tiistai 1. syyskuuta 2015

Kuukauden nobelisti Albert Camus: Putoaminen


Albert Camusn tuotannosta olen lukenut aikaisemmin vain Sivullisen (muutamaan kertaan) ja jonkun novellin. Putoaminen tuotti heti aluksi yllätyksen, koska se oli satiirinen. Camus ja satiiri oli uusi yhdistelmä.

Putoaminen on yksinpuhelu. Pariisilainen asianajaja Jean-Baptiste Clamence kertoo elämästään satunnaiselle tuttavalle, jonka on tavannut merimieskapakassa Amsterdamissa. Tosin hän sanoo heti, että nimi Jean-Baptiste Clamence ei ole hänen oikea nimensä, joten kerrotun uskottavuus jää kuulijan (lukijan) arvioitavaksi. Keskustelukumppanin repliikkejä emme näe, mutta hän sanoo välillä jotakin, johon Clamence reagoi.

Aluksi Clamence kehuu itseään ja ylistää entistä elämäänsä Pariisissa, kunnes pääsee käännekohtaan ja siihen, miksi hän on vieraassa maassa ’katumuksentekijä-tuomarina’, kuten hän määrittelee itsensä. Hän puhuu elämän suurista asioista, mutta usein banaaleja esimerkkejä käyttäen. Varsinkin hän puhuu syyllisyydestä ja tuomitsemisesta.
”Mitä enemmän syytän itseäni, sitä paremmin minulla on oikeus tuomita teitä. Eikä vielä silläkään hyvä: yllytän teitä tuomitsemaan itse itseänne, mikä taas saman verran keventää minun kuormaani.”
Lopussa on ovela näkökulman muutos, jossa peili kääntyy kuuntelijan eteen ja samalla lukija huomaakin tarkastelevansa itseään. Lopetus on hieno ja nosti kirjan arvoa silmissäni. Putoaminen kannatti lukea, mutta se ei yllä Sivullisen tasolle. Sivullinen on Camus’n merkkiteos.

Camus’n tuotanto jäi suppeaksi. Hänen kahdesta kuuluisimmasta teoksestaan löytyy bloggauksia, esimerkiksi seuraavat:

Sivullinen, Jokken kirjanurkka
Rutto, Kannesta kanteen

Albert Camus: Putoaminen
Suomentanut Maijaliisa Auterinen
Otava 1962, 4. painos, 163 s. (1. painos 1958)
Päällys Kosti Antikainen
Ranskankielinen alkuteos La chute 1956

8 kommenttia:

  1. Olen tosiaan lukenut tämänkin Cumus'n, mutta ei minusta yllä Sivullisen eikä Ruton tasolle. Itse asiassa muistini mukaan, lopussa yksinpuhelu alkoi "vähän" ärsyttää, joka ehkä olikin tarkoituksena?.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sinun postauksesi, kun olin ensin kirjoittanut omani. Minua ärsytti kirjan alkupuolen itserakas kehuskelu enemmän, mutta tulkitsin sen sitten satiiriksi.

      Poista
    2. Yksinpuhelu on sangen hankala muoto. Tästä kirjasta muistan kaikkein vähiten. Suosittelen ruttoa, se oli minusta parempi ja erilainen kuin Sivullinen

      Poista
    3. Rutto pitäisi minunkin lukea. Olen kuullut siitä positiivisia kommentteja.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiva sitten kuulla, mitä mieltä olet.

      Poista
  3. Olen lukenut Camusilsta Sivullisen ja Ruton. Molempien hienouden periaatteessa ymmärrän, vaikka en kumpaankaan varsinaisesti ihastunut. Tosin sivullisesta on pakko mainita, että saatan vieläkin palauttaa mieleeni sen hikisen ja tietyllä tapaa ahdistavan tunnelman.

    Tuo siteeraamasi kohta tietyllä tapaa kolahti. Täytyypä ottaa ja lukaista tämäkin Camus jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puolestani pitänee lukea Rutto!

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.