Mary Shelley: Frankenstein (klassikkohaaste)

 

Mary Shelleyn Frankenstein: Moderni Prometheus on kauhukirjallisuuden klassikko. Kauhukirjallisuus ei ole minun lajini, mutta klassikkohaaste sai minut tarttumaan Frankensteiniin. Haaste tuotti taas kerran yllätyksen. Kauhukirjallisuuden klassikko ei ollut lainkaan pelottava.

Kaikki varmaan tietävät, että Victor Frankenstein rakentaa ihmisen kaltaisen olion, josta tekee elävän. Kirjassa kestää kauan ennen kuin tuohon vaiheeseen päästään. Ensin kerrotaan Frankensteinin lapsuudesta ja perheestä ja hänen myötäsyntyisestä halustaan selvittää luonnon mysteerejä.

”Luonnonfilosofia on se genius, joka on säädellyt kohtaloani: siksi toivon saada tässä kertomuksessani esittää ne tapahtumat, jotka muovasivat taipumukseni tuohon tieteenhaaraan.”

Yliopistossa hän keskittyi luonnontieteisiin, erityisesti kemiaan, ja löysi keinon, jolla pystyi tekemään materiasta elävää. Frankenstein halusi tulla kuuluisaksi. Hän halusi nimensä jäävän historiaan. Mutta kun hän sai olentonsa valmiiksi ja näki sen elossa, hän kauhistui, pelästyi ja pakeni.

”Ne kasvot! Kukaan kuolevainen ei voi kestää niiden näkemistä. Henkiin herätetty muumiokaan ei olisi yhtä kauhea katsoa kuin tuo riivattu.”

Frankenstein kutsuu luomustaan hirviöksi, mutta kyllä tässä heräsi kysymys, kuka oikeastaan on hirviö. Frankenstein jättää tekemänsä olion oman onnensa nojaan, ja kun he myöhemmin kohtaavat, ’hirviö’ kertoo kokemuksistaan. Niiden mukaan se oli ollut valmis rakastamaan ihmisiä, jos joku vain olisi ollut sille ystävällinen. Pelkkä kaamea ulkonäkö aiheutti sen, että sitä pelättiin, lyötiin ja ammuttiin missä se näyttäytyikin. Kukaan ei ollut valmis kuulemaan, mitä sanottavaa sillä olisi ollut. Frankenstein antaa lupauksen, jota ei täytä, ja lopputuloksena ’hirviö’ tuhoaa sekä hänet että hänen ystävänsä ja perheensä.

Frankensteinin voi lukea myös kertomuksena ihmisestä, joka tavoittelee mahdottomia ja saa aikaan jotakin, jota ei pysty hallitsemaan. Kaksisataa vuotta vanha kirja toi mieleen tämänhetkisen tekoälyyn liittyvän keskustelun.

Frankenstein oli aivan erilainen kirja kuin etukäteen kuvittelin. Pelottava se ei ollut, mutta ajatuksia se herätti.

Kirjabloggaajien 20. klassikkohaastetta vetää Tuulevin lukublogi, josta löytyy listaus haasteeseen osallistuvista blogeista.

Olen ollut mukana kaikissa tähänastisissa klassikkohaasteissa. Tässä klassikot, joilla olen osallistunut: Alastalon salissa, Nuoren Wertherin kärsimykset, Laulu tulipunaisesta kukasta, Sudenmorsian, Arkielämää, Hanna, Kadonnutta aikaa etsimässä 1, Mustalaisromansseja, Makiokan sisarukset, Kasvattitytön tarina, Isänmaa, Mirdja, Mandariinit, Max Havelaar, Pantagruel, Tau nolla, Kristiina Lauritsantytär, Koti ja maailma, Levottomuuden kirja

Mary Shelley: Frankenstein
Suomentanut Hannu Poutiainen
Basam Books 2021, 335 s.
Suomennos perustuu Frankensteinin vuoden 1831 editioon, johon Shelley oli tehnyt joitakin muutoksia verrattuna alkuperäiseen vuoden 1818 editioon

***********

Helmet-haaste: kohta 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja

Orhan Pamuk: Lumi

 

Otin omasta hyllystäni luettavaksi Orhan Pamukin romaanin Lumi, joka sopii periaatteessa hyvin ajankohtaan, mutta tätä kirjoittaessani lumi on kadonnut Helsingistä muualta paitsi aurauskasoista.

Päähenkilö, joka haluaa itseään kutsuttavan nimellä Ka, matkustaa Turkin itäreunalla sijaitsevaan Karsiin. Ka on runoilija, joka oli nuoruudessaan lähtenyt maanpakoon Saksaan vasemmistolaisten mielipiteidensä vuoksi. Hän oli tullut Istanbuliin äitinsä hautajaisiin. Niiden jälkeen hän oli päättänyt tavoitella lapsuusaikojensa tunnelmaa pienemmästä kaupungista. Karsiin häntä veti tieto, että hänen opiskeluaikainen ihastuksensa kuvankaunis İpek asui nykyisin siellä. Ka oli saanut vanhan tuttavansa avulla istanbulilaisesta lehdestä tehtävän kirjoittaa tulevista kunnallisvaaleista ja Karsissa tapahtuneista tyttöjen itsemurhista.

”Lumi toi mieleeni sen, miten mystinen ja kaunis tämä maailma on ja että on oikeastaan onni elää.”

Jo bussimatkalla sataa lunta. Perillä Karsissa sade yltyy niin voimakkaaksi, että kaupunki hautautuu lumeen ja yhteydet ulkomaailmaan katkeavat. (Eletään aikaa ennen kännyköitä.) Ka on Karsissa kolme päivää. Sinä aikana tapahtuu paljon. Ensimmäisenä iltana tehdään paikallinen sotilasvallankaappaus, johon sotilaiden lisäksi osallistuu yhtenä johtohenkilönä koko maan tuntema näyttelijä, joka on kaupungissa seurueineen. Kaappauksen tarkoituksena on estää vaalit, joissa odotetaan uskonnollisen puolueen voittoa.

Ka’n tavoitteeksi tulee pysyä hengissä. Hän taiteilee länsimaalaistuneeseen turkkilaiseen kohdistuvien epäluulojen ja runoilijana saamansa arvostuksen välissä. Kaikki haluavat keskustella hänen kanssaan: apulaispoliisipäällikkö (poliisi seuraa häntä), imaamikoulun opiskelijat, hänen ylhäisyytensä šeikki efendi, jopa poliisilta piilotteleva militantti terroristi. Hän tutustuu İpekin pikkusiskoon, joka johtaa turbaanityttöjä eli tyttöjä, jotka haluavat peittää päänsä uskonnon vaatimusten mukaisesti. Hän tutustuu myös paikallisen lehden omistajaan, joka kirjoittaa seuraavan päivän lehteen tapahtumista, jotka eivät ole vielä tapahtuneet, mutta kummallisesti toteutuvat ennen lehden ilmestymistä.

Ka rakastuu İpekiin, jonka haluaisi viedä mukanaan Frankfurtiin. Kaiken kaaoksen keskellä Ka kirjoittaa runoja, jotka tuntuvat ilmestyvän hänelle kuin tyhjästä. Kirjassa ei ole runoja, on vain tilanne, jossa Ka kirjoittaa ne ja joitakin kommentteja.

Ka’n kokemuksista Karsissa kertoo hänen ystävänsä kirjailija Orhan, joka valmistelee myöhemmin Ka’n elämäkertaa. Hän käy Karsissa ja haastattelee Ka’n tunteneita ihmisiä ja lumoutuu hänkin İpekin kauneudesta. Silloin tällöin hän muistuttaa lukijalle olevansa kertoja vihjaamalla tulevista tapahtumista etukäteen. Hänen suurimpana tavoitteenaan on löytää vihreäkantinen vihko, johon Ka kirjoitti runonsa. Hän on löytänyt vain Ka’n muistiinpanot, joihin on piirretty lumihiutale, jonka kuuteen sakaraan Ka on merkinnyt runojen nimet.

”Näin ollen hän oli tullut merkinneeksi lumihiutaleeseen yhtä lailla uuden runokirjansa rakenteen kuin myös kaiken sen mikä teki hänestä Ka’n. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla tällainen lumihiutale, joka on samalla hänen koko elämänsä sisäinen kartta.”

Pamukin tyyliin Lumi on hyvin runsas romaani. Sen ydinkysymys on, miten lähelle toista ihmistä voi päästä. Kirjailija Orhan: ”Missä määrin toisen tuskaa ja rakkautta on mahdollista ymmärtää?” Lumi on myös poliittinen kirja, jonka kaikkia vivahteita Turkin historiaa ja yhteiskunnan kehitystä huonosti tunteva länsimaalainen lukija ei tavoita.

Orhan Pamuk: Lumi
Suomentanut Tuula Kojo
Tammen Keltainen pokkari, 534 s.
Ensimmäinen suomenkielinen painos 2004
Turkinkielinen alkuteos Kar 2002

***********

Helmet haaste: kohta 9. Kirjassa on konflikti.

Almudena Grandes: Castillos de cartón

 

Almudena Grandes (1960–2021) oli arvostetuimpia espanjalaisia nykykirjailijoita. Romaani Castillos de cartón (Pahvilinnat; ei suomennettu) kertoo kolmen nuoren taideopiskelijan suhteesta 1980-luvulla. Silloin Espanjassa oli suvaitsevaisuuden aikakausi. Yksi opiskelijoista, Jose, sanookin, että se mitä he tekivät, oli mahdollista vain tuolloin, ei aikaisemmin, eikä myöhemminkään.

Jose on minäkertoja. Hänen oikea nimensä oli María José Sánchez García, mutta hänestä nimi oli taidemaalarille liian tavanomainen, ja hän halusi itseään kutsuttavan Joseksi. Jose tutustui opiskelutovereihinsa, kaveruksiin Marcosiin ja Jaimeen ja rakastui. Hän rakastui heihin kumpaankin. Ennen pitkää he kolme muodostivat yhden yksikön. He asuivat yhdessä, nukkuivat yhdessä ja rakastelivat yhdessä. Miehet eivät olleet homoseksuaaleja, se mainitaan monta kertaa. Josesta molemmat olivat hänen poikaystäviään. He olivat yksi poikaystävä.

Tuollainen yhteys ei tietenkään voinut kestää. Jose: ”Era demasiado amor”. (Rakkautta oli liikaa.) Syntyy säröjä. Jose huomaa rakastavansa Jaimea enemmän kuin Marcosia. Lopullinen hajoaminen tapahtuu, kun Marcosista tulee kuuluisa. Häntä pidetään Espanjan maalaustaiteen tulevaisuutena. Jaime on mustasukkainen, koska ei pääse samaan. Kolmikkoa ei enää ole.

Jose kertoo tapahtumat takaumina. Kirja alkaa, kun Jaime tulee kertomaan hänelle, että Marcos on tehnyt itsemurhan. He eivät ole nähneet vuosikausiin. Kenenkään elämä ei ole ollut onnellista, ei edes Marcosin, josta oli tullut menestynyt ja arvostettu taiteilija. Kukaan ei ollut onnistunut myöhemmissä ihmissuhteissaan. Marcosin taulujen naiset näyttivät Joselta.

Castillos de cartón on tavattoman intensiivinen varsinkin kuvatessaan nuorten yhteiselämää. Taustan luo 1980-luvun vapautunut Madrid.

Almudena Grandes: Castillos de cartón
Tusquets 2004, 199 s.

***********

Kirja päättyy Marcosin hautajaisiin, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset.

Ann Cleeves: Väärä todistus

 

Väärä todistus on Vera Stanhope -sarjan toinen kirja. Se on jostain syystä suomennettu vasta nyt.

Pidän dekkareista, joissa a) ei ole raakaa väkivaltaa b) poliisit tai muut tutkijat eivät ole henkilökohtaisesti yhteydessä rikokseen c) on yhteiskunnallinen näkökulma. Nykyisin varsinkin kohdan b mukainen juoni on yleinen kirjojen lisäksi myös tv-sarjoissa. Poliisit tai heidän lähipiirinsä ovat rikoksen kohteena tai uhattuina. Joskus poliisi on jopa osallinen rikoksiin. Cleevesin Vera Stanhope -dekkarit toteuttavat kohdat a ja b. Yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita niissä ei niinkään ole. Niissä on oleellista psykologinen ihmissuhdekuvaus. Tietysti päähenkilökin on tärkeä, ja Vera Stanhope pienine omituisuuksineen on yksi parhaista poliisidekkareiden sankareista.

Väärä todistus lähtee liikkeelle kymmenen vuotta sitten tehdystä 15-vuotiaan tytön murhasta, jonka tekijäksi tuomittu nuori nainen on juuri tehnyt itsemurhan vankilassa. Samaan aikaan on ilmaantunut uusi todistaja, jonka kertomuksen perusteella nainen ei voinut olla syyllinen. Vera Stanhope lähetetään selvittämään vanhaa rikosta lähellä Hullin kaupunkia sijaitsevaan pieneen kylään.

Kirjan rakenne poikkeaa tavanomaisesta. Sen ensimmäisessä osassa näkökulmahenkilöinä vuorottelevat murhan uhrin löytänyt tyttö, joka on nyt nuori nainen ja pienen vauvan äiti, hänen puolisonsa ja murhasta tuomitun naisen isä. Vera Stanhope piipahtaa vain sivuhenkilönä heidän kertomuksissaan. Kun tapahtuu uusi murha, kirjassa alkaa toinen osa, jossa ihmisiä ja tutkimusten etenemistä katsotaan Veran silmin.

Pieni joenvarsikylä on juuri sopiva tapahtumapaikka Cleevesin tyyppiselle dekkarille. Kaikki ihmiset tuntevat toisensa ainakin pinnallisesti, mutta syvemmältä löytyy salaisuuksia ja yllättäviä yhteyksiä. Väärä todistus on hyvä lisä Vera Stanhopen tutkimuksista kertoviin kirjoihin.

Ann Cleeves: Väärä todistus
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Karisto 2024, 384 s.
Englanninkielinen alkuteos Telling Tales 2005

***********

Väärä todistus on ensimmäinen tänä vuonna lukemani dekkari, ja sille on sopiva paikka Helmet haasteessa: kohta 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia.

Jake Nyman: Monen vuoden jälkeen – Radiomiehen muistelmat

 

Jake Nymanin omaelämäkerta Monen vuoden jälkeen – Radiomiehen muistelmat oli minun ikäiselleni mukavaa luettavaa. Olen sen verran nuorempi kuin Nyman, että hänen ohjelmansa ovat kuuluneet radion kuunteluuni lähes ’aina’.

Nyman keskittyy muistelmissaan työhönsä, mutta jonkin verran siviilielämää on mukana. Hän kertoo vaikeistakin asioista kuten paniikkihäiriöstä ja kahden lapsensa kuolemasta. Kirja on omistettu hänen vuonna 2022 kuolleelle tyttärelleen Amelialle.

Nyman aloitti Ylellä freelancerina Heikki Harman (Hector) palkkaamana. Hänen ensimmäinen oma ohjelmasarjansa oli Kuuntelumusa vuonna 1973. Sitä en muista, mutta myöhemmin hänen äänensä tuli tutuksi Nuorten sävellahjasta, Rockradiosta, Onnenpäivästä, Kadonneen levyn metsästäjistä ja niin edelleen. Nuorten sävellahjan juontamista Nyman sanoo kauhistuneensa, kun tehtävä hänelle annettiin.

”Minähän olin tullut Yleisradioon tekemään informatiivisia ohjelmia hyvästä popmusiikista, mutta nyt löysin itseni valitsemasta levytoiveita postisiirtokorteilta.”

Kun olen kuunnellut paljon Nymanin tuottamia tai juontamia ohjelmia, oli mukava lukea, mitä niiden taustalla on. Yleisradion organisaatiomuutokset vaikuttivat työhön – Nymanin aikana muutoksia ehti olla useita. Hän kirjoittaa myös johtajista ja kollegoista ja sanoo selvästi, kenestä ei pitänyt ja kuka ei pitänyt hänestä. Onneksi suurimman osan kanssa synkkasi hyvin. Rakkaus rockmusiikkiin yhdisti (rockmusiikki laajasti ymmärrettynä). Kirjassa on myös hauskoja anekdootteja tutuista radiopersoonista.

Nyman on julkaissut useita kirjoja, ensimmäinen oli Rocktieto 1 jo vuonna 1979. Lehtijuttuja hän on kirjoittanut myös. Kokemusta kirjoittamisesta on paljon, ja se näkyy näistä muistelmista. Ne ovat asiantuntevaa ja vauhdikasta luettavaa, välillä aika yksityiskohtaista, mutta sekään ei haitannut. Laitan loppuun lainauksen, josta näkyy Nymanin asenne työhönsä. Sitä hän toistaa muutaman kerran.

”Populaarimusiikissa on aina ollut useita sellaisia tyylilajeja ja niiden esittäjiä, joita myös minä olen karsastanut. Mutta kuten sanottu, minä olin palveluammatissa eli jouduin soittamaan useasti myös henkilökohtaisia inhokkejani. Eikä se oikeastaan niin kauhean kipeää tehnyt. Joten Rollareita hieman mukaillen: sehän on vain rock and rollia, vaikka en pitäisikään siitä.”

Jake Nyman: Monen vuoden jälkeen – Radiomiehen muistelmat
Gummerus 2023, 341 s. + kaksi kuvaliitettä

***********

Helmet-haaste: kohta 11. Tietokirja, joka on julkaistu 2020-luvulla

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema

 

Silvia Hosseinin teoksen Tie, totuus ja kuolema ensimmäinen essee Kevyt, painava on ikään kuin prologi jatkolle. Hosseini kirjoittaa painavista aiheista kevyesti, tai kevyen tuntuisesti. Lähdeluettelo kertoo, että esseiden takana on paljon lukemista ja lukiessa huomaa, että myös paljon ajattelua.

Esseet on luokiteltu kirjan nimen mukaisten otsikoiden alle. Osion Tie essee Miesten tarinoita korostaa lukijan tarvitsemaa viitseliäisyyttä. Lähtökohtana on Jack Kerouacin Matkalla, jonka Hosseini kertoo kuuluvan suosikkikirjoihinsa. Matkalla-romaanin analysoinnin ohella Hosseini arvostelee älyllisesti laiskaa ja populistista feminististä kritiikkiä.

”Puolustan lukemista, vivahteiden tajua, harkittuja ja perusteltuja päätelmiä.”

Samasta esseestä löysin myös ajatuksen, jota olen itse usein pyöritellyt, mutta jolle Hosseini antaa muotoilun.

”Lukija ei voi vaatia, että jokin kirja on 60 vuotta aikaansa edellä. Kulttuurintutkija Edward Saidin mukaan vanhoihin teoksiin pitää paheksumisen sijaan suhtautua vakavasti: niitä tulee tutkia tarkasti kontekstissaan ja koko tulkinnallisessa monimutkaisuudessaan.”

Osan Totuus suosikkiesseeni oli Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma. Nimestäkin jo näkee, että liikkeelle lähdetään Jane Austenin romaanista, jota Hosseini tulkitsee pääoman ja luokan näkökulmasta. Siitä päästään tuloerojen kasvuun ja varallisuuden keskittymiseen nyky-Suomessa. Hosseinin luokkanousun on mahdollistanut ”suomalainen koulutusjärjestelmä ja kirjastolaitos” niin kuin monen näiden esseiden lukijankin.

Essee Menetyksen ammattilaiset kertoo, millaista on kun Hosseinin 14-vuotiaana kuollutta pikkuveljeä ei enää ole. Kun esseen aiheena on surutyö ja menetyksen tunne, kirjoitustyyli on vakavampi kuin muissa esseissä.

Jotkut esseistä sisältävät paljon tietoa kuten Etsivä löytää arabien vaikutuksesta Euroopan kulttuuriin ja tieteisiin, toiset ovat henkilökohtaisempia kuten Kuka minä olen?. Minuuden miettiminen on tuttua varmaan jokaiselle. Esseessä on lainauksia monelta kirjailijalta.

Hosseinin esseitä voi suositella sellaisellekin lukijalle, joka pelkää esseiden olevan raskaita. Nämä eivät ole, vaikka aiheet olisivat.

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema
Gummerus 2021, 238 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 23. Pidät kirjan nimestä

Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän

 

Luin viime vuonna Vehka Kurjenmiekan Merenkehrä-sarjan toisen osan Talventaitto, josta pidin kovasti. Kellopelisydän on ensimmäinen osa, mutta nämä kaksi kirjaa voi lukea kummassa järjestyksessä tahansa. Minun lukujärjestykseni tuntui hyvin loogiselta, varsinkin Kellopelisydämen lopputapahtumien vuoksi.

”Kellopelisydämet ovat ikivanhoja. Kun kellopelimurhaaja kuolee, hänen sydämelleen etsitään uusi kantaja, jonka rintaan sydän asetetaan seitsemäntoistavuotiaana. Kehä on jatkunut niin kauan, ettei kukaan meistä tunne sen alkua. Sellaista tietoa en edes osaa kaivata. Se, joka on aikoinaan keksinyt jotakin näin julmaa, ei ansaitsekaan tulla muistetuksi.”

Adele on juuri saanut kellopelisydämen. Hänestä on tullut kellopelimurhaaja, jonka on pakko seuraavan vuoden aikana tehdä murha, jotta hänen oma elämänsä ei pääty. Sydän aloittaa uuden vuoden mittaisen ajan laskemisen jokaisen murhan jälkeen. Kun Adele on tehnyt ensimmäisen murhansa, hänelle pidetään nimihautajaiset, joissa hän valitsee uuden nimen ja sydän vie häneltä muistoja. Adele huomaa, kuinka helppoa olisi kadottaa itsensä ja unohtaa vanha Adele, mutta hän yrittää taistella vastaan.

”Muistoni ovat pirstaleisia, mutta tiedän, että aiemmin olisin nauttinut näistä hetkistä ja siitä, että kokoonnumme yhteen. Nyt muiden läheisyys tuntuu häiritsevältä. Se nostaa pintaan sellaisia tunteita, joista en aivan saa kiinni. Hämäriä varjoja; kuiskauksia siitä ihmisestä, joka olin.”

Kellopelisydämen maailmassa on muutakin kuin tornissaan asuvat kellopelimurhaajat. Lähellä olevassa kylässä on salaperäinen Akatemia, jossa opetetaan taikuutta läheneviä taitoja kuten häiveenkudontaa. Se toi heti mieleen Talventaiton taikuuksineen.

Lukiessani jäin kiinni omista stereotyyppisistä ajatuksistani. Kellopelisydämen hahmot on nimetty niin, että nimestä ei välttämättä selviä sukupuoli (ja miksi pitäisikään). Yhtä kellopelimurhaajaa pidin hänen käytöksensä perusteella koko ajan miehenä, kunnes lopussa selvisi, että hän oli nainen. Eikä sillä sinänsä ollut mitään merkitystä.

Kellopelisydän on kertoo muun muassa aikuiseksi kasvamisesta. Kaltaiseni vanhempikin lukija nautti sen fantasiamaailmaan uppoamisesta. Nyt jään odottamaan, miten ratkeavat – ja ratkeavatko – lopussa avoimiksi jäävät suuret kysymykset sarjan seuraavassa osassa.

Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän
Aula & Co 2023, 334 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 2. Fantasiakirja

Ibrahim al-Koni: Guldsand

 

Ibrahim al-Koni on libyalainen arabiaksi kirjoittava kirjailija, jonka teoksia on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle, ei kuitenkaan suomeksi. Vuonna 2015 hän oli ehdolla Man Booker International -palkinnon saajaksi. Al-Konin juuret ovat tuaregien paimentolaiskulttuurissa.

Nuori Ukhayyad saa lahjaksi kamelin, jolle hän antaa nimeksi Skäcken. Nimi viittaa kamelin harvinaiseen valkeankirjavaan väritykseen. Skäcken ei ole työkameli, vaan arvokas ratsastuskameli. Ukhayyadin mielestä se on ainutlaatuinen.

”Har ni över huvud taget sett nån vackrare och ädlare förr?”

Ukhayyad ja Skäcken ovat erottamattomat. Kun Skäcken sairastuu parantumattomana pidettyyn syyhyyn, Ukhayyad turvautuu viisaan sheikki Musan neuvoon: asiyar-yrtti parantaa, mutta siinä on vaaransa, koska se on jinnien kasvi. Skäcken paranee, mutta ennen sitä Ukhayyad ja kameli joutuvat taistelemaan hengestään aavikolla. Yhteiset kärsimykset liittävät heidän kohtalonsa lopullisesti toisiinsa. Ukhayyad puhuu Skäckenille kuin ihmiselle.

”Att fly hjälper inte. Vad flyr du från? Flyr du från dig själv? Flyr du från ditt öde? Den modige flyr inte från sig själv, den vise flyr inte från sitt öde.”

Ukhayyad kameleineen elää 1900-luvun alkua. Kun Italia hyökkää Pohjois-Afrikkaan, karavaanien yhteys pohjoiseen katkeaa, ja samalla loppuu kaupankäynti. Tuaregit kärsivät nälänhädästä. Ahdingossa Ukhayyad tekee kauaskantoisen vääräksi osoittautuvan ratkaisun: hän antaa Skäckenin pantiksi vaimonsa varakkaalle sukulaiselle ja saa tältä korvauksen, jolla perhe selviää hengissä. Siitä alkaa tapahtumaketju, joka johtaa Ukhayyadin ja Skäckenin tuhoon.

Guldsandissa on tuaregien uskomuksia, kulttuuria ja tapoja sellaisina kuin ne olivat sata vuotta sitten. Ukhayyadin isä oli heimonsa johtaja, mutta pojasta ei voinut tulla hänen seuraajansa, koska isällä oli kolme sisarta ja sisarten pojat ovat perimysjärjestyksessä ennen omaa poikaa (tieto ruotsintajan selityksistä). Guldsand käsittelee myös kulttuurista riippumatonta ihmisyyttä. Ukhayyad joutuu usein pohtimaan valintojaan. Onko vapaus kaikkein tärkeintä ja mitä vapaus oikeastaan tarkoittaa?

Lainasin Guldsandin maailmanvalloitusprojektiani varten. Se on yksi parhaita projektin ansiosta löytämiäni kirjoja.

Ibrahim al-Koni: Guldsand
Ruotsintanut Tetz Rooke
Bokförlaget Tranan 2017, 195 s.
Arabiankielinen alkuteos 1990

***********

Helmet-haaste: kohta 33. Kirjassa ratsastetaan
Maailmanvalloitus: Libya 

#luemaailmavuodessa: Tammikuu – pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Tilastoja vuoden 2024 lukemisista

 

Vuoden vaihtuessa katselen taas lukutilastojani. Luen nykyisin noin 100 kirjaa vuodessa, muutaman yli tai muutaman alle. Vuonna 2024 luin 99 kirjaa. Kolme dekkaria kuuntelin, yhden tietokirjan luin puhelimelta ja kaikki muut luin perinteisinä paperikirjoina.

Suomalaisia kirjoja on tietysti eniten ja usein espanjalaisia ja brittiläisiä myös paljon. Sen jälkeen maat vaihtelevat satunnaisesti. Kuvan kohdassa Muut on 23 maata. Kirjallinen maailmanvalloitukseni eteni viidellä maalla: Pohjois-Makedonia, Palestiina, Botswana, Kamerun ja Sudan. Suomen lisäksi luin muilla kielillä: 12 kirjaa espanjaksi, 4 englanniksi ja yhden sekä ruotsiksi että saksaksi.

Romaanit ovat kirjallisuuden laji, jota luen eniten. Olen luokitellut dekkarit erikseen. Tietokirjoja on kohtuullisen paljon. Runoja ei näyttäisi olevan, paitsi että on: yksi lastenrunokirja Helmet-haasteeseen, mutta sijoitin sen lastenkirjoihin.

Seuraan kirjojen alkuperäisiä ilmestymisvuosia, koska minusta lukiessa pitää ottaa huomioon, onko kirja julkaistu esimerkiksi vuonna 2010 vai 1910. 2020-luku on jo niin pitkällä, että se alkaa erottua aiemmista vuosikymmenistä, vaikka luen edelleen myös vanhempaa kirjallisuutta. Vuonna 2024 ilmestyneitä kirjoja luin 12, mikä on minulle paljon. Viisi niistä oli tietokirjoja.

Kirjoja valitessani en ajattele kirjailijan sukupuolta, mutta useimmiten tulen lukeneeksi lähes yhtä paljon naisten ja miesten kirjoittamia kirjoja. Nyt miesten kirjoittamia oli 49 ja naisten 47. Lopuissa kolmessa kirjassa kirjoittajina oli molempia. Olen seurannut myös sitä, minkä verran luen itselleni uusia kirjailijoita. Edellisinä neljänä vuotena uusia kirjailijoita oli 56–58 %. Nyt osuus putosi jostain syystä 44 prosenttiin.

Tilastoja mielenkiintoisempaa saattaa olla tieto vuoden parhaista kirjoista. Listaan viisi parasta lukukokemustani, mutta en laita kirjoja paremmuusjärjestykseen. Listaus on aakkosjärjestyksessä.

• Jon Fosse: Aamu ja ilta
• Cormac McCarthy: Stella Maris
• Marilynne Robinson: Jack
• Pirkko Saisio: Suliko
• José Saramago: Elefantin matka

Varsinkin Marilynne Robinsonia suosittelen kaikille. Jos et ole lukenut, kokeile!