lauantai 25. toukokuuta 2013

Jussi Adler-Olsen: Vanki

En ollut lukenut tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin dekkareita, vaikka ne ovat olleet paljon esillä. Vangin ostin kolmella eurolla muiden kirjaostosten kylkiäisenä.

Vanki on hyvä jännäri. Siinä ei ole mitään uutta tai erikoista, mutta se on niin mukaansatempaava, että lopussa sivuja piti kääntää vauhdilla.

Rikospoliisi Carl Mørck palaa töihin sairasloman jälkeen. Häntä ja kahta hänen työtoveriaan oli ammuttu. Toinen kuoli ja toinen vammautui. Entinen hyvä rikostutkija ei halua tehdä töitä ja on hankala työtoveri. Hänelle keksitään ”ylennys”, jolla hänet saadaan pois häiritsemästä: perustetaan uusi osasto, osasto Q, jonka tehtävänä on tutkia selvittämättä jääneitä merkittäviä rikoksia. Osastolle tulee Carlin lisäksi vain yksi toinen työntekijä, syyrialainen pakolainen Hafez el-Assad (Carl ei usko nimeä oikeaksi, mikä ei ole lainkaan kummallista).

Assad osoittautuukin veikeäksi tapaukseksi. Hänen piti alun perin vain siivota, mapittaa yms, mutta hän on tarkkaavainen ja älykäs ja auttaa Carlia tutkimuksissa tehokkaasti. Itse asiassa Assad on niin monitaitoinen, että oletan sarjan myöhemmissä osissa selviävän lisää hänen taustastaan.

Vähän vahingossa Carlin ensimmäiseksi jutuksi valikoituu tapaus, jossa nouseva nuori ja kaunis poliitikko on kadonnut laivalta matkalla Saksaan viisi vuotta aiemmin. On epäilty murhaa ja kidnappausta sekä onnettomuutta, mutta mitään ei ole selvinnyt. Carl ja Assad pääsevät tutkimuksissa nopeasti eteenpäin. Löytyy vanhoja rankkoja tapahtumia ja raaka rikollinen.

Vanki on Adler-Olsenin ensimmäinen osasto Q:sta kertova kirja. Wikipedian mukaan sarjassa on ilmestynyt viisi osaa. Niistä on suomennettu Vangin lisäksi seuraava eli Metsästäjät. Näitä aion kyllä lukea lisää.

Jussi Adler-Olsen: Vanki
Suomentanut Katriina Huttunen
Gummerus 2012, 2. painos, 424 s
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka
Tanskankielinen alkuteos Kvinden i buret 2007

perjantai 24. toukokuuta 2013

Betina González: Las poseídas



Betina Gonzáles on argentiinalainen kirjailija ja hän kirjoittaa tietysti espanjaksi. Las poseídas on ilmestynyt tänä vuonna. Kirjan nimi on monimerkityksinen. Ehkä sen voisi kääntää riivatuiksi. Kirja kertoo teinitytöistä ja teinejähän riivaa seksuaalinen uteliaisuus.

Las poseídas on yhden tytön kasvukertomus. Hän käy nunnien pitämää koulua Buenos Airesissa. Hänen vanhempansa ovat laittaneet tytön yhteiskunnallista asemaansa hienompaan kouluun. Jopa hänen sukunimensä on liian tavallinen. Niinpä luokkatoverit kutsuvat häntä tuolla nimellä, hän on pelkkä López.

Kaikki entiset tytöt tuntevat tyttöjoukon hierarkian, joka tuntuu olevan Argentiinassa sama kuin Suomessa. Ryhmällä on johtaja, tässä tapauksessa kaunis ja oikeanlaisesta suvusta oleva Marisol. Johtajalla on joukko faneja ja seuraajia. Syrjittyjä on tietysti myös. López on erikoistapaus. Hän ei joudu syrjityksi, koska hän on älykäs ja hänestä on hyötyä johtajalle, mutta hän pysyttelee omasta tahdostaan syrjässä.

Tähän ryhmään tulee uusi uteliaisuutta herättävä oppilas. Felisa on juuri menettänyt äitinsä, hän on asunut isänsä työn vuoksi ulkomailla ja osaa sujuvasti englantia. Felisan saapuminen on Lópezin elämän kannalta ratkaisevaa. Tyttöjen välille syntyy hauras ystävyyssuhde, jonka vaikutuksesta Lópezin käytös muuttuu. Hän seuraa Felisaa muutaman tunnin karkumatkalle koulusta, leikkaa hiuksensa lyhyiksi, ja tekee muuta vastaavaa. Kaikki on  hyvin viattoman tuntuista kapinointia.

Felisa on koulussa vain muutaman kuukauden ennen kuin romahtaa henkisesti. Ennen sitä tapahtuu kaikenlaista tyttöjoukkoa kuohuttavaa. Pyhimyskuvaelman yhdeltä patsaalta katoaa pää, yksi nuorimmista nunnista karkaa erään oppilaan isän kanssa, koulua alkaa kierrellä itsensäpaljastaja ja lopulta yksi nuorimmista tytöistä katoaa.

Kirjan lopussa, kaikkien arvoitusten ratkettua, López on kypsynyt ja näkee oman ja Felisan käyttäytymisen aikuisen silmin.

Kirjassa on paljon katolilaisuuteen liittyviä asioita, jotka olivat minulle outoja, kuten pyhimykset, joiden merkityksen lukijan oletettiin tietävän. Nunnien pitämän koulun syntyhistoriaan liittyi tyttöjen keskuudessa kiertäviä tarinoita, joista jotkut olivat melkein kummitusjuttuja. Suhtautuminen joihinkin asioihin oli lähes huvittavaa. Nunnat miettivät esimerkiksi, onko itsensäpaljastajan katsominen syntiä. Kirja on siis ilmestynyt tänä vuonna ja tapahtumat on sijoitettu nykyaikaan. Joka tapauksessa tämän argentiinalaisen kirjan lukeminen oli virkistävää ja avartavaa.

Betina Gonzáles: Las poseídas
Tusquets 2013, 176 s

maanantai 20. toukokuuta 2013

Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa


Kuolema päivänkoitteessa on eteläafrikkalaisen afrikaansiksi kirjoittavan Deon Meyerin trilleri. On positiivista, että eteläafrikkalaista kirjallisuutta julkaistaan meilläkin, vaikka suomennos on jouduttu tekemään englanninkielisestä käännöksestä.

Päähenkilö Zatopek van Heerden on entinen poliisi, joka tekee satunnaisesti keikkoja yksityisetsivänä. Hän saa ystävänsä kautta tehtävän asianajaja Hope Benekeltä. Hänen pitäisi löytää testamentti, joka on kadonnut ryöstömurhan yhteydessä. Murhattu mies oli huomiota herättämätön antiikkikauppias. Ilman testamenttia miehen elämäntoveri ei saa perintöä. Aikaa on seitsemän päivää.

Vaatimaton antiikkikauppias on murhattu julmasti kiduttaen. Hänen kotoaan on paljastunut kokonainen kassakaappihuone. Poliisit eivät ole saaneet selville, mitä siellä on säilytetty. Kun van Heerdenin tutkimukset etenevät, hänen ympärillään alkaa pyöriä poliisien lisäksi väkeä Etelä-Afrikan sotilastiedustelusta ja jopa USA:n suurlähetystöstä. Antiikkikauppiaan murhan takana täytyy olla jokin suuri salaisuus.

Taas kerran tämäntyyppisen kirjan päähenkilö on masentunut ja syrjäytymässä. Lukijalle selviää, miksi van Heerden on jättänyt kesken menestyksekkään yliopistouran kriminologina ja eronnut rikospoliisista. Kirjan luvuista joka toinen käsittelee selvitettävää rikosta ja joka toinen on van Heerdenin itsensä kirjoittamaa elämäkertaa. Rakenteessa on ongelmana, että kun lopussa lähestytään jutun ratkaisua ja tapahtumat kiihtyvät, van Heerdenin elämäkerta katkaisee intensiteetin.

Eteläafrikkalaisuudesta huolimatta Kuolema päivänkoitteessa on aika tavanomainen trilleri. Siinä on seksiä ja väkivaltaa, mutta ei sen enempää kuin tällaisissa kirjoissa nykyisin yleensä on, sekä hieman pinnallisia ihmissuhteita. Tosin vanhat buurirouvat olivat upeita.

Etelä-Afrikan lähihistoriaan viitattiin muutaman kerran, esimerkiksi Hope Beneken pitkässä saarnassa van Heerdenille. Siitä tässä ote:
”Sitten koitti vuosi yhdeksänkymmentäkaksi ja minä pelkäsin, van Heerden, koska pian mustat veisivät meiltä kaiken ja sotkisivat kaiken ja kohta koko maa olisi yksi likainen township. Pelkoni sai minut miettimään syitä, miksi niin ei saisi käydä. En osannut ajatella johdonmukaisesti, en pitää mieltäni avoimena, en tajunnut mitään oikeudenmukaisuudesta. Pelkäsin. Sitten käsiini osui Mandelaa käsittelevä kirja, jonka oli kirjoittanut joku hollantilaisnainen tai vastaava, luin sen ja sen jälkeen olin kuin uudestisyntynyt. Tiedätkö miltä tuntuu, kun parissa päivässä muuttaa käsitystään itsestään, mielipiteistään, kansastaan, vanhemmistaan, johtajistaan, taustastaan, menneisyydestään – siis kaikesta? Miltä tuntuu, kun tajuaa, että kaikki mitä ja mihin uskoit oli väärää, vääristeltyä, rajoittunutta ja jopa pahaa?”

Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2013, 511 s
Afrikaansinkielinen alkuteos Orion, 2000
Kustantajalta saatu arvostelukappale

lauantai 18. toukokuuta 2013

Liebster-vastauksia

Sain jo aikaa sitten Taikalta Kirjasfääristä Liebster Award -tunnustuksen. Kiitos! Tunnustuksen haasteeseen kuuluu vastata 11 esitettyyn kysymykseen ja keksiä itse 11 uutta kysymystä 11 bloggaajalle. Koska vastasin haasteeseen juuri viime kuussa ja laitoin silloin haasteen eteenpäin, en tällä kertaa jatka haastetta.

Tässä vastaukseni Taikan kysymyksiin:
  1. Kuinka monta hyllymetriä kirjoja omistat? Reilut 20 metriä, lähinnä kaunokirjallisuutta, ja lisäksi viitisen metriä ammattikirjallisuutta.
  2. Mitä kirjahyllyissäsi on kirjojen lisäksi? Ammattikirjojen hyllyillä on radio ja kello, mutta muuten hyllyissäni on vain kirjoja.
  3. Nauratko ääneen lukiessasi? En.
  4. Itketkö lukiessasi? Enpä juuri. Viimeksi olen itkenyt muutama vuosi sitten Kiannon Punaisen viivan lopussa, vaikka olin lukenut kirjan aiemmin ja tiesin, miten se päättyy.
  5. Minkä kirjan luit viimeksi yhdeltä istumalta? Taisi olla Pirkko Arhipan Kipunuora. Arhipan kirjat ovat todella nopealukuisia.
  6. Millaisen kirjan kirjoittaisit? Ihmissuhdekirjan: vanheneva nainen rakastuu väärään henkilöön ja... Minulla olisi aihe, en kerro tuon enempää, vaikka en koskaan kirjoitakaan kirjaa.
  7. Mitkä ovat hyvän kirjan kolme tärkeintä ominaisuutta? Tämä oli vaikein näistä kysymyksistä. Itsestään selvästi kirjan pitäisi olla hyvin kirjoitettu (siis kieli, rakenne ym. kunnossa). Todella hyvän kirjan pitää myös olla ajaton eli se sanoo jotakin oleellista (tavallisesti ihmisestä), vaikka sen aihe ja aikakausi olisivat mitä tahansa. Kolmanneksi kirjassa pitää olla jotakin erikoista, jotakin persoonallista, josta sitten yleensä tunnistaa kirjailijan.
  8. Mitä toivoisit sanovasi tavatessasi lempikirjailijasi? Kiittäisin kirjoista. Tuskin saisin muuta sanotuksi.
  9. Mikä on lempirunosi? Luen vähän runoja, mutta pidän kovasti esimerkiksi Eeva Kilven nimettömästä runosta, joka alkaa "Siis kauneutta on./Rakkautta on."
  10.  Mittailetko tuttaviesi kirjahyllyjä salaa vai avoimesti? Ihan avoimesti.
  11. Minkä kirjan haluaisit lukea alkuperäiskielellä, jos osaisit? Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, joka on hyllyssäni venäjäksi (ja suomeksi, tietysti).

perjantai 17. toukokuuta 2013

Kuukauden nobelisti García Márquez: Mamá Granden hautajaiset


Kolumbialaisella Gabriel García Márquezilla on selkeästi yksi pääteos: Sadan vuoden yksinäisyys. Tuon Buendíojen suvun kronikan olen lukenut kaksi kertaa. Siitä on blogeissa kirjoitettu jonkin verran, esimerkiksi Lukuisassa ja Ankin kirjablogissa. Muita lukemiani García Márquezin kirjoja ovat mm. El coronel no tiene quien le escriba (Kukapa everstille kirjoittaisi) ja Crónica de una muerte anunciada (Kuulutetun kuoleman kronikka). Novellikokoelmaa Mamá Granden hautajaiset en ollut lukenut aiemmin.

Kokoelmassa on kahdeksan kertomusta. Ne on kirjoitettu ennen Sadan vuoden yksinäisyyttä, mutta joissakin niissä mainitaan Macondo, García Márquezin luoma myyttinen kylä. Buendíat esiintyvät myös, mutta eivät vielä pääosissa. Löysin myös joitakin aiheita, joista García Márquez on kehitellyt muualla pitempiä tarinoita.

Osa kertomuksista on realistisia, joissakin on viitteitä maagisesta realismista. Kahdessa tarinassa on lintuja, jotka putoilevat kuolleina taivaalta ja aiheuttavat hämminkiä. Nimikertomuksen hautajaiset kasvavat maailmanluokan spektaakkeliksi, mutta kun mahtinainen Mamá Grande haudataan, ei haudatakaan vain ihmistä, vaan kokonainen aikakausi.

García Márquezin novellit ovat nopeita lukea, mutta ne pitävät sisällään paljon ajatuksia, köyhyydestä, rikkaudesta ja vallasta, mutta myös rakkaudesta.

Tiistain siesta

Tiistain siesta on kokoelman ensimmäinen novelli. Se on lyhyt, mutta vaikuttava. Äiti ja tytär matkustavat junassa vieraaseen kylään. Heillä on mukanaan päivän kuumuudessa nuutuva kukkakimppu. Perillä äiti vaatii tiukasti, mutta kohteliaasti ensin pääsevänsä siestasta huolimatta papin puheille ja sen jälkeen papilta hautausmaan avaimia. Kun pappi kysyy, kenen haudalle he ovat menossa, on vastaus tyrmäävä.

Carlos Centenon, nainen sanoi.
Kenen?
Carlos Centenon, nainen toisti.
Pappi ei ymmärtänyt vieläkään.
Se varas joka täällä tapettiin viime viikolla, nainen sanoi samaan sävyyn. Minä olen hänen äitinsä.

Tällä novellilla jatkan osallistumistani Kide-haasteeseen.

Gabriel García Márquez: Mamá Granden hautajaiset
Suomentanut Matti Brotherus
WSOY 1981, 152 s
Päällys Urpo Huhtanen
Espanjankielinen alkuteos Los funerales de la Mamá Grande, 1962

Novellihaaste 3/6

maanantai 13. toukokuuta 2013

Madridin kirjakahviloita

Madridissa oli 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa yli sata sellaista kahvilaa, joissa kirjailijat ja muut taiteilijat kokoontuivat. Tapaamisia ja keskusteluja kahvin ja viinin äärellä kutsutaan espanjaksi nimellä tertulia. Nykyisin tertulia tarkoittaa mitä tahansa samojen ihmisten toistuvaa tapaamista, useimmiten kuitenkin keskustelemista varten. Vanhat kirjalliset kahvilat ovat lähes kaikki kadonneet, mutta ehkä tuosta perinteestä johtuu, että Madridissa on paljon kirjakauppa-kahviloita.

Laitoin tämän jutun otsikoksi Madridin kirjakahviloita, mutta kyseessä ovat siis enemmänkin kirjakauppa-kahvilat. Kirjojen ja kahvin (ja viinin ym.) myymisen lisäksi kahviloissa järjestetään luentailtoja, keskusteluja, kirjojen vaihtoa ja kaikenlaista kirjoihin liittyvää.

La Fugitiva, Santa Isabel 7
La Fugitiva on pieni, hieman nuhjuisen näköinen, ahdas, mutta viihtyisä. Sen pöydät ja tuolit ovat kaikki erilaisia, ja ilmeisesti lähes aina täynnä nuoria asiakkaita viettämässä aikaa. Palvelu on erittäin ystävällistä.

La Buena Vida, Vergara 10
La Buena Vida näyttää enemmän kirjakaupalta kuin La Fugitiva. Uusia kovakantisia kirjoja on myynnissä enemmän. Valaistuksella on saatu aikaan hieman hämyinen tunnelma.

Tipos Infames, San Joaquín 3
Tipos Infames on siisti ja valoisa. Siellä on vain muutama kahvilapöytä. Tarjolla on lähinnä uutuuskirjoja.

Fuentetaja, San Bernardo 35
Fuentetaja on esittelemistäni kirjakahviloista suurin. Siellä on kaunokirjallisuuden lisäksi myös paljon tietokirjallisuutta.

J & J Books and Coffee, Espíritu Santo 47
Edelliset kirjakaupat myyvät lähes yksinomaan espanjankielisiä kirjoja, mutta J & J Books and Coffee on nimensä mukaisesti keskittynyt englanninkieliseen kirjallisuuteen. Se on lähinnä antikvariaatti. Yläkerrassa on baari ja kirjat ovat kellarissa.

Seuraavassa on muutama valokuva. Niistä ei oikein välity kahviloiden tunnelma, koska en liitä tähän kuvia, joissa näkyisi asiakkaita.
La Fugitiva


La Buena Vida
La Buena Vida

Tipos Infames

Fuentetaja

J & J Books and Coffee
J & J Books and Coffee

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Eduardo Mendoza: La aventura del tocador de señoras

Eduardo Mendoza on suosittu ja menestynyt espanjalainen kirjailija. Hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, esimerkiksi vuonna 1998 Ranskan parhaan ulkomaisen kirjan palkinnon romaanista Una comedia ligera. Häneltä on suomennettu teokset Ihmeiden kaupunki, Tulvan vuosi ja Kissatappelu. Madrid 1936.

La aventura del tocador de señoras (naisten kampauspöydän seikkailu) on eräänlainen dekkari tai jopa dekkariparodia. Se alkaa perinteisen film noir -elokuvan tyyliin, kun kohtalokas nainen astuu sisään kampaamoon nimeltä Naisten kampauspöytä. Nainen houkuttelee nimettömäksi jäävän kertojan tekemään ryöstön, joka johtaa hänen sekaantumiseensa rikostarinaan, johon kuuluu murhia, pommeja, petoksia ja kohtalokasta rakkautta.

Kirjan tyyli on liioitteleva, ironinen ja välillä humoristinen. Esimerkiksi kohtaus, jossa kaikki tarinan henkilöt tulevat yöllä tapaamaan päähenkilöä, joka piilottelee heitä toisiltaan WC:ssä, kaapissa, sängyn alla ja verhojen takana, tuo mieleen mykän filmin slapstick-komediat. Juttuun sekaantunut Barcelonan kaupunginjohtaja on kuvattu täysin tyhjäpäiseksi poliitikoksi, joka ei muista lausetta lopettaessaan, mistä on aloittanut.

Päähenkilön omasta historiasta selviää, että hän on vähän aikaisemmin päässyt pois hullujenhuoneesta (hänen itsensä käyttämä sana), jonne hänet on tuomittu vankilan sijasta vuosia aikaisemmin. Hän ratkaisee rikokset, joihin on sekaantunut, ja pitää taustaansa tehtävään sopivana.
"Quien no ha tenido como yo el privilegio de pasar buena parte de su vida en un manicomio tal vez ignore esta gran verdad: que todos los allí encerrados perciben claramente la locura de los demás, pero ninguno la propia."
(Kenellä ei ole ollut, kuten minulla, etuoikeutta viettää isoa osaa elämästään hullujenhuoneessa, ei ehkä ole tietoa tästä suuresta totuudesta: kaikki sinne suljetut havaitsevat selvästi muiden hulluuden, mutta kukaan ei omaansa.)

Eduardo Mendoza: La aventura del tocador de señoras
Booket 2011, 382 s
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2001