torstai 28. joulukuuta 2023

Asta Olivia Nordenhof: Löysää rahaa

 

Löysää rahaa on ensimmäinen osa seitsenosaiseksi suunnitellusta sarjasta, jonka aiheena on matkustajalautta Scandinavian Starin tulipalo. Onnettomuus sattui vuonna 1990, ja siinä kuoli 159 ihmistä. En muistanut onnettomuutta lainkaan, vaikka se tapahtui niinkin lähellä kuin Norjan ja Tanskan välisessä liikenteessä.

Nordenhof on kirjoittanut itsensä mukaan kirjaan. Hän selvittelee tulipalon taustoja, laivan epämääräisiä omistussuhteita, vakuutuksia, kokematonta miehistöä, huonosti hoidettua tutkintaa. Kyseessä oli ilmeisesti vakuutuspetos. Kaikesta tästä voi lukea myös netistä. Tutkintaa on jatkettu vielä 2000-luvulla.

Löysää rahaa on varsinaisesti kertomus pariskunnasta Maggie ja Kurt. Odotettavasti heillä on yhteys Scandinavian Stariin, mutta sen laatu selviää vasta kirjan lopussa. Heidän tarinansa olisi jo yksistään lukemisen arvoinen, niin hienosti Nordenhof sen kirjoittaa. Ajassa liikutaan eteen ja taakse. Kertomus etenee pirstaleisesti. Lukijan on kerättävä itselleen kokonaisuus. Maggien erikoislaatuinen tausta selviää ensin, Kurtin vasta myöhemmin. Suhteen tilasta 1980-luvun alkupuolella aloitetaan.

Eilen Kurt päätti tavanomaisesta poiketen viettää illan Maggien seurassa olohuoneessa. Se ei selvästikään ollut Maggien mieleen. Maggie istui jäykästi sohvalla ja vilkuili Kurtia syrjäkarein kuin harmaahaikara, vain silmät liikkuivat. Kurt halusi sanoa jotain, sitoa heidät samaan tilaan, mutta Maggie imi sanat mykkyyteensä jo ennnen kuin Kurt ehti ajatella niitä.

Löysää rahaa oli minusta erinomainen kirja. Toivottavasti jatko suomennetaan myös. Sarjan toinen osa on ilmestynyt Tanskassa tänä vuonna. Ainakin blogeissa Donna mobilen kirjat ja Mummo matkalla kirjasta on pidetty myös.


Asta Olivia Nordenhof: Löysää rahaa
Suomentaneet Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka
Teos 2021, 146 s.
Tanskankielinen alkuteos Penge på lommen 2020

perjantai 22. joulukuuta 2023

Annie Ernaux: Isästä / Äidistä

 

Kustantajalta on ollut hieno idea yhdistää Annie Ernaux’n vanhemmistaan kirjoittamat kirjat samaan teokseen. Ernaux sijoittaa vanhempansa aikaan ja yhteiskuntaan. Hän kommentoi välillä omaa kirjoittamistaan, kuten kirjan Äidistä lopussa:

Tämä ei ole elämäkerta eikä tietysti mikään romaanikaan, ehkä jotakin kirjallisuuden, sosiologian ja historian väliltä.

Lukijalle määrittelyllä ei ole merkitystä. Hän lukee hyvää kirjallisuutta.

Ernaux kirjoittaa hyvin tiivistä tekstiä. Hän ei maalaile, eikä koristele. Siitä huolimatta kirjoissa on voimakkaasti tunteisiin meneviä kohtauksia, vahvimmin kirjan Isästä alussa, jossa Ernaux kuvaa isänsä kuolemaa ja sitä seuranneita tapahtumia. Ernaux sattui olemaan vanhempiensa luona pienen poikansa kanssa isän kuollessa. Dementiaan häviävän äidin kohtalo viiltää samalla tavalla.

Ernaux’n vanhemmat olivat työläisiä, mutta he eivät halunneet jäädä tehtaaseen. Äidin haaveena oli ruokakauppa, isän hieno kahvila. Haaveet eivät täysin toteutuneet, mutta kahvila-elintarvikekaupan he perustivat. Haaveena oli myös parempi elämä ainoalle tyttärelle. Ernaux’n isosisko oli kuollut kurkkumätään. Isästä:

Hänen ehkä suurin ylpeydenaiheensa tai jopa elämänsä oikeutus: että minä sain kuulua siihen maailmaan, joka oli häntä ylenkatsonut.

Ernaux’n opiskelulla oli seurauksensa. Jopa niin, ettei ollut enää yhteistä puhuttavaa. Hän siirtyi kulttuuriltaan toisenlaiseen maailmaan. Moni suomalainen voi varmasti samastua hänen luokkanousuunsa.

Luin alkuvuodesta Ernaux’n omaelämäkerrallisen Vuodet. Isästä / Äidistä on samalla tavalla vahva ja vaikuttava teos. Siitä on kirjoitettu monessa blogissa, mm. Kirsin Book Clubissa ja Ankin kirjablogissa.


Annie Ernaux: Isästä / Äidistä
Suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus 2022, 3. painos, 152 s. (1. painos myös 2022)
Ranskankieliset alkuteokset La place 1983 ja Une femme 1987

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 20: Kuvia Espanjasta

Kuva: Niina T.


Joulukalenterin luukussa 20 katsomme jouluisia kuvia Espanjasta. Espanjalaiseen jouluun kuuluvat jouluseimet. Niitä on kotona, kauppojen ikkunoissa, ravintoloissa, hotelleissa kaikkialla. Alla on Málagan katedraalin rappusille rakennettu seimi (siitä oli vaikea ottaa kuvaa, koska edessä oli portin ristikko ja ympärillä parveili katsojia). Toisen kuvan seimi oli erään liikkeen ikkunassa Córdobassa. Córdobassa järjestetään vuosittain seimikilpailu.



Jotkut seimiasetelmat kuvaavat joulun tapahtumia laajemmin. Yllä olevassa kohtauksessa itämaan tietäjät Baltasar, Melchor ja Gaspar tuovat Jeesus-lapselle lahjoja. Itämaan tietäjät (los Reyes Magos) ovat oleellinen osa espanjalaista joulua. He ovat perinteisesti tuoneet lapsille lahjat, ja vasta loppiaisena, ei suinkaan jouluaattona tai -päivänä. Espanjan kielessä ei edes ole omaa sanaa joulupukille. Siellä puhutaan Santa Clausista tai ranskalaisittain Papá Noelista. Tosin viime vuosina kaupallisuus ja ulkomaiset vaikutteet ovat johtaneet siihen, että lapsille on alettu antaa lahjoja myös jouluna. Mitäköhän suomalaiset lapset tästä tuumisivat? Lahjoja jouluna ja lahjoja loppiaisena.

Espanjassa on valtavan hienoja jouluvaloja. Kuuluisimpia ovat Málagan enkelivalot.

Jouluvaloja on kaikilla kaupunkien keskustojen kaduilla, ja tuntuu, että joka kadulla valoissa on oma kuviointinsa. Alla valoja Córdobasta ja Fuengirolasta.



Päivällä tunnelma ei ole kovin jouluinen, kun aurinko paistaa ja katujen varsille istutetut mandariinipuut tekevät hedelmää. Valoja löytyy yllättävistä paikoista kuten tähti hiljaisen asuntoalueen liikenneympyrästä.
Kun ilma on lämmin, joulukukkia voi pitää ulkona. Syklaamit ja joulutähdet ovat suosittuja.

Koska tämä on kirjabloggaajien joulukalenteri, niin edes yhdessä kuvassa pitää olla kirjoja. Mijaksen kirjaston ulkopuolelle oli rakennettu "kuusi", jonka koristeena on kirjankansia.

Joulukalenterin eilinen luukku aukesi blogissa Kirjan jos toisenkin ja huominen luukku löytyy blogista Hemulin kirjahylly. Kaikki luukut on listattu joulukalenterin organisoineessa blogissa Yöpöydän kirjat.

perjantai 15. joulukuuta 2023

Luis Landero: Una historia ridícula

 

Espanjalaisen Luis Landeron Una historia ridícula (Naurettava tarina; ei suomennettu) tuo mieleen argentiinalaisen Ernesto Sábaton eksistentiaalisen merkkiteoksen Tunneli. Molemmissa minäkertoja rakastuu intohimoisesti naiseen, josta tulee hänelle päähänpinttymä. Erona on kirjan nimessä mainittu naurettavuus, joka nousee huippuunsa yllättävässä ja traagisessa lopussa. Se oli aivan erilainen kuin kirjan vihjeiden ja Tunnelin luomien odotusten johdattelemana kuvittelin.

Kertoja Marcial on entinen teurastaja ja nykyinen päällikkö lihatuotteita valmistavassa yrityksessä. Itse hän ajattelee olevansa filosofi. Hänen filosofiansa mukaan viha ja rakkaus ovat samanlaisia, ja viha on niistä voimakkaampi. Marcial halveksii koko ihmiskuntaa ja inhoaa muita ihmisiä, joita hän pitää pinnallisina näyttelijöinä. Toisaalta hän tuntee alemmuutta ja pelkää, ettei osaa käyttäytyä olosuhteiden vaatimusten mukaisesti. Hän nauttii riidoissa olemisesta. On hänellä pari ystävääkin, mutta heidät hän menettää, kun järjetön rakkaus sotkee hänen elämänsä.

Marcialin ihailema kirjailija on Kafka, jonka traagiseen elämänkäsitykseen hän samastuu. Sitä hän ei ymmärrä, miksi Muodonmuutoksissa kaikki ovat kauhuissaan, kun Gregor Samsa muuttuu hyönteiseksi. Itse hän hyväksyy salaisen hyönteisenä olemisensa ylpeänä ja iloisena.

Kun Marcial pääsee naurettavan tarinansa loppuun, hän selittää, että nykyisin elämä on merkityksetöntä ja oikukasta. Enää ei ole kertomuksia suurista sankareista, korkeista tavoitteista ja ihmeteoista. Menneestä loistosta on jäljellä vain jäänteitä.

Tässä kirjassa on omaperäinen ote aiheeseen, joka on loppujen lopuksi aika tavanomainen. Marcial on erikoinen hahmo, jota seuraa välillä ihmetellen, välillä myötähäpeää tuntien, mutta joskus myös ymmärtäen.


Luis Landero: Una historia ridícula
Tusquets 2022, 283 s.

tiistai 5. joulukuuta 2023

V. S. Naipaul: Elämän kuva

Intialainen Willie etsii identiteettiään. Hän on tehnyt sitä lapsesta asti. Hänen isänsä on bramiini ja äiti on dalit (eli kastiton, josta suomennoksessa käytetään oudosti sanaa kehittymätön; en tiedä, mikä olisi korrekti nimitys). Vanhempien liitto on yhteisöä järkyttävä, ajankohtanaan lähes mahdoton.

Willie haluaa pois Intiasta ja onnistuu siinä. Hän saa stipendin Englantiin lontoolaiseen opettajia kouluttavaan collegeen. Valmistuttuaan ja mentyään naimisiin hän muuttaa portugalilaisen vaimonsa sukutilalle Itä-Afrikkaan. Kirjan päättyessä nelikymppinen Willie on Saksassa sisarensa luona, eikä tiedä vieläkään, kuka on ja mitä haluaa elämältään.

Willien lapsuuden kuvauksessa parasta ovat hänen lähetyskoulussa sadun muotoon kirjoittamansa aineet. Niissä Willie kertoo oman näkemyksensä vanhempien suhteesta ja sen seurauksista lapsille. Hän jättää aineet tarkoituksella isänsä nähtäviksi.

Lontoo-osio on salakavalan ironinen siinä vaiheessa, kun Willie on jollakin tavoin sopeutunut ja liikkuu toimittaja- ja kustannuspiireissä. Hän julkaisee novellikokoelman, joka jää vähälle huomiolle. Englantiin muuttaessaan hän oli kokenut tietysti kulttuurishokin.

Willie tunsi uivansa tietämättömyydessä ja eläneensä koko elämänsä vailla käsitystä ajasta. Hän muisti äitinsä sedän joskus sanoneen, että Intian kehittymättömät olivat eläneet niin pitkään syrjittyinä yhteiskunnan ulkopuolella, etteivät he tienneet mitään maastaan, eivät muista uskonnoista, eivät edes kastillisten ihmisten uskonnosta, vaikka elivät näiden orjuudessa.

Willien syntyperä vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu muihin ihmisiin ja uusiin kokemuksiin. Afrikassa hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on, ja hän asuu siellä vuosikausia. Silti hän kokee elävänsä vaimonsa elämää.

Elämän kuva on hieman epätasainen, mutta paikoin terävä kuvaus ulkopuolisuudesta ja itsensä etsimisestä.


V. S. Naipaul: Elämän kuva
Suomentanut Juhani Lindholm
Otava 2001, 266 s.
Englanninkielinen alkuteos Half a Life 2001

lauantai 25. marraskuuta 2023

Markus Hotakainen: Eric Tigerstedt – Suomen Tesla

 

Markus Hotakaisen kirjoittama Eric Tigerstedtin (1887–1925) elämäkerta nostaa esille kotimaassaan lähes tuntemattomaksi jääneen keksijän. Esipuheessa Hotakainen sanoo, että Tigerstedtistä on kirjoitettu ennenkin, mutta lähteissä on ristiriitaisuuksia. Hotakainen on mahdollisuuksien mukaan yrittänyt etsiä totuutta Tigerstedtin elämästä.

Kirjasta nousee esiin kuva miehestä, joka halusi vain ja ainoastaan kehitellä uusia laitteita omien ideoidensa pohjalta. Tavallinen tylsä palkkatyö ei ollut häntä varten. Tigerstedtin taipumukset näkyivät jo lapsena. Hänen kehittelemänsä rotanpyydys oli aivan mainio. Aikuisena Tigerstedtin suurin kiinnostus kohdistui äänentoistoon ja erityisesti äänielokuvaan. Hän kehitti oman äänielokuvalaitteistonsa. Muita Tigerstedtin keksintöjä olivat muun muassa aikansa paras kuulolaite ja triodi, jonka vahvistus oli paljon suurempi kuin aikaisemmilla tyhjiöputkilla.

Tigerstedtillä on valtavasti patentteja. Kirjassa on hänen itsensä kokoama patenttiluettelo tärkeimpinä pitämistään patenteista. Niitä on 64. Hän ei onnistunut koskaan hyötymään patenteistaan. Syynä olivat milloin petolliset liikekumppanit, milloin sodat, milloin patenttirikkomukset.

Tigerstedtillä oli epäonnea myös siviilielämässä. Kihlaus ensimmäisen rakastetun kanssa purkaantui. Lyhyt avioliitto päättyi riitaisaan avioeroon. Kuolema tuli liian varhain, vain 37-vuotiaana, pitkään vaivanneen tuberkuloosin ja vakavan auto-onnettomuuden yhteisseurauksena. Tuolloin Tigerstedt oli muuttanut Yhdysvaltoihin, jossa hänen kehittämänsä pienikokoinen radio ja salakielisten viestien välittämiseen tarkoitettu kryptografoni herättivät kiinnostusta.

Kirjailija Hotakainen kuvaa ansiokkaasti keksijän työtä, ideoiden syntyä ja työmäärää, joka tarvitaan prosessiin ideasta laitteeksi.

Eric ei suinkaan työskennellyt tyhjiössä eivätkä hänen ideansa syntyneet tyhjästä. Hän perehtyi alansa uusimpaan tietoon ja tekniikkaan, ja vei kumpaistakin määrätietoisesti eteenpäin. Jos Eric näki jossain asiassa ongelman, hän lähti etsimään sille ratkaisua, ja yleensä ratkaisun myös löysi.


Markus Hotakainen: Eric Tigerstedt – Suomen Tesla
Aula & Co 2023, 192 s.

tiistai 21. marraskuuta 2023

Cristina Morales: Lectura fácil

 

Espanjalaisen Cristina Moralesin romaania Lectura fácil (Selkokieltä; ei suomennettu) ei ole nimestään huolimatta kirjoitettu kokonaan selkokielellä. Siinä on osioita, joissa on käytetty selkokieltä, ja lopussa on vahva vetoomus sille, että lait, sopimukset, laskut yms. pitäisi kirjoittaa selkokielellä, jotta kaikilla olisi mahdollisuus ymmärtää ne.

Kirjan teemana on ihmisten oikeus olla sellaisia kuin ovat ja päättää omasta elämästään. Päähenkilöinä on neljä naista, Nati, Marga, Patricia ja Àngels. He ovat pareittain siskoksia ja keskenään serkkuja. Iältään he ovat kolmissakymmenissä. Heidät kaikki on määritelty eriasteisesti kehitysvammaisiksi. Serkukset ovat kotoisin syrjäisestä pikkukylästä, jossa heidät on laitettu kehitysvammaisille tarkoitettuun laitokseen. Nyt he ovat onnistuneet pääsemään Barcelonaan ja siellä asumaan huoneistossa, jota sosiaaliviranomaiset valvovat. Kaikista ostoksistaan heidän täytyy ottaa kuitit, heillä on kotiintuloajat ja siisteyttä käydään tarkastamassa. Heille järjestetään terapiaa ja määrätään lääkkeitä.

Löyhänä juonena kirjassa on viranomaisten hakemus sterilisoida seksuaalisesti aktiivinen Marga ja hakemuksen seuraukset. Tekstityyppejä on useita. Marga löytää anarkistien kokoontumispaikan, jossa häntä autetaan asunnonvaltauksessa. Anarkistien kokouspöytäkirjat rönsyilevät asiasta toiseen ja kolmanteen. Serkukset käyvät antamassa lausuntoja tuomarille Margan asiassa. Lausunnot leviävät joka suuntaan. Selkokieli olisi ollut paikallaan, jotta tuomari ja lausunnon antajat olisivat ymmärtäneet toisiaan. Taustalla Àngels kirjoittaa muistelmiaan selkokielellä.

Eniten on Natin minämuotoista kerrontaa. Hän on kärsinyt jonkinlaisen työtapaturman muutama viikko ennen kuin hänen piti väitellä tohtoriksi. Tapaturman seurauksena hänestä on tullut serkuksista vakavimmin vammainen. Hänen vammansa ilmenee, kun hän ärsyyntyy, ja hän ärsyyntyy usein. Nati vastustaa kaikkea, varsinkin kaikkea, jonka tulkitsee patriarkaalisesta yhteiskunnasta johtuvaksi. Hänen mieluisimmat haukkumasanansa ovat macho, fasisti ja uusliberaali. Ne käyvät melkein mihin tahansa. Kirjan kannessa oleva punainen teksti kuvaa Natin asennetta. ”En rakasta jumalaa, en aviopuolisoa, en puoluetta, enkä jalkapalloa.” Kirjassa on myös Natin kirjoittama ja anarkistien julkaisema lehtinen, jossa hän hyökkää vahvasti eräitä helposti tunnistettavia julkisuuden henkilöitä vastaan.

Moralesin alkuperäinen kustantaja piti teosta liian radikaalina ja vaati siihen muutoksia. Niihin Morales ei suostunut, vaan etsi kirjalle toisen kustantajan. Morales sai romaanista ensin kannessa mainitun palkinnon Premio Herralde de Novela ja vuonna 2019 kansallisen romaanipalkinnon (Premio Nacional de Narrativa), jonka myöntää Espanjan kulttuuriministeriö.


Cristina Morales: Lectura fácil
Anagrama 2019, 2. painos, 420 s. (1. painos 2018)

perjantai 17. marraskuuta 2023

Heini Junkkaala: Pirkko Saisio. Sopimaton

 

Varasin Pirkko Saision elämäkerran kirjastosta ennen kirjan ilmestymistä, kun huomasin sen kustantajan luettelosta. Olen lukenut Saisiolta hänen esikoisteoksensa Elämänmeno, joka voitti J. H. Erkon palkinnon, teatteriromaanin Kadonnut aurinko, Finlandia-palkinnon saaneen Punaisen erokirjan, veneilystä kertovan Lokikirjan ja tuoreen suurromaanin Passio. Hänen näytelmistään olen nähnyt vain yhden, Kansallisteatterissa esitetyn SLAVA! Kunnia – oligarkkien ooppera. Arvostan suuresti Saisiota kirjailijana.

Junkkaalan Saisio-elämäkerta on mahtava opus, 959 sivua. Hän varoittaa Lukijalle-esipuheessaan, että Saision hänelle kertomat tarinat eivät välttämättä ole kaikilta osin totta, ja sanoo yrittäneensä tarkistaa niitä mahdollisuuksien mukaan. Lähdeluetteloa kirjassa ei ole, mutta kiitoksissa mainitaan esimerkiksi kirjaan haastatellut henkilöt. Tavoitteenaan Junkkaala sanoo olleen kirjoittaa ”siitä, miten Saisiosta on tullut se, joka hän on”. Näin on syntynyt helposti luettava ja yksityiskohtainen elämäkerta. Mielestäni yksityiskohtia on niin paljon ja osa sellaisia, joita ei tarvitsisi Saision henkilökuvan luomiseen, että kirjaa olisi niiltä osin voinut tiivistää. Kirjoittamiseen valittu sinä-muoto tuntui alkuun oudolta, mutta siihen tottui.

Pirkko Saisio. Sopimaton on siinä mielessä perinteinen elämäkerta, että se etenee pääosin kronologisesti, vanhemmista ja isovanhemmista aloittaen. Minua kiinnostivat eniten osiot, joissa käsiteltiin Saision kirjailijuutta. Hauskoja olivat tiedot ensimmäisistä tulevan kirjailijan lukemista kirjoista ja ensimmäisistä hänen kirjoittamistaan teksteistä. Niistä on näytteitä. Ensimmäinen – dialogivetoinen – on kirjoitettu kahdeksanvuotiaana. Teatterikoulu, esikoisromaani, ensimmäinen näytelmä, Kom-teatteri, nämä olivat tärkeitä askelia uran alkuvaiheessa.

Saision elämä on ollut tapahtumarikasta ja kuohuvaa. Hän on vasemmistolaisen työläisperheen tytär, sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja korkeakoulutettu. Opiskeluaikana hän oli mukana taistolaisessa liikehdinnässä. Hän on uskonnollinen. Hän on lesbo. Hänessä on monta puolta. Junkkaala on kysynyt haastattelemiltaan ihmisiltä, mikä olisi yksi sana, joka kuvaa Saisiota parhaiten. Joitakin niistä: rehellinen, näkevä, kiihkeä, pelottomuus, paljon.

Jos joku haluaa tietää, onko kirjassa käsitelty Saision rakkauselämää, niin on kyllä, paljon. Siinä esiintyvät hänen rakastettunsa, mutta myös muut ystävät, kollegat ja tärkein kaikista, Elsa, oma lapsi.

Kirjasta voisi ottaa näytteeksi vaikka mitä raflaavampaa, mutta kirjoitan kansakoulumuiston, johon voin samastua. Olen jonkin verran Saisiota nuorempi, mutta tällaista silloin kauan sitten koulussa oli.

Kun opettaja tuli luokkaan, oppilaat nousivat seisomaan. Aamuisin opettaja tarkasti kädet ja kynnet. Opettajia ei sinuteltu eikä kutsuttu etunimellä, heitä puhuteltiin kolmannessa persoonassa, Voisiko opettaja kertoa... ja puhuteltiin vain jos oli pakko, yleensä tunnilla oltiin hiljaa. Viittaaminen oli tehtävä oikeaoppisesti niin, että kyynärpää oli pulpetin kannella ja käsivarsi yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Tätä harjoiteltiin.

Pirkko Saisio. Sopimaton on tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana. Saa nähdä, miten käy.


Heini Junkkaala: Pirkko Saisio. Sopimaton
WSOY 2023, 959 s.

maanantai 13. marraskuuta 2023

Rytisalo & Kinnunen: Huokauksia luokasta

 

Huokauksia luokasta on kahden kirjailijan kirja koulun nykytilasta. Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen lähettivät toisilleen kirjeitä noin vuoden ajan. Kumpikin on lukion äidinkielen opettaja. Rytisalo irtisanoutui pian kirjeiden kirjoittamisen alettua. Kirjaan tulee siitä uusi näkökulma: toinen jatkaa opettajana, toinen päätti lähteä.

Kirjeistä näkyy, miten opettajaan kohdistuu koko ajan lisää vaatimuksia. Oman aineen hallitseminen ja opettaminen ei enää riitä. Tuntuu, että koulua koskevia päätöksiä tekevät ihmiset, jotka eivät tunne koulun arkea. Opettajilta ei ainakaan kysytä. Opetussuunnitelmat muuttuvat ennen kuin edellisen muutoksen vaikutuksia on tutkittu. Nuoriin kohdistetaan tehokkuusvaatimuksia, jotka vaikuttavat kouluun ja opettajiin. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Minulla on tähän kirjaan henkilökohtainen suhde, koska olin vuosikausia opettajana, en tosin lukiossa, vaan seuraavalla opiskeluasteella eli ammattikorkeakoulussa. Samastuin kirjoittajiin. Opettajan tekemän työn määrän tietää vain toinen opettaja tai opettajan puoliso. Illat, viikonloput, pyhäpäivät... Aina on suunniteltavaa tai korjattavaa. AMK:ssa jokaisella muutoksella oli varmasti ainakin yksi seuraus: opettajalle annettavaa resurssia eli tuntimäärää per kurssi pienennettiin. Laskennallisella ja todellisuudessa tehdyllä tuntimäärällä oli enemmän ja enemmän eroa, niin että lopulta päädyttiin tilanteeseen, jossa voin yhtyä Kinnusen sanoihin

Minäkin tahtoisin tehdä työni hyvin, mutta se tuntuu vuosi vuodelta mahdottomammalta.

Niinpä minäkin läksin (melkein) heti, kun se oli mahdollista. Syitä on tietysti muitakin, mutta tuo on tärkein.

Onneksi Rytisalo ja Kinnunen kertovat hieman myös koulun ulkopuolisesta elämästään, esimerkiksi kirjoista, jotka ovat lukeneet, tai koiristaan. Se hieman keventää muuten painavaa kirjaa.

Huokauksia luokasta on tärkeä kirja, joka kannattaisi lukea jokaisen, joka haluaa tietää, millaista koulussa on nykyisin.


Minna Rytisalo & Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta
WSOY 2023, 480 s.

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Natsume Sōseki: Unta kymmenen yötä

 

Kustantamo Teos on julkaissut japanilaisen klassikkokirjailijan Natsume Sōsekin kertomuksia. Kirja sisältää kaksi 1900-luvun alussa ilmestynyttä tarinakokoelmaa Unta kymmenen yötä ja Kevätvalon tarinoita. Kertomukset ovat hyvin lyhyitä, vain muutaman sivun mittaisia. (Kirjailijan sukunimi on Natsume, Sōseki on taiteilijanimi.)

Unta kymmenen yötä sisältää nimensä mukaisesti kymmenen unenomaista kertomusta. Ensimmäisen yön uni on seuraavanlainen. Minäkertoja katselee sängyllä makaavaa naista, joka sanoo kuolevansa kohta. Nainen antaa miehelle ohjeita.

– Kun olen kuollut, hautaa minut. Kaiva kuoppa suurella helmisimpukalla. Aseta taivaalta tippuvan tähden sirpale haudalleni merkiksi. Odota sitten hautani vierellä, sillä saavun jälleen tapaamaan sinua.

Nainen pyytää miestä istumaan hautansa vierellä sata vuotta. Kun nainen kuolee, mies toimii ohjeiden mukaan. Hän odottaa ja menettää ajan tajunsa ja alkaa epäillä, että häntä on huijattu. Lopulta haudalle kasvaa vitivalkoinen tuoksuva lilja, ja mies ymmärtää, että sata vuotta on kulunut.

Kevätvalon tarinoista muutamassa on unenomaisia piirteitä, mutta muuten ne ovat realistisempia kertomuksia pienistä tapahtumista. Niistä osa perustunee kirjailijan omiin kokemuksiin. Sōseki asui kaksi vuotta Englannissa. Sinne hän on sijoittanut joitakin kertomuksia, esimerkiksi Sumun harhailustaan pimeässä Lontoon sumussa ja Majoituksen ensimmäisestä majapaikastaan, jossa ei lainkaan viihtynyt. Kokoelman päättää Professori Craig, joka on muistelu omalaatuisesta professorista, jonka luona Sōseki kävi opiskelemassa. ”Mitä hän sitten opetti, sitä on vaikea sanoa”, kirjoittaa Sōseki.

Sōsekin kertomukset suhtautuvat novelleihin samoin kuin haikut ja tankat runoihin. Ne ovat lyhyitä, tiiviitä ja kauniita.

Tässä kirjassa suomentaja Aleksi Järvelän kommentit ja jälkisanat ovat korvaamattomia, ainakin minun kaltaiselleni Japanin kulttuuria ja kirjallisuutta huonosti tuntevalle. Jälkisanoissa on lyhyt Sōsekin elämäkerta. Lisäksi Järvelä sijoittaa Sōsekin tarinat aikansa viitekehykseen ja avaa niiden symboliikkaa.

Kertomukset on luettu myös blogissa Jotakin syötäväksi kelvotonta.


Natsume Sōseki: Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia
Suomentanut Aleksi Järvelä
Teos 2023, 171 s.
Japaninkieliset alkuteokset 夢十夜 (Yume Jū-ya) 1908 ja 永日小品 (Eijitsu shōhin) 1909

torstai 2. marraskuuta 2023

Iida Turpeinen: Elolliset

 

Elolliset kertoo sukupuutosta stellerinmerilehmän kautta. Se kertoo nimenomaan ihmisen aiheuttamasta sukupuutosta ja siitä, miten vaikeaa oli ymmärtää, että ihminen voi aiheuttaa jonkun lajin sukupuuton. Alun perin oli jopa vaikea hyväksyä, että maapallolla on elänyt lajeja, jotka ovat hävinneet. Maailma ei ollutkaan muuttumaton.

Merilehmät eivät opi pelkäämään. Ne laiduntavat heistä välittämättä, keskittyvät vedenalaisiin asioihinsa, ja Steller voi soudattaa jollan aivan niiden kylkeen. Kerran nuori uros tulee niin lähelle, että hän pystyy laskemaan kätensä sen selkään. Eläin tutkii heidän venettään, koettelee sen lankkuja turpansa herkillä harjaksilla, ja Steller kuljettaa sormiaan pitkin eläimen nahkaa.

Kirjassa on kolme osaa, joista ensimmäisessä luonnontutkija Georg Wilhelm Steller löytää 1700-luvulla ennestään tuntemattoman merilehmän, joka sittemmin nimetään hänen mukaansa. Toisessa osassa selviää, miten yksi merilehmän luuranko päätyy Alaskasta Helsinkiin. Helsingin eläinmuseossa (virallisemmin: Luonnontieteellisessä museossa) näytteillä olevasta luurangosta on Elollisten vaikutuksesta ilmeisesti tullut vetonaula ennestäänkin suosittuun museoon. Kolmannessa osassa ollaan Helsingissä, jossa luuranko ensin kootaan ja dokumentoidaan piirtämällä ja myöhemmin restauroidaan.

Iida Turpeinen on tutkija. Se näkyy viileän toteavasta tyylistä, jolla hän kirjoittaa dramaattisista tai tunteisiin vetoavista tapahtumista, kuten Stellerin tieteellisen retkikunnan haaksirikkoutumisesta autiolle saarelle ja sieltä pelastautumisesta, suomalaissyntyisen Alaskan kuvernöörin Hampus Furuhjelmin vaimon Annan yksinäisistä synnytyksistä, professori von Nordmannin assistenttiin, taitavaan piirtäjään neiti Hilda Olsoniin tiedeyhteisössä kohdistuvasta halveksunnasta, nuoreen tulevaan eläinmuseon preparaattoriin John Grönvalliin kohdistetusta kivääristä hänen vartioidessaan Aspskärin lintusaarta.

Elolliset järkyttää lukijaa stellerinmerilehmän kohtalolla. Se hävitettiin sukupuuttoon vain kahdessakymmenessäseitsemässä (27 !!!) vuodessa löytämisensä jälkeen. Lajien häviäminen jatkuu. Kiitoksissaan kirjailija kiittää niitä noin 400 lajia, jotka määriteltiin sukupuuttoon kuolleiksi kirjan kirjoittamisen aikana, osan nimeltä mainiten.

Elolliset tuo tieteellistä tietoa kaunokirjalliseen romaaniin. Yhdistelmä on onnistunut loistavasti. Soisin kaikkien lukevan tämän kirjan.


Iida Turpeinen: Elolliset
S & S 2023, 297 s.

maanantai 30. lokakuuta 2023

Lisää kirjamessuilua

Vasemmalta: Suomi, Kurjenmiekka, Tillander.

Kirjamessujen sunnuntailta odotin eniten kolmen podcastaajan keskustelua aiheesta Klassikolla päähän!  Eli vanhojen ja vaikeiden kirjojen arvo. Marko Suomen kirjallisuuspodcast on nimeltään Takakansi. Vehka Kurjenmiekka ja Rasmus Tillander pyrkivät käsittelemään kaikki kirjallisuuden nobelistit podcastissaan Nobel tai ei mitään. Kuuntelen molempia podcasteja. Keskustelun aihe on minulle itselleni tärkeä. Vanhoja kirjoja ei pidä unohtaa uusien tulvassa. Keskustelussa tuotiin esille monia hyviä syitä lukea vanhoja kirjoja. Itse pidän tärkeimpänä syynä sitä, että kirjallisuus rakentuu vanhan päälle. Uudet kirjat avautuvat paremmin, kun tuntee niiden takana olevan perustan. Lisäksi aika erottelee kirjat, jotka jäävät elämään, ja siihen on aina joku syy. Vaikeat kirjat puolestaan antavat älyllisiä haasteita. Niiden eteen pitää nähdä vaivaa  kaiken kirjallisuuden ei tarvitse olla helppoa ja kevyttä. Minun ainakin täytyy myöntää, että vaikean kirjan  selättäminen tekee tyytyväiseksi.

Samaan aiheeseen liittyi myös Ville-Juhani Sutisen haastattelu, johon oli yhdistetty hänen viimevuotinen tietokirjallisuuden Finlandian voittanut teoksensa Vaivan arvoista ja tämänvuotinen uutuusteos Hajonneen maailman käyttöohje. Vaivan arvoista -kirjan olen lukenut, ja siinä käsitellään juuri syitä, miksi kannattaa paneutua pitkiin ja vaikeina pidettyihin kirjoihin.

Kolmen messuilla viettämäni päivän aikana kuuntelin tietysti monta kirjaesittelyä. Ulkomaalaisista vieraista valitsin Hernan Diazin. Romaania Luotto en ole lukenut, mutta sen neljän kertojan ratkaisu vaikuttaa mielenkiintoiselta. Diaz itse kuvasi sitä sanomalla, että kirja sisältää neljä kirjaa.

Jussi Pakkasvirta ja haastattelija Pirjo Hiidenmaa.
Suomalaisista nostan esille professori Jussi Pakkasvirran tietokirjan Francon kanssa? Kysymysmerkki nimessä on oleellinen. Kirja käsittelee Suomen ja Espanjan välisiä suhteita diktaattori Francon aikana. Muista tietokirjauutuuksista kiinostivat muun muassa Jonimatti Joutsijärven Mirkka Rekolan elämäkerta ja Lauri Timosen kirja ohjaaja Robert Bressonista.

Aloitin torstaina kirjamessuohjelmani kuuntelemalla Iida Turpeisen sekä Niina Kivilän ja Kati Saoneginin  yhteishaastattelun heidän kirjoistaan Elolliset ja Hillasuolla kaikki on toisin. Elolliset luin juuri ennen messuja, mutta en ole vielä blogannut siitä. Viimeinen ohjelmanumeroni sunnuntaina oli kaikkien aikojen Finlandia-voittajan julkistus. Lukijaäänestyksen perusteella voittaja oli Ulla-Lena Lundbergin Is (Jää).



lauantai 28. lokakuuta 2023

Kirjamessuilua

 Vasemmalta: Lindstedt, Statovci, Matikainen-Soreau, Zambrano ja Blåfield

Helsingin Kirjamessujen teemana on tänä vuonna valta. Kuuntelin muutaman siihen liittyvän ohjelmanumeron. Otsikolla Identiteetit, ihmissuhteet: keiden äänet kuuluvat suomalaisessa kirjallisuudessa? keskustelivat kirjailijat Laura Lindstedt ja Pajtim Statovci, tutkija Maimouna Matikainen-Soreau, Téri Zambrano POC-lukupiiristä (POC = people of colour) ja messujen ohjelmajohtaja Ville Blåfield. Keskustelussa todettiin muun muassa, että vähemmistöön kuuluvan kirjailijan on vaikea saada kirjojaan kustannetuksi ja sitten kun saa, häntä pidetään kulttuurinsa edustajana, mikä on yksinkertaistus. Päivälehtien käyttämästä vallasta oli kysymys keskustelussa Kritiikin klikit. Keskustelijoina olivat Helsingin Sanomien Aino Miikkulainen, Turun Sanomien Tuomo Karhu ja Ylioppilaslehden Adile Sevimli, haastattelijana kriitikko Ville Hänninen. Kritiikit vähenevät esimerkiksi siksi, että lehtien kustantaminen keskittyy ja sama kritiikki ilmestyy monessa lehdessä. Kritiikkien saamia klikkauksia seurataan, eivätkä ne ole lehtien luetuinta aineistoa. Tämä keskustelu kiihtyi lopuksi, kun puhuttiin tietokirjojen kritiikkien vähyydestä.

Pienkustantamopaneeli liittyi myös valta-teemaan. Pienkustantamot julkaisevat kirjallisuutta, joka ei pääse suurten kustantamojen ohjelmaan. Kääntäjä Kaija Anttosen kustantamo Kieletär Inari julkaisee saamesta suomeksi käännettyjä kirjoja. Latvialaista kirjallisuutta suomentaa ja julkaisee Mirja Hovila. Hänen kustantamonsa on Paperiporo. Heikki Karjalainen suomentaa englannista ja julkaisee Moebius-kustantamossaan omien sanojensa mukaan "hyvää kirjallisuutta". Terra Cognita oli paneelin ainoa kustantamo, jonka tiesin ennestään. Kimmo Pietiläisen  kustantamo on erikoistunut luonnontieteeseen ja tekniikkaan.

Valtaa sivuttiin myös Outi Hytösen vasta ilmestyneen Annikki Kariniemen elämäkerran esittelyssä, jossa puhuttiin biofiktion ja elämäkerran eroista ja kirjailijan vastuusta lukijalle, kun hän luo kuvaa kohteestaan.

Oikealta: Kolari, Kallio, Järvinen ja haastattelija (jonka nimi meni minulta ohi)
Tekoälykeskusteluja kuuntelin kaksi. Ensimmäisessä uudet kirjat julkaisseet Aleksi Kallio ja Jukka Kolari sekä Petteri Järvinen puhuivat siitä, mitä tekoäly on, miten se on kehittynyt, miten se eroaa ihmisestä ja millainen uhka se on. Toisen keskustelun otsikko oli Tietokirjojen ja tutkitun tiedon merkitys tekoälyn aikakaudella. Siihen oli saatu Petteri Järvisen lisäksi keskustelijoiksi filosofi Maija-Riitta Ollila ja tietojenkäsittelytieteen professori Teemu Roos. Siitä jäi mieleen mm. tekoälyn kutsuminen "sana-arvauskoneeksi", tekijänoikeusongelmat, jotka ovat jo johtaneet oikeusjuttuihin, ja ajatus, että tekoäly vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme etiikan. Asiantuntijoiden puhetta olisi mielellään kuunnellut kauemmin kuin parikymmentä minuuttia. Tällaisista suurista aiheista kirjamessuilla voisi olla pitempiä keskusteluja.

Suosikkiaiheitani kirjamessuilla on kääntäminen. Ville Keynäs on tehnyt kulttuuriteon suomentaessaan Georges Perecin romaanin Häviäminen. Se on kirjoitettu ilman ranskan yleisintä kirjainta e. Keynäs suomensi kirjan ilman suomen yleisintä kirjainta a. Hän puhui kääntämisen prosessista ja vaikeuksista ja kertoi selventäviä anekdootteja. Toinen kuuntelemani kääntämiskeskustelu käsitteli Annie Ernaux'ta. Suomentaja Lotta Toivanen sanoi, että käännöksessä jokainen sana on tärkeä, koska Ernaux'n tekstit ovat lyhyitä ja kieli eleetöntä ilman maalailua. Toivanen hioo suomennostaan niin, että editointikierroksia voi olla jopa kymmenen.

Tässä oli vain muutama poiminta torstain ja perjantain ohjelmasta. Jatkan messuilua ja kirjoittamista sunnuntaina.

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Helene Hegemann: Aksolotli

 

Helene Hegemannin romaanissa Aksolotli. Yliajo päähenkilö on 16-vuotias berliiniläinen tyttö nimeltä Mifti. Mifti kertoo itse elämästään. Satunnaiselle ruokakaupassa tapaamalleen naiselle hän esittelee itsensä seuraavasti:

Mä olen kuin kuka tahansa huumeriippuvainen, reagointikykyinen alaikäinen: mun halu paeta todellisuutta ilmenee voimakkaana lukuvimmana. Mä ahmin valistavia kaunokirjallisia teoksia pakistanilaisista psykoanalyytikoista sekä yhtä lailla tutkielmia Moby Dickin ja kansallissosialismin välisestä yhteydestä. Päivänvalolle mä haistatan paskat.

Miftin elämä on yhtä huumehöyryistä sekoilua. Hän nukkuu päivät ja kiertää yöt juhlimassa. Sitä ei voi tietää, mikä Miftin kertomasta on totta, mikä valehtelua, mikä unta, kuvittelua tai hallusinaatiota. Syyksi itsetuhoiseen elämäntyyliinsä hän sanoo väkivaltaisen alkoholistiäidin, joka kuoli Miftin ollessa 13-vuotias.

Aksolotli on äärimmäisen uhanalainen salamanterieläin. Aksolotleja elää luonnossa vain hyvin pienellä alueella Meksikossa. Niille on ominaista vajaa yksilönkehitys eli suurin osa niistä jää toukkavaiheen vesieläimiksi, ja vain jotkut kehittyvät aikuisiksi maalla eläviksi salamantereiksi. Toukkavaiheessakin ne saavuttavat sukukypsyyden. Mifti on kuin ihmismuotoinen aksolotli.

Aksolotli ei ollut minun kirjani. En pitänyt siitä. Olen sille varmaan yli-ikäinen, vaikka lukemassani ylistävässä saksalaisen laatulehden arvostelussa sanottiin, että nimenomaan kirjan henkilöitä vanhempien pitäisi lukea se. Arviointeja etsiessäni minulle selvisi, että Saksassa ilmestyttyään kirja sai suurta huomiota. Ensimmäinen syy oli kirjaan ja 17-vuotiaaseen kirjoittajaan kohdistuneet kehut. Toinen oli nopeasti nousseet plagiointisyytökset. Eräs kirjabloggaaja huomasi, että kirjassa on lainauksia pari vuotta aiemmin ilmestyneestä toisen bloggaajan julkaisemasta romaanista Strobo. Sen jälkeen seurasi huomioita muista lainauksista. Kirjan myöhempiin painoksiin on liitetty lähdeviitteet. Ne ovat mukana myös suomennoksessa.

Miksi sitten luin tämän kirjan? Viime kesänä minulla kävi vieraana kuusivuotias sukulaispoika maalta. Hän halusi välttämättä nähdä aksolotlin. Minä en ollut kyseisestä otuksesta koskaan kuullutkaan. Korkeasaaresta onneksi löytyi aksolotleja. Alussa olevan kuvan otin sieltä. Kun pari viikkoa sitten Oodissa erään hyllyn päähän oli nostettu kirja nimeltä Aksolotli, niin olihan minun ihan pakko lainata se.


Helene Hegemann: Aksolotli. Yliajo
Suomentanut Tiina Hakala
Otava 2011, 223 s.
Saksankielinen alkuteos Axolotl Roadkill 2010

maanantai 23. lokakuuta 2023

Tällä viikolla Helsingin Kirjamessuille!

 
Kävin läpi Helsingin Kirjamessujen ohjelman ja tein itselleni pitkän listan esityksistä, jotka haluaisin nähdä. Niitä kaikkia en varmaankaan seuraa, koska Kirjamessut on hyvin intensiivinen tapahtuma, ja jossain vaiheessa yleensä väsähdän. Sitä paitsi käytän aikaa Antikvaarisilla kirjamessuilla. Siellä tekee usein hyviä löytöjä. Aikaa pitää varata myös muiden myyntipöytien tutkimiseen.

Valitsin pitkältä listaltani muutaman vinkin keskusteluista ja kirjaesittelyistä:

Torstai

11:00 Hakaniemi Elolliset & Hillasuolla kaikki on toisin. Iida Turpeinen, Niina Kivilä, Kati Sanoegin, haast. Ville-Juhani Sutinen

15:00 Hakaniemi Kritiikin klikit: Kirjallisuuskritiikki päivälehdissä. Aino Miikkulainen, Adile Sevimli, Ville Hänninen

16:30 Töölö Suomentaja Lotta Toivanen ja nobelisti Annie Ernaux’n tuotanto. Haast. Anna Baijars

17:30 Hakaniemi Suuri humanismikeskustelu. Lotta Aarikka, Piia Alvesalo, Tuomas Heikkilä, Ilkka Niiniluoto, Karo Hämäläinen

 

Perjantai

13:00 Suomenlinna Francon kanssa? Suomi, Espanja ja kylmä sota. Jussi Pakkasvirta

14:00 Töölö Historiallisen romaanin uusi tuleminen. Vappu Kannas, Anu Vähäaho

15:30 Kruununhaka Tiedetori: Tietokirjojen ja tutkitun tiedon merkitys tekoälyn aikakaudella. Petteri Järvinen, Maija-Riitta Ollila, Teemu Roos, haast. Lauri Järvilehto

18:00 Esplanadi Robert Bresson, tiiviin elokuvailmaisun korkein aste. Lauri Timonen

 

Lauantai

11:30 Suomenlinna Eric Tigerstedt – Suomen Tesla. Markus Hotakainen

12:00 Senaatintori Kustantajat, kirjailijat, kriitikot: Kuka käyttää valtaa kirjallisuudessa? Saara Turunen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen, Vesa Rantama, Salla Vuorikoski

15:30 Suomenlinna Korvaamattomat – kertomuksia maailman avainlajeista. Juha Kauppinen, Janne Toriseva

18:00 Töölö Klassikko ankkurina. Rosa Meriläinen, Hannu Mäkelä, Kirsi Piha

 

Sunnuntai

11:30 Töölö Ikuisesti ajankohtaiset Edith Södergran ja Emily Dickinson. Vappu Kannas, Agneta Rahikainen

12:30 Töölönlahti Klassikolla päähän! – Eli vanhojen ja vaikeiden kirjojen arvo. Vehka Kurjenmiekka, Rasmus Tillander, Marko Suomi

14:00 Senaatintori Luotto. Hernan Diaz, haast. Ville Båfield

16:30 Töölö 40 vuotta Finlandia-kirjoja. Keskustelu & Kaikkien aikojen Finlandia-voittaja -äänestyksen tulokset


sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Helmet-haaste 2023 valmis!


Tämän vuoden Helmet-haasteessa oli muutama kohta, jotka hidastivat haasteen valmistumista. Arvelin jo alun perin, että tulee olemaan vaikeaa keksiä luettavaa kohtiin 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan ja 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä. Niihin sijoitin Laila Hirvisaaren Lehmusten kaupungin ja Annie Lyonsin Pommisuojan lukupiirin. Genre, jota luen kaikkein harvimmin (eli oikeastaan en koskaan) olisi ollut kauhu, mutta en nytkään halunnut lukea kauhukirjaa. Yllättävää oli, että viimeiseksi jäi kohta 25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi. Olisi voinut kuvitella, että tuollainen kirja tulee vastaan etsimättä. Ei tullut, joten piti vähän hakea, ja tarjokkaista kiinnosti eniten Ray Bradburyn Huhtikuun noita.

Olen lukenut tämän vuoden aikana monta hyvää tai erinomaista kirjaa, joista osa sopi johonkin haastekohtaan. Kuvassa on muutama sellainen. Tässä koko lista:

  1. Kirjassa on kartta. - Luz Gabás: Lejos de Luisiana
  2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta. - Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
  3. Kirjan nimessä on kasvi. - Maria Jotuni: Kun on tunteet & Tyttö ruusutarhassa
  4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna. - Minna Lindgren: Minun oopperani
  5. Kirjassa ollaan maan alla. - Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
  6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate. - Maisku Myllymäki: Holly
  7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta. - Sigrid Undset: Kristiina Lauritsantytär
  8. Kirja kertoo pienestä kaupungista. - Minna Maijala: Minna Canth
  9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä. - Dan Kronqvist: Wenzel Hagelstam
  10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja. - Helena Telkänranta: Millaista on olla koira?
  11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi. - Luiz Ruffato: Päättyy myöhäinen kesä
  12. Kirjan nimi liittyy veteen. - Lone Theils: Kohtalokas merimatka
  13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs. - Annie Ernaux: Vuodet
  14. Kirja kertoo terveydenhuollosta. - Juha Hernesniemi: Aivokirurgin muistelmat
  15. Kirjan nimessä on ja-sana. - Franz-Olivier Giesbert: Rakkauden ja koston kokki
  16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa. - Hannu Raittila: Kirjailijaelämää
  17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja. - Henri Bergson: Henkinen tarmo
  18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä. (Maailman viisi puhutuinta kieltä.) - Carmen Laforet: La mujer nueva
  19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt. - Sara Osman: Allt vi inte sa (Tukholma)
  20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla. - Edith Wharton: Kielletyt tunteet
  21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta. - Poul Anderson: Tau nolla
  22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon. - Julia Navarro: Una historia compartida
  23. Kirja on iso. - Heikki Kännö: Ihmishämärä
  24. Kirja kertoo urheilijasta. - Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
  25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi. - Ray Bradbury: Huhtikuun noita
  26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä. - Bo Carpelan: Urwind
  27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin. - Petteri Taalas: Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin
  28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä. - Marja Aarnipuro: Maakellarin salaisuus
  29. Kirjassa on minä-kertoja. - Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat
  30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi. - Ville Juhani Sutinen: Vaivan arvoista
  31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas. - Kolme ranskalaista klassikkoa (Baudelaire, France, Proust)
  32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet. - Gioconda Belli: El país de las mujeres
  33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta lopuun. - Karin Fossum: Paha äiti
  34. Kirja kertoo Ukrainasta. - Andrei Kurkov: Harmaat mehiläiset
  35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua. - Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
  36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. - Laila Hirvisaari: Lehmusten kaupunki
  37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole. - Lauren Groff: Mestarinna
  38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan. - Taru Kumara-Moisio: Taniwha
  39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta. - Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani
  40. Kirjassa hylätään jotain. - Muhtar Auezov: Laukaus solassa
  41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla. - Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset
  42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa. - Gyula Krúdy: Punaisen härän majatalo
  43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa. - Aldous Huxley: Saari
  44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä. - Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri
  45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan. - Toni Morrison: Toiseuden synty (17. Kirja on kokoelma esseitä.)
  46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika. - Ane Riel: Pihka
  47. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. - Charles Dickens: Kävelyretkiä Lontoon kaduilla
  48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. - Lone Theils: Noitapoika
  49. Kirja on julkaistu vuonna 2023. - Sanmao: Tarinoita Saharasta
  50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä. - Emily St. John Mandel: Asema 11