torstai 28. huhtikuuta 2016

Xosé A. Neira Cruz: El armiño duerme

El armiño duerme (kärppä nukkuu) on pieni kirja Cosimo I Medicin tyttären Bian lyhyestä elämästä. Kehyskertomuksen mukaan Bia kertoo tarinansa itse hauta-arkustaan löytyneissä kirjoituksissa. Bia on ruhtinas Cosimon avioton tytär, mutta sen jäkeen kun hänen äitinsä kuoli, isä otti hänet hoviin ja kohteli häntä samoin kuin avioliitossa syntyneitä lapsiaan. Äitipuoli Leonor pysyi kylmänä, mutta varsinkin kahdesta nuoremmasta sisaresta, Mariasta ja Isabellasta, tuli Bian ystäviä.

Kirjan henkilöt ovat historiallisia. Jälkisanoissaan kirjailija Neira Cruz kertoo lyhyesti pääkohtia heidän elämästään. Hän sanoo saaneensa inspiraation kirjaan Medicien hovimaalarin Agnolo Bronzinon tekemästä Bian muotokuvasta, joka on Uffizin Galleriassa Firenzessä.

Bian elämä päättyi nuorena, nykyään ei tietenkään tiedetä, mihin hän kuoli. Kirjailija on laittanut hänet tekemään itsemurhan myrkyllä, koska isä halusi naittaa hänet valtion edun vuoksi. Bia vastusti avioliittoa, koska oli rakastunut viholliseen, juuri vallatun Sienan sankariin. Tässä on vähän Romeo ja Julia -tarinaa.

Kirja on saanut Galiciassa lasten- ja nuortenkirjoille jaettavan palkinnon Premio Raiña Lupan. Minusta tämä ei vaikuttanut varsinaisesti nuortenkirjalta. Ehkä jossain kohtaa kirjailija innostui vähän liian opettavaiseksi, esimerkiksi selittäessään erääseen Bronzinon maalaukseen sisältyvää symboliikkaa.

Miksi kirjan nimessä on kärppä? Bialla on lemmikkinä kärppä, mutta kärppä symboloi montaa asiaa,  lopussa Biaa itseään, joka nukkuu ikuisesti.
***
Kirjan kansi on omituinen. Se ei vie ajatuksia lainkaan 1500-luvulla eläneeseen prinsessaan.

Xosé A. Neira Cruz: El armiño duerme
Ediciones SM 2007, 3. painos, 149 s. (1. painos 2003)
Galiciankielisestä alkuteoksesta O armiño dorme espanjaksi kääntänyt kirjailija itse

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kuukauden nobelisti Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Tänään on Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuosipäivä. Räjähdys tapahtui kolmekymmentä vuotta sitten. Valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin kirja Tšernobylista nousee rukous perustuu valtavaan määrään haastatteluja, joita hän on tehnyt monen vuoden aikana. Ihmisten oma ääni puhuu näissä haastatteluissa.

Minun oli hyvin vaikea lukea tätä kirjaa. Ahdisti ja pelotti. Pystyin lukemaan sitä puolisen tuntia kerrallaan ja sitten oli pakko lopettaa. Muistot tulivat mieleen. Olin onnettomuuden sattuessa jo aikuinen ja ymmärsin, mistä oli kysymys. Seurasin uutisia, mutta Suomessakin sai tietoa aluksi hajanaisesti ja tipoittain.

Aleksijevitš aloittaa kirjan karmivilla lehtileikkeillä. Niiden jälkeen ensimmäinen silminnäkijän kuvaus on naisen, jonka mies oli palomies ja joutui voimalalle pian räjähdyksen tapahduttua.
”Voimalan katto oli valettu bitumista. Hän kertoi myöhemmin, että he tarpoivat siinä kuin täit tervassa, tukahduttivat liekkejä. Hän painui vuoroin matalaksi, vuoroin kohottautui. He potkivat kuumaa grafiittia jaloillaan alas… He olivat lähteneet liikkeelle ilman suojavaatteita, tavallisissa paidoissa.”
Mies ja hänen työtoverinsa kuolivat parin viikon sisällä.

Aleksijevitš on antanut haastateltujen kertomuksille otsikot tyyliin ”Monologi siitä, miten ruumiiseen matelee ja ryömii jokin täysin tuntematon”, ”Monologi vapaudesta ja haaveesta saada kuolla tavallinen kuolema”, ”Monologi kuun maisemasta”.

Monologit kertovat, mitä tapahtui. Ihmiset katselivat palavaa reaktoria ja pitivät sitä yöllä kauniina. Maanviljelijät muokkasivat peltoja. Lapset leikkivät ulkona. Evakuointien aloittamisessa hidasteltiin. Virkamiehet odottivat ylempien määräyksiä johtoajatuksenaan, että paniikkia ei saanut aiheuttaa. Ihmiset olivat tietämättömiä. Koska säteilyä ei nähnyt, siinä ei voinut olla mitään vaarallista. Ja jos oli, niin vaikutukset voi neutralisoida juomalla votkaa.

Ihmisiä houkuteltiin raivaustöihin taloudellisilla eduilla, kuten kolminkertaisella palkalla. Jotkut tulivat vapaaehtoisesti, halusivat olla sankareita. ” Tuollaisissa tilanteissa venäläinen osoittaa suuruutensa! - - Meillä ei ikinä tule olemaan kestävää asfalttia eikä hoidettuja nurmikenttiä. Mutta sankareita, niitä löytyy aina!”

Myöhemmin tulivat seuraukset: invalidisoituneita raivaajia, epämuodostuneita lapsia, valtava määrä abortteja. Voimalan ympärillä olevan kielletyn vyöhykkeen ovat vallanneet eläimet. Onnettomuus tapahtui neuvostoaikaan. Sen jälkeen on vaihdettu talousjärjestelmää ja mitä nyt tehdäänkään? Myydään elämysmatkoja Tšernobyliin, kertoo kirjan viimeinen luku Epilogin sijasta.

Mikään kuvitteellinen dystopia ei voi olla yhtä pelottava kuin Tšernobylista nousee rukous, koska Tšernobyl on totta.

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous
Suomentanut Marja-Leena Jaakkola
Tammi, Keltainen kirjasto 2015, 392 s.
Venäjänkielinen alkuteos Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego 1997

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Cervantes: Novelleja ja Shakespeare: Macbeth

23.4. on Cervantesin ja Shakespearen kuolinpäivä. Molemmat kuolivat vuonna 1616 eli tasan 400 vuotta sitten. Kirjan ja ruusun päivä on lähtöisin Espanjan Kataloniasta ja se on sijoitettu tähän päivään juuri Cervantesin kuolinpäivän vuoksi. Tällä pienellä kirjoituksella yritän kunnioittaa molempia suuria kirjailijoita.

Cervantes: Novelleja

Olen lukenut Don Quijoten ja se löytyy kirjahyllystäni, mutta en ryhtynyt lukemaan sitä uudelleen tätä postausta varten. Löysin suomennettuna Cervantesin Novelleja. Suomennos on vuodelta 1936. Kirja sisältää kolme kertomusta, jotka ovat novelleiksi pitkiä.

Mustalaistyttö. Nuori mustalaistyttö Preciosa hurmaa kauneudellaan, esiintymistaidoillaan, älykkyydellään ja sanavalmiudellaan. Aatelisnuorukainen Juan rakastuu niin, että lupaa Preciosan vaatimuksesta liittyä mustalaisiin ja odottaa kaksi vuotta ennen kuin Preciosa suostuisi hänen omakseen. Lopussa selviää odotetusti, ettei Preciosa ole mustalainen sen enempää kuin Juankaan.

Estremaduran mustasukkainen vanhus. Amerikassa omaisuuden kerännyt vanhus palaa Espanjaan ja rakastuu 15-vuotiaaseen tyttöön. Mies on niin mustasukkainen, että sulkee nuoren vaimonsa ja palveluskuntansa (vain naisia ja yksi eunukki) taloon, jossa ei ole edes ikkunoita kadulle päin. Loppu on yllätyksellinen toisin kuin Mustalaistytössä.

Petollinen avioliitto. Petollinen avioliitto on itsessään vain lyhyt kertomus miehestä, joka huiputettiin edulliseksi luulemaansa avioliittoon. Varsinainen tarina on kyseisen miehen kirjoittama  Kahden koiran keskustelu novellin sisällä. Koira Berganza kertoo Scipiolle monia käänteitä sisältävän elämäntarinansa. Koirien keskustelu on satiirinen. Satiirin kohteeksi joutuvat muun muassa paimenrunoelmat ja monet ihmisten omituiset tavat ja uskomukset. Koirat yrittävät itsekin hillitä filosofointiaan, jota ne kutsuvat parjaamiseksi, mutta herkullisia kohteita vain riittää.

Cervantesin novellit tuovat joiltakin osin mieleen Decameronen. Niissä on huiputusta ja väärinkäsityksiä, ja naisten siveellisyys on kunniassa. Huumori on lähinnä satiiria. Mustalaistytön isoäidin käytännöllinen ajatuksenjuoksu muistuttaa Sancho Panzaa. Näitä novelleja oli mukava lukea.

Novellit on valittu Cervantesin vuonna 1613 julkaisemasta 12 novellin kokoelmasta Novelas ejemplares. Se on suomennettu vuonna 2007 kokonaan nimellä Opettavaisia kertomuksia.

Shakespeare: Macbeth

Shakespearen näytelmistä valitsin luettavaksi Macbethin, koska sitä en ole nähnyt koskaan missään muodossa. Monista muista Shakespearen näytelmistä olen katsonut elokuvaversion. Kolme olen nähnyt näyttämöllä. Benno Besson ohjasi 1980-luvulla Hamletin Lilla Teaterniin. Hamletia näytteli Asko Sarkola ja Ofeliaa Pirkko Hämäläinen. Näkemässäni Romeossa ja Juliassa Juliana oli näyttelijäopiskelija Kati Outinen. Teatteri Jurkan Kuningas Learissa pääosassa oli Pentti Siimes.

Macbethissa minua kiinnosti etukäteen eniten Lady Macbeth, jonka julmuuteen viitataan usein. Hänen ensimmäinen näyttäytymisensä kertoo jo paljon, kun hän pitää Macbethiä heikkona.

”- - Mutta luonteestasi
kannan huolta; se on liian täynnä
inhimillisyyden maitoa, ja oikotie
on sille vieras. Tähtäät korkealle,
vallanhimoa ei puutu, puuttuvat vain
kovat otteet. - - ”

Kuten edellä olevasta katkelmasta näkyy, luettavanani oli Matti Rossin varsin moderni suomennos. Sen lukeminen oli vaivatonta.

Näytelmässä on paljon hahmoja, noidista alkaen. Vaikka Macbeth on Shakespearen suuria tragedioita, niin joihinkin sivuhenkilöihin liittyy selvästi huumoria.

Macbethin teema on tunnetusti valta ja vallanhimo. En lähde (enkä osaisikaan) näytelmän hienouksia erittelemään. Kannattaa lukea vaikka Ralf Långbackan kirjoittama esipuhe. Teema on edelleen valitettavan ajankohtainen. Vallanhaluisia hallitsijoita maailmassa aina riittää. Näytelmässä heille kävi huonosti. Lady Macbeth sekosi ja Macbeth kuoli taistelussa. Oikeassa elämässä vallananastaja saattaa joskus jopa menestyä.

Miguel de Cervantes Saavedra: Novelleja
Espanjan kielestä suomentanut ja asiaselityksillä varustanut Walter O. Streng-Renkonen
Runot suomentanut Yrjö Jylhä
WSOY 1936, 259 s.

William Shakespeare: Macbeth
Suomentanut Matti Rossi, esipuheen kirjoittanut Ralf Långbacka
WSOY 2008, 2. painos, 165 s.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Siri Hustvedt: Lumous

”Marilyn-juttu oli alkanut Bussipysäkistä. − − Loppukohtauksen pusakka oli ollut viimeinen niitti. Cowboy oli riisunut pusakkansa ja asetellut sen Marilynin harteille, ja kun tämä oli käpertynyt sen sisään, hänen yläruumiinsa oli värissyt aivan kuin hänen poskiaan ja kaulaansa ja olkapäitään olisi suudeltu, ja kun Lily oli katsonut Marilynin kasvoja kuvaruudulta, hän oli kokenut suurenmoista ja vaarallista onnea, niin voimakasta että se teki melkein kipeää.”
Lumous on taiteessa: elokuvissa, teatterissa, maalaustaiteessa. Nuori Lily on töissä kahvilassa, mutta haluaa näyttelijäksi. Hänellä on Hermian osa paikkakunnan amatööriteatterin Kesäyön unelmassa. Lily lumoutuu taidemaalari Edistä, joka on tullut New Yorkista ja jonka maalaamista vastapäisessä talossa Lily seuraa salaa omasta ikkunastaan. Lily ihastuu Edin komeuteen ja intensiteettiin jo ennen kuin on puhunut hänen kanssaan kertaakaan. Poikaystävästä tulee hetkessä entinen.

Pikkukaupunki Websterissä asuu erikoisia ihmisiä. Lilyn työnantaja Vince on kiivas, mutta suurisydäminen. Seinänaapuri Mabel on hauras vanhus, joka naputtelee öisin kirjoituskoneella elämäntarinaansa. Iäkkäät kaksoset Sotta-Frank ja Törky-Dick eivät peseydy koskaan. Martin, Lilyn ystävä lapsuudesta saakka, käyttäytyy aina vain kummallisemmin.

Realistisen kertomuksen edetessä siihen ilmestyy hiven outoutta ja pelkoa: vanha salaisuus, salaperäinen siivekäs hahmo, kaikkien kauhukuvastojen pimeä luola. Mutta Lily on rohkea!

Tässä kirjassa on tarina, Lilyn tarina, ja omalaatuisia henkilöhahmoja. Se toi minulle etäisesti mieleen John Irvingin. Siis pidin Lumouksesta.

Vaikka Marilyn Monroe on kirjassa läsnä vain julisteessa ja Lilyn ajatuksissa, niin kirjaan Lumouksen Helmet-haasteen kohtaan 22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe.

Siri Hustvedt: Lumous
Suomentanut Kristiina Rikman
Otava, Seven-pokkari 2010, 263 s.
Englanninkielinen alkuteos The Enchantment of Lily Dahl 1996

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste

Jonna Kirjakaapin kummitus -blogista haastoi minut. Kiitos! Sieluni hymyt -haaste on lähtenyt liikkeelle blogista Iltatähden syttyessä. Osallistujat haastetaan kertomaan pienistä tai miksei suuristakin asioista, jotka tekevät heidät onnellisiksi.

Haaste on kiertänyt blogeja jonkin aikaa, ja moni bloggaaja on pohtinut onnellisuutta laajastikin. Minä jätän filosofoinnit muille ja kirjaan muutaman pienen asian, jotka viimeisen viikon aikana ovat saaneet minut tuntemaan itseni onnelliseksi, ainakin joksikin aikaa. Näistä voi tietysti laajentaa isompiin asioihin.
  • Kun avaan ulko-oven aamulla töihin lähtiessä, linnut laulavat. Yleensä äänessä on talitiainen, mutta muitakin visertäjiä on saapunut. Kevät!
  • Sain saksalaisilta ystäviltäni kortin. Miten paljon enemmän kortti ilahduttaakaan kuin sähköpostiviesti. Ystävät!
  • Sain töistäni kauneimman perustellun kiitoksen, jonka olen koskaan saanut. Miksi emme voisi kiittää muita useammin? Aiheita löytyy varmasti.
  • Enkä tietenkään voi jättää blogia pois tästä listasta. Usein tulen onnelliseksi pelkästään siitä, että ajattelen pääseväni illalla bloggaamaan ja lukemaan muiden postauksia.
  • Paras viimeisenä: lauantai-iltapäivän kahvihetki miehen kanssa. On siivottu ja käyty kaupassa. Kummallakaan ei ole kiire minnekään. Niin yksinkertaista ja niin onnellista.
En tiedä yhtään, ketkä kaikki ovat tähän haasteeseen jo vastanneet, mutta yritänpä haastaa onnellisuutta levittämään Hennan ja Mustikkakummun Annan.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Teräviä esineitä on Gillian Flynnin ensimmäinen kirja. Se on suomennettu vasta viime vuonna, ilmeisesti hänen myöhemmän suurmenestyksensä Kiltti tyttö vanavedessä. Sitä en ole lukenut. Halusin aloittaa Flynniin tutustumisen tästä ensimmäisestä kirjasta.

Teräviä esineitä paljastui psykologiseksi jännitysromaaniksi. Chicagossa työskentelevä toimittaja Camille lähetetään entiselle kotipaikalleen tekemään juttua kahden pikkutytön murhasta. Lehden päätoimittaja epäilee, että liikkeellä on sarjamurhaaja, ja arvelee, että paikkakunnan hyvin tunteva ihminen saa jutusta eniten irti.

Wind Gap on muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Pian käy ilmi, että paikkakuntalaisuus ei ole pelkästään etu. Poliiseista joutuu kiskomaan tiedot lähes hohtimilla. Lisäksi Camillen ja hänen äitinsä välit ovat kompleksiset ja teini-ikää lähestyvä sisarpuoli Amma on ärsyttävä. Camillen omat viiltävät ongelmat alkavat nousta kätköistään.

Herkullista oli pikkukaupungin kerman kuvaus. Tyhjää elämäänsä lääkkeillä ja alkoholilla täyttävät kotirouvat pistelivät toisiaan. Toisaalla koulutytöt muodostivat klikkejä, joissa nokkimisjärjestys oli tiukka.

Sisarusten yhteinen sekoilu kirjan loppupuolella oli yliampuva, eikä murhaajan arvaaminen tarjonnut paljonkaan purtavaa, mutta muuten Teräviä esineitä oli aivan pätevä lajissaan. Saatan lukea Flynniä lisääkin.

Gillian Flynn: Teräviä esineitä
Suomentanut Maria Lyytinen
WSOY 2015, 316 s.
Englanninkielinen alkuteos Sharp Objects 2006

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Marguerite Yourcenar: Alexis. Turhan taistelun kuvaus

Alexis. Turhan taistelun kuvaus on Marguerite Yourcenarin ensimmäinen romaani. Se on ilmestynyt jo vuonna 1929, mutta suomennettu vasta 2001. Koska kirjan alku yhdistettynä sen nimeen paljastaa, mitä kirjassa kerrotaan, minäkään en välttele sen sanomista. Tärkeää onkin, miten Yourcenar käsittelee aihettaan.

Nuori ranskalainen naiskirjailija on valinnut päähenkilöksi böömiläisen nuoren miehen. Kirja on Alexisin kirje vaimolleen. Kirjeessä hän selittää, miksi jättää tämän.

Alexis aloittaa yksinäisen lapsuutensa kuvauksella ja kertoo elämästään kirjoittamishetkeen saakka. Siitä huolimatta kirja on keskittynyt yhteen asiaan. Nimen mukaisesti Alexis on taistellut vaistoaan vastaan. Hän on itsekin pitänyt sitä syntinä ja rikoksena. Viimeisenä keinona hän on mennyt naimisiinkin ja hankkinut lapsen, mutta taistelu on ollut turhaa. (Käytän tässä sanaa vaisto samoin kuin kirjassa, muuta nimitystä Alexisin taipumukselle siinä ei ole.)

Alexis on jonkinmoista mainetta saavuttanut muusikko ja säveltäjä, mutta hän luopui musiikistakin avioliiton ajaksi. Musiikkiin palaaminen ja itsensä ilmaiseminen musiikin kautta saa hänet lopulta ymmärtämään, että hänen on elettävä vaistonsa mukaisesti.
”Elämä on tehnyt minusta sen mitä olen, vaistojeni vangin (jos niin tahdotte), vaistojen joita itse en ole valinnut, mutta jotka lopulta kuitenkin hyväksyn, ja toivon että tämä hyväksyntä, vaikka sitten onnen sijaan, tuo lopulta mieleeni rauhan.”
Vuonna 1929 kirjan aihe on ollut varmasti rohkea. Vuonna 1963 kirjoittamassaan esipuheessa Yourcenar sanoo muun muassa: ”Aistillisen vapauden ongelmaa ja sen kaikkia muotoja pohdittaessa ei ole ehkä kyllin selvästi tajuttu, että asiassa on pitkälti kysymys ilmaisuvapaudesta.” Moraalikäsitykset ovat noista ajoista muuttuneet, mutta Yourcenarin ajatus tuntuu edelleen paikkansa pitävältä.

Marguerite Yourcenar: Alexis. Turhan taistelun kuvaus
Suomentanut Jussi Lehtonen
Like 2001, 109 s.
Ranskankielinen alkuteos Alexis ou le Traité du Vain Combat 1929

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lee Child: Tilinteko

Tilinteko on ensimmäinen lukemani Jack Reacher -trilleri. Ja viimeinen.

Olin kuullut kehuja Lee Childin kirjoista ja halusin kokeilla niitä. Olisin mielelläni lukenut jonkun teoksen sarjan alkupäästä, mutta lähikirjastoni vanhin paikalla ollut Jack Reacher -kirja sattui olemaan Tilinteko vuodelta 2007.

Jack Reacher vaikutti versiolta lännenelokuvien yksinäisestä ratsastajasta, joka saapuu paikalle jostakin ja pahikset tuhottuaan ratsastaa jonnekin. Reacher vain saapuu ja lähtee linja-autolla. Reacher on ollut vuosia sitten armeijan erikoisjoukoissa ja siellä hän on osan aikaa johtanut kahdeksan hengen ryhmää. Ryhmän tehtävät ovat olleet varsin erikoisia, ainakin tästä kirjasta pääteltynä suorastaan tuhoisia. Tilinteon alussa yksi ryhmän jäsenistä löytyy tapettuna aavikolta läheltä Los Angelesia. Reacher ja kolme muuta ryhmän jäsentä alkavat selvittää, mitä on tapahtunut. Heidän tavoitteenaan on kostaa tekijöille.

Teksti on sujuvaa ja juoni on näppärä, kuten voi odottaakin näin suositulta kirjailijalta. Helikopterilla lentelyä, autoilla rymistelyä, ammuskelua ja vastaavaa löytyy trillerille tyypillisesti. Tosin kerronta on joskus turhan yksityiskohtaista.

Miksi kirjoitin alkuun, että en aio lukea näitä lisää? En pidä omankäden oikeudesta. Kun Reacher ryhmineen haluaa kostaa entisen kollegansa tappajille, niin kosto tarkoittaa näiden surmaamista, jota kirjassa pidetään oikeutettuna ja itsestään selvänä, vaikka lopussa yritetäänkin pehmentää toteamalla, että tappaminen ei tuonut ketään takaisin. Vastenmielisyyttä herättivät liian tarkat kuvaukset. En halua lukea perusteellista selostusta siitä, kuinka Reacher katkaisee miehen kaulan paljain käsin.

Luen dekkareita rentoutuakseni, mutta tämäntyyppisen kirjan parissa en rentoudu. Tiedänpähän kuitenkin nyt, millaisia Childin kirjat ovat.

Lee Child: Tilinteko
Suomentanut Jukka Jääskeläinen
Karisto 2010, 3. painos, 445 s.
Englanninkielinen alkuteos Bad Luck and Trouble 2007

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Naisten aakkoset: B


Aloitin naistenpäivänä sarjan otsikolla Naisten aakkoset. Ainakin seuraavat blogit lähtivät tähän mukaan: Kirjan pauloissa, Kirjojen kamari, Oksan hyllyltä ja Sheferijm.

Tässä uudestaan sarjan idea:
Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Vastaukseni kirjaimeen B:
  1. Emily Brontë. Brontën sisaruksista nimenomaan Emily on minun suosikkini. Hän kirjoitti vain yhden romaanin, Humisevan harjun, mutta jos kirja on tarpeeksi hyvä, niin yksikin riittää.
  2. Ingrid Bergman. Ingrid Bergman oli loistava näyttelijä. Kaikki muistavat ainakin Casablancan. Minä ihailen varsinkin sitä, että hän jatkoi näyttelemistä loppuun saakka, rintasyövästä huolimatta. Minulla on Bergmanin Muistelmat, aivan ihana muistelmateos, jota suosittelen muillekin.
  3. Simone de Beauvoir. Tunnustan nolona, että en ole lukenut de Beauvoirilta mitään. Pitäisi. Hänen ja Sartren haudalla Pariisissa olen käynyt.