Luis Martín-Santosin
Tiempo de silencio on espanjalainen merkkiteos
1960-luvulta. Se suomennettiin nopeasti nimellä On aika vaieta. Lukiessani
ihmettelin, kuinka kirja on
voitu julkaista Francon aikana, ja takakannen tekstissä sanottiinkin,
että lukemani 1980-luvulla julkaistu versio on täydellinen. Alkuperäisteoksesta
oli sensuroitu 20 sivua.
Kirjassa merkittävää on sen
yhteiskuntakriittisyys ja tyyli. Tyylistä tulee mieleen James Joyce ja Ulysses,
vaikka kirja ei ole yhdenpäivänromaani, eikä se ole kokonaan tajunnanvirtaa.
Siinä on kertoja, mutta välillä ollaan joidenkin henkilöiden pään sisällä seuraamassa
heidän poukkoilevia ajatuksiaan. Kertoja intoutuu myös joihinkin purkauksiin
kuten analysoidessaan härkätaistelua institutionaalisena toimintana, johon
johdetaan espanjalaisten kaksijakoinen tunne – viha ja pyhittäminen – itseään kohtaan.
Takakannen mukaan kirjassa ollaan
vuoden 1949 syksyn Madridissa. Itse en olisi pystynyt noin tarkkaan
ajoitukseen. Päähenkilö on nuori tutkija Pedro. Hän on
koulutukseltaan lääkäri, mutta omistautuu syöpätutkimukselle, jossa käyttää
hiiriä. Siitä kannen kuva. Pedron tutkimusapulainen Amador kuvailee häntä
viattomaksi ja todellista elämää
tuntemattomaksi. Juomahuuruisen
illanvieton jälkeen Pedro lankeaa ansoihin, joita hänelle on asetettu.
Kirjan Espanja on takapajuinen ja
ilmapiiriltään pysähtynyt. Pysähtyneisyyttä kuvaa hyvin Pedron asuinpaikka,
vanhan upseerinlesken pitämä täysihoitola asukkaineen. Pedron mukana käydään elinkelvottomalta
näyttävässä slummissa, bordellissa, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden
kansoittamassa kahvilassa... (Siellä muuten mainitaan Ulysses.) Kaikkea kuvataan ironisesti,
myös kahvilan taiteilijoita. Ironialta ei säästy yläluokkakaan. Pedron ystävän
äiti järjestää hienon luentotilaisuuden, jota kutsuu konferenssiksi ja jossa
puhujana on ajan muotifilosofi. Filosofia ja hänen hännystelijöitään suorastaan
ivataan käyttäen apuna ystävän seinällä olevaa julistetta Goyan maalauksesta
Noitasapatti.
Wikipedian mukaan Tiempo de
silencio oli käänteentekevä espanjalaisessa kirjallisuudessa nimenomaan
tyylillisesti. Tyyli pitää sisällään paljon muutakin kuin edellä mainitsemani
Joyce-vaikutteet, esimerkiksi sanaston, jonka runsaus ja monimutkaisuus teki
lukemisen välillä työlääksi ei-espanjankieliselle lukijalle. Siitä huolimatta –
tai ehkä juuri siksi – lukukokemus oli erittäin vahva.
Luis Martín-Santos: Tiempo de silencio
Seix Barral 1983, 21. painos, 295 s., 1. painos 1961