Olipa
synkkä kirja. En tiennyt kirjailija Trotzigista mitään, kun huomasin, että
tämän kirjan suomennos Liejukuninkaan tytär on ilmestynyt Otavan kirjastossa.
Kirjan luettuani katsoin kustantajan sivua ja siellä Trotzigia luonnehditaan sanoilla "magisk mörkerskildrare". Kuvaus osuu todella kohdalleen.
Skånen
itärannikolla köyhän kalastajaperheen tytär raataa vanhempiensa apuna. Hän
tuntee itsensä lohduttoman yksinäiseksi. ”Ensamheten sönderdelar själen.” Sen
verran hän kuitenkin tapailee miestä – pahatapaista, rikollista – että tulee
raskaaksi. Hän pakenee kaupunkiin ennen kuin lapsi, tyttö, syntyy. Ollaan
vuodessa 1929. Kirjassa äitiä kutsutaan Mojaniksi (tarkoittaa äitiä
paikallisella murteella), tytärtä vain tytöksi.
Mojan
elättää itsensä ja tytön raskaalla tehdastyöllä. Tytön isä näyttäytyy välillä,
mutta enemmän hän tuntuu raskaana varjona Mojanin mielessä. Tyttö kehittyy
nopeasti ja tulee raskaaksi, kun on itsekin vielä melkein lapsi. Elämä luisuu aina
vain ankeammaksi ja ankeammaksi. Kun lukija ajattelee, että nyt ollaan
pohjalla, tulee vielä käänne alaspäin. Kaikki on mustaa. Jos joku hetki on
paremmin, sekin on harmaa.
Mojanista
tuntuu, että hän pysyy juuri ja juuri pinnalla. Kaupunkia ympäröivä lieju vetää
häntä, vesi houkuttelee häntä. Tytär uppoaa liejuun vielä pahemmin. Mojan tuntee itsensä
syylliseksi. Syyllisyys
on kuin lieju. Mutta mihin hän ja tytär ovat syyllisiä? Onko
seksuaalinen halu syntiä? Kirjailija Trotzig oli roomalaiskatolinen ja
Wikipedian mukaan hänen muidenkin kirjojensa aiheena oli usein syyllisyys.
Kirjassa on lainauksia Raamatusta.
Teksti on tyyliltään välillä hyvin
runollista. Tyylikin on raskas sisällön lisäksi. Kirjan nimi tulee H. C.
Andersenin sadusta, jolla on onnellinen loppu. Nimi ja sen lisämääre ”en
barnhistoria” eivät valmista kohtaamaan lohdutonta näkemystä elämästä. Kirja jää vaivaamaan
ajatuksia varmasti pitkään.
Birgitta Trotzig: Dykungens dotter
Albert Bonniers förlag 2015, 360 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1985
En muista tästä muuta kuin että lukukokemus oli hyvin vaikuttava, suorastaan hypnoottinen.
VastaaPoistaOli vaikuttava, kyllä, mutta kovin synkeä.
PoistaMuistan kyllä kokemuksen kuvainnolliseen liejuun vajoamisesta, mutta samalla että kirja ei ollut kuitenkaan pohjattoman synkkä, toivoton tai lohduton, päinvastoin...
VastaaPoistaMinä koin kirjan synkäksi, tyyliin "pimeyden kuvaaja".
PoistaTrotzig odottaa kirjahyllyssäni
VastaaPoistaToivottavasti kuulen aikanaan mitä sinä pidit tästä.
Poista