sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Birgitta Trotzig: Dykungens dotter

Olipa synkkä kirja. En tiennyt kirjailija Trotzigista mitään, kun huomasin, että tämän kirjan suomennos Liejukuninkaan tytär on ilmestynyt Otavan kirjastossa. Kirjan luettuani katsoin kustantajan sivua ja siellä Trotzigia luonnehditaan sanoilla "magisk mörkerskildrare". Kuvaus osuu todella kohdalleen.

Skånen itärannikolla köyhän kalastajaperheen tytär raataa vanhempiensa apuna. Hän tuntee itsensä lohduttoman yksinäiseksi. ”Ensamheten sönderdelar själen.” Sen verran hän kuitenkin tapailee miestä – pahatapaista, rikollista – että tulee raskaaksi. Hän pakenee kaupunkiin ennen kuin lapsi, tyttö, syntyy. Ollaan vuodessa 1929. Kirjassa äitiä kutsutaan Mojaniksi (tarkoittaa äitiä paikallisella murteella), tytärtä vain tytöksi.

Mojan elättää itsensä ja tytön raskaalla tehdastyöllä. Tytön isä näyttäytyy välillä, mutta enemmän hän tuntuu raskaana varjona Mojanin mielessä. Tyttö kehittyy nopeasti ja tulee raskaaksi, kun on itsekin vielä melkein lapsi. Elämä luisuu aina vain ankeammaksi ja ankeammaksi. Kun lukija ajattelee, että nyt ollaan pohjalla, tulee vielä käänne alaspäin. Kaikki on mustaa. Jos joku hetki on paremmin, sekin on harmaa.

Mojanista tuntuu, että hän pysyy juuri ja juuri pinnalla. Kaupunkia ympäröivä lieju vetää häntä, vesi houkuttelee häntä. Tytär uppoaa liejuun vielä pahemmin. Mojan tuntee itsensä syylliseksi. Syyllisyys on kuin lieju. Mutta mihin hän ja tytär ovat syyllisiä? Onko seksuaalinen halu syntiä? Kirjailija Trotzig oli roomalaiskatolinen ja Wikipedian mukaan hänen muidenkin kirjojensa aiheena oli usein syyllisyys. Kirjassa on lainauksia Raamatusta.

Teksti on tyyliltään välillä hyvin runollista. Tyylikin on raskas sisällön lisäksi. Kirjan nimi tulee H. C. Andersenin sadusta, jolla on onnellinen loppu. Nimi ja sen lisämääre ”en barnhistoria” eivät valmista kohtaamaan lohdutonta näkemystä elämästä. Kirja jää vaivaamaan ajatuksia varmasti pitkään.

Birgitta Trotzig: Dykungens dotter
Albert Bonniers förlag 2015, 360 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1985

6 kommenttia:

  1. En muista tästä muuta kuin että lukukokemus oli hyvin vaikuttava, suorastaan hypnoottinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vaikuttava, kyllä, mutta kovin synkeä.

      Poista
  2. Muistan kyllä kokemuksen kuvainnolliseen liejuun vajoamisesta, mutta samalla että kirja ei ollut kuitenkaan pohjattoman synkkä, toivoton tai lohduton, päinvastoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä koin kirjan synkäksi, tyyliin "pimeyden kuvaaja".

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Toivottavasti kuulen aikanaan mitä sinä pidit tästä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.