Anita Brookner: Säädytön liitto

Blogiani seuranneet tietävät, että olen kirjoittanut jo monesta Anita Brooknerin kirjasta. Säädytön liitto on hankintani Helsingin kirjamessuilta viime syksynä. Pidän Brooknerin kirjoista, koska ne ovat tiiviitä. Niissä käsitellään yhtä asiaa, jossa pysytään ilman turhia rönsyjä. Toinen, ja ehkä tärkeämpi syy, on tyyli, kieli ja lauserakenteet. En ole lukenut Brookneria englanniksi, mutta minulla olevissa kirjoissa on kolme eri suomentajaa ja teksti on kuitenkin hyvin samanlaista. Suomentajat ovat ilmeisesti tavoittaneet Brooknerin tyylin hyvin. Lainaan Säädyttömän liiton keskushenkilön Blanchen myöhäisillan yksinäisiä ajatuksia:

”Tuntui kuin tämä hänen olemuksensa ydin, tämä yksinäinen lapsi hänen sisimmässään, tämä itselle vaivihkaa omistettu yksinäisyys, tämä pimeys olivat kaikki, mitä hänellä oli jäljellä, että päivän maailma oli muita varten, että hän itse oli yöolento, ja että silloin kun hän avasi verhonsa nukkuvan maan kylmään puhtauteen, hän suoritti jotakin hyvin tärkeätä riittiä, tai pikemminkin riittiä, joka oli tärkeä hänelle itselleen, ja puolusti hiljaisuuttaan toisten uupumattoman lörpöttelyn harkittua arvovaltaa vastaan.”

Blanchen mies on jättänyt hänet ihastuttuaan nuorempaan naiseen. Vapaaehtoistyössä sairaalassa Blanche tutustuu Sallyyn ja tämän kolmevuotiaaseen tytärpuoleen Elinoriin. Blanchen ja Sallyn välille muodostuu outo riippuvuussuhde, jossa on ääneen lausumattomia vaatimuksia, taloudellisia odotuksia ja pettymyksiä. Kirjan nimi on englanniksi A Misalliance. Suomenkielinen nimi johtaa ajatuksia hieman harhaan.

Kuluttaessaan päiviään National Galleryssä Blanche on löytänyt maalauksista kaksi naistyyppiä. ”Toisella puolella tottelevaiset, toisella vapaat.” Vapaita edustivat ”omahyväisinä hymyilevät nymfit”, joiden vastineita Blanche huomaa olevan todellisessa elämässäkin. Sally ja miehen uusi naisystävä ovat sellaisia. Blanche tajuaa, että hänkin olisi voinut viettää toisenlaista elämää, jos olisi uskaltanut, ja että hänellä on vieläkin mahdollisuus muuttua. Kirjan lopussa on Brooknerille tyypillinen pieni yllätys, jota lukija on saattanut aavistella.

Anita Brookner: Säädytön liitto

Suomentanut Anja Haglund

Otavan kirjasto 1989, 224 s

Englanninkielinen alkuteos A Misalliance, 1986

Anita Brookner: Katsokaa minua

Katsokaa minua on kirja nuoresta Francesista, joka kokee olevansa elämässä sivullinen. Hän viettää hiljaista elämää vanhempiensa kuoltua ja tarkkailee muita ihmisiä. Frances kirjoittaa. Kaksi hänen novelliaan on jo julkaistu arvovaltaisissa aikakauslehdissä. Francesin elämä on taloudellisesti turvattua isältä saadun perinnön vuoksi. Hän on töissä erikoisessa lääketieteellisessä käsikirjastossa, jossa hän vastaa kuvallisesta arkistosta. Kirjasto on erikoistunut uniin ja mielisairauksiin ja kerää kuvia alaan liittyvistä taideteoksista.

Francesin yksinäinen elämä muuttuu, kun hän tutustuu kirjastossa tutkijana työskentelevään lääkäriin Nickiin ja tämän vaimoon Alixiin. He ovat Francesiin verrattuna ylivoimaisia ihmisiä.

”[- -] olen huomannut, että erittäin komeat miehet ja erittäin kauniit naiset pitävät muita ihmisiä vallassaan tavalla, jota heillä itsellään ei ole tarvetta, eikä edes aikaa, analysoida. Nickin kaltaiset ihmiset vetävät puoleensa ihailijoita, kannattajia ja seuraajia. He vetävät puoleensa myös sellaisia ihmisiä kuin minä: havainnoitsijoita.”

Lukija huomaa heti, että Nick ja varsinkin Alix ovat julmia. He pitävät Francesia ystävänään sen aikaa, kun hänestä on heille huvia. Osittain Frances tiedostaa tilanteen, mutta on kuitenkin hurmaantunut. Hän jättää jopa kirjoittamisen. Kirjan nimilause ”Katsokaa minua” tuntuu lopulta hätähuudolta: Franceskin on olemassa.

Brooknerin kirjoissa ei yleensäkään tapahdu paljon, ja tässä kirjassa tapahtuu tavallistakin vähemmän. Kirja kuvaa Francesin ajatuksia ja mielenliikkeitä, ja siitä jää lukijalle aika alakuloinen olo.

Anita Brooknerin kirjoja suomennettiin useita hänen saatuaan Booker-palkinnon romaanista Rantahotelli vuonna 1984. Katsokaa minua on ilmestynyt 1983, suomeksi 1991. Muita suomennettuja ovat Lähtö elämään, Perhe ja ystävät, Säädytön liitto, Hyvää seuraa, Naisten mies, Yhteiset hetket ja Päivät Pariisissa. Linkit ovat omiin arvioihini. Brookner on kirjoittanut ahkerasti. Wikipedian mukaan viimeisin romaani Strangers on ilmestynyt 2009, mutta Päivät Pariisissa vuodelta 1995 on viimeisin suomennos.

Anita Brookner: Katsokaa minua

Suomentanut Juhani Lindholm

Otavan kirjasto 1991, 207 s

Englanninkielinen alkuteos Look at Me, 1983

Anita Brookner: Perhe ja ystävät

Perhe ja ystävät on jo kolmas Anita Brooknerin kirja, josta kirjoitan. Aiemmat ovat Päivät Pariisissa ja Rantahotelli. Pidän Brooknerin tiiviistä kirjoitustyylistä, jolla hän luo aivan omanlaisensa tunnelman.

Kirjan perhe muodostuu tehtailijan leskestä Sofkasta (Sophie) ja hänen neljästä lapsestaan: Frederick, Mimi (Mireille), Betty (Babette) ja Alfred. Sisarukset ovat kertomuksen alkaessa 30-luvulla iältään kahdenkymmenen molemmin puolin.

” Minusta on täysin soveliasta ja tosiaan Sofkalle luonteenomaista, että hän on nimittänyt poikansa kuninkaiden ja keisareiden mukaan ja tyttärensä aivan kuin nämä olisivat henkilöitä jossakin musiikkihupailussa. Heidän roolinsa määräytyivät tällä tavoin."

Frederick on naisten mies. Mimi on kiltti ja sääntöihin sopeutuva. Sen sijaan Bettyssä on särmää ja omaa tahtoa. Nuorin, Alfred, joutuu kantamaan vastuun tehtaasta ja perheen taloudesta.

Tässäkin Pariisi on vapauden symboli samoin kuin kirjassa Päivät Pariisissa. Kun Betty irtaantuu perheestä ja tavallaan karkaa, hän menee Pariisiin.

Kun sisarusten kohtaloita seurataan, päädytään surumieliseen toteamukseen, että elämä menee, miten menee. Nuoruuden lupaukset ja odotukset eivät toteudu. Loppujen lopuksi Frederick on onnellisin, vaikka ei hänkään tavalla, jota hänen äitinsä odotti.

Seuraavat Brooknerin lauseet kuvaavat kirjaa ja henkilöhahmoja.

Alfred: ”Hänen niskoilleen on sälytetty niin valtava määrä hyvää käyttäytymistä, että hän on tuntenut muuttuvansa ikäväksi ja neutraaliksi, tuhotuksi itsenäisenä olentona."

”Ei, paikan epäsankarillisuudella Frederick ymmärtää itse tarkoittavansa sen ikävyyttä, sen avosydämisyyden puutetta, sen ulkoisen loiston puuttumista." (Epäsankarillinen paikka on Lontoo.)

Mimi: ”Ja mielessä kyti aina tuo epäilys, ‒ ‒ että hyvät elävät onnettomina elämänsä loppuun saakka."

Anita Brookner: Perhe ja ystävät
Suomentanut Anja Haaglund
Otavan kirjasto 1987. 201 s.
Englanninkielinen alkuteos Family and Friends, 1985

 

Anita Brookner: Rantahotelli

Pidän Anita Brooknerin kirjoista. Olen aiemmin kirjoittanut Päivistä Pariisissa. Ennen blogiaikaani luin muutaman hänen kirjansa ja nyt Rantahotellin. Rantahotellista Brookner sai Booker-palkinnon vuonna 1984. Kirjan kansikuvan sijasta liitin kirjoitukseen Alpeilta ottamani kuvan, joka kuvaa mielestäni hyvin kirjan usvaista tunnelmaa.

Brooknerin kirjoissa ei näytä tapahtuvan paljon mitään. Ne ovat enemmänkin tunnetiloja, täynnä pohdintoja. Rantahotellissa kirjailija Edith Hopen ystävät ja agentti ovat toimittaneet hänet skandaalin jälkeen Sveitsiin, jotta tilanne rauhoittuisi. Mistä skandaalissa on ollut kysymys, selviää lukijalle kirjan loppupuolella. On myöhäinen syksy, lomakausi on lopuillaan, hotelli suljetaan pian. Asukkaita on vain muutama. Heitä Edith tarkkailee, samalla kun miettii omaa elämäänsä ja kirjoittaa rakastetulleen Davidille kirjeitä, joita ei lähetä.

Edithin kirjallisuuslaji on romantiikka. Omasta mielestään hän käsittelee kirjoissaan sitä, ”millainen käytös parhaiten sopii naiselle”. Rantahotellissa lienee kysymys samasta. Edith itse on käyttäytynyt tavalla, jota pidetään sopimattomana. Yhtä lukuun ottamatta hotellin asukkaat ovat naisia. Miehensä sinne lähettämä Monica kärsii syömishäiriöistä ja on kieltäytynyt ”käyttäytymästä vaimolle sopivalla tavalla”. Itsekeskeinen ja hemmoteltu lähes 80-vuotias (mutta nuoremmalta vaikuttava) rouva Pusey kuluttaa aikaansa vaateostoksilla tyttärensä Jenniferin kanssa. Edith pohtii omaa ja muiden käytöstä:

"Mutta miten outoa on että joitakin naisia on hemmoteltava ja hyviteltävä koko ajan ... Minusta tuntuu etten koskaan opi oikean käyttäytymisen sääntöjä, hän ajatteli, sääntöjä, jotka tyttöjen odotetaan oppivan äitinsä polvella. Kaiken minkä olen oppinut olen oppinut isältä. Ajattele uudelleen, Edith. Olet laatinut väärän yhtälön."

Hotellin ainoa mies, älykäs ja tunteeton herra Neville, on suorastaan mytologinen hahmo, joka tuntuu tietävän Edithin ajatuksetkin. Vastaavia henkilöitä esiintyy Brooknerin muissakin kirjoissa. Herra Neville vaikuttaa siihen, että Edith saa päätetyksi, miten jatkaa elämäänsä.

Rantahotellissa ovat käyneet myös Zephyr ja Erja.

Anita Brookner: Rantahotelli

Suomentanut Eva Siikarla

Otavan kirjasto 1985. 176 s.

Englanninkielinen alkuteos: Hotel du Lac, 1984

Anita Brookner: Päivät Pariisissa

Tämä kirja tarttui mukaan äitini kirjahyllystä. Se on ilmestynyt suomeksi jo 1998. Olen lukenut monta vuotta sitten kaksi Brooknerin teosta, Naisten mies ja Yhteiset hetket, ja muistan pitäneeni niistä. Erityisesti mieleeni oli jäänyt hänen tapansa kirjoittaa lauseita, joiden loppu on jotain aivan muuta kuin alku antaa odottaa. Tästä kirjasta en nyt sellaisia löytänyt.

Kirjan alkuperäinen nimi on Incidents in the Rue Laugier, mutta nimi Päivät Pariisissa kuvaa kirjaa hyvin. Pariisi on nuorille päähenkilöille Maudille ja Edwardille pakopaikka, vapauden symboli (miten hyvin valittu; eikö Pariisi ole meille kaikille sitä). Ranskalainen Maud kaipaa pois kotoa Dijonista vapauteen. Englantilainen Edward kaipaa elämäänsä seikkailua ja rohkeutta. Kolmas keskushenkilö Tyler tekee päivät Pariisissa mahdollisiksi.

Kirjassa on paljon muutakin, mutta Pariisin tapahtumat ovat tärkeimmät. Ne vaikuttavat Maudiin ja Edwardiin heidän elämänsä loppuun saakka, kuten tulemme näkemään. Maudin ja Edwardin taustat ennen Pariisia kerrotaan, Tylerin ei niinkään. Hänestä tiedämme vain, että hän on komea, vastustamaton ja rikas. Kaikki rakastavat häntä. Tylerin toimia ihmettelevälle lukijalle ei ole välttämättä selvää, miksi. Minulle tuli jossain vaiheessa mieleen, että Tyler ei ole todellinen. Maud vertaakin häntä Apolloon: "He eivät tunteneet armoa, nämä jumalolennot, ja silti oli jotenkin tarkoituksenmukaista huutaa heitä avuksi, koska Tylerissa ilmeni niin kauniisti Apollon luonne, ..."

Kirjan tunnelma on alakuloinen, jopa silloin kun rakastetaan. Maud joutuu huomaamaan, että "Pariisi oli pettänyt hänet". Vapautta voi tavoitella, mutta elämä johtaa takaisin vankilaan. Velvollisuudentunto on liian voimakas.

En päässyt koko kirjan aikana irti tunteesta, että siinä kuvataan jotakin vanhaa aikaa. Kuitenkin tärkeimmät tapahtumat Pariisissa sijoittuvat vuoteen 1971. Vaikutelma on kirjailijalta varmaankin tarkoituksellinen.

Edellä kirjoittamani saattaa näyttää negatiiviselta, mutta pidin kirjasta. Päivät Pariisissa on kaunis, surumielinen teos, joka saa ihmisen miettimään elämää ja sen kulkua.

Anita Brookner: Päivät Pariisissa

Otava 1998. 378 s.

**********

Aivan toisesta asiasta: Olen lukenut tänä kesänä kovin vähän kirjoja. Yleensä luen paljon kesälomalla. Töiden alettua lukuaikaa jää vähän. Toivottavasti saan kuitenkin aikaiseksi muutaman blogikirjoituksen joka kuukausi. Viimeisin tauko johtui kesälomamatkasta Sveitsiin. Matkalla ei ollut mitään kirjallisia yhteyksiä tai tapahtumia. Bernissä huomasin Carl Spitteler - Strassen (Spitteler sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1919) ja Zürichissä ostin yhden Martin Suterin kirjan - siinä kaikki. Kerron matkasta matkablogissani.