sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja

Kuva: Tuijata

Blogissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja on toukokuun ajan menossa haaste #kirjaostos. Tarkoituksena on ostaa kirja (kirjoja) ja postata siitä (niistä). Koen haasteen tärkeäksi. Jos kirjoja ei osteta, niitä ei kohta enää ilmesty. Olen ostanut tässä kuussa kaksi kirjaa. Toisesta kirjoitan vasta kesäkuussa, mutta Siivoojan käsikirjan sain jo luetuksi.


Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia on kerännyt runsaasti kehuja muilta bloggaajilta ja se vaikutti kirjalta, josta saattaisin pitää. Niin kävikin. Pidin näistä rohkeista ja ronskeista novelleista todella paljon.

Novellissa Ensiapupolin päiväkirja, 1977 poliklinikalla työskentelevä kertoja pohtii kuuluvatko kaikki asiakkaat tosiaan ensiapuun, mutta toteaa sitten:
”Tottahan pelko, köyhyys, alkoholismi ja yksinäisyys ovat tappavia tauteja. Itse asiassa hätätapauksia.”
Tuossa onkin lueteltuna kertomusten aiheita. Lucia Berlinillä oli itsellään kokemusta niistä kaikista. Kirjan lopussa on muutamalla sivulla hänen elämänvaiheensa. Koska lähes kaikki novellit on kirjoitettu minämuodossa ja joissakin on jopa kertojan nimenä Lucia, oli vaikea olla lukematta niitä kuvauksena Berlinin omasta elämästä, vaikka kovasti yritinkin. Vaikutelmaa lisäsi se, että useisssa novelleissa esiintyi samoja ihmisiä.

Kun nyt mietin, mitkä novellit jäivät mieleeni parhaiten, nousee esille neljä: Siivoojan käsikirja, El Tim, Toda luna, todo año ja Kaikki karkaa käsistä. Niminovelli Siivoojan käsikirja tietysti, lakonisine ohjeineen.
”Vinkki siivoojalle: mitä kissoihin tulee – älä ystävysty kissojen kanssa, älä anna niiden leikkiä mopilla tai luutturätillä. Rouvat tulevat mustasukkaisiksi. Älä silti koskaan häädä kissaa pois tuolilta.”
El Tim on nunnien kouluun sijoitetulle luokalleen liian vanha ja liian älykäs ongelmanuori, joka aiheuttaa pelkkää hämmennystä. Ehkä novelli hämmensi minuakin, koska pidin siitä vähiten. Toda luna, todo año poikkeaa muista kertomuksista rauhallisella tunnelmallaan. Siinä yksinäinen leskeksi jäänyt englannin opettaja löytää lomallaan hetkellisen paratiisin sukeltamisesta köyhien kalastajien luona. Novellin lopetus muuttaa näkökulman taitavasti, tai oikeastaan häiritsevästi. Kaikki karkaa käsistä on kuvaus alkoholistiäidistä, joka ehtii viimeisillä rahoillaan ostamaan juotavaa aamukuudelta ennen kuin lapset heräävät.

Novelleissa vilahteleva piikikäs huumori keventää niitä. Kokoelma ei ole synkkä, vaikka aiheista voisi niin luulla.

Siivoojan käsikirjaa on luettu blogeissa paljon. Esimerkiksi blogissa Kirja vieköön! on linkkejä muiden kirjoituksiin. Englanninkielinen alkuteos A Manual for Cleaning Women  julkaistaan suomeksi kahdessa osassa ja toinenkin osa Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia on jo ilmestynyt.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co 2018, 3. painos, 293 s.
Englanninkielinen alkuteos A Manual for Cleaning Women: Selected Stories

***********
Helmet-haaste: kohta 36. Kirjassa ollaan yksin.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Robert Seethaler: Der Trafikant

Taustalla Berggasse 19, jossa Freud asui ja jossa on hänen kotimuseonsa.
Ostin tämän kirjan viime syksynä Wienistä. Kysyin kirjakaupassa, mikä itävaltalainen kirja on suosittu tällä hetkellä ja olisi samalla tarpeeksi helppo luettavaksi hieman heikolla saksan kielellä. Myyjä suositteli romaania Der Trafikant (Tupakkakauppias). Erinomainen suositus!

Der Trafikant kertoo 17-vuotiaasta Franzista, joka joutuu lähtemään maaseudulta kotikylästään töihin Wieniin. Hän saa työpaikan äitinsä vanhan ystävän tupakkakaupasta. Kauppias Otto Trsnjek laittaa oppipojan ensimmäiseksi lukemaan lehtiä. Franz sanookin myöhemmin, että Otto Trsnjek on lehdenlukija ja tupakkakauppias. Tällaisia pieniä tupakkakauppoja on edelleen Keski-Euroopassa. Niissä myydään tupakkatuotteiden lisäksi lehtiä, paperia, kirjoitustarvikkeita ja kaikenlaista muuta pientä tavaraa.

Franz saapuu Wieniin vuonna 1937. Aika on poliittisesti kuohuva. Juutalaisviha nousee näkyviin, hakaristejä alkaa näkyä kaupungilla. Keväällä 1938 Saksa valtaa Itävallan. Gestapo tekee hotelli Metropolista Wienin päämajansa.

Historiallisten tapahtumien keskellä Franz elää nuoren pojan elämää. Hän rakastuu ensimmäistä kertaa. Rakkauden kohde on böömiläinen Anezka, jonka Franz tapaa Praterin huvipuistossa. Anezkan vuoksi Franz kokee enemmän rakkauden tuskaa ja pettymystä kuin onnea.

Tupakkakaupan asiakkaana on myös Sigmund Freud, joka rakasti hyviä sikareita. Franz ja Freud tutustuvat. Tutustuminen vaatii Franzilta sinnikkyyttä, mutta lopulta heidän keskusteluissaan Freud käyttää Franzista puhuttelua ”mein junger Freund” (nuori ystäväni). Franz haluaa saada Freudilta ohjeita rakkauteen ja elämään yleensä, mutta oikeastaan ainoa konkreettinen neuvo on kirjoittaa unia muistiin, ja sitä Franz noudattaakin mielenkiintoisin seurauksin.

Kirjassa lomittuvat Wienin natsivalta, Sigmund Freudin mietteet ja Franzin kasvukertomus hienolla tavalla. Alussa Franz on suurkaupungista hämääntyvä pieni maalaispoika. Vuodessa hän kasvaa nopeasti – ehkä liian nopeasti – joksikin muuksi, jota ei osaa itsekään määritellä. Koko kirja ei suinkaan ole surullinen, mutta lopusta jää surumielinen olo sekä taas kerran tunne, että tällaista  ei  saa tapahtua uudelleen.

Der Trafikant on suomennettu suoraan käännetyllä nimellä Tupakkakauppias. Suomennoksesta on kirjoittanut muun muassa Anneli.

Robert Seethaler: Der Trafikant
Kein & Aber Pocket 2018, 30. painos, 250 s. (1. painos 2013)

***********
Helmet-haasteessa Der Trafikant sopii kohtaan 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Kuukauden nobelisti Eugene O'Neill: Desire Under the Elms

*
Desire Under the Elms (Intohimot jalavien varjossa) on Eugene O’Neillin tunnetuimpia näytelmiä. Vanha farmari Ephraim Cabot tuo tilalleen uuden nuoren vaimon Abbien. Isän naimisiinmeno on yllätys pojille. Simeon ja Peter lähestyvät neljääkymmentä. Nuorin Eben on parikymmenvuotias ja vain vähän nuorempi kuin Abbie. Simeon ja Peter lähtevät pois. Eben jää. Hänen ja Abbien välillä on alusta alkaen voimakasta vetovoimaa, joka kehittyy intohimoksi. Sillä on kohtalokkaat seuraukset.

Kaikki muut paitsi vanha Cabot tietävät mitä talossa tapahtuu. Lapsen syntymän kunniaksi pidettävien juhlien aikana Cabot tunnustaa itsekin huomanneensa ”jotain”.
”CABOT – (at the gate, confusedly) Even the music can’t drive it out – somethin’. Ye kin feel it droppin’ off the elums, climbin’ up the roof, sneakin’ down the chimney, pokin’ in the corners! They’s no peace in houses, they’s no rest livin’ with folks. Somethin’s always livin’ with ye. (with a deep sigh) I’ll go t’ the barn an’ rest a spell. (He goes warily toward the barn.)”
Desire Under the Elms on täynnä vahvoja tunteita, himoa, rakkautta ja ahneutta. Sen taustalla on antiikin kertomus Faidrasta ja Hippolytoksesta, mutta sitä ei tarvitse tuntea. Näytelmän aihe on ajaton. Se on sijoitettu 1850-luvulle, mutta olisi helposti tuotavissa nykyaikaan. Minusta siitä voi intohimodraaman ohella nostaa esille omistamisen. Vanhemmat pojat lähtevät Kaliforniaan kullan perässä, koska toteavat, että eivät voi saada maatilaa. Eben väittää tilan kuuluvan itselleen. Abbie haluaa sen. Lapsi on poika ja Cabot sanoo jättävänsä tilan sille. Näytelmän viimeisen repliikin sanoo sheriffi.
”SHERIFF – (looking around at the farm enviously – to his companion) It’s a jim-dandy farm, no denyin’. Wished I owned it!”
Tätä näytelmää ei ole ilmeisesti esitetty Suomessa aikoihin. Minusta kannattaisi, niin vaikuttava se oli pelkästään luettuna.

Blogissa Kosminen K on kirjoitettu O'Neillin kolmesta yksinäytöksisestä näytelmästä, Traania, Vaaravyöhykkeessä ja Ristin paikka, ja Jokken kirjanurkassa näytelmästä The Hairy Ape.

* Kuvituskuvani puu ei ole jalava, mutta se on "purty". Näytelmän ensimmäinen repliikki on "God! Purty!" ja minulta meni hetki ennen kuin ymmärsin, että "purty" tarkoittaa "pretty".

Eugene O’Neill: Desire Under the Elms
Kirjassa Three Plays, Vintage International 1995
Desire Under the Elms vuodelta 1924

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Marilynne Robinson: Gilead

Gilead on hieno kirja. Marilynne Robinson sai siitä Pulitzer-palkinnon vuonna 2004. Palkinnot eivät aina takaa, että pitäisin kirjasta, mutta Gilead kannatti lukea.

Kirjan Gilead on kuvitteellinen pikkukaupunki Iowassa. Sen perustivat orjuutta vastustaneet valkoiset. Kirjan nykyajassa 50-luvulla siellä ei enää asu värillisiä, mutta rotukysymys on kirjan teemoja ja korostuu voimakkaasti lopussa.

Gilead on tekstiä, jota pastori John Ames kirjoittaa pojalleen. Hän on mennyt naimisiin vanhana, on nyt yli 70-vuotias ja poika täyttää kohta seitsemän. Pastorin tarkoitus on kertoa pojalleen suvusta asioita, joita hän ei usko tämän vielä ymmärtävän. Hän tietää, ettei pysty seuraamaan poikansa kasvamista, koska hänellä on todettu vakava sydänsairaus. Pastori Ames kirjoittaa isästään ja isoisästään, jotka molemmat olivat myös pastoreita. Heillä oli opillisia erimielisyyksiä, jotka liittyivät sotimisen oikeutukseen. Isä Ames oli pasifisti, kun taas isoisä tarttui aseeseen.

Pelkäksi sukutarinaksi Gilead ei jää. Pastori pohdiskelee filosofisia kysymyksiä kuten olemassaolon olemusta ja uskonnon todellisuutta. Ateistiveljeään mietiskellessään hän hakeutuu Ludwig Feuerbachin ja Karl Barthin pariin. Itse hän on vakaumuksellinen kirkon mies, joten elämän ristiriitojen ilmetessä hän tukeutuu Raamattuun. Hän osaa analysoida omia tunteitaan ja omaa käytöstään myös silloin kun häiriötekijäksi ilmestyy menneisyydestä kummipoika, joka on täyskaima ja hyvän pastoriystävän poika, mutta harhautunut elämänpolullaan. Nuori vaimo ja pikkupoika ovat liiankin innostuneita uudesta tuttavuudesta.

Valo merkitsee Gileadissa paljon. Täyteläinen ja puhdas valo vaimon ja pojan leikkiessä puutarhassa, isoisän haudalla nousevan täydenkuun ja laskevan auringon välissä loistava ihmeellinen valo. Ja kaikkein hienoin:
”Yksittäinen valo olemassaolon suuren yleisvalon sisällä tuntuu ihan ihmissielun vertauskuvalta.”
Vanhan pastorin uskonnollissävytteiset mietteet eivät normaalisti olisi minua houkuttelevaa lukemista, mutta Robinsonin käsittelyssä aihe kasvaa yleisinhimilliseksi. Hyvä kirjailija koukuttaa lukijan, vaikka tämän suhtautuminen olisi aluksi epäilevää, siitä Gilead on loistava esimerkki.

Marilynne Robinson: Gilead
Suomentanut Laura Jänisniemi
Bazar 2008, 287 s.
Englanninkielinen alkuteos Gilead 2004

***********
Helmet-haasteessa kohta 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi.