Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus

 

Elias Rukla tuntuu olevan oman elämänsä sivuhenkilö. Opiskeluaikana 1960-luvulla hän tutustui Johan Corneliusseniin, jota pidettiin tulevana filosofian tähtenä. Heistä tuli erottamattomat. Corneliussen oli kaikkien suosikki, niin naisten kuin miestenkin. Minne hän kulki, sinne meni myös Elias Rukla.

”Opintoja ja juhlia, keskusteluja ja suunnatonta elämän etsintää, ja onnea. [- -] Johan Corneliussen vaihtoi helposti jääkiekosta Kantiin, mainosjulisteista filosofiseen Frankfurtin koulukuntaan, rock’n’rollista klassiseen musiikkiin.”

Vaimokseen Elias Rukla on saanut sanoinkuvaamattoman kauniin Eva Linden, Corneliussenin entisen vaimon, jonka mies on yllättäen jättänyt. Elias Rukla ei ole koskaan varma siitä, rakastaako vaimo häntä vai onko hänelle vain kiitollinen. Omia lapsiakaan Elias Ruklalla ei ole, hänestä tulee isä Eva Linden ja Corneliussenin tyttärelle.

Kirjan nykyajassa Elias Rukla on viisikymppinen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka juo liikaa olutta ja akvaviittia ja kokee, että on joutunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Julkinen ilmapiiri vähättelee hänen arvojaan. Sanomalehdet ja televisio häpäisevät häntä, häntä, joka oli täyttänyt yhteiskunnallisen tehtävänsä uusien sukupolvien kasvattajana.

”Hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa, ja näytti siltä, ettei ketään kiinnostanut enää keskustella. Puhua kunnolla keskenään, kurottaa yhdessä kohti uusia ajatuksia, henkilökohtaisia tai yhteiskunnallisia, ymmärtää jotakin edes silmänräpäyksen ajan.”

Ujous ja arvokkuus on rakennettu poikkeuksellisesti. Se alkaa pitkällä jaksolla, jossa opettaja, jota ei kutsuta nimellä, vaan pronominilla hän, analysoi abiturienttiluokalle Henrik Ibsenin näytelmää Villisorsa. Oppilaita ei voisi vähempää kiinnostaa. Kun kaksoistunti päättyy, hän lähtee kotiin, mutta pimahtaa koulun pihalla ja menettää arvokkuutensa niin, että ei varmasti voi enää koskaan palata opettamaan. Hän pysähtyy liikenneympyrään miettimään, minne lähtisi. Vasta silloin hän saa nimen Elias Rukla, ja alkaa muistella elämäänsä, sitä, miten on tähän tilanteeseen päätynyt.

Olen joskus vuosia sitten nähnyt Villisorsan televisiossa. Muuta en näytelmästä muistanut kuin sen lopun. Elias Rukla keskittyy analyysissaan näytelmän sivuhenkilöön Rellingiin ja hänen merkitykseensä. Miksi hän on mukana näytelmässä? Ehkä Elias Rukla samastuu Rellingiin.

Ujous ja arvokkuus on hieno, tiivis eksistentiaalinen teos.

Muissa blogeissa mm. les! lue! ja Luettua elämää.

Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus
Suomentanut Tarja Teva
Teos 2014, 142 s. + suomentajan jälkisanat
Norjankielinen alkuteos Genanse og verdighet 1994

***********

Kirjasta löytyi minulle yllätyksenä seuraava virke: ”Vuonna 1970 osallistuin ammatilliseen seminaariin Suomessa, ja silloin minä tutustuin Pentti Saarikosken tuotantoon, joka myöhemmin lumosi täysin.” En nyt avaa sitä, mihin asiaan virke liittyy, mutta tästä saan osuman Helmet-haasteen kohtaan 19. Suomi mainittu.

Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut

 

Novellikokoelman Kuolleet omenapuut keskushenkilö on kirjakauppias Aapeli Muttinen, sama, jonka vuokralainen on Putkinotkon Juutas Käkriäinen. Kuolleet omenapuut ilmestyi vuotta ennen Putkinotkoa. Samaa Putkinotko-sarjaa on myös romaani Kerran kesällä. Novelleissa päähenkilö on joko Muttinen tai joku hänen tuttavistaan, tavallisesti kesävieras.

Päällimmäiseksi ajatukseksi novelleista jää, kuinka erilaisessa maailmassa sivistyneistö ja tavallinen kansa elivät. Herra ja moukka eli »Mitä kylvää sitä korjaa» esittelee kiukkuisen Juutas Käkriäisen rakentamassa kiviaitaa Muttisen huvilan puutarhan ympärille. Muttinen on kovistellut Käkriäistä viinanpoltosta ja tavasta, jolla tämä hoitaa Muttisen maita, ja nyt hän on teettänyt monen vuoden jälkeen kirjallisen kontrahdin. Erilaiset näkemykset tiivistyvät puutarhaan, jota Käkriäinen ei ymmärrä.

”Sellainen piru on tuo Muttinen. Ja siksi pitäisi Käkriäisen rustata tätä kiviaitaa, näiden puiden ja pehkojen ympärille, joita hän on koettanut konsteillakin juurittaa pois. Joutavia silmänrumennuksia!”

Novellissa Pikku Liisa eli Romantiikan prinsessa kesävieras runoilija Falk kohtaa kananmunia hakiessaan torpan tytön Liisan, jolla on takanaan yksi avioton lapsi ja vankilatuomio ja joka saa Falkin hämmennyksiin kertoessaan avoimesti elämänkulustaan. Falkin romanttinen näkemys kansasta Runebergin ja Topeliuksen tyyliin saa kovan kolauksen.

Kokoelman avaa Muttisen onni eli Laulu Lyygialle, auvoinen kuvaus onnellisesta luonnon helmassa vietetystä lomapäivästä Muttisen Lyygiaksi kutsuman naisystävän kanssa. Illan tullen onneen tulee särö Muttisen kuullessa Lyygian itkevän huoneessaan. Niminovellissa Kuolleet omenapuut tai Miksikä ei perunoita? pakkasen tappamat Muttisen hellästi vaalimat omenapuut vertautuvat liian suuriin haaveisiin.

”Niin kuin hän oli odottanut liikaa omenapuilta, niin muustakin elämästä, mukavuutta, täydellisyyttä, sopusointua.”

Urheilija Tommola eli »Mens sana in corpore sano» nousee esiin humoristisena. Kesävieras tuomari Tommola haluaa parantaa kuntoaan. Yhden päivän aikana hän ui, urheilee, ottaa aurinkokylpyjä, tervaa itsensä, saunoo ja yrittää saada mieluummin ”filosofeeraavan” Muttisen tekemään samoin. Illalla Tommola alkaa voida pahoin.

Kuolleet omenapuut on ilmestynyt 1918 ja sen kaksi viimeistä novellia sijoittuvat sisällissotaan. Muttisen Aapeli sodassa eli lapsettoman Mannun kosto kertoo, miten pelokas ja vastentahtoisesti sotaan osallistunut Muttinen ei kestä, vaan sekoaa ja joutuu virkistäytymään Niuvanniemen mielisairaalaan.

Kuolleet omenapuut tutustuttaa Aapeli Muttiseen syvällisemmin kuin Putkinotko, joka on selkeästi Juutas Käkriäisen kirja.

Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut
SKS 1995, 128 s.
Ensimmäinen painos ilmestynyt 1918

***********

Helmet-haaste: kohta 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa.

Daniel Kehlmann: Minä ja Kaminski

 

Luin muutama vuosi sitten Daniel Kehlmannin romaanin Maailman mittaajat, joka oli aivan mainio. Minä ja Kaminski on kirjoitettu ennen Maailman mittaajia, mutta suomennettu vasta sen jälkeen. Ihan yhtä hyvä tämä ei ole.

Kirjan minä on taidekriitikko Sebastian Zöllner, jonka uran alku oli hänen omasta mielestään onnistunut hyvin.

”Olin alusta asti pelannut korttini oikein: Monet aloittelijat yrittivät päästä esiin raivokkailla teilauksilla, mutta ei se niin toiminut. Piti ennemminkin olla aina ja kaikessa samaa mieltä kuin muutkin kriitikot ja käydä avajaisissa solmimassa suhteita. Sain jo pian juttujani läpi useisiin aikakauslehtiin ja pystyin ottamaan lopputilin paikallislehdestä.”

Nyt Zöllnerillä ei enää mene niin hyvin ja hän on keksinyt yrittävänsä rikastua kirjoittamalla taidemaalari Kaminskin elämäkerran. Kaminski on ollut kuuluisuus, mutta hän alkaa olla unohtumassa. Hän on salaperäinen ja häneltä on erittäin vaikea saada haastatteluja, mutta nyt Zöllnerille on luvattu sellainen. Osin sattuman ja osin Zöllnerin röyhkeyden vuoksi hän päätyy kahdestaan Kaminskin kanssa road tripille tavoitteenaan tavata Kaminskin nuoruudenaikainen rakastettu.

Zöllner on selvästi jokseenkin ammattitaidoton, omien luulojensa vastaisesti. Ihmisenä hän on itsekeskeinen muiden hyväksikäyttäjä. Kaminski taas on henkilö, josta on vaikea päästä selville. Jopa sitä arvuutellaan, onko hän oikeasti sokeutunut kuten väittää. Hän pakenee tarkastelijaa samalla tavalla kuin tekemänsä piirustus, jonka Zöllner on ominut.

”Otin esiin muistilehtiöstä repäisemäni lehden. Suorista, ei, lähes huomaamattomasti kaartuvista viivoista koostuva seitti, jonka säkeet kulkivat alakulmista lehden yli ja synnyttivät hienona väritilojen järjestelmänä rakentuvan ihmishahmon ääriviivan. Vai eivätkö?”

Kriitikko Zöllneriin, hänen asenteeseensa ja tökeryyteensä kohdistuvasta satiirista irtoaa monta hauskaa hetkeä. Road tripin jatkuessa kirja vakavoituu, ja loppu jättää lukijalle tulkinnan mahdollisuuksia.

Muualla blogeissa: Oksan hyllyltä, Luettua ja Kulttuuri kukoistaa.

Daniel Kehlmann: Minä ja Kaminski
Suomentanut Ilona Nykyri
Tammen Keltainen kirjasto 2013, 190 s.
Saksankielinen alkuteos Ich und Kaminski 2003

Johanna Nordling: Jalkapallon muotoinen Saksa

 

Jalkapallon muotoinen Saksa on ilmestynyt sopivasti muutama kuukausi ennen kesällä Saksassa pelattavia jalkapallon miesten EM-kisoja. Johanna Nordling on Saksassa asuva urheilutoimittaja, joka on pelannut jalkapalloa SM-tasolla. Hän tuntee saksalaisen jalkapalloilun läpikotaisin.

”Katson täkäläistä lajikulttuuria siis toimittajan, valmentajan, entisen futaajan, ruohonjuuriseuran juniorikoordinaattorin, fanin ja futisvanhemman silmin. Se mahdollistaa katseita eri kanteilta, risteytyviä näköaloja ja siten usein monisyisemmän ymmärryksen.”

Kirjassa on todellakin paljon aiheita: saksalaisen jalkapalloilun historiaa, oma lukunsa DDR:n jalkapallosta, tarinoita muutamasta jalkapalloseurasta (yksi on tietysti Bayern München), fanikulttuuria, pelaajia, valmentajia... Naisten jalkapalloa ei unohdeta, vaikka siihen alettiin Saksassa panostaa myöhään. Suomessa on suhteessa enemmän naisia jalkapalloilijoina kuin Saksassa. Suomalaiset jalkapalloilijat ensimmäisestä Bundesliiga-pelaajasta Juhani Peltosesta Essi Sainion ja Tinja-Riitta Korpelan kautta nykytähteemme Lukas Hradeckyyn kertovat kokemuksistaan. Sainio ja Korpela ovat olleet voittamassa naisten Bundesliigaa.

Jalkapalloon yhdistyy myös negatiivisia piirteitä. Fanien lisäksi katsomoissa ja kenttien ympärillä liikkuu väkivaltaisia huligaaneja. Väkivaltaista käytöstä on saatu vähennetyksi sosiaalipedagogisilla faniprojekteilla. Raha aiheuttaa ongelmia. Yksi niistä on, että sitä kerääntyy tietyille suurseuroille, eikä muilla ole enää mahdollisuuksia taistella sarjojen voitosta.

Saksan jalkapallolla on viime vuosina mennyt huonosti. Tarkoittaa siis sitä, että mitaliotteluihin ei ole päästy MM- ja EM-kisoissa, ei naisissa eikä miehissä. Kirjan viimeinen luku käsittelee tulevaisuutta eli sitä, miten Saksassa yritetään uudistaa lasten ja nuorten valmennusta, jotta palattaisiin voittajiksi.

Kirjasta oikein pursuaa kirjoittajan rakkaus jalkapalloon. Siinä on hyvin henkilökohtainen ote matka- ja haastattelukuvauksineen. Eikä saksalaisesta jalkapallosta tietenkään voisi kirjoittaa ilman suurimpien otteluiden kertaamista. Niihin kuuluu Saksan viimeisimpään MM-kultaan päättyneiden Brasilian kisojen välierä Saksa-Brasilia.

”7–1-lopputulos oli merkittävä siksikin, että se heilautti jalkapallomaailman kliseet päälaelleen: kauniin jalkapallon kuningaskunta Brasilia näytti ideattomalta ja tylsältä, kun taas rationaalisen tulosfutiksen Saksa hehkui soljuvaa luovuutta ja keveyden estetiikkaa.”

Tuota ottelua minäkin katsoin kotisohvalla ihmetystä täynnä. Kaltaiselleni jalkapallon seuraajalle (jo vuoden 1972 EM-kisoista) Jalkapallon muotoinen Saksa on täysosumaluettavaa. Se on informatiivinen, mutta samalla täynnä tunnetta ja innostusta. Sopii kaikille jalkapallofaneille kesän kisoja odoteltaessa.

Johanna Nordling: Jalkapallon muotoinen Saksa
Bazar 2024, 512 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 45. Kirjassa pelataan.