Olen lukenut Per Pettersonin
romaanit Hevosvarkaat ja Kirottu ajan katoava virta, joista varsinkin
Hevosvarkaat teki vaikutuksen. En suostu kertoo lapsuudenystävistä Jim
ja Tommy, jotka tapaavat sattumalta yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Muutaman
minuutin ohimenevä kohtaaminen muuttaa molempien elämän suunnan.
Tommya ja Jimiä seurataan
tapaamispäivänä, ja väliin kerrotaan tärkeitä hetkiä heidän yhteisistä lapsuus-
ja nuoruusvuosistaan. En suostu on lyhyt ja tiivis. Lukujen otsikoissa
on selkeästi merkitty, kuka on fokuksessa ja mikä vuosi on menossa. Perheen
merkityksestä tässä on kysymys.
”Kun he olivat pieniä, Jimin
ja Tommyn mielestä oli omaperäistä että lapsella oli molemmat vanhemmat,
ainakin pidemmän päälle, kunnes he ymmärsivät että useimmilla oli, pysyvästi.
Jimillä oli vieläkin vain toinen, Tommylla ei ollut ketään.”
Kerronta on useimmiten
minämuotoista, välillä äänessä on kertoja. Tommyn pikkusisko Siri saa myös
muutaman luvun samoin kuin pari perheiden ulkopuolista. Ulkopuoliset tarvitaan,
koska heillä on tietoa siitä, mitä tapahtui Tommyn äidille ja miksi hän jätti
neljä lastaan väkivaltaisen isän epävarmaan huostaan.
En suostu on aika surullinen kirja siitä,
miten menneisyys pitää ihmistä hallussaan. Asiat voivat näyttää olevan hyvin,
mutta jossain pohjalla on kaipuuta tai vihaa. Kielto ’en suostu’ viittaa siihen,
että oman elämän jatkumisen kannalta voi olla parasta myöntää, että anteeksi ei
tarvitse antaa.
Per Petterson: En suostu