Dan Kronqvist: Wenzel Hagelstam

 

Wenzel Hagelstam – Antiikkikauppiaan muistelmat on minämuotoon kirjoitettu elämäkerta. Wenzel Hagelstam on varmasti useimmille tuttu televisiosta, ennen kaikkea Antiikkia, antiikkia -ohjelmasta.

Olin kuvitellut, että Hagelstam on antiikkialalla suvun perintönä, mutta olin täysin väärässä. Hänet vei alalle oma kiinnostus. Isällä oli konepaja, ja pojasta toivottiin insinööriä. Opinnot loppuivat alkuunsa, eikä koulunkäynti muutenkaan ollut Hagelstamin suosikkitoimintaa. Hän teki sekalaisia töitä, oli mm. Göteborgissa hitsaajana, ennen kuin aloitti antiikkikauppiaana. Hagelstam on ollut hyvä verkostoitumaan, mikä tuolla alalla lienee välttämättömyys. Hän kertoo, miten hän sai apua ja ohjausta vanhemmilta yrittäjiltä.

Hagelstam on syntynyt 1941. Hän hankki ensimmäisen oman antiikkikauppansa 1973, ja edelleen hänellä on kauppa. Nykyisin hän keskittyy taiteeseen. Hänen aikanaan antiikkikauppa on muuttunut paljon.

”Olen toiminut antiikkialalla kuudella eri vuosikymmenellä, ja koko tuon ajan minulla on ollut omia liikkeitä pyörittäviä kollegoja siellä täällä. Nyt suurin osa noista putiikeista on jo kadonnut. Tämä koskee tietysti koko Pohjolaa, ei vain Suomea. Ensin tulivat huutokaupat, jotka imaisivat parhaat myytävinä olevat esineet, ja sitten tulivat nettihuutokaupat, jotka muuttivat kaiken.”

Muistelmissa on tietysti mukana sukuhistoriaa ja perhe. Painopiste on kuitenkin Hagelstamin työssä, televisio-ohjelmat mukaan luettuna. Kirjan tekevät hauskaksi kuvaukset erilaisista ja erikoisista ihmisistä, joita Hagelstam on elämänsä aikana tavannut. Jotkut taulut ja esineet ovat jääneet mieleen paremmin kuin muut. Monet varmaan muistavat Sinebrychoffin taidemuseoon päätyneen Domenico Tiepolon taulun, joka esitti Troijan puuhevosta. Hagelstam löysi taulun yhden kollegansa kanssa erään harrastelijakeräilijän jäämistöstä. Hän myi sen huutokaupassa tietämättä, kenen maalaama se oli. Onneksi ostaja oli Kai Kartio Sinebrychoffilta.

Wenzel Hagelstamin muistelmat ovat suomalaista kulttuurihistoriaa. Ne kannattaa lukea, vaikka ei itse harrastaisikaan antiikkia tai taidetta. Kuvaliite on väreissä, siitä kiitos.

Dan Kronqvist: Wenzel Hagelstam – Antiikkikauppiaan muistelmat
Suomentanut Kati Valli
WSOY 2023, 264 s. + kuvaliite

***********

Helmet-haaste: kohta 9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä.

Petteri Taalas: Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin

 

Luin tämän kirjan viime viikolla, ja lauantaina Petteri Taalas sattui olemaan YLE:llä haastateltavana Ykkösaamussa. Tietysti katsoin ohjelman, joka täydensi hyvin kirjaa.

Petteri Taalas on meteorologi, entinen Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja nykyinen Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri. Siinä asemassa hän on tärkeä kansainvälinen vaikuttaja.

Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin on tiivis tietopaketti. Taalas kertoo lyhyesti omasta taustastaan, kirjoittaa ilmakehän toiminnasta ja ilmatieteen historiasta ja siirtyy sen jälkeen ilmastonmuutoksen syihin, seurauksiin ja torjuntaan. Hän oli kuultavana hallitusohjelmaa laadittaessa.

”Viestini oli, ettei ongelmaa selätetä puuttumatta ydinkysymykseen eli fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Totesin myös, että globaalisti suurin metsäkysymys on trooppisten ei-uusiutuvien metsien hävittäminen.”

Fossiilienergia tuottaa 85–90 % hiilidioksidipäästöistä. Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen on ilmastonmuutoksen torjunnassa oleellista. Ajatus toistuu kirjassa useaan kertaan, ja Taalas toi sen vahvasti esille myös televisiossa.

Ilmastonmuutoksen seurauksista on nyt jo näkyvissä esimerkiksi myrskyjen lisääntyminen. Sääkatastrofeja käsitellyt luku oli vaikuttava. ”Maailma ei ole tasavertainen sääkatastrofien vaikutusten suhteen.”

Taalas kirjoittaa myös ilmastosopimusten tekemisen ja noudattamisen vaikeudesta. Ilmastokeskustelusta Suomessa hän toteaa saman kuin tv:ssä: Asioiden mittasuhteet eivät ole aina kohdallaan. Keskiössä pitäisi olla fossiilisen energian käyttö.

Tätä kirjaa voi suositella jokaiselle, joka haluaa selkeää tutkimukseen perustuvaa tietoa ilmastonmuutoksesta. Jos Suomen talvien tulevaisuus tai Golfvirran mahdollinen pysähtyminen huolestuttavat, kirjasta löytyy vastauksia. Maallikkoa lohduttaa Taalaksen asenne, joka on kaikesta huolimatta varovaisen optimistinen.

Petteri Taalas: Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin
Tammi 2021, 181 s. + taulukkoliite

***********

Helmet-haaste: kohta 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin.

Almudena Grandes: Los besos en el pan

Almudena Grandes (1960–2021) oli suosittu espanjalainen kirjailija. Yksi hänen teoksistaan, Lulú, on suomennettu. Sitä en ole lukenut, mutta luin muutama vuosi sitten novellikokoelman Estaciones de paso, josta pidin kovasti.

Los besos en el pan (Suukot leivässä) on yhteisöromaani siinä mielessä, että se kertoo tarkemmin määrittelemättömän Madridin kaupunginosan ihmisten elämästä vuoden ajalta. Vuosi on 2000-luvun alun pankkikriisin jälkeinen. Espanjassa lama oli todella paha esimerkiksi valtavan asuntokuplan puhjettua.

Kirjassa on paljon henkilöitä. Jonkinlaisena keskipisteenä on perhe Martínez Salgado. Diana Salgado on lääkäri ja Pepe Martínez lentokoneinsinööri. Diana työskentelee kaupunginosan terveyskeskuksessa, jonka kaupunki uhkaa sulkea rahapulan vuoksi, ja Pepen palkkaa on alennettu. Muut henkilöt ovat heidän sukulaisiaan, tuttaviaan, työtovereitaan tai jollakin kaukaisemmalla tavalla heihin liittyviä. Aluksi vain sivulauseessa mainittuja ihmisiä nostetaan myöhemmin vuorollaan esiin.

Työnsä menettäneiden keinot selvitä ovat moninaisia. Kansallisen tv-kanavan toimittaja kirjoittaa kirjan. Markkinoinnin ammattilainen ottaa haltuunsa suvun rapistumaan jätetyn maatilan. Arkkitehti hyväksyy työn pysäköintialueen valvojana. Jotkut eivät jaksa. Perheväkivalta johtaa tappoon, yksinäinen mies valitsee itsemurhan.

Kirjan tunnelma ei ole toivoton. Elämä kulkee eteenpäin. Rakkaussuhteita syntyy. Perustetaan yhdistys ajamaan asunnoistaan häädettyjen asioita. Joukkovoimalla saadaan ainakin lykätyksi terveyskeskuksen sulkemista. Aivan mainio on kertomus isoäiti Adelasta. Lama ei kosketa häntä, mutta hänen on vaikea päästä yli miehensä kuolemasta. Hänet pelastaa strateginen on-line videopeli ¡Que arda Troya! (Palakoon Troija!), jota hän alkaa pelata kotoaan käsin tietokoneella. Adela ja hänen miehensä olivat kumpikin kreikan kielen professoreja, joten Adela voittaa pelissä vastustajansa historiatietojensa perusteella. Tosin hänen pelatessaan Troija ei häviä, vaan voittaa, koska hän on aina tuntenut sympatiaa Troijaa kohtaan. Hän on valinnut pelaajanimekseenkin Andrómaca (Andromakhe). Hän – 72-vuotias – aiheuttaa sensaation saapuessaan pelaamaan paikan päälle, kun pelin Espanjan mestaruudesta pelataan.

Kirja kuuluu osastoon ’ihan hyvä’, vaikka henkilöitä on niin paljon, että heidän suhteidensa muistamiseen piti keskittyä tosissaan.

Prologissa kirjailija Grandes selittää, että kirjan nimi tulee vanhasta, nyt unohdetusta tavasta ajalta, jolloin Espanjassa oltiin niin köyhiä, että nähtiin nälkää. Jos leipäpala putosi lattialle, se piti nostaa ylös ja suudella sitä ennen kuin se palautettiin pöydälle.

Almudena Grandes: Los besos en el pan
Tusquets Editores 2022, 14. painos, 327 s. (1. painos 2015)

Taru Kumara-Moisio: Taniwha

 

Taniwhat ovat maorien mytologiaan kuuluvia suuria yliluonnollisia hahmoja, jotka asuvat syvissä vesissä. Niillä on erilaisia esiintymismuotoja, ja ne voivat olla ihmisten suojelijoita tai vaarallisia hirviöitä.

”Ellan piirustuksissa peto möyrästää keltasilmäisenä ja violettisuomuisena. Taniwhoja voi olla monenlaisia, mutta tällaiselta näyttää juuri Ellaa vainoava Taniwha.”

Kymmenvuotias Ella joutuu olemaan vuoden Uudessa-Seelannissa isänsä työn vuoksi. Ellan äiti on innoissaan, mutta Ella kaipaa Tampereelle ystäviensä luo. Aluksi hän ei osaa tarpeeksi englantia ja on yksinäinen. Kun hän kuulee Taniwhasta, siihen tiivistyvät kaikki hänen vieraassa maassa tuntemansa pelot. Jotain positiivistakin tapahtuu: Ella huomaa osaavansa lukea muiden ajatuksia, jos keskittyy kunnolla. Tai oikeastaan hän näkee ajatukset kuvina. Vähitellen Ella alkaa sopeutua. Hän saa ystävän, maoritaustaisen Tanen. Tanen vuoksi Ellan on lopulta voitettava Taniwha. Siinä häntä auttaa Hine, maorien legendojen yön ja kuoleman jumalatar.

Taniwhassa lapsen kokema vieraan pelko on kytketty oivaltavasti Uuden-Seelannin mytologiaan. Kirjassa kuvataan enemmän uudessa maassa asumisen haasteita kuin mitään varsinaisesti yliluonnollista. Ella on tarinan keskipiste. Muutama äidin minämuotoinen kirjoitus tuntui tarpeettomalta. Ellan ajatuksista selvisi kaikki oleellinen, myös perheen sisäiset muutokset.

Taru Kumara-Moisio: Taniwha
Osuuskumma 2019, 213 s.

***********

Helmet-haasteen kohta 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan.

Luz Gabás: Lejos de Luisiana

 

Lejos de Luisiana (Kaukana Louisianasta; ei suomennettu) on viimevuotinen espanjalaisen Planeta-palkinnon voittaja. Se on historiallinen romaani Louisianasta vuosien 1763 ja 1803 väliseltä ajalta. Ajanjaksoon osuu suuria historian tapahtumia kuten Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus ja Ranskan vallankumous. Niillä oli tietysti vaikutusta Louisianaan.

Historiallinen Louisiana oli paljon laajempi alue kuin nykyinen USA:n osavaltio. Aika oli Louisianan kannalta turbulentti. Aluksi siellä hallitsivat ranskalaiset. He hävisivät sodan englantilaisille ja menettivät ison osan alueistaan. Louisiana siirtyi espanjalaisille. Myöhemmin Louisiana joutui hetkeksi takaisin Ranskalle, joka myi sen 1803 Yhdysvalloille. Koko ajan oli levotonta. Oli kapinoita, ja sodittiin englantilaisia vastaan.

Oli hallitsijana mikä eurooppalainen valtio tahansa, alkuperäiskansoja petettiin sopimuksilla, joita ei noudatettu. He joutuivat lähtemään omilta mailtaan, siirtymään lännemmäksi tai tyytymään pieniin maapalasiin. Yhden neuvottelun yhteydessä kirjassa mainitaan 17 eri heimoa, joista en ollut koskaan kuullutkaan, ja muualla useita lisää. Yksi kirjan päähenkilöistä, nimeltään Ishcate, kuuluu kaskaskia-heimoon. Kirjassa käytetään alkuperäisasukkaista koko ajan nimitystä intiaani.

Lejos de Luisiana on viihteellinen. Historiaa kerrotaan muutaman keskushenkilön kautta. Päähenkilöiksi nousevat edellä mainittu Ishcate ja rikkaan ranskalaisen kauppiaan tytär Suzette, jotka rakastuvat. Romanssi on tietysti mahdoton, ja kummankin elämä kulkee omaa polkuaan. Polut kohtaavat silloin tällöin. Rakkaus on ikuista. ”Ahora y siempre.” (Nyt ja aina.) Kirjan nimi Kaukana Louisianasta tulee siitä, että Suzette joutuu toisen miehensä kanssa vuosiksi Espanjaan. Hän ei pääse sieltä pois edes miehen kuoltua, koska hän tarvitsisi lankonsa luvan.

Kirjailija Gabás on paneutunut huolella kuvaamaansa historialliseen aikaan. Kirjassa on mukana useita sivuja pitkä lähdeluettelo. Monet sivuhahmoista ovat historiallisia, ja heidän kohtaloistaan on kirjan takana lyhyet kuvaukset.

Lejos de Luisiana on viihteellinen ja seikkailullinen, mutta se sisältää myös paljon tietoa. Rakkausjuoni meni välillä minulle hiukan liian siirappiseksi, vaikka ajankohdan naisihanteeseen liian itsenäinen Suzette ja identiteettinsä kanssa kipuileva Ishcate olivat positiivisia hahmoja.

Luz Gabás: Lejos de Luisiana
Planeta 2022, 765 s.

***********

Kirjan alussa on 1700-luvun Louisianan kartta, joka oli lukiessa hyvin hyödyllinen. Kirja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 1. Kirjassa on kartta.

Sadan vuoden lukuhaaste: 2020-luku.

Muhtar Auezov: Laukaus solassa

 

Lainasin pienoisromaanin Laukaus solassa Maailmanvalloitus-haasteen vuoksi. Kirja on sadas haasteeseen lukemani. Kirjailija Muhtar Auezov oli kazakstanilainen. Hän kirjoitti Neuvostoliiton aikaan.

Laukaus solassa liikkuu kazakstanilaisten paimentolaisten parissa, kun maa oli tsaarin vallan alla. Siinä on samanlaisia aineksia kuin aikaisemmin lukemassani kirgisialaisen Tšingiz Aitmatovin romaanissa Hyvästi, Gulsary, vaikka Aitmatov kirjoitti neuvostoajasta.

Bahtigul palvelee ensin sukunsa kyläyhteisön mahtimiestä, mutta kun häneltä loppuu ruoka ja hänen veljensä kuolee huonon kohtelun seurauksena, hän siirtyy toisen kylän suojiin. Sielläkään hän ei saa palkkaa, mutta sentään ruokaa perheelleen. Bahtigul on taitava hevosmies, ja sitä isäntä käyttää hyväkseen, kun joutuu riitoihin toisten sukujen kanssa. Bahtigulilla teetetään laittomuuksia. Kun viranomaisia pitää rauhoitella syyllisellä, Bahtigulista tehdään sellainen. Köyhän onneton asema varakkaampien heiteltävänä käy selväksi.

”Oliko bei unohtanut Bahtigulin? Jätti käden käänteessä puille paljaille, loukkasi verisesti uskollista ystävää vanhojen vihamiestensä mieliksi. Tallasi liiskaksi maan tomuun eikä edes vilkaissut poljettuun. Miksi näin?”

Kirjassa on paimentolaiselämää, kaukaisen kulttuurin tapoja ja kauniita maisemia. Tekstiin on siroteltu vieraita sanoja (aksakal, aul, džigit jne.), jotka on selitetty loppuun liitetyssä sanastossa. Bahtigulin kohtalo oli ankea, mutta Laukaus solassa oli ihan kelpo luettavaa.

Muhtar Auezov: Laukaus solassa
Suomentanut Natalia Pienimäki
Kustannusliike Raduga 1986, 183 s.
Venäjänkielinen alkuteos ВЫСТРЕЛ НА ПЕРЕВАЛЕ 1927

*********** 

Isäntä hylkää Bahtigulin, joten sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 40. Kirjassa hylätään jotain.

Maailmanvalloitus: Kazakstan.

Sadan vuoden lukuhaaste: 1920-luku.

Emily St. John Mandel: Asema 11

 

Vuonna 2014 ilmestynyt Asema 11 on dystopia, jossa lähes koko ihmiskunta on kuollut äärimmäisen helposti tarttuvaan ja nopeasti tappavaan influenssaan.

Tähtinäyttelijä Arthur Leander kuoli teatterilavalle saatuaan sydänkohtauksen kesken Kuningas Learin esitystä juuri ennen kuin epidemia saavutti Toronton. Kaikilla kirjan keskeisillä henkilöillä on kytkös Arthuriin. Katsomossa ollut ensihoidon opiskelija Jeevan yritti elvyttää Arthuria. Lapsinäyttelijä Kirsten oli lavalla. Muita läheisiä ovat ystävä Clark, poika ja kaksi ex-vaimoa. Näiden ihmisten kohtalot limittyvät toisiinsa ennen epidemiaa ja sen jälkeen. Lukiessa kannattaa seurata erään paperipainon ja sarjakuvakirjan Tohtori 11 näyttäytymisiä.

Epidemian alkaessa ihmiset ovat epäuskoisia ja hämillään ja vaaran tajutessaan pyrkivät pois, vaikka oikeastaan ei ole mitään paikkaa ’poissa’. Satunnaisesti jotkut jäävät henkiin. Kaksikymmentä vuotta epidemian jälkeen Kirsten tavataan näyttelemästä Shakespearea vaeltavan orkesteriseurueen mukana. Taiteella on kysyntää pienissä yhdyskunnissa, joita on alkanut muodostua. Kuitenkin, kaikki muukalaiset voivat olla vaarallisia, ja jokaisen on osattava puolustaa itseään.

”Sinä yönä heillä oli tuplamiehitys, kahden sijasta neljä vahtia kussakin vartiossa, ja aamulla ennen sarastusta he lähtivät liikkeelle. Ilma metsän seinämien välissä oli kosteaa ja pilvet taivaalla kuin marmoria. Ympärillä tuoksui mänty. Kirsten kulki ensimmäisen vaunun vierellä ja yritti olla ajattelematta mitään. Tuntui kuin hän olisi jäänyt jumiin kammottavassa unessa.”

Aiheestaan huolimatta Asema 11 ei ollut ahdistava, eikä pelottava, muutaman kerran vain hieman aavemainen. Siinä oli jopa toivoa. Pidin kirjasta paljon. Se on niitä kirjoja, joiden lukemista on vaikea keskeyttää.

Muissa blogeissa mm. Eniten minua kiinnostaa tie, Reader, why did I marry him ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Emily St. John Mandel: Asema 11
Suomentanut Aleksi Milonoff
Tammen Keltainen kirjasto 2022, 394 s.
Englanninkielinen alkuteos Station Eleven 2014

***********

Asema 11 oli nostettu kirjaston suosituspöydälle, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

Sadan vuoden lukuhaaste: 2010-luku.