perjantai 1. tammikuuta 2016

Kuukauden nobelisti Salvatore Quasimodo: Ja äkkiä on ilta

Italialainen runoilija Salvatore Quasimodo sai Nobelin palkinnon vuonna 1959. Suomennoskokoelma Ja äkkiä on ilta ilmestyi 1962. Sen runot on poimittu kahdeksasta eri alkuperäiskokoelmasta, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1930-1958. Kokoelma on saanut nimensä Quasimodon ehkä tunnetuimman runon mukaan. Pienessä runossa on vain kolme säettä ja sitä näkee nykyisinkin joskus kuolinilmoituksissa.

Muutenkin näissä runoissa on paljon kuolemaa, kärsimystä ja elämäntuskaa. Quasimodon runot eivät ole onnellisia, eikä ainakaan tässä kokoelmassa ole rakkausrunoja. Jos rakkautta on, se kohdistuu Quasimodon synnyinseutuun Sisiliaan ja näyttäytyy kaipuuna. Runon Minua pyhiinvaeltajaa viimeiset rivit pitävät sisällään kaipuun ja kuoleman:

Kaukana on maamme, etelässä,
kyynelistä ja suruista lämmin. Naiset
hartioillaan mustat huivit
puhuvat hiljaa kuolemasta
talojen ovilla.

Kirjan alussa on suomentajan kirjoittama johdanto, joka helpottaa Quasimodon varhaisten vaikeasti tulkittavien runojen lukemista. Viimeiset runot, kuten Auschwitz tai ironinen Uudelle kuulle, avautuvat helpommin.

Quasimodosta on kirjoitettu myös blogeissa Hyönteisdokumentti ja Jokken runonurkka.

Salvatore Quasimodo: Ja äkkiä on ilta
Suomentanut Elli-Kaija Köngäs
Kirjayhtymä 1962, 85 s.

2 kommenttia:

  1. Näissä teoksissa on tosiaan usein hyvät johdannot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin minua johdanto auttoi tässä tapauksessa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.