Tekokukissa on
kehyskertomus, jossa kirjailija sanoo julkaisevansa vain tyylillisesti hiomansa
käsikirjoituksen, jonka on saanut kaukaiselta sukulaiseltaan Dório Finettolta. Samaan tyyliin Ruffato toimi
edellisessä häneltä lukemassani kirjassa Lissabonissa muistin sinut,
jossa hän väitti vain vähän editoineensa haastattelemansa henkilön puheita.
Insinööri
Finetto oli ollut töissä Maailmanpankissa projektikonsulttina. Työnsä vuoksi
hän matkusti ympäri maailmaa. Hänen oma otsikkonsa kirjoituksille on Matkoja
vieraalla maalla. Vaikka kirjaa kutsutaan romaaniksi, sitä voisi sanoa myös
kertomuskokoelmaksi. Finetto kirjoittaa matkoilla tapaamistaan ihmisistä, jotka
ovat ilmeisen mielellään avautuneet hänelle ja kertoneet elämäntarinansa.
Pidin eniten kertomuksesta Absoluuttinen
nykyhetki. Siinä Finetto tapaa hotellissa Buenos Airesissa eläkkeellä
olevan ranskalaisen naisen, joka on löytänyt absoluuttisen nykyhetken tanssiessaan
argentiinalaista tangoa. Ruffato on tajunnanvirran mestari, ja tässä
kertomuksessa hän käyttää taitoaan enemmän kuin muissa tarinoissa. Finetton
kommentit sulautuvat sujuvasti naisen kertomaan. Absoluuttinen nykyhetki
on myös hieman positiivisempi kuin muut tarinat, vaikka siinäkin nainen on saavuttanut
kuvaamansa tunteen vain kerran.
Kertomuksissa on vaikeita
ihmissuhteita ja surullisia kohtaloita. Tarinassa Paksukainen Finetto
tutustuu Uruguayssa mieheen, joka kertoo, miten oli vuosia etsinyt kadonnutta
isäänsä. Ensimmäisen, siistityn version hän kertoo perheensä kuunnellessa, totuuden
myöhemmin hotellissa. ”Isäni oli... tai siis on, jos vielä elää... varsinainen
paskiainen, una gran mierda...” Itä-Timorissa tulkki kertoo Finettolle
kauniista Susanasta, jolle kauneus oli tuottanut vain ongelmia, jotka johtivat
masennukseen ja aikaiseen kuolemaan. Beirutissa Finetto syö sushia yhdessä
argentiinalaisen kanssa, joka oli nuoruudessaan ollut anarkisti ja joutunut
pakenemaan maasta sotilasvallankumouksen jälkeen. Nyt hän asuu Ranskassa, tuntee
itsensä maattomaksi ja näkee Argentiinan tuhottuna.
Pessimististä tunnelmaa korostaa
viimeinen kertomus Ei paikkaa mihin päänsä kallistaa, jossa Finetto
miettii omaa elämäänsä ja tulee tulokseen, ettei kuulu minnekään.
”Aika – tuo byrokraattinen ja
sydämetön tuntikirjuri – on tuhonnut elämää varten huolellisesti tekemäni
suunnitelmat: se on harmaannuttanut hiukseni, taivuttanut selkäni kumaraan,
rypistänyt ihoni, ruostuttanut niveleni, pyyhkinyt pois unelmani. Vaelsin
pitkin maailmaa ja tuhlasin askeleitani muistamatta ettei minulla ole paikkaa
mihin pääni kallistaa...”
Luiz Ruffato: Tekokukkia
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Into 2015, 176 s.
Portugalinkielinen alkuteos Flores artificiais 2014
***********
Kertomuksessa Jalka päähenkilö on lähellä Hampuria sijaitsevassa pikkukaupungissa täysihoitolaa pitävä nainen, jonka vasen jalka oli vammautunut jo vauvana. Sijoitan Tekokukkia Helmet-haasteen kohtaan 31. Kirjassa on vammainen henkilö.
"Ruffato on tajunnanvirran mestari" kiteyttää oivasti hänen tuotantoaan!
VastaaPoistaHänellä on armoitettu taito luoda värikylläista, rikaskielista ja elävää tekstiä sekä tarkasti lempeällä ja ymmärtäväisellä sydämellä ihmisyyttä ja ympäristöä havainnoivaa kerrontaa, jota Lappi-Seppälän oiva suomennos mainiosti seuraa ja ilmentää! Olen lukenut häneltä neljä suomennosta enkä kertaakaan pettynyt vaan nauttinut täydesti hänen seurassaan.
Varsinkin romaani Päättyy myöhäinen kesä on hieno osoitus Ruffaton kyvystä kirjoittaa tajunnanvirtaa.
VastaaPoista