Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mankell Henning. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mankell Henning. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Henning Mankell: Mördare utan ansikte


Tämä on 100. dekkaripostaukseni. Haluan tässä kunnioittaa viime vuonna edesmennyttä Henning Mankellia ja luin hänen ensimmäisen Kurt Wallander -kirjansa Mördare utan ansikte. Olen toki lukenut sen aiemmin, mutta vuosia sitten, ja muistikuvani kirjasta olivat hämäriä.

Mankellin dekkareissa rikokset ovat yleensä julmia. Niin tässä ensimmäisessäkin. Vanha maanviljelijäpariskunta murhataan raa’asti. Vuonna 1991 ilmestynyt kirja tuntui tällä lukukerralla suomalaisittain ajankohtaiselta. Kun lähtee liikkeelle pieni huhu, että tekijät voisivat olla ulkomaalaisia, alkaa turvapaikanhakijoihin kohdistua uhkauksia, pientä ilkivaltaa, vakavaa häirintää ja lopulta yksi todella paha teko. Wallander työtovereineen joutuu välillä lähes keskeyttämään kaksoismurhan tutkimukset selvittääkseen ruotsalaisten ääriryhmien tekoja.

Mankell tuo Kurt Wallanderin heti esille samanlaisena kuin hän esiintyy myöhemmissä kirjoissa. Wallanderin vaimo on juuri jättänyt hänet, tytär Linda kulkee omia teitään ja vanha isä sekoilee välillä. Wallander on hyvä poliisi, sanoo kollega Rydberg, joka tässä kirjassa on vielä töissä. Myöhemminhän Wallander muistelee Rydbergiä eräänlaisena oppi-isänään.

Wallander tuskailee paino-ongelmien ja liiallisen alkoholinkäytön kanssa, ja tuntee itsensä yksinäiseksi. Henkilökohtaisen elämän ongelmista huolimatta hän on ennen kaikkea poliisi, joka omistautuu työlleen. Samalla häntä vaivaavat omantunnonkysymykset ja Ruotsin yhteiskunnan kehitys. Tiedän, että kaikki eivät pidä ruotsalaisista yhteiskunnallisista rikosromaaneista, mutta minusta Mankell oli niiden ylittämätön mestari.

Henning Mankell: Mördare utan ansikte
Leopard 2006, 308 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1991

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Henning Mankell: Haudattu

Haudattu on Henning Mankellin Wallander-kirjoja, mutta se julkaistiin alun perin Hollannissa, jossa sitä jaettiin tietyn kuukauden aikana rikosromaanin ostaneille kylkiäisenä. Myöhemmin Mankell päätti julkaista kirjan uudelleen.

Wallander etsii tässä kirjassa omakotitaloa eläkepäiviensä asunnoksi ja kompastuu taloa katsoessaan maasta työntyvään käteen. Kaivausten jälkeen löytyy kauan sitten haudatun ihmisen luuranko. Oikeuslääkäri pystyy toteamaan tapauksen murhaksi.

Wallander on kirjassa oma itsensä, joskus äreä, mutta poliisina taitava. Siitä huolimatta Haudattu on selkeästi välityö, mihin viittaa alkuperäinen käyttötarkoitus sekä pieni sivumäärä.

Kirjassa on mukana Mankellin lyhyt kirjoitus Wallander-hahmon synnystä. Hän huolestui Ruotsissa lisääntyneestä rasismista ja halusi kirjoittaa siitä. Hän valitsi muodoksi rikosromaanin, koska rasismi on rikos. Tarkoitus ei ollut aloittaa kirjasarjaa, mutta sellainenhan siitä tuli. Mankellille aihe, joku tärkeä asia, on ollut aina kirjojen lähtökohta. Haudatussa se on vanhuus ja vanhuudessa uhkaava yksinäisyys.
”Minusta on tulossa liian vanha itselleni, hän ajatteli. Liian vanha itselleni ja liian vanha ammattiini.”

Henning Mankell: Haudattu
Otava 2013, 174 s
Suomentanut Kari Koski
Kannen suunnittelu Timo Numminen
Ruotsinkielinen alkuteos Handen 2004/2013

perjantai 12. elokuuta 2011

Henning Mankell: Savuna ilmaan

Tämä oli taas loppuviikon kevennyskirja. Tosin Mankellin dekkareita ei voi yleensä kutsua kevyiksi. Savuna ilmaan -kirjan aiheena on talousrikollisuus. Vaikka Mankell on saanut inspiraationsa 1990-luvun alun lamasta, kirjan aihe tuntuu tällä hetkellä taas ajankohtaiselta euron ollessa kriisissä, osakekurssien sahatessa vähän ylös ja enemmän alas ja nuorten mellakoidessa Englannissa.

Kirjan päähenkilö on nuori syyttäjä Louise Rehnström, joka on töissä kotipaikkakunnallaan. Hän selvittää autiolta luodolta löytyneen pääkallon alkuperää ja päätyy tutkimaan muutama vuosi aiemmin kadonneen liikemieshuijarin toimia. Suurliikemiehenä ja kunnan pelastajana esiintynyt mies oli aiheuttanut suuria taloudellisia menetyksiä sekä kunnalle että yksityishenkilöille. Vaikka huijari itse on kateissa, hänen rikoskumppaneitaan on jäljellä.

Mankellille tyypilliseen tapaan Louisen yksityiselämä on kirjassa mukana. Hänen miehensä on sosiaalidemokraattinen poliitikko, joka johtaa kuntaa. Hänen äitinsä on dementoitunut ja joutuu hoitokotiin. Louisen siskolla on monta lasta ja työtön mies, joten perheellä on rahahuolia. Louisen enokin esiintyy, varsin merkittävässä roolissa.

Esipuheessa Mankell kertoo aloittaneensa kirjan vuonna 1995, mutta huomanneensa pian, että tuotoksesta olikin tulossa elokuvakäsikirjoitus. Lopulta syntyi tv-sarja, joka on esitetty Ruotsissa vuonna 2000. Haudottuaan aihetta lisää Mankell päätti kuitenkin kirjoittaa myös kirjan. Esipuheessa hän korostaa, että kirja on itsenäinen teos, vaikka tarina on pääpiirteissään sama kuin tv-sarjassa.

Kirjan syntytaustasta johtunee kirjoitustyyli, tähän tapaan: "Tyhjä kahvila satamassa. On iltapäivä, ilta alkaa jo hämärtyä. Seurue on palannut viluissaan kaukaiselta luodolta." Kun tyyliin tottuu, Savuna ilmaan on aivan luettava kirja, vaikka ei parasta Mankellia olekaan.

Henning Mankell: Savuna ilmaan
Otava 2010. 320 s.