Eeva Kilpi: Terveisin

Minulla on ollut hyllyssäni kauan Eeva Kilven runokokoelma Laulu rakkaudesta ja muita runoja. Lueskelen sitä aina välillä. Terveisin-kokoelma on myös 1970-luvulta ja luin sen pian ilmestymisen jälkeen. Nyt kirja osui käteeni eräässä antikvariaatissa ja sattui vielä olemaan ensipainos, joten olihan se ostettava. Monen runon kohdalla huudahdin ajatuksissani: Täälläkö tämä olikin! Esimerkiksi seuraavan:

Reportterin mentyä

haastattelen pihassa kuminaa:

»Miten päätitte olla mauste?»

Runot on ryhmitelty osastoihin, joiden aiheita ovat muun muassa yksinäisyys, kipu ja luonto. Vaikka osa aiheista on raskaita, niin runot eivät ole.  Nämä runot tekevät hyvää.

Luontorunoja on monta. Eeva Kilpi on ollut luontosuhteessaan edelläkävijä. 70-luvulla luonnonsuojelu ei todellakaan ollut valtavirtaa. Samoihin aikoihin julkaistussa romaanissa Häätanhu on sama tunnelma kuin Terveisin-kokoelmassa.

Tänä iltana minulle selvisi heijastuksen tarkoitus:

Mikä muu saisi kuun lumpeitten joukkoon?

Runot ovat nimettömiä. Moni niistä on hyvin lyhyt ja muistuttaa aforismia. Yhden osan nimikin on Mietteitä. Vaikka kokoelmassa on myös pitempiä runoja, lainaan tähän vielä yhden lyhyen, koska se osui täydellisesti tämän viikon räntäsateen tunnelmaan (vaikkei vielä olekaan huhtikuu).

Huhtikuu.

Lunta sataa pystysuoraan ylöspäin.

Ei piru keksinyt enää muuta.

Eeva Kilpi: Terveisin

WSOY 1976, 116 s.

***********

Helmet haaste: 2. Kotimainen runokirja.

Reader, why did I marry him -blogin runohaaste.

Rein Raud: Täydellisen lauseen kuolema

Olen aiemmin lukenut Mihkel Raudin rikosromaanin Sininen on sinun taivaasi, josta en pitänyt lainkaan. Se oli minulle liian raaka ja verinen. Rein Raud on Mihkelin veli. Hänen kirjansa Täydellisen lauseen kuolema sopi minulle paremmin.

Täydellisen lauseen kuolema on luokiteltu jännityskirjaksi, mutta se ei ole jännittävä, vaikka siinä seurataan nuoria virolaisia, joiden verkosto kuljettaa KGB:n salaista materiaalia Suomen kautta Ruotsiin. Lienee ollut hyvin vaarallista toimintaa. Tapahtuma-aika on juuri ennen Neuvostoliiton romahdusta, eikä vapaus ole enää pelkkä haave, vaan mahdollisuus.

Kirjassa on kepeän tuttavallinen lukijan kanssa keskusteleva sävy. Kirjan minä vaikuttaa kirjailija Raudilta. Veli Mihkelkin mainitaan. Tuo minä ei kuulu mitenkään nuorten toimijoiden joukkoon. Hän vain silloin tällöin puhkeaa muistelemaan neuvostoaikoja, esimerkiksi koulujen hammashoitoa. Muistelut luovat ajankuvaa ja niitä on mukava lukea, vaikka ne tekevät muutenkin hajanaisesta rakenteesta vielä hajanaisempaa.

Tässä eräs näistä muisteluista, ensimmäiseltä matkalta Suomeen:

"Kun olin lapsi, minulle tuotiin Suomesta lahjaksi Matchbox-autoja, ja luokkatoverillani Peeter Lauritsilla puolestaan oli paljon legoja. Niillä me sitten leikimme rakentaen pala palalta todellisuutta, jota ympärillämme ei ollut. Vuosia myöhemmin oli tosi outoa nähdä tien vieressä oikeita huoltoasemia – aivan kuin seinä olisi sortunut minun ja lapsuuteni väliltä, aivan kuin olisin ylittänyt rajan, joka suojasi minua oikealta todellisuudelta."

Rein Raud: Täydellisen lauseen kuolema

Suomentanut Hannu Oittinen

Like 2016, 218 s.

Vironkielinen alkuteos Täiusliku lause surm 2015

***********

Helmet haaste: 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja.

Rakas Viro -haaste. 

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Isaac ja Max ovat siamilaiset kaksoset. He syntyivät Hampurin lähellä vuonna 1900. Isaac on kaksosista fyysisesti heikompi, mutta hän on parin kirjallisempi puolisko. Hän on myös kirjan kertoja.

Kaksoset päätyvät sirkuksiin ja näyttämöille. He ovat friikkejä, kuten Isaac itse sanoo, mutta he eivät ole pelkästään ihmeteltävinä, vaan esiintyvät tanssijoina. Aivan ensimmäiset lapsuusvuodet he viettivät tätinsä ja isoisänsä maatilalla, jonne äiti heidät hylkäsi, mutta sirkukseen he joutuivat jo lapsina. Esiintyvä kiertolaiselämä kuljetti heitä pitkin Eurooppaa, Pariisiinkin, mutta myös syrjäiseen Suomeen ja Helsinkiin. Siellä he kohtasivat Iriksen, Venäjältä Suomeen pelastetun nuoren naisen. Iriksen kanssa he kietoutuivat erikoislaatuiseen ystävyyssuhteeseen.

Siamilaiset kaksoset ovat osittain yksi, mutta kuitenkin kaksi. En nyt lähde pohtimaan, mitä kaikkea symboliikkaa heihin voi sisällyttää. Sinun jälkeesi, Max on tarinana mielikuvituksen juhlaa. Sirkuksista ja varieteeteattereista löytyy mitä erikoisimpia tyyppejä. On tiikerinkesyttäjä Madame Maxim, joka pitää nuorista pojista, on trapetsitaiteilija Mona ja alligaattorikaksoset. Ylettömän lihava banjonsoittaja ja prostituoitu Lucia käy äidin korvikkeesta. Eivätkä helsinkiläiset heistä paljon eroa, ehkä ulkomuodoltaan, mutta tuskin muuten.

Sinun jälkeesi, Max tuo mieleeni John Irvingin (tähän on lisättävä, että ihailen Irvingiä suuresti). Erikoiset päähenkilöt ja erilaisuuden kohtaaminen ovat yhteistä. Pariisissa Isaac ja Max pääsevät tapaamaan itseään Josephine Bakeria, joka sanoo heille keskustelun aikana tärkeän lauseen.

”Vain nöyryytyksen kautta pystyy hallitsemaan yleisöä.” 

Se oli lause, jonka muistin monta kertaa myöhemmin. ”Se on ainut tapa kantaa poikkeavuutensa, alleviivaten ja korostaen sitä”, kirjoitin Irikselle.

Tästä kirjasta on paljon postauksia. Laitan linkin kahteen: Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjasta kirja on vaikuttava ja hämmästyttävä, Suketuksesta kypsää ja täyteläistä kirjallisuutta.

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Teos 2009, 3. painos, 312 s.

***********

Sinun jälkeesi, Max on käännetty monelle kielelle, muun muassa espanjaksi ja saksaksi. Siksi sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle.

Jaan Kross: Keisarin hullu

Keisarin hullu on Timotheus von Bock, virolainen aatelismies. Von Bock on historiallinen henkilö. Hän aiheutti skandaalin, kun meni naimisiin talonpoikaistyttö Eevan kanssa. Epäsäätyinen avioliitto oli merkki von Bockin humaanista, aikaansa edellä olleesta ajattelusta. Hän arvosteli keisari Aleksanteri I:stä ja valtakunnan hallintoa ja joutui siksi lähes kymmeneksi vuodeksi Pähkinäsaaren linnaan vankilaan. Lopun elämäänsä hän asui valvottuna entisessä sukukartanossaan.

Von Bockin tarinan kertoo hänen lankonsa eli Eevan veli Jakob päiväkirjamuodossa. Jakob on kirjailija Krossilta oivaltava keksintö kertojaksi. Jakob pääsee lähelle Timoa (kuten perhe häntä kutsuu), mutta ei ole varsinaisesti hänen ystävänsä. Jakob tarkkailee, yrittää tulkita Timon käytöstä ja puheita, ja toimii tarvittaessa eräänlaisena luottohenkilönä. Jakob on itse aika ristiriitainen henkilö. Hänen toimiaan ohjaa joskus ilkeys, jonka hän tunnistaa. Jakob on taitava analysoimaan myös itseään.

Tässä kirjassa pohditaan moraalia. Useimmilla henkilöillä on moraalinen ongelma suhteessaan Timoon. Jakob on saanut käsiinsä raskauttavia papereita, jotka kuuluisivat Timolle. Eeva ja Timon veli ovat eri mieltä joistakin toimintaperiaatteista. Lisäksi ovat urkkijat. Timon viralliset valvojat raportoivat hänen tekemisiään, se tiedetään, mutta on myös salaisia urkkijoita. Eräs heistä vaikuttaa peruuttamattomasti jopa Jakobin elämään. Keisarin hullu on kirjoitettu neuvostoaikaan, joten siitä voi vetää suoraan yhtäläisyyksiä silloiseen vallankäyttöön.

Suurin moraalinen ongelma liittyy Timoon. Hän on idealisti, joka keisaria uhmanneella toiminnallaan on asettanut vaaraan itsensä ja läheisensä. Onko hän siis hullu vai sankari? Kun Jakob on tutkinut Timon papereita, hänellä on mielipide:

”Ja tulin omalaatuiseen johtopäätökseen. Tulin siihen tulokseen, että kaikki mitä Timo kirjoittaa on silkkaa, elleikään kaikille niin joka tapauksessa monille tiedossa olevaa totuutta. Väärin on vain se, mitä hän sillä teki. Se on jopa rikollista.”

Keisarin hullu on erinomainen historiallinen romaani. Ajankuva on tarkka ja yksityiskohtia täynnä. Timon ja hänen vaimonsa lisäksi kirjassa on muita todellisia henkilöitä sivuosissa. Minun piti googlailla, mutta virolaiset oletettavasti tunnistavat heidät. Erinomaisuus nousee kuitenkin kirjan herättämistä ajattomista kysymyksistä, kuten: Mitä ihmiseltä voi vaatia?

Jaan Kross: Keisarin hullu

Suomentanut Juhani Salokannel

WSOY 1982, 400 s.

Vironkielinen alkuteos Keisri hull 1978

***********

Helmet-haaste: kohta 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Reader, why did I marry him? -blogin Rakas Viro -haaste.

Kuukauden nobelisti J. M. G. Le Clézio: Kuume

Luin ranskalaisen Jean-Marie Gustave Le Clézion romaanin Autiomaa heti sen jälkeen, kun hän sai Nobel-palkinnon vuonna 2008. Autiomaa jäi minulle etäiseksi. Kuume on novellikokoelma ja se on suomennettu jo vuonna 1967.

Kahden sivun mittaisessa esipuheessaan Le Clézio paljastaa novelleista aika paljon. Hän sanoo pitävänsä elämää väsyttävänä pakkona, joka on vain kestettävä ja jossa ihmisjärjen tasapaino voi pettää mistä tahansa ärsykkeestä. Novellissa Kuume päähenkilö alkaa käyttäytyä oudosti luettuaan lehdestä Georgian rotumellakoista. Heräte voi olla myös paljon tavanomaisempi. Novellissa Päivä jolloin Beaumont tutustui kipuunsa se on hammassärky ja novellissa Mies joka kävelee vesitipat, jotka putoavat pesulapusta pesusoikkoon.

Se mitä Le Clézio ei kerro esipuheessa, on novellien tyyli. Niminovelli Kuume on siitä paras esimerkki, ja muutenkin minusta paras näistä novelleista. Peukutan sen sävyä Novellihaasteen 2 mukaisesti.

Kuumeen tunnelmaa voi kuvata sanalla surrealistinen. Päähenkilö on mies nimeltä Roch. Hänen käytöksensä on arvaamatonta. Hän rikkoo työpaikkansa näyteikkunan ja tappelee tuntemattoman miehen kanssa. Hän harhailee kuumuutta hohkaavassa kaupungissa etsien vettä. Äärimmilleen surrealistinen tunnelma kasvaa novellin lopussa, kun Roch makaa kuumeisena sängyssä ja näkee näkyjä, jollaisia Dalí ja Buñuel ovat esittäneet kuvallisesti. Teksti lähenee sekavuutta yhtä lailla kuin miehen houreet.

Monessa novellissa päähenkilö on mies, jolla on aina eri nimi, mutta kaikki voisivat olla sama mies. Alun ärsykkeestä joudutaan epätodellisiin tunnelmiin samaan tyyliin kuin Kuumeessa.

Suhtautuminen elämään sellaisena kuin kirjailija  sen esipuheessa sanoo näkyy novelleissa raadollisuutena tai toivottomuutena. Novellissa Vanhuuden päivä nuori mies yrittää saada selville, mitä vanha nainen tuntee kuoleman lähestyessä. Omaa tilannettaan hän vertaa kuolevaan.

”Mutta hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Hänellä oli vielä pitkä elämä edessään; taakka ilman tulevaisuutta ja ilman iloa, jota hän saisi luultavasti laahata hyvän joukon viisikymmentä vuotta. Loputtomuuden hetki ei ollut vielä saavutettu; aika kävisi pitkäksi, ruumis ahnehtisi ravintoa ja liikettä. Tyhjänpäiväiset asiat odottivat häntä, [- -]”

Kuumeen novellit ovat pessimistisiä, vaikka joissakin niistä vilahtaa hieman erikoislaatuista, usein esineisiin tai tuotemerkkeihin liittyvää huumoria. Ne olivat aika raskaita lukea tekstin tyylin vuoksi. Virkkeisiin piti oikein pysähtyä, esimerkiksi sellaisiin kuin nämä:

”Ei ole mitään tuolla puolen tai kauempana; tuolla puolen ei ole siellä missä te ette ole. Edes ei mitään ei ole olemassa, sitä ei yksinkertaisesti ole, siinä ei ole mitään ajattelemista.”

Le Clézion laajasta tuotannosta on suomennettu muutama teos. Blogeista löysin kirjoituksia tuoreimmista suomennetuista romaaneista:

Alkusoitto, Hemulin kirjahylly

Harhaileva tähti, Kirja-aitta

Kaupunki nimeltä Onitsha, Jokken kirjanurkka

J. M. G. Le Clézio: Kuume

Suomentanut Leila Adler

Otava 1967, 227 s.

Ranskankielinen alkuteos La Fièvre 1965

***********

Helmet-haasteen kohta 25. Novellikokoelma.

Naistenpäivänä päätökseen: Naisten aakkosten Ö

Kaksi vuotta sitten Naistenpäivänä aloitin Naisten aakkoset -sarjan. Tavoitteenani oli päästä maaliin juuri tänään − ja onnistuin. Naisten aakkosissa on etsitty naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Viimeisenä on tietysti Ö. Kysymykset ovat olleet:

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Tähänkin löysin vastaukset. Naapurimaamme pelastivat minut.

1. Hanne Ørstavik. Luin norjalaisen Hanne Ørstavikin romaanin Kulunut aika tätä sarjaa varten. Se olikin hyvä kirja, joten Ørstavik on tässä ihan paikallaan.
2. Maya Eizin Öijer. Maya Eizin Öijer on ruotsalainen kuvataiteilija, joka käyttää värikkäissä teoksissaan eri tekniikoita. Joitakin hänen töitään löytyy täältä.
3. a) Gunnhild Øyehaug. Norjalainen Gunnhild Øyehaug on julkaissut runoja, novelleja, esseitä ja kaksi romaania. Hän on saanut mainetta varsinkin novelleillaan.

Naisten aakkosia on ollut todella mukava kirjoittaa. Ne ovat tuoneet vaihtelua tavallisten kirjapostausten väliin. Lisäksi olen löytänyt monta uutta tutustumisen arvoista kirjailijaa. Jotkut aakkoset olivat hankalia, kuten Q, X ja ihan viimeiset. Toisiin puolestaan oli ylitarjontaa ja piti valita monesta hyvästä ehdokkaasta. 

Muutama muu bloggaaja on tarttunut tähän haasteeseen. Esimerkiksi blogeissa Sheferijm, Oksan hyllyltä, Kirjojen kamari, Kirjan pauloissa ja Iltatähden syttyessä ollaan jo pitkällä aakkosissa. Tämän haasteen voi aloittaa vieläkin milloin tahansa. Mitään aikarajaa ei ole.

Kaikki aikaisemmat aakkosjuttuni löytyvät näiden linkkien takaa:

A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z, Å, Ä.

Teen blogiin sivun Naisten aakkosista, mutta se ei ole vielä ihan valmis.

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Anna-Liisa Ahokummun esikoisteoksen aihe ei ole kovin omaperäinen: mies etsii isäänsä. Kun Max Halman äiti on kuollut, Max alkaa selvittää omaa alkuperäänsä. Hän on tiennyt, että hänen isänsä oli saksalainen sotilas toisen maailmansodan ajalta, mutta paljon muuta äiti ei ollut pojalle kertonut. Tutkimus johtaa Maxin Hampuriin saakka.

Kirjan nykyaika on 1980-luku. Sen lisäksi liikutaan 40-luvulla, mikä on aiheen vuoksi luonnollista. Rakenteessa pidin varsinaisesti siitä, että luvut seuraavat kirjan nimessä olevia sinfonioita. Kun sinfoniat aikanaan soitetaan, niin ne vastaavat ainakin tunnelmaltaan lukuja – tai luvut sinfonioita.

Max on ammatiltaan perhostutkija. Siitä kannen kuva. Perhoset eivät muuten ole kovin paljon esillä kirjassa, mutta yhden perhosen kautta huomataan, että ihminen voi olla samalla tavalla väärä, tai oikeastaan piiloutunut, kuin perhonen.

Tästä pienestä sympaattisesta uutuuskirjasta löytyy paljon postauksia. Esimerkiksi Amman kirjablogissa on linkkejä niihin.

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Gummerus 2018, 175 s.

Sain kirjan kustantajalta

***********

Helmet-haaste: kohta 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja.