Han Kang: Älä jätä hyvästejä

 

Gyeongha on masentunut. Hänen on vaikea lähteä ulos asunnostaan. Hän yrittää joka päivä kirjoittaa jäähyväiskirjeensä valmiiksi, mutta ei onnistu. Sitten, eräänä päivänä, hän saa pitkäaikaiselta ystävältään ja työtoveriltaan Inseonilta tekstiviestin. Inseon pyytää Gyeonghaa tulemaan heti. Hän on joutunut sairaalaan satutettuaan kätensä moottorisahalla. Gyeongha saa Inseonilta tehtävän: hänen on mentävä Inseonin kotiin Jejun saarelle pelastamaan lemmikkilintu nälkäkuolemalta.

Siitä alkaa Gyeonghan epätodellisen tuntuinen matka. Saarella on myrsky. Tuulee, sataa lunta koko ajan tiheämmin.

”Tässä alakuloisen hiljaisessa taajamassa, jossa kaikki liikkeet ovat sulkeneet ovensa, ei taida olla muita hengittäviä, elollisia olentoja kuin me kaksi pysäkillä seisojaa. Tukahdutan äkillisen halun ojentaa käteni ja pyyhkiä vanhuksen valkoisiin kulmakarvoihin takertuneet lumihiutaleet. Tunnen outoa pelkoa, että sillä hetkellä, kun käteni koskettaisi häntä, hänen kasvonsa ja kehonsa haihtuisivat lumen sekaan.”

Kun Gyeongha yön lumessa harhailtuaan pääsee Inseonin talolle, tunnelma alkaa muuttua aavemaiseksi. Sähköt menevät poikki, vettä ei tule. Kuolleen ja haudatun linnun varjo lentää seinällä. Inseon saapuu paikalle, käsi terveenä. Gyeongha ei tiedä, mitä ajatella.

”Sillä, jos Inseon on tullut tänne henkenä, minä olen elossa ja jos Inseon on elossa, minä olen tullut tänne henkenä.”

Henkiä tai ei, Inseon alkaa johdattaa Gyeonghaa sukunsa historian kautta Jejun saarella ennen Korean sotaa tehtyyn verilöylyyn, jossa surmattiin kymmeniätuhansia ihmisiä.

”Teki ihminen ihmiselle kuinka hirveitä asioita tahansa, en uskonut enää hämmästyväni mistään... Jotakin oli jo irronnut syvältä sydämestäni, eikä syntyneestä kolosta tihkuva veri enää pulpunnut kirkkaanpunaisena. Rispaantuneessa irtoamiskohdassa läikähteli tuska, jonka vain periksi antaminen saisi lakkaamaan...”

Vaikka kirjassa on joukkomurhan aikaisia raakoja tapahtumia, siitä jäi parhaiten mieleen tunnelma, pimeä luminen metsä, jota valaisi vain kynttilän liekki, ja Inseonin äidin sinnikkyys, kun hän oli yrittänyt selvittää veljensä kohtaloa.

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

Suomentanut Taru Salminen
Gummerus 2024, 268 s.
Koreankielinen alkuteos 작별하지 않는다 2021

Kuukauden nobelisti Han Kang: Valkoinen kirja

 

Palaan hetkeksi Kuukauden nobelisti -sarjaani Han Kangin parissa. Kun toivottavasti pian saan luetuksi myös Jon Fossen romaanin Aamu ja ilta, olen taas lukenut jotakin jokaiselta kirjallisuuden nobelistilta.

Han Kang on kirjoittanut Valkoisen kirjan muistoksi sisarestaan, joka kuoli vain parin tunnin ikäisenä vuosia ennen Han Kangin syntymää.

”Lapsi, joka oli kaunis ja valkoinen kuin täysikuun muotoinen riisikakku.”

Kirjailija on eurooppalaisessa kaupungissa, jota hän kutsuu vain kaupungiksi, mutta jonka tunnistaa vihjeistä Varsovaksi. Kaupungin yksinäisyydessä hänen mieleensä nousee muistoja, ja syntyy yhteys kuolleen sisaren ja kerran tuhotun, mutta tuhosta nousseen kaupungin kohtaloiden välille. Hän kuvittelee, että sisko jäi henkiin ja on nyt kaupungissa hänen sijastaan. Minäkertoja vaihtuu häneksi, ja sisko saa elämän.

Tämä kirja on täynnä valkoista. Väri saa uusia merkityksiä. Kertoja ostaa valkoista maalia, jolla maalaa peittoon vuokra-asuntonsa seinien, katon ja ulko-oven likatahrat. Sumu muuttaa kaupungin valkoiseksi. Huurre ikkunassa, kuura maassa, leijailevat lumihiutaleet, kaikki ovat valkoisia. Valkoiset linnut. Jademagnolia. ”Liittyivätkö valkoiset kukat elämään? Vai kuolemaan?” Valkoinen kapalo. Valkoinen käärinliina.

”Pakkasaamuna suustamme virtaava valkoinen höyry on todiste siitä, että olemme elossa. Siitä, että ruumiimme on lämmin. Kylmä ilma tulvahtaa keuhkojen pimeyteen, lämpenee ruumiinlämmössä ja virtaa ulos valkoisena höyrynä. Valkoiseen häivähtävä, ilmaan leviävä elämisen ihme.”

Valkoinen kirja on surullinen, mutta lohdullisen kaunis.

Han Kang: Valkoinen kirja
Suomentanut Taru Salminen
Gummerus 2021, 111 s.
Koreankielinen alkuteos 흰 2016