Rabindranath Tagore: Koti ja maailma (klassikkohaaste)

 

Romaani Koti ja maailma on nobelisti Rabindranath Tagoren kirjoittama intialainen klassikko. Siinä on kolmiodraama, jonka osalliset ovat ruhtinas Nikhil, hänen vaimonsa Bimala ja ystävänsä Sandip. Kukin vuorollaan kertoo tapahtumista ja ajatuksistaan. Ennen kuin Sandip häiritsee avioparin onnea, Bimala on tyytyväinen saatuaan hyvän ja rakastavan miehen.

”Sinä ilmaisit rakkauttasi koristamalla minua, antamalla minulle mitä pyysin ja mitä en pyytänyt. Minä näin rakkautesi syvyyden silmistäsi, kun katselit minua. [- -] Sinä rakastit minun koko olemustani, ikään kuin harvinainen sallimus olisi sen sinulle lahjaksi suonut.”

Sandip hurmaa Bimalan kiihkeillä itsenäisyyspuheillaan. Hän on svadeši-liikkeen aktiivi. Liikkeen alkuperäinen tavoite oli Intian taloudellinen omavaraisuus, ja siitä tuli osa itsenäisyystaistelua. Bengalissa svadeši-liikettä kiihdytti alueen jako vuonna 1905. Koti ja maailma on ilmestynyt 1916.

Sandip hyväksyy kovat taistelukeinot, myös väkivallan. Nikhil on maltillisempi. Hän ei hyväksy väkivaltaa, eikä usko pakottamiseen. Häntä arvostellaan esimerkiksi siitä, että hän ei kiellä ulkomaisten tuotteiden myyntiä omalla alueellaan. Nikhil on valinnut toisen toimintatavan. Hän tukee kotimaista yritteliäisyyttä taloudellisesti. Bimala horjuu näiden kahden miehen välillä. Kirjan on ilmeisesti tulkittu kuvaavan Tagoren omaa epäröintiä.

Henkilöt eivät kuitenkaan ole yksioikoisia yhden asian edustajia. Heidän käytökseensä vaikuttavat kulttuuriset ja uskonnolliset normit. Bimalan ja hänen kälynsä kautta aukeaa näkymä naisen rajoitettuun asemaan yläluokkaisessa hinduperheessä. Sandip vaikuttaa ajatustensa perusteella itsekkäältä huijarilta, mutta käyttäytyy lopussa odotusten vastaisesti. Kirjan loppu on muutenkin yllättävä ja jää osin avoimeksi.

Koti ja maailma on tutustumisen arvoinen romaani. Se houkuttelee etsimään lisää tietoa kuvaamastaan ajasta Bengalin historiassa.

Tämänkertaisen klassikkohaasteen koontipostaus on Ankin kirjablogissa.

Rabindranath Tagore: Koti ja maailma
Suomentanut J. Hollo
Otava 1922, 310 s. 

Bengalinkielinen alkuteos ঘরে বাইরে (Ghare Baire) 1916

Leena Kirstinä: Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa

 

Tunnen Kirsi Kunnaksen tuotannosta parhaiten lastenkirjat. Tiitiäisen satupuuta luettiin koulussakin! Aikuisille tarkoitetuista runokirjoista olen lukenut vain viimeisen, Valoa kaikki kätketty. Tämän elämäkerran luettuani tiedän Kunnaksesta paljon enemmän.

Tiesin toki, että Kunnas aloitti modernistina, mutta en tiennyt, kuinka suuri hänen merkityksensä oli sodanjälkeisen modernismin kehittäjänä.  Elämäkerran kirjoittaja Leena Kirstinä on kirjallisuuden professori (emerita). Hän analysoi ja tulkitsee Kunnaksen runoja, minun kaltaiselleni ei niin paljon runoja lukevalle lukijalle ehkä vähän liikaakin, varsinkin kun kaikki käsitellyt runot eivät ole kirjassa. Ote on siis tutkimuksellinen. Mielenkiintoista oli lukea runojen saamasta vastaanotosta. Ensimmäisen kokoelman Villiomenapuu ilmestyttyä Kunnasta verrattiin Edith Södergraniin ja Katri Valaan.

Kunnas ehti pitkän elämänsä aikana saada aikaan paljon. Hän oli runoilija, lastenkirjailija ja suomentaja. Hän oli myös teatteri- ja kirjallisuuskriitikko, kolumnisti ja luovan kirjoittamisen opettaja. Hän toimi muutaman vuoden Gummeruksen mainospäällikkönä. Hänellä oli luottamustoimia, hän oli esimerkiksi Suomen PEN:in puheenjohtaja. Kaiken tämän lisäksi hän osallistui aktiivisesti Tampereen vanhojen rakennusten suojeluun.

Kaikista Kunnaksen projekteista minuun tekivät suuren vaikutuksen kaksi keskenään erilaista: psalmien suomentaminen ja uudenlaisen aapisen kirjoittaminen. Kirjassa on hyvä kuvaus psalmien suomentamisen vaikeudesta ja runoilijan ajatustavan sovittamisesta työtä valvoneiden tarkastusjaoston ja käännöskomitean mielipiteisiin. Aikamme aapisen Kunnas teki WSOY:lle peruskoulua varten. Hän kehitti siinä eritaso-opetuksen menetelmän, joka otti huomioon oppilaiden erilaisuuden. Samalla hänen aapisensa oli lastenkirjallisuutta runoineen, loruineen ja kertomuksineen.

Kirsi Kunnas oli usein aikaansa edellä. Hänen vuoden 1980 näkemyksensä televisiokulttuurista sopisi melkeinpä paremmin nykyaikaan:

”Valistuksellinen tiedonihannointi ei ole auttanut meitä inhimillisessä tasossa, vaan informaatioräjähdys on alistanut meidät ihmisinä, kaavoittanut ajattelumme, passivoinut meidät ja erottanut meidät todellisesta tiedosta. Todellinen tieto on tietoa itsestämme.”

Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa on suositeltava teos kaikille, jotka haluavat perehtyä Kunnaksen elämään ja runouteen.

Leena Kirstinä: Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa
WSOY 2022, toinen korjattu laitos, 482 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2015

***********

Helmet-haaste: kohta 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi.

José Saramago: Elefantin matka

 

José Saramagon Elefantin matka perustuu todelliseen tapahtumaan. Portugalin kuningas Juhana III lahjoitti elefantin vaimonsa serkulle Itävallan arkkiherttua Maksimilianille. Vuosi oli 1551. Portugalilaiset saattoivat elefantin Lissabonista Valladolidiin, josta itävaltalaiset veivät sen Wieniin. Saattueessa oli mukana kotimaahansa palaava arkkiherttua vaimoineen. Elefanttiparka joutui kävelemään pitkiä matkoja. Vähän helpotusta toivat laivakuljetus Espanjan rannikolta Rosasista Genovaan ja jokipurjehdus Itävallassa.

”Elefantti oli todellakin toista maata. Niin toista, ettei sillä ollut mitään tekemistä tämän maailman kanssa, sitä ohjasivat säännöt jotka eivät sisältyneet mihinkään tunnettuun käyttäytymisnormistoon, niinpä, kuten pian nähtiin, sille oli yhdentekevää, kulkiko se arkkiherttuan vaunujen edessä vai takana.”

Elefantti Salomon kyydissä kulkee sen intialainen hoitaja Subhro. Arkkiherttua käyttää valtaansa ja muuttaa nimet Suleimaniksi ja Fritziksi. Matkavauhdin ja ruokatauot määrää kuitenkin elefantti. Matkalla koetaan Espanjan kuivuus ja kuumuus, Alppien lumisateet ja kylmyys, ja kohdataan elefanttia ihmettelevät kansanjoukot.

Subhro puolestaan ihmettelee ihmisten käytöstä, ja välillä kertojakin lausuu oman mielipiteensä. Portugalin ja Espanjan rajalla on vähällä syttyä sotilaallinen konflikti naurettavan vähäpätöisestä syystä. Saramagon satiiri kohdistuu omanarvontuntoisiin tärkeilijöihin. Koomisimmissa kohtauksissa arvostelun kärki osuu katoliseen kirkkoon ja sen edustajiin. Piikkejä saavat myös tavalliset taikauskoiset ihmiset. Välillä kertoja puhuu suoraan nykyajasta kuten arvostellessaan oman kielen väheksyntää. Tämä sopisi myös nyky-Suomen intoon käyttää englantia.

”Portugalin kieli on lusitaanien järjestyksessä niin halveksittu että näinä aikoina, jolloin sivistyneet vajoavat barbaarisuuden tasolle, algarvea voi sanoa seuduksi missä portugalin kieli vaietaan kuoliaaksi.”

Edellä en ole tehnyt kirjoitusvirhettä, vaan kirjassa kaikki erisnimet kirjoitetaan pienellä kirjaimella.

Elefantin matka on satiirisen humoristinen. Se ei ole niin hauska, että naurattaisi ääneen, mutta siinä on teräviä huomioita, jotka saavat hymyilemään – tai huokailemaan.

Muualla blogeissa esim.: Jokken kirjanurkka, Luettua elämää ja Keltainen kirjasto.

José Saramago: Elefantin matka
Suomentanut Sanna Pernu
Tammen Keltainen kirjasto 2011, 226 s.
Portugalinkielinen alkuteos A Viagem do Elefante 2008

***********

Helmet-haaste: kohta 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja.

Sonsoles Ónega: Las hijas de la criada

 

Las hijas de la criada (Palvelijattaren tyttäret; ei suomennettu) alkaa vuonna 1900 päivänä, jolloin Valdésien tilan rouva Inés ja palvelija Renata kumpikin synnyttävät tyttären. Molempien isä on herra Valdés, mutta sen tietävät vain hän itse ja Renata. Renata haluaa tyttärelleen paremman elämän kuin itselleen ja hän onnistuu vaihtamaan vauvat.

Tästä lähtökohdasta seurataan Valdésien elämää kuutisenkymmentä vuotta eteenpäin. Päähenkilöiksi nousevat rouva Inés ja Clara, joka on hänen oikea tyttärensä, mutta nimellisesti palvelijan tytär. Renatan tytär Catalina jää sivuhenkilöksi. Kirjassa on hyvin vahvana ajatus, että luonto on niin voimakas, että äiti ja tytär tuntevat vastustamatonta vetoa toisiinsa. Catalina puolestaan tuntee itsensä ulkopuoliseksi Valdésien perheessä. Se näkyy hänen temppuilevana ja riitaisana käytöksenään. Clara on alusta alkaen hyväkäytöksinen ja oppivainen, vaikka Renata hyljeksii häntä ja kohtelee huonosti.

Historiallisen taustan muodostaa Galician rannikkoseutu ja sen talouselämän kehitys. Valdésit muuttavat Kuubaan, jossa suvun patriarkalla on ollut sokeriruokoplantaasi, nyt tärviölle mennyt. Sitä kautta tarinaan saadaan yhteys Espanjan siirtomaihin. Inés lapsineen palaa nopeasti kotiin Galiciaan, jossa hän perustaa kalasäilyketehtaan, kun perheen saha ei enää kannata. Clarasta tulee Inéksen korvaamaton apulainen ja työtoveri. Galician rannikon vaarallisuus näyttäytyy höyrylaiva Santa Isabelin haaksirikossa vuonna 1921. Siinä kuoli 213 matkustajaa ja miehistön jäsentä, yksi kirjan henkilöistä heidän joukossaan.

Las hijas de la criada on ihmissuhdevetoinen ja kirjoitettu tyyliin, joka tekee siitä romanttisen historiallisen romaanin. Se ei ole minun suosikkigenrejäni, mutta kyllä tämän luki historiallisten osuuksien vuoksi.

Kirja voitti vuoden 2023 Planeta-palkinnon, arvoltaan miljoona euroa. Olen lukenut viime vuosien palkittuja, ja minusta on alkanut tuntua, että nykyisin voittajaksi valitaan kirja, jolla nähdään olevan suurin myyntipotentiaali. Se on tavallaan luonnollista, koska kyseessä on kustantamon palkinto, joka myönnetään käsikirjoituksen perusteella. Aikaisempien vuosien palkituissa on sellaisiakin nimiä kuin Eduardo Mendoza ja nobelistit Camilo José Cela ja Mario Vargas Llosa.

Sonsoles Ónega: Las hijas de la criada
Editorial Planeta 2023, 476 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 41. Kirjassa syntyy lapsi.

Tommi Saarela: Sakari Kuosmanen – Ihana elämä

 

Tommi Saarelan kirjoittama Sakari Kuosmasen elämäkerta kulkee letkeästi Kuosmasen minämuotoisena kerrontana.

”Ja jos sopii, kerron tarinani niin kuin sen itse muistan.”

Kuosmanen on ollut monessa mukana. Hän on muusikko, näyttelijä, tv-persoona, liikemies. Liikemaailma ravintoloineen oli minulle Kuosmasen toiminnasta ennestään tuntematonta. Kirjasta jäi mieleen Kuosmasen pettymys alalla kohtaamaansa epärehellisyyteen.

Kuosmanen aloitti muusikkona ja sellaisena hän tuli tunnetuksi. Seitsemän seinähullua veljestä, Sleepy Sleepers, Juice Leskinen Grand Slam, Leningrad Cowboys – siinä tunnetuimpia yhtyeitä. Sooloura on myös ollut menestyksekäs. Musiikkityylit ovat matkan varrella vaihdelleet. Olen nähnyt Kuosmasen esiintyvän livenä vain kerran. Hän lauloi Total Balalaika Showssa, vaikka ei siihen aikaan enää ollut Leningrad Cowboysin jäsen.

Aki Kaurismäen suurena ihailijana minusta oli hienoa lukea Kuosmasen muisteluita elokuvien tekemisestä. Jokaisella ohjaajalla on oma tyylinsä ja Kaurismäellä varsin omanlaisensa. Kuosmanen on Kaurismäen luottonäyttelijä, mutta on hän näytellyt muidenkin ohjauksessa, kuten Jim Jarmuschin elokuvassa Night on Earth.

Kuosmanen ei peittele omia saavutuksiaan, mutta on hän joskus nöyräkin.

”En ole koskaan virallisesti opiskellut mitään – en leffaa enkä musaa – sen sijaan olen viettänyt aikaani itseäni kokeneempien seurassa ja hengittänyt heidän kanssaan samaa ilmaa. Minulla on ollut oppipoikasopimus kaikessa, koko elämäni.”

Taiteilija Kuosmasen elämässä on viinaa virrannut. Joskus tuntuu, että miten rock-muusikot ja muut voivat selvitä hengissä niinkin pitkään kuin selviävät. Kuosmasen pelastus ovat olleet vaimo, lapset ja Kuopio/Siilinjärvi. Kuosmasella ja hänen vaimollaan Ullalla on neljä hyvin eri-ikäistä lasta. Jossain vaiheessa Kuosmanen hankki linja-autokortin ja alkoi ajaa keikkabussia. Oli pysyteltävä selvänä.

Olen iältäni hyvin lähellä Kuosmasta, joten hänen muistelmansa kertovat ajoista, jotka ovat minulle tuttuja, ja ihmisistä, jotka tiedän ainakin nimeltä. Kirjassa on Kuosmasen oman puheen lisäksi kommentteja hänet hyvin tuntevilta ihmisiltä eli perheenjäseniltä ja työtovereilta. Aki Kaurismäki:

”En tiedä miksi Sakusta tuli yksi vakionäyttelijöistäni, paitsi tietenkin siksi, että hän on luontainen näyttelijä ja habitus on melko lailla vakuuttava. Sitä ei tarvitse neuvolassa punnita. Hän vakuutti minut jo Varjoja paratiisissa -elokuvassa Matti Pellonpään side kickinä. Myöhemmin sama toistui Kati Outisen seurassa elokuvassa Kauas pilvet karkaavat.”

Kirjassa on liitteenä diskografia, filmografia, lähdeluettelo ja henkilöhakemisto niin kuin kunnon tietokirjassa pitääkin olla.

Tommi Saarela: Sakari Kuosmanen – Ihana elämä
Otava 2023, 444 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 1. Kirjan nimessä on erisnimi.

Goce Smilevski: Freudin sisar

 

Sigmund Freud sai itselleen ja perheelleen poistumisviisumin Itävallasta sen jälkeen, kun maa liitettiin Saksaan. Hän otti mukaansa useita henkilöitä, mutta ei siskojaan, jotka joutuivat myöhemmin keskitysleireille ja kuolivat siellä. Freudin sisar on yhden sisaren, Adolfinan, elämäntarina. Alkusanoissaan Smilevski kertoo, mitä tosiasioita Adolfinasta tiedetään. Niitä ei ole kovin paljon.

Kirjan Adolfina on äitinsä vihaama lapsi, jolle äiti toistelee: ”Olisi ollut parempi, jos en olisi synnyttänyt sinua.” Lapsuuden tuska lyö leimansa Adolfinan elämään. Hän jää perheessä ulkopuoliseksi. Ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi hän tuntee itsensä koko elämässään, vaikka hänellä on yksi ystävä, Klara Klimt, Gustav Klimtin sisko, ja onnettomasti päättynyt rakkaustarinakin.

Kirja on Adolfinan minäkerrontaa. Hän pohtii paljon hulluutta ja normaaliutta, elämän merkityksellisyyttä tai merkityksettömyyttä sekä ihmisen minuutta.

”Jo lapsen tietoisuuden ensihäivähdyksissä on painokas vaikutelma ajasta, epäselvä ennakkoaavistus että olemassaolomme koostuu hiekanjyvistä jotka tuuli hajottaa ja että vain tuntu itsestämme, omasta minästä, pitää meidät koossa, kunnes viimeinen pieni jyvä – elämän viimeinen jäänne – lähtee tuulen mukaan ja minämme sammuu, eikä jäljelle jää kuin ajan tuuli.”

Adolfina mietiskelee myös veljensä teorioita. Hän tulkitsee varsinkin Freudin suhdetta juutalaisuuteen esseen Mies nimeltä Mooses ja yksijumalinen uskonto perusteella. Kirjassa on satiirinen kohtaus, jossa Adolfina saa Sigmundin pukeutumaan narrin vaatteisiin mielisairaalassa järjestetyssä karnevaalissa. Adolfina oli sairaalassa potilaana.

Freudin sisar on vakava kirja yhden ihmisen kohtalosta ja samalla jokaisen elämään kuuluvista kysymyksistä kuten: ”Kuka minä olen?”

Goce Smilevski: Freudin sisar
Englannin kielestä suomentanut Tero Valkonen
Siltala 2022, 304 s.
Makedoniankielinen alkuteos Сестрата на Зигмунд Фроjд 2007

***********

Helmet-haaste: kohta 32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa (makedonia, noin 1,6 miljoonaa puhujaa).

Maailmanvalloitus: Pohjois-Makedonia.

John Irving: Viimeinen tuolihissi

 

Olen lukenut kaikki John Irvingin kirjat lukuun ottamatta lasten kuvakirjaa Hiiri joka rapisi seinän välissä, joten pitihän minun lukea myös Viimeinen tuolihissi.

Päähenkilö ja minäkertoja on kirjailija Adam Brewster. Hänen elämässään on joitakin yhtymäkohtia Irvingiin. Hän on kutakuinkin Irvingin ikäinen, syntynyt ja käynyt koulunsa Exeterissä New Hampshiressa ja harrastanut painia. Adamin neljäs romaani on hänen läpimurtonsa. Trumpin voittaessa presidentinvaalit Adam asuu Torontossa, jossa Irvingilläkin on asunto.

””Hyvä että muutitte Kanadaan. Pääsette pakoon kaikkea tätä paskaa”, Matthew sanoi ja halasi Emiä.”

Yhteneväisyyksiä on enemmänkin, mutta siitä huolimatta Viimeinen tuolihissi ei ole omaelämäkerrallinen romaani. Se kertoo kirjailija Adam Brewsterin elämäntarinan.

Adamin tärkeimmät ihmiset ovat kaksi lesboparia ja transnainen, ja myöhäisellä iällä saatu poika, edellä lainauksessa puhuva Matthew. Em on yksi lesboista ja minusta kirjan hienoin hahmo. Em on miimikko, joka on lopettanut puhumisen. Hän ja Adamin serkku Nora esiintyvät yhdessä nimellä Yksiääninen lepakkoduo. He tekevät komediallisesti virittynyttä satiiria maailmanmenosta.

Koska kirjan aikaskaala on pitkä, siinä kuolee useita ihmisiä Adamin lähipiiristä. Irvingin tapaan jotkut kuolemista ovat hyvin erikoisia. Adam näkee myös haamuja, mutta se nyt ei ole kovin erikoista. Meillä kaikilla on omat haamumme. Adamin suhtautuminen politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin selviää Vietnamin sodan ja aidsin leviämisen yhteydessä. Vietnamiin hän ei itse joudu painissa saatujen vammojen ansiosta. Aids on suuri huoli Adamin läheisten vuoksi. Presidentti Reagan on heidän suuri inhokkinsa.

”Nora huomasi, että Reagan paasasi hurskaasti koulujen rukoushetkien ja syntymättömien lasten puolesta, mutta pysyi hiljaa aids-kriisistä.”

Viimeinen tuolihissi, 1236 sivua. Kirja on ilman muuta liian pitkä. Siinä on paljon henkilöitä ja paljon tapahtumia, osa molemmista varsin erikoislaatuisia. Siinä on myös toistoa ja paljon tarpeettoman tuntuista, esimerkiksi Adamin ensimmäiset mitä kummallisimmat seksikokemukset. Irvingin liberaali ja suvaitsevainen sanoma olisi tullut selväksi vähemmilläkin sivuilla. Rakennetta piristävät elokuvakäsikirjoituksen tyyliin kirjoitetut osuudet, jotka liittyvät Adamin tuntemattomaan isään. Kirjallisuusviittaukset ilahduttavat. Huomaa valkoinen valas kannessa!

John Irving: Viimeinen tuolihissi
Suomentanut Aleksi Milonoff
Tammen Keltainen kirjasto 2023, 1236 s.
Englanninkielinen alkuteos The Last Chairlift 2022

***********

Vaikka presidentit ovat vain kritisoitavia sivuhahmoja, sijoitan Viimeisen tuolihissin Helmet-haasteessa 2024 kohtaan 4. Kirjassa on presidentti.

Vuosikatsaus 2023

Vuonna 2023 luin 98 kirjaa eli tavanomaisen määrän. Ja todellakin luin kirjoja, vain neljä kuuntelin. Suurin osa oli kaunokirjallisuutta, mutta tietokirjoja oli myös jonkin verran. Dekkareita olen tietoisesti vähentänyt. Sen sijaan novelleja ja esseitä tuli luetuksi tavallista enemmän. Runokirjoja luin vain yhden eli palasin normaaliin määrään. Edellisenä vuonna runokirjoja oli peräti yhdeksän. Syynä oli nyt jo päättynyt Kuukauden nobelisti -sarjani, jonka loppuun oli jäänyt runsaasti Nobel-palkinnon saaneita runoilijoita.

Naisten kirjoittamia kirjoista oli 52, miesten 42 ja neljässä oli kirjoittajina molempia. Kirjoja valitessani en kiinnitä huomiota kirjailijan sukupuoleen. Luin kirjoja suomen lisäksi kolmella muulla kielellä: espanjaksi 11, ruotsiksi 2 ja englanniksi yhden. Tavanomainen yksi kirja saksaksi jäi lukematta. Täytyy korjata puute tänä vuonna. Kohtuullisen mukavasti tuli hajontaa kirjojen alkuperämaihin. Alla olevan kaavion kohdassa muut on 20 eri maata. Kirjallinen maailmanvalloitukseni eteni viidellä maalla: Georgia, Kazakstan, Turkmenistan, Taiwan ja Namibia.

Lukemieni kirjojen julkaisuvuodet ovat aina kiinnostaneet minua. En lue pelkästään uusia kirjoja. Nyt vanhin kirja oli 1700-luvulta (Jane Austenin varhaistuotantoa). Kirjaimia-blogin Sadan vuoden lukuhaaste sopi minulle hyvin, ja sain sen suoritetuksi jo lokakuussa. Haaste jatkuu helmikuun loppuun, joten siihen voi edelleen osallistua.

Kirjojen julkaisuvuodet.

Osallistuin Helmet-haasteeseen, ja sekin valmistui lokakuussa. Jokken Finlandia-haaste sai minut lukemaan kaksi Finlandia-voittajaa, jotka olivat olleet pitkään lukulistallani: Bo Carpelanin Urwind ja Irja Ranen Naurava neitsyt. Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen osallistuin tietysti sekä tammi- että heinäkuussa. Seuraava klassikkohaaste on taas kohta edessä.

Nostan esille kuusi kirjaa, jotka näin jälkikäteen ajateltuna tekivät minuun suurimman vaikutuksen. En laita kirjoja mihinkään paremmuusjärjestykseen – se olisi mahdotonta. Listaan ne aakkosjärjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan:

- Annie Ernaux: Vuodet

- Benjamín Labatut: Maailman kauhea vihreys

- Luiz Ruffato: Päättyy myöhäinen kesä

- Emily St. John Mandel: Asema 11

- Iida Turpeinen: Elolliset

- Sigrid Undset: Kristiina Lauritsantytär