Sigrid Undset: Kristiina Lauritsantytär (klassikkohaaste)

 

Norjalaisen nobelistin Sigrid Undsetin Kristiina Lauritsantytär on 1300-luvun alkupuolelle sijoitettu trilogia. Se kertoo varakkaan talonpojan tyttären elämän pikkutytöstä kuolemaan saakka. Trilogian osilla on omat nimensä: I Seppele, II Emäntä, III Risti.

Kristiina Lauritsantytär on psykologinen historiallinen teos. Siinä on joitakin historiallisia henkilöitä, komeaa maisemakuvausta ja 1300-luvun usein väkivaltaista elämää, mutta tärkeintä ovat ihmissuhteet. Kristiinan suhde isään hallitsee koko hänen elämäänsä. Vanhemmat ovat saaneet monta lasta, mutta aikuisiksi heistä kasvavat vain Kristiina ja hänen nuorin sisarensa Ramborg. Kristiina on isälleen hyvin rakas. Kristiina hylkää isän hänelle tarkoittaman miehen, valitsee toisen ja on raskaana mennessään naimisiin. Hän pitää tekoaan petoksena isää kohtaan ja tuntee siitä syyllisyyttä. Toinen tärkeä ihmissuhde on tietysti hänen miehensä Erlend, jota Kristiina rakastaa, mutta joka oli monessa suhteessa huono valinta. Kristiinan hylkäämä ensimmäinen kihlattu Simon ei koskaan lakkaa rakastamasta Kristiinaa, vaikka meneekin naimisiin tämän sisaren kanssa. Simon on tärkeä henkilö monessa Kristiinan elämän käännekohdassa.

Katolinen uskonto on vahvasti mukana ihmisten elämässä. Kristiinalla on luottopappi, joka tietää kaikki hänen salaisuutensa. Suhde kirkkoon vaihtelee. Välillä Kristiina saa helpotusta synnintuntoonsa, mutta toisaalta usko painostaa. Pakanalliset tavat ja uskomukset elävät vielä luontevasti kristinuskon rinnalla. Kristiinakin tekee taikoja pelastaakseen Simonin pikkupojan hengen.

Kirjoitan seuraavaksi lyhyesti jokaisesta osasta. Huom! sisältää lisää juonipaljastuksia.

I Seppele

Seppele päättyy Kristiinan häihin. Hänen valittunsa Erlend on hyvää sukua ja periaatteessa varakas. Hän ei kuitenkaan osaa pitää huolta omaisuudestaan. Erlend on naistenmies. Ennen Kristiinaa hän on asunut naisen kanssa, joka on synnyttänyt hänelle kaksi lasta. Nainen tekee itsemurhan Kristiinan ja Erlendin läsnäollessa, mikä painaa Kristiinaa hänen loppuelämänsä. Erlend on ihmisenä niin miellyttävä ja rohkea, että hän voittaa muut yleensä puolelleen. Jopa Kristiinan isä Lauritsa hyväksyy vävynsä jollakin tasolla sen jälkeen, kun tämä osallistuu itseään säästämättä heidän kyläkirkkonsa tulipalon pelastustöihin.

II Emäntä

Kristiina muuttaa Erlendin kartanoon, joka on huonossa kunnossa. Erlend kulkee mieluummin valtakunnan tehtävissä sotimassa kuin hoitaa tilaansa. Kristiinan johdolla tila alkaa kohentua. Kristiina synnyttää viidessä vuodessa viisi poikaa, joukossa yhdet kaksoset. Hieman myöhemmin hän saa kaksi poikaa lisää. Kaikki jäävät henkiin. Emännän alkupuolella Kristiina taistelee omantunnonvaivojensa kanssa ja käy ensimmäisen lapsen jälkeen paljain jaloin kävellen katumusmatkalla Nidarosin kaupungissa arkkipiispan luona. Emännän loppuosa keskittyy Erlendiin, joka on kuninkaan sukulainen, mutta osallistuu salaliittoon tätä vastaan. Hän jää kiinni omaa huolimattomuuttaan, ja hänet tuomitaan kuolemaan. Simonin avustuksella kuolemantuomio perutaan, ja Erlend pääsee vapaaksi, mutta menettää lähes koko omaisuutensa.

III Risti

Kristiina ja Erlend muuttavat Kristiinan kotitilalle, jonka hän on vanhimpana lapsena perinyt. Kristiina on huolissaan poikiensa tulevaisuudesta, eikä Erlendistä ole häntä tukemaan. Erlend ei viihdy Kristiinan tilalla, vaan muuttaa pieneen mökkiin, jonka on perinyt eräältä sukulaiseltaan. He saavat vielä yhden pojan, joka kuitenkin menehtyy pian. Ensin Simon, sitten Erlend kuolee väkivaltaisesti. Kristiinan pojat löytävät paikkansa. Yksi pojista jää pitämään tilaa, kaksi vanhinta menee luostariin (tätä päätöstä Kristiina suree vanhimman pojan osalta), yksi löytää puolisokseen varakkaan lesken, muut menevät vieraiden palvelukseen. Kun tilalle jäänyt poika menee naimisiin, Kristiinakin lähtee luostariin. Siellä hän kuolee ruttoon, kun musta surma leviää Norjaan.

Tekstinäytteenä Kristiina Lauritsantyttärestä otan viimeisestä osasta kohdan, joka kuvaa Kristiinan äitinä harteillaan tuntemaa taakkaa.

”Ahertanut ja raatanut hän oli siitä päivästä asti, jolloin hän ratsasti morsiamena Erlend Nikulauksenpojan kartanoon – ja hän oli nähnyt, että yhden täytyi raataa, jotta jotakin jäisi sille, jota hän kantoi sydämensä alla. Ellei tuon tulevan isä pystynyt siihen, oli se hänen tehtävänsä.”

Pidin Kristiina Lauritsantyttärestä paljon. Ainoastaan se vaivasi, että näin pitkässä trilogiassa olisi voinut olla henkilöluettelo tai Kristiinan sukupuu tai molemmat, varsinkin kun kirjaan tuotiin välillä uusia henkilöitä sen kummemmin heidän taustaansa selittämättä. Jos joku kiinnostuu Kristiinasta, niin ensimmäisen osan voi lukea itsenäisenä teoksena. Kaksi muuta tarvitsevat edeltävät osat taustakseen.

Kirjabloggaajien 17. klassikkohaasteen koontipostaus on blogissa Oksan hyllyltä.

Sigrid Undset: Kristiina Lauritsantytär

Norjankielinen alkuteos Kristin Lavransdatter
Suomentanut Siiri Siegberg
I Seppele
WSOY 1938, 4. painos, 394 s., alkuteos Kransen 1920
II Emäntä
WSOY 1938, 3. painos, 560 s., alkuteos Husfrue 1921
III Risti
WSOY 1938, 3. painos, 552 s., alkuteos Korset 1922
Kaikki osat ilmestyneet ensimmäisen kerran suomeksi 1923

***********

Helmet-haaste: kohta 7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta.

Kuukauden nobelisti Sigrid Undset: Ida Elisabet

Olen lukenut Ida Elisabetin kerran aikaisemmin, vuosia sitten. Ida Elisabet on niitä harvinaisia kirjoja, joista on jäänyt jo yhdellä lukemisella todella voimakkaita muistijälkiä. Muistin tapahtumat pääpiirteittäin, mutta sen lisäksi useita kohtia tarkasti. Esimerkiksi seuraava oli jäänyt mieleeni. Ida Elisabetin ystävä ja tukija tohtori Sommervold ja sivuhenkilö, nuori nainen nimeltä Ciss keskustelevat elämänfilosofiastaan, uskonnosta ja lapsista, ja kysyvät Ida Elisabetin mielipidettä. Hän, joka on juuri synnyttänyt kolmannen lapsensa kuolleena ja menettänyt vanhimman lapsensa tapaturmassa, vastaa: 

”Lapset, sanoit sinä äsken, tohtori Sommervold. Niin, ajatteles, minunkin on niin vaikeata tottua siihen – etten enää saa puhua lapsistani monikossa. Tänä kesänä ajattelin monta kertaa: kolme lasta, Jumala tietäköön, kuinka voin vastata kolmesta lapsesta. Siihenhän tuli neuvo. Luuletteko, että se oli minun avukseni, Ciss, vai oliko se rangaistus?”

Ida Elisabet on mennyt naimisiin kelvottoman miehen kanssa. Fritiof ei ole paha mies. Hän ei juo, ei ole väkivaltainen ja rakastaa lapsiaan, mutta hän ei kasva itse koskaan aikuiseksi. Hän on saamaton haihattelija, joka ei pysty pitämään yhtään työpaikkaa. Ida Elisabet joutuu elättämään miehen ja lapset. Fritiofin mukana hän saa taakakseen myös tämän sukulaisia, jotka ovat samanlaisia: vastuuttomia ja huolettomia. Ida Elisabet tuntee miehensä perhettä kohtaan vastenmielisyyttä, mutta samalla myös sääliä.

Ida Elisabet on vahva yritteliäs nainen. Kun hän saa päätetyksi, että jättää Fritiofin, hän vapautuu ja pystyy hallitsemaan omaa elämäänsä. Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää onnea. Ida Elisabet joutuu vielä tekemään yhden kipeän ratkaisun. Lukija ei ehkä haluaisi kirjan päättyvän niin kuin se päättyy, mutta tälle tarinalle päätös on ainoa oikea.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1932. Monet sen asetelmat ovat aivan nykyaikaisia. Avioero, vastuu lasten kasvattamisesta, mahdollisen uusperheen ongelmat. Kirjoittamisajankohdasta johtunee ajatus, että kun nainen menee naimisiin, niin normaalia on, että hän jättää työnsä ja mies elättää perheen. Tuossa suhteessa maailma on onneksi muuttunut.

Sigrid Undset sai Nobelin palkinnon vuonna 1928. Hän oli tuottelias kirjailija ja useita hänen teoksiaan on suomennettu. Linnea on lukenut Ida Elisabetin. Muista kirjoista löysin vain seuraavat arviot:

Kristiina Lauritsantytär, Jokken kirjanurkka

Pyhän Halvardin elämä ja ihmetyöt, Jokken kirjanurkka

Lannistumaton sydän, Kirja-aitta

Sigrid Undset: Ida Elisabet

WSOY 1977, 3. painos, 439 s. (1. painos 1933)

Suomentanut Anna-Maria Tallgren

Norjankielinen alkuteos Ida Elisabet 1932