Helsingin Kirjamessut torstaista lauantaihin

Vietin tänä vuonna kirjamessuilla kolme päivää. Niin mukavaa kuin messuilla onkin, niin kaiken hälinän ja ihmispaljouden keskellä myös väsyy, joten sunnuntaiksi jäin kotiin. Kaikkein mukavinta oli taas bloggaajakollegoiden tapaaminen sekä satunnaiset keskustelut tuntemattomien ihmisten kanssa. Niitä aina syntyy samanhenkisten messuvieraiden kesken. Tietysti haahuilin messualueella ihan vain nauttimassa tunnelmasta, mutta yritin samalla  myös tutustua kirjatarjontaan. Itselleni ostin vain yhden kirjan, Osuuskumman kustantaman novellikokoelman Pinnan alla. Tuin pienkustantamoa edes tuon verran. Muut ostamani kirjat menevät lahjoiksi. Antikvariaateista etsin kahta kirjaa, mutta tällä kertaa en löytänyt kumpaakaan.

Ohjelmanumeroita seurasin liikaakin, koska joka päivä jossain vaiheessa alkoi tuntua, että keskittyminen vähän herpaantui. Kirjoitan tässä vain muutamasta keskustelusta. Kirjasome oli tänä vuonna hyvin esillä. Esitykset olivat isommalla lavalla kuin ennen, mikä olikin tarpeen, koska kuuntelijoita tuli aina paljon. Viereisessä kuvassa valmistautuvat (vasemmalta) Suomalaisen Kirjakaupan Laeticia Söderman-De La Torre ja Elisa Vlahopoulou sekä bloggaajat Gregorius (Jotakin syötäväksi kelvotonta) ja Tiina Österholm (Kirjaluotsi). Heidän aiheenaan oli Mitä tapahtuu, kun ylittää kielimuurin kirja kädessä? Keskustelijoiden kielivalikoima oli melkoinen: englanti, espanja, ranska, japani, myös hollanti ja italia mainittiin. Alkukielellä lukeminen avartaa maailmaa. Löytyy uusia kirjailijoita ja kulttuuriin pääsee paremmin sisälle kuin käännöksistä. Keskustelu Kirjasome personal trainerina klassikoihin ilahdutti minua kertomalla, että muuallakin kirjasomessa kuin blogeissa haastetaan lukijoita tutustumaan klassikoihin. Kirjabloggaajillahan on ollut jo kauan puolivuosittainen klassikkohaaste. Virginia Woolf, ennen ja nyt korosti Woolfin merkitystä nykyajassa. Keskustelussa selvisi myös, että yksi osallistuja, suomentaja Kaijamari Sivill, on kääntänyt Mrs Dallowayn uudestaan. Ilmestyy joulukuussa.

Pajtim Statovcia ja hänen kirjojaan saksantavaa Stefan Mosteria haastatteli Hannele Jyrkkä. Otsikkona oli Menestys kirjailijan ja kääntäjän näkökulmasta. Kumpikin tuntui pitävän tärkeimpänä lukijoilta saatavaa kiitosta, ei niinkään muuta menestystä. He puhuivat myös yhteistyöstään, ja Moster kertoi muutamia esimerkkejä Statovcin tekstin kääntämisestä. Samaan aihepiiriin liittyi Kulttuurivientiä kansien välissä – käännösten merkitys kirjailijan uralla, keskustelijoina Tuutikki Tolonen, Jyrki Vainonen ja Magdalena Hai. Kulttuurierot nousivat esille. Lapsille kirjoittava Tolonen kertoi, miten häntä alkuun hämmästytti se, että ulkomailla lastenkirjailijaan suhtaudutaan samalla tavalla kuin aikuisille kirjoittavaan. Keskustelusta jäi mieleen myös Tolosen toteamus "miten voi viedä, jos ei ole mitään vietävää" vastauksena Hain kysymykseen, miten hallitus on toteuttanut ohjelmassaan olevaa tavoitetta edistää kulttuurivientiä. Edistämistä enemmän hallitus on leikannut. Tiina Raevaara, Antti Järvi ja Henrikki Timgren haastattelijana Jonna Tapanainen puhuivat aiheesta Narratiiviset tietokirjat – faktaa ja lukunautintoa. Kun he määrittelivät narratiivista eli tarinallista tietokirjaa, Raevaaran "pieni ihminen suuren tuntemattoman äärellä" osui ainakin minun ajatuksiini. Keskustelusta sai paljon vinkkejä hyvistä narratiivisista tietokirjoista.

Kirjailijahaastatteluista minua kiinnosti eniten Karissa Kettu Kallio-lavalla. Kuva on vieressä. En onnistunut ottamaan kelvollista kuvaa, jossa olisivat näkyneet myös lukiolaiset, jotka haastattelivat. Puhuttiin Ketun romaanista H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään, jonka huomasin tänään Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaiden joukossa. Olisinkin ihmetellyt, jos kirja ei olisi ehdokkaana. Niin hyvä se on.

Tiedekirjojen esittelyistä kaksi nousi yli muiden. Mari Koistisen Vahingossa keksityt käy läpi joitakin tuttuja ja joitakin oudompia keksintöjä, joiden syntymisessä sattumalla on ollut suuri merkitys. Koistinen korosti, että sattuma ei yksin riitä, vaan tarvitaan tieteilijä, jolla on tarpeeksi taustatietoa ja joka ymmärtää, miten yllättävää havaintoa voi hyödyntää. Erkki Liikanen haastatteli professori Jukka Korpelaa tämän kirjasta Länsimaisuuden historia, joka kertoo, miten tuntemamme länsimaisuus (demokratia, ihmisoikeudet jne.) on kehittynyt. Sanavalmis haastattelija ja asiansa tunteva tieteentekijä saivat aikaan hienon keskustelun. Kirjakin kiinnostaa, vaikka Liikanen varoitti, että se ei ole helppoa luettavaa.