollisimman halpaa vuokra-asuntoa ja päätynyt huonokuntoiseen taloon hyvin pieneen kylään. Hän on kääntänyt työkseen kaupallisia tekstejä. Nyt hän kokeilee, pystyisikö elättämään itsensä kääntämällä fiktiota.

Nat pelkää röyhkeää vuokranantajaa, joka ei suostu mihinkään korjauksiin ja vaatii vuokran käteisenä. Hän pitää etäisyyttä kyläläisiin, jotka kaikki ihmettelevät, mitä hän siellä tekee, vieläpä yksin, ilman miestä. Hyvänpäiväntuttua paremmin hän tutustuu vain hipiksi kutsuttuun avuliaaseen Píteriin. Viikonloppuja kylässä viettävien naapureidensa luona hän suostuu käymään kutsuttaessa.

Nat pyysi vuokranantajaltaan apua koiran hankkimisessa, ja mies tuokin hänelle koiran, mutta ei sellaista, jonka Nat olisi halunnut. Koira on ruma, villin näköinen, ihmisarka ja selvästi pahoinpidelty. Nat yrittää urhoollisesti saada koiran luottamaan itseensä.

Syyssateet paljastavat talon katon vuotavan. Katon halkeamat murtavat myös Natin varautuneisuuden, ja hän rakastuu. Kirjan kannalta se, miten rakastuminen tapahtuu, on hyvin oleellista. (En kirjoita sitä tähän; jospa tämäkin kirja suomennettaisiin.) Se johtaa Natin kannalta moraaliseen ongelmaan, joka värittää kaikkea, mitä jatkossa tapahtuu.

Un amor on kirjoitettu kolmannessa persoonassa, ja näkökulma on yksinomaan Natin. Hänestä saa kuvan epävarmana, mutta itsekeskeisenä. Hän on ulkopuolinen pienessä yhteisössä, jossa kaikki tarkkailevat häntä. Hän ei saa otetta elämästään, käännöstyö takkuaa, koiran kasvatuksesta tulee katastrofi, niin kuin kaikesta muustakin. Hän ei tajua elämisen sääntöjä, sanoo mies, johon Nat rakastuu.

Kirja on hyvin intensiivinen seuratessaan Natin tunnetilojen vaihtelua. Rakkaustarinan kulku on tavallaan tavanomainen, mutta Mesa saa siitä paljon irti törmäyttämällä päähenkilönsä vieraaseen ympäristöön ja ihmisiin, joita hän ei ymmärrä.

Un amor on ensimmäinen Sara Mesalta lukemani kirja. Sen perusteella hänen tuotantoonsa voisi tutustua enemmänkin.

Sara Mesa: Un amor
Anagrama 2023, 14. painos, 187 s. (ensimmäinen painos 2020)

***********

Helmet-haaste: kohta 33. Kirjassa muutetaan maalle.