Luiz Ruffato: Tekokukkia

 

Tekokukissa on kehyskertomus, jossa kirjailija sanoo julkaisevansa vain tyylillisesti hiomansa käsikirjoituksen, jonka on saanut kaukaiselta sukulaiseltaan Dório Finettolta. Samaan tyyliin Ruffato toimi edellisessä häneltä lukemassani kirjassa Lissabonissa muistin sinut, jossa hän väitti vain vähän editoineensa haastattelemansa henkilön puheita.

Insinööri Finetto oli ollut töissä Maailmanpankissa projektikonsulttina. Työnsä vuoksi hän matkusti ympäri maailmaa. Hänen oma otsikkonsa kirjoituksille on Matkoja vieraalla maalla. Vaikka kirjaa kutsutaan romaaniksi, sitä voisi sanoa myös kertomuskokoelmaksi. Finetto kirjoittaa matkoilla tapaamistaan ihmisistä, jotka ovat ilmeisen mielellään avautuneet hänelle ja kertoneet elämäntarinansa.

Pidin eniten kertomuksesta Absoluuttinen nykyhetki. Siinä Finetto tapaa hotellissa Buenos Airesissa eläkkeellä olevan ranskalaisen naisen, joka on löytänyt absoluuttisen nykyhetken tanssiessaan argentiinalaista tangoa. Ruffato on tajunnanvirran mestari, ja tässä kertomuksessa hän käyttää taitoaan enemmän kuin muissa tarinoissa. Finetton kommentit sulautuvat sujuvasti naisen kertomaan. Absoluuttinen nykyhetki on myös hieman positiivisempi kuin muut tarinat, vaikka siinäkin nainen on saavuttanut kuvaamansa tunteen vain kerran.

Kertomuksissa on vaikeita ihmissuhteita ja surullisia kohtaloita. Tarinassa Paksukainen Finetto tutustuu Uruguayssa mieheen, joka kertoo, miten oli vuosia etsinyt kadonnutta isäänsä. Ensimmäisen, siistityn version hän kertoo perheensä kuunnellessa, totuuden myöhemmin hotellissa. ”Isäni oli... tai siis on, jos vielä elää... varsinainen paskiainen, una gran mierda...” Itä-Timorissa tulkki kertoo Finettolle kauniista Susanasta, jolle kauneus oli tuottanut vain ongelmia, jotka johtivat masennukseen ja aikaiseen kuolemaan. Beirutissa Finetto syö sushia yhdessä argentiinalaisen kanssa, joka oli nuoruudessaan ollut anarkisti ja joutunut pakenemaan maasta sotilasvallankumouksen jälkeen. Nyt hän asuu Ranskassa, tuntee itsensä maattomaksi ja näkee Argentiinan tuhottuna.

Pessimististä tunnelmaa korostaa viimeinen kertomus Ei paikkaa mihin päänsä kallistaa, jossa Finetto miettii omaa elämäänsä ja tulee tulokseen, ettei kuulu minnekään.

”Aika – tuo byrokraattinen ja sydämetön tuntikirjuri – on tuhonnut elämää varten huolellisesti tekemäni suunnitelmat: se on harmaannuttanut hiukseni, taivuttanut selkäni kumaraan, rypistänyt ihoni, ruostuttanut niveleni, pyyhkinyt pois unelmani. Vaelsin pitkin maailmaa ja tuhlasin askeleitani muistamatta ettei minulla ole paikkaa mihin pääni kallistaa...”

Luiz Ruffato: Tekokukkia
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Into 2015, 176 s.
Portugalinkielinen alkuteos Flores artificiais 2014

***********

Kertomuksessa Jalka päähenkilö on lähellä Hampuria sijaitsevassa pikkukaupungissa täysihoitolaa pitävä nainen, jonka vasen jalka oli vammautunut jo vauvana. Sijoitan Tekokukkia Helmet-haasteen kohtaan 31. Kirjassa on vammainen henkilö.