Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet

 

Kirjan nimi sen jo sanoo ja vielä tarkemmin ensimmäinen sivu: kaikki Lisbonin perheen tyttäret tekivät itsemurhan. Vanhimmasta nuorimpaan tytöt ovat Therese, Mary, Bonnie, Lux ja Cecilia. He ovat syntyneet vuoden välein. Nuorin, 13-vuotias Cecilia, oli ensimmäinen lähtijä. Reilun vuoden kuluttua muut neljä tekivät itsemurhan kukin eri tavalla, mutta samaan aikaan.

Virgin Suicides ei ole ollenkaan niin synkkä kuin edellä olevasta voisi kuvitella. Suurin syy on kertojaratkaisu, joka on muutenkin parasta kirjassa. Kertojana on ”me”, kollektiivi poikia, jotka asuivat tyttöjen naapurustossa. Lisbonin kaunis tyttöparvi herätti pojissa uteliaisuutta. Heidän tyttöytensä mystisyys oli salaperäistä, jotakin, josta pojat yrittivät päästä selville, mutta joka säilytti salaisuutensa.

Sekään ei selviä, mikä on lopullinen syy itsemurhiin. Ensimmäisen yrityksen jälkeen (hän onnistuu vasta toisella) Cecilia huokaisee häntä hoitavalle lääkärille, joka epäilee, ettei tyttö ole vielä ehtinyt kokea elämän vaikeutta:

”Tepä ette olekaan koskaan ollut kolmetoistavuotias tyttö.”

Paikallisen sanomalehden toimittaja tarjoaa syyksi amerikkalaista elämäntapaa ja sen nuorille aiheuttamia paineita. Tapauksesta kiinnostunut psykiatri esittää vaihtelevia syitä, joista yksi on post-traumaattinen stressi, josta tytöt kärsivät Cecilian itsemurhan jälkeen. Helpoin selitys olisi tietysti Lisbonin perheen – varsinkin äidin – ankarat kasvatusperiaatteet. Ainoalla kerralla, jolloin tytöt (jäljellä olevat neljä) päästetään heidät kutsuneiden poikien kanssa koulun tanssiaisiin, Therese sanoo:

”Me halutaan vain elää. Jos vain annettaisiin.”

Lux, tytöistä villein, palaa juhlista kotiin kauan määrätyn kotiintuloajan jälkeen, ja pian tytöt joutuvat niin ankaraan kotiarestiin, että heidät otetaan pois koulusta. Koko perhe eristäytyy muusta yhteisöstä.

Kirjan tunnelmaa hallitsee kertojien melankolinen hämmennys. Se seuraa heitä aikuisuuteen saakka, josta käsin he muistelevat Lisbonin tyttöjä.

Kirjastosta saamassani pokkaripainoksessa on elokuvakansi. Sofia Coppola ohjasi kirjaan pohjautuvan elokuvan The Virgin Suicides. Olen nähnyt sen kauan sitten televisiosta, eikä siitä jäänyt mieleen muuta kuin avuton isä, joka uppoutui katsomaan baseballia tv:stä. Yhtä avuton hän on kirjassakin.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet
Suomentanut Juhani Lindholm
Seven-pokkari 2012, 287 s., ilmestynyt ensimmäisen kerran Otavan kustantamana 2003
Englanninkielinen alkuteos The Virgin Suicides 1993

***********

Helmet-haaste: kohta 48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt. Toinen Cecilia oli Mercè Rodoredan kirjassa La calle de las Camelias.

Karin Fossum: Helvetintuli (#dekkariviikko)

 Sokeri pohjalla. Dekkariviikkoni paras kirja eli Karin Fossumin Helvetintuli.

Helvetintuli on ilmestynyt alun perin vuonna 2014, mutta se on suomennettu vasta pari vuotta sitten. Se kuuluu Fossumin komisario Konrad Sejer -sarjaan. Tässä kirjassa Konrad Sejer ja hänen työparinsa Jacob Skarre ovat varsin pienessä osassa. He ratkaisevat rikoksen saamiensa vihjeiden perusteella, mutta poliisityötä kuvataan vain vähän.

Helvetintuli alkaa suoraan murhapaikalta, jonne Sejer ja Skarre ovat saapuneet. Uhrit ovat eronnut yksinhuoltajaäiti Bonnie ja hänen alle kouluikäinen poikansa Simon. Tyrmäävän alun jälkeen siirrytään aikaan ennen murhia. Bonnie työskenteli kodinhoitajana eli kiersi asiakkaiden, yleensä vanhusten, luona siivoamassa. Taloudellisesti hän oli tiukoilla. Toinen seurattava on kaksikymppinen Eddie, joka asuu äitinsä luona.  Hänellä ei ole mitään diagnoosia, mutta hän on kykenemätön pitämään itsestään huolta. Hän täyttää sanaristikoita, käyttää tietokonetta ja ajaa autolla, mutta on riippuvainen äidistään.

Fossumin kirjoissa tärkeintä ei ole, kuka on murhaaja. Helvetintulessa se tiedetään alusta alkaen. Kiinnostavaa on, millaiset elämät – uhrin ja tekijän – ovat johtaneet rikokseen. Helvetintulessa korostuu totuuden puhuminen. Jos isoja asioita salataan mistä tahansa syystä, vaikka häpeästä, seuraukset voivat olla vakavia ja ennalta arvaamattomia.

Karin Fossum on yksi suosikkidekkaristeistani. Taas kerran hän on kirjoittanut kirjan, joka pitää ihmeellisesti otteessaan, vaikka seuraa pitkälti henkilöidensä arkielämää.

Karin Fossum: Helvetintuli
Suomentanut Tarja Teva
Johnny Kniga 2023, 255 s.
Norjankielinen alkuteos Helvetesilden 2014

Dekkariviikolla ilmestyneistä somepostauksista tulee listaus Kirsin kirjanurkkaan.

***********

Bonnie on kodinhoitaja, eikä sairaanhoitaja, mutta kyllä hän tulee hoitaneeksi ainakin asiakkaidensa mielenterveyttä. Lisäksi Eddien äitiä hoidetaan sairaalassa, joten voin sijoittaa kirjan Helmet-haasteen kohtaan 44. Kirjassa hoidetaan ihmisiä.

Kaksi Rankinin Rebus-dekkaria (#dekkariviikko)

 

Ian Rankinin John Rebus -kirjat ovat perinteisiä poliisidekkareita. Edinburghissa toimiva komisario Rebus on omapäinen poliisi, joka ei aina toimi sääntöjen mukaan, mutta saa juttunsa ratkaistuksi. Luen (tai kuuntelen) Rebus-sarjaa järjestyksessä. Tämän postauksen kahdessa kirjassa on päästy 1990-luvun loppupuolelle. Rebuksellakin on kännykkä!

Sinistä ja mustaa

Sinistä ja mustaa on kirja sarjan parhaasta päästä. Siinä on monta erillistä haaraa. On korruptoituneita poliiseja, uusille alueille levittäytyvää huumekauppaa, öljyteollisuuden maineen puolustamista kovin keinoin ja vuosien takaista sarjamurhaajaa jäljittelevä kopioija. Lisäksi Rebus joutuu sisäisen tutkinnan pihteihin, koska hänen epäillään antaneen väärän todistuksen yhdessä vanhassa murhajutussa, jonka uudelleen avaamista harkitaan.

Tutkimukset vievät Rebusin öljykaupunki Aberdeeniin ja jopa käymään öljynporauslautalla. Murhatutkimuksen sivutuotteena Rebus havahtuu Pohjanmeren öljynporauksen aiheuttamiin haittoihin. Ne saavat kirjasta melkoisen osan, ja asenne on sellainen, että Sinistä ja mustaa sopisi vaikka kirjaston ekohyllyyn.

Vasta kirjan jälkisanoista minulle selvisi, että vanha sarjamurhaajajuttu on todellinen. Raamattu-Johniksi kutsutun murhaajan epäillään surmanneen kolme naista Glasgow’ssa 1960-luvun lopulla. Hän ei jäänyt kiinni. Rankin on kirjoittanut hänet mukaan tähän dekkariin. John Rebus on kiinnostunut Raamattu-Johnista ja hän on perehtynyt juttuun vapaa-aikoinaan. Jäljittelijän tutkiminen ei kuulu Rebusin virkatehtäviin, mutta ei hän tietenkään malta pysytellä sivussa.

Riippuva puutarha

Riippuvassa puutarhassa Rebusin siviilielämä on tavallista enemmän esillä. Hänen tyttärensä Samantha (Sam) joutuu yliajon uhriksi ja hengenvaaraan. Rebus epäilee olevansa syyllinen,  koska vei suojelemansa ihmiskaupan uhrin pariksi päiväksi asumaan Samin luona. Samin ollessa sairaalassa Rebusin onnistuu entistä varmemmin pysytellä irti alkoholista. Hän aloitti raitistumisen jo edellisessä Sinistä ja mustaa -dekkarissa.

Edinburghia uhkaa rikollisjärjestöjen välinen sota. Rebusin vankilaan toimittama Edinburghin alamaailman hallitsija yrittää säilyttää asemansa vankilasta käsin. Hänen tilalleen pyrkii nuori kovempia keinoja käyttävä yrittäjä, jota tukee (vai tukeeko?) Glasgow’n mahtimies. Viimeksi mainitun avustuksella japanilainen yakuza pyrkii Skotlannin huume- ja rahanpesumarkkinoille. Riippuvan puutarhan loppuhuipennuksena on Rebusin oivallusten perusteella suunniteltu väijytys, joka estää rikollisten välienselvittelyn laajenemisen, vaikka ei kaikin osin onnistukaan suunnitelman mukaisesti.

Sivujuonteena – ja Rebusin alkuperäisenä tutkimuskohteena – on natsirikolliseksi epäillyn sodan jälkeen kunnianarvoisaa elämää viettäneen miehen taustan selvittely. Mies murhataan, ja tämäkin tapaus selviää, kun gangsterisodan päätekijöitä päästään kuulustelemaan.

Ian Rankin: Sinistä ja mustaa
Suomentanut Ulla Ekman-Salokangas
Docendo, äänikirja 2020, kesto 19 h 1 min, lukija Ilkka Villi
Englanninkielinen alkuteos Black and Blue 1997

Ian Rankin: Riippuva puutarha
Suomentanut Heikki Salojärvi
Docendo, äänikirja 2020, kesto 15 h 21 min, lukija Ilkka Villi
Englanninkielinen alkuteos The Hanging Garden 1998

Molempien kirjojen alkuperäinen kustantaja on Blue Moon.

Guillaume Musso: Tyttö ja yö (#dekkariviikko)

Päätin kokeilla, minkälainen kirjailija on Guillaume Musso, joka on hyvin suosittu dekkaristi kotimaassaan Ranskassa. Tyttö ja yö on ensimmäinen Mussolta suomennettu teos. Nyt suomennoksia on jo muitakin.

Kirjan nykyajassa vuonna 2017 uhkaa paljastua kaksikymmentäviisi vuotta sitten tehty rikos. Kirjailija Thomasin vanha ystävä Maxime lähetti hänelle viestin, jota ei voinut ohittaa.

”Toki minä tiesin, mitä se tarkoitti. Se tarkoitti, että elämämme eivät enää jatkuisi entisellään. Että viettäisimme päivämme tästä lähtien kaltereiden takana.”

New Yorkissa asuva Thomas kiirehtii Sophia Antipolisiin Côte d’Azurille. Ehkä hän ja Maxime voisivat estää katastrofin? Tarina kulkee kahdessa aikatasossa pääasiassa Thomaksen kertomana. Kaikki tuntuu kiertyvän yhteen vastustamattoman viehkeään tyttöön ja kohtalokkaaseen yöhön, jolloin moni ihminen käyttäytyi tavalla, jota ei itsekään olisi etukäteen uskonut mahdolliseksi.

Vanhojen tapahtumien paljastuminen pikkuhiljaa pitää lukijan mielenkiinnon yllä, ja nykyajassakin tapahtuu. Muutama juonen käänne tuntuu ensin oudolta (miksi kukaan tekisi näin?), mutta saa selityksensä lopussa. Rakkaussuhdekuvioissa teksti on välillä hieman löysää, mutta muuten Tyttö ja yö on oikein oiva dekkari. Niin omaperäinen se ei ole kuin toisen ranskalaisen eli Fred Vargasin rikoskirjat, mutta on hienoa, että dekkareita suomennetaan muualtakin kuin Pohjoismaista ja Englannista. Ja lisäplussa kaikille lukutoukille: Tyttö ja yö sisältää paljon kirjallisuusviitteitä.

Guillaume Musso: Tyttö ja yö
Suomentanut Anna Nurminen
Siltala 2023, 357 s.
Ranskankielinen alkuteos La jeune fille et la nuit 2018

Dekkariviikolla blogeissa ja muualla kirjasomessa julkaistaan juttuja rikoskirjoista. Lista osallistujista löytyy Kirsin kirjanurkasta.

***********

Kansainvälisesti tunnettu kirjailija Thomas on huolissaan maineestaan, joten Tyttö ja yö sopii Helmet-haasteen kohtaan 31. Kirjan päähenkilölle ura on tärkeä.

Anna Ekberg: Vaarallinen nainen (#dekkariviikko)

 

Kirjabloggaajien perinteistä Dekkariviikkoa vetää tänä vuonna dekkareihin erikoistunut Kirsin kirjanurkka. Osallistun neljällä postauksella.

Anna Ekbergin dekkarin Vaarallinen nainen poimin kirjastosta, jossa oli nostettu esille tanskalaisia kirjoja. Kirjailijanimi oli minulle uusi. Takakannesta löytyi tieto, että kyseessä on pseudonyymi, jonka takana on kaksi miestä. Nimellä on julkaistu useita dekkareita, jotka on suomennettu.

Vaarallinen nainen ei osunut minun dekkarimakuuni. Se on psykologinen rikosromaani. Hyvistä sellaisista pidän, mutta tämä on liian hysteerinen. Pääosassa on toimittaja Iben, jonka sisko Cecilie on kadonnut vuosi sitten. Katoamisen olosuhteet kerrotaan alussa lukijalle. Poliisi on saanut selville vain sen, että Cecilie vietti vaarallista elämää jätettyään miehensä ja kaksi lastaan. Hän haki seksuaalisia kokemuksia treffipalveluista kuten Tinderistä ja epäilyttäviltä anonyymeiltä sivustoilta.

”Hän ei oikein itsekään käsitä sitä, ei tiedä, mistä viehtymys kumpuaa, mutta hän tietää, että se kutkuttaa häntä, sytyttää hänet tavalla, jonka hän ei ollut milloinkaan uskonut olevan mahdollinen.”

Iben ei pääse yli siskonsa katoamisesta, jota epäillään murhaksi. Hän alkaa selvittää rikosta itse heittäytyen netin treffimaailmaan. Kirjan hysteerisyys liittyy juuri Ibenin ajatuksiin ja poukkoilevaan käytökseen. Hän on koko ajan romahduksen partaalla. Kuvaukset hänen treffikokemuksistaan ovat enemmän vastenmielisiä kuin pelottavia. Cecilie, Iben ja Ibenin ystävä, joka on myös addiktoitunut nettideittailuun, ovat jo nelikymppisiä, joten tässä ei ole kysymys arvostelukyvyttömistä nuorista.

Iben saa jutun selvitetyksi, mutta aika paljon turhia sivuja tässä käytetään. Vähemmälläkin Ibenin tuska olisi tullut selväksi. Tuskinpa luen Anna Ekbergiltä muuta.

Anna Ekberg: Vaarallinen nainen
Suomentanut Katarina Luoma
Minerva Kustannus 2021, 335 s.
Tanskankielinen alkuteos På date med en morder 2020

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

 

Luinpa minäkin lopulta tämän viime vuoden merkkiteoksen. Lehmä synnyttää yöllä voitti Finlandia-palkinnon ja myös Blogistanian Finlandian. Tuntuu, että kirjasta on kirjoitettu niin paljon, että mitä minä enää voin lisätä. No, minustakin Lehmä synnyttää yöllä on hieno ja ajatuksia ravisteleva teos.

Kirja kulkee kahdella aikatasolla. Nykyajassa kansainvälistä kuuluisuutta saavuttanut kirjailija Kujtim matkustaa äitinsä kanssa Pristinaan. Vuonna 1996 kahdeksanvuotias Kujtim viettää kesän Kosovossa isoisän luona sisarustensa ja äitinsä kanssa. Jokainen miettii varmasti joskus, miksi on sellainen kuin on. Kujtimilla on paljon mietittävää. Herkkä ja kiltti lapsi selviää rankasta kesästä isoisän luona tulevan kirjailijan mielikuvituksellaan. Suomessa koulussa hän kohtaa julmaa rasismia. Kosovon sota vaikuttaa koko perheeseen, vaikka he seuraavat sotaa vain televisiosta.

Aikuinen Kujtim on ahdistunut ja päämäärätön. Hän yrittää päästä selville omista tunteistaan. Äidin kanssa keskusteleminen onnistuu harvoin. Jo edesmenneelle isälle hän kirjoittaa kirjeitä. Isoisän hän tapaa vielä kerran, mutta vanhuudenheikko mies on kuolemaisillaan.

Lehmä synnyttää yöllä on kirjoitettu hyvin kauniilla kielellä, jossa pitkät monipolviset virkkeet on rytmitetty pilkuin. Kirjan aiheet ovat vakavia, ja jotkut kohtaukset ovat raakoja. Löysin omanlaistaan huumoriakin, kuten silloin kun Kujtim ja hänen äitinsä yrittävät auttaa köyhää pristinalaisperhettä tai kun Kujtim raivokkaana lähettää kiukkuisia sähköpostiviestejä ystävälleen, kustantamoon, agentilleen ja jopa Suomen pääministerille. Lukiessa ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa.

Pitkien virkkeiden vuoksi kirjasta on vaikea valita lainausta, mutta otan nyt tämän:

”Kuten minäkin, äitini uskoo pahaan, että paha on sattumanvaraista ja sattumanvaraisuudessaan järjestelmällistä: se löytää aina paikkoihin joihin se mahtuu, ja jos ei ole koko ajan varuillaan, se tulee ja puhkaisee rakastavaisten silmät, vie setelin löytäneeltä käden, sulkee syyttömän vankilaan ja antaa kauneimman naisen synnyttää kuolleen vauvan, – –”

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä
Otava 2024, 279 s.

***********

Lehmä synnyttää yöllä sopii Helmet-haasteen kohtaan 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja.

#luemaailmavuodessa – kesäkuu: Kirjassa käsitellään maahanmuuttotaustaisuutta tai se on diasporakirjallisuutta.

Rudolf Herzog: Nibelungien tarina

 

Nibelungeinlaulu on saksalainen runoelma 1200-luvulta. Se on suomennettu kahteen kertaan, Toivo Lyy 1934 ja Osmo Pekonen 2023. Nibelungien tarina on proosamuotoinen kertomus runoelman tapahtumista. Se on ilmestynyt Saksassa 1913 ja suomennos 1925.

Tunsin tarinan pääpiirteissään ennestään, mutta lukiessani huomasin tunteneeni lähinnä ensimmäisen osan, jossa kerrotaan sankari Siegfriedin elämäntarina. Toinen osa oli jäänyt ensimmäisen varjoon. Siinä Siegfriedin leski Kriemhilde kostaa miehensä kuoleman. Kostotarina on ainakin näin proosamuodossa ikävää luettavaa, lopulta vain yhtä tappamista.

Siegfriedin tarina on vaihtelevampi. En lähde tässä sitä kertaamaan, mutta siihen kuuluvat lohikäärme, nibelungien kulta-aarre ja salaperäinen kirottu sormus. Siegfriedin ja Kriemhilden ohella esiintyvät valkyyria Brunhilde, Kriemhilden veli kuningas Gunther ja tarinan roisto Kriemhilden ja Guntherin eno Hagen. Hagen surmaa ylivoimaisen taistelijan Siegfriedin petoksen avulla. Toisessa osassa on mukana myös hunnien kuningas Attila, josta kirjassa käytetään saksalaista nimeä Etzel. Kriemhilde menee naimisiin hänen kanssaan toteuttaakseen kostonsa.

Nibelungien tarina on kirjallisena tuotoksena vaatimaton. Satavuotiaan suomennoksen sanavalinnat kuulostavat välillä suorastaan hupaisilta. Ehkä tämän jälkeen voisi kuitenkin uskaltaa tarttua Pekosen kehuttuun runomuotoiseen Nibelungeinlauluun.

Tiberius kirjat on uudelleenjulkaissut Nibelungien tarinan. Takakansitekstin kirjoittaja ei ole ilmeisesti lukenut kirjaa, koska siinä sotketaan ensimmäisen ja toisen osan tarinat toisiinsa. Lisäksi nimi Siegfried on tekstissä moneen kertaan ja aina väärin kirjoitettuna.

Kirjoitukseni alkukuvassa on kannen oikealla puolella kuva patsaasta, jossa Hagen heittää (kovin pienen näköistä) nibelungien aarretta Reiniin. Olen ottanut kuvan Wormsissa, jonne Nibelungien tarinassa on sijoitettu kuningas Guntherin hovi.

Rudolf Herzog: Nibelungien tarina
Suomentanut Hilda Walldén
Tiberius kirjat 2019, 206 s.; ensimmäisen kerran ilmestynyt WSOY:n kustantamana 1925
Saksankielinen alkuteos Die Nibelungen – des Heldenliedens beide Teile neu erzählt 1913