perjantai 31. heinäkuuta 2015

Volter Kilpi: Alastalon salissa (klassikkohaaste)

Kirjabloggaajat julkaisevat tänään postauksia klassikoista. Tempauksen otsikko on ”Klassikkohaaste”. Osallistujat ja koontipostaus löytyvät blogista Reader,why did I marry him?. Olen lukenut paljon klassikoita, mutta minulle oli heti selvää, minkä puuttuvan klassikon luen. Suomalaisen kirjallisuuden tuntemuksessani oli suuri aukko: en ollut lukenut Volter Kilven Alastalon salia.

Oletan, että kaikki kirjallisuudesta kiinnostuneet tietävät suunnilleen, mistä Alastalon salissa -teoksessa on kysymys: Kustavin pitäjän isännät ja/tai kapteenit kokoontuvat Alastalon saliin päättämään parkkilaivan rakentamisesta. Kokoontuminen kestää kuutisen tuntia ja sitä kuvataan yli kahdeksansadan sivun verran (I osa 421 s. ja II osa 405 s.). Tyylilajina on tajunnanvirta.

Tärkeimmät henkilöt tulevat hyvin tutuiksi kirjan mittaan:

Alastalo – Parkki-idean isä ja eteenpäinviejä. Aloitteellinen ja menestynyt isäntä ja kapteeni. Joutuu joskus hillitsemään kiivastumistaipumustaan.
Pukkila – Alastalon kilpailija. Ison talon isäntä ja kapteeni, mutta ei ole menestynyt yhtä hyvin kuin Alastalo. Määräävä luonteenpiirre on kateus. Kokouksessa mukana myös poikansa Evald.
Härkäniemi – Etunimiltään Malakias Afrodite. Alastalon naapuri ja tukija. Jäyhä viisikymppinen poikamies, joka vaikuttaa ratkaisevasti sovun syntyyn, kun Pukkila ja Alastalo puhuvat sivu suunsa ja tilanne muuttuu kiperäksi.
Langholma – Pitäjän mahtimies perityn aseman, mutta myös oman käytöksensä perusteella. Ei mahtaile, vaikka tuntee valtansa.
Lahdenperä – Lautamies. Omistaa metsän, josta on tarkoitus saada rakennuspuut parkkiin.
Krookla – Pitäjän toiseksi rikkain mies Langholman jälkeen, mutta vaatimaton ja nuuka. Jää usein huomaamattomaksi.
Karjamaa – Omapäinen, ”kivireki mieheksi ja härkäkallo kahdella kintulla käveleväksi”.
Janne Pihlman – Nuorukainen, joka on noussut vaatimattomista lähtökohdista Alastalon perämieheksi ja jonka Alastalo on hyväksymässä vävykseen.

Kirjan naiset ovat Alastalon vaimo Eevastiina ja 17-vuotias kaunis tytär Siviä. Naiset hoitavat tarjoilun. Siviän viehättävä nuoruutta uhkuva olemus johdattaa ukkojen, jopa vakaan Langholman, ajatukset välillä harhateille.

Olin jo etukäteen kuullut kirjan piipunvalintakohtauksesta. Siinä Härkäniemi valitsee isännän piippuhyllystä itselleen sopivaa piippua 70 sivun verran. Piippua valitessaan Härkäniemi käy ajatuksissaan läpi, millainen piippu sopii kullekin isännälle. Siinä siis esitellään kirjan henkilöt, eikä pelkästään valita piippua.

Psykologinen henkilökuvaus on tässä voimissaan. Kukin henkilö käyttäytyy juuri luonteensa mukaisella tavalla ottaessaan kahvikupin Siviän tarjottimelta, kävellessään pöydän luo sekoittamaan itselleen totilasia tai kirjoittaessaan nimensä parkkikirjaan. Aivan huikea on luku, jossa Pukkila saapuu paikalle. Hän kävelee kolmetoista askelta ovelta sohvalle ja sinä aikana lietsoo itsensä hurjaan kateuden tilaan. Kuvaus vie 24 sivua.

Kokouksen varsinaiseen asiaan ei mennä suoraan, vaan ensin pitää valmistella ja kerätä rohkeutta. Alastalo nostattaa yhteishenkeä johdattelemalla miehet muistelemaan, kuinka ennen huijattiin porukalla tullimiehiä. Toisessa osassa Härkäniemi kertoo pitkän tarinan laivanvarustajasta, jonka laiva palasi meriltä seitsemän vuoden jälkeen valtavat voitot mukanaan. Tuo juttu poikkeaa tyyliltään muusta kirjasta eli se ei ole tajunnanvirtaa, vaan tavanomaisempaa kerrontaa ja siksi helpompi lukea.

Parkki mainitaan salin keskustelussa ensimmäisen kerran sivulla 364, mutta silloinkaan ei vielä päästä itse asiaan. Vasta toisen osan puolivälin paikkeilla ollaan niin pitkällä, että aletaan kirjoittaa nimiä ja osuuksia parkkikirjaan. Kun siihen päästiin, huomasin, että minua alkoi jännittää. Ketkä kirjoittavat nimensä? Kuinka suuren osuuden kukin ottaaa? Saadaanko parkki varatuksi kokonaan? Laskin yhteen kahdeksas-, kuudestoista- ja kolmaskymmeneskahdesosia.

Miesten ajatukset lentävät milloin mihinkin asiaan, kirkon istumajärjestyksestä hevosiin tai vaimon kummisedän Englannin-tuliaisiin. Vertauksissa Kilpi käyttää raamatullisia aiheita sekä merenkulkua ja maanviljelystä. Esimerkiksi kun keskustelua parkista aloitellaan, Alastalo miettii: ”Viikate on vilautettu ja laiston pää avattu niitulla: kaatuvatkos korret siivolla heinäluokoon paksullekin karhelle?” Sanasto saattaa olla vierasta nykylukijalle.

Alastalon salin kieli on upeaa, kuvailevaa ja omaperäistä. Toisaalta pitkät kiemurtelevat virkkeet ja oudot sanat yhdistettynä tajunnanvirtaan tekevät ajatuksen seuraamisesta keskittymistä vaativaa. Lukunopeus putosi alle puoleen normaalista. Yksi yksityiskohta kielessä kiinnitti huomiotani. Lauseissa oli usein kaksi verbiä, usein ihan kaksi predikaattia, joista toinen oli kuvailevampi, esimerkiksi ”harakat lentävät pyristelevät ilmassa ja pitävät räiskyttelevät elämää pajatahtomen aidalla”.

Alastalon salissa on hieno klassikko, vaikka, myönnettäköön, hieman työläs luettava.

Otan tähän loppuun vielä vähän pitemmän lainauksen, jossa kukin voi kokeilla Kilven tekstin lukemista. Tästä näkyy myös kirjalle tyypillinen huumori. Ote on kirjan yhdeksännestätoista luvusta, jossa lautamies Lahdenperä valmistautuu kirjoittamaan nimensä parkkikirjaan, mutta Pukkila istahtaakin pöytään tarkkailemaan.
”Olikin, viholainen ja pirunpahan pikkuorpanan serkun setä, saanut totinsa sekoitetuksi ja prykinsä valmiiksi juuri tähän tärkimpään täpärään, kun olisi tarvinnut kaiken henkensä ja sielunväkensä koolle nimensä kirjoittamiseen ja hartiavaivan hartauteen, ilmestynyt kykkijäksi pöydän nokkaan kuin varis riukupuulle siemenvainion aidalla kylvöpäivänä, ja jäänyt tirkkaamaan kuin tikka toukanläpeä puussa sitä, kuinka pännä kulkee toisen ihmisen kädessä, kun toinen ihminen kirjoittaa: sopikin hänen nykyiseltä paikaltaan ja vasiten valitusta vasemman puoleisesta pöydän päästä sihdata suoraan silmäkulmien puskista alastomalle paperille selviltänsä hänen edessänsä kuin auringon pleikeille levitetty liinapalttina kedolla!”
Kulttuuri kukoistaa -kirjablogin Arja julkaisi kirjoituksen Alastalon salista samaan aikaan minun kanssani.

Volter Kilpi: Alastalon salissa
Otava, Seven-pokkari 2014, 6. painos, I osa 421 s. & II osa 405 s.
Ensimmäinen painos ilmestynyt vuonna 1933

32 kommenttia:

  1. Kiitos innoituksesta, Margit! Arviosi on selkeä ja hauska, ja taidanpa uskaltautua Alastalon saliin joskus minäkin. Kilven teksti kuulostaa herkulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa uskaltautua, kirja ei ole ollenkaan niin hankala kuin sen ennakkomaine antaa olettaa.

      Poista
  2. Samoja kohtia bongailin, ja sanasto on jotain sanoinkuvaamatonta. Merenkulun ja maanviljelyksen sanasto, ruotsivaikutteet, uskontoaiheet plus lisäksi luulen, että osan sanoista Kilpi on ihan itse keksinyt, mausteeksi ja terästykseksi. Tuo kaksi predikaattia on mielenkiintoinen juttu; käytettiinköhän oikeasti jossain murteessa verbejä noin? Enemminkin tyyliin "puhua paskoteltiin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin juuri lukemassa kirjoituksesi. Samanlainen kokemus meillä on ollut. Ehkä nuo verbit tulevat juuri murteesta, hyvä ehdotus. Meistähän kumpikaan ei ole Kilven murrealueelta kotoisin. Sekin varmaan lisäsi sanojen vierautta.

      Poista
  3. Huh, tämä taitaa olla melkoinen jötkäle. En tiedä, tulenko tähän koskaan tarttumaan itse, mutta hauskaa lukea selkeästi vaikutuksen tehneitä kokemuksiasi tästä klassikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alastalon salissa oli ehdottomasti positiivinen lukukokemus, melko lailla erilainen kuin odotin.

      Poista
  4. Pitäisihän tämä lukea, kun kerta asun Turussa. Kilpihän syntyi Kustavissa ja asui Turussa ja oli Turun yliopiston kirjastonhoitajana. Merkkimies.
    Juha Hurme käy uusimmassa kirjassa Nyljetyt ajatukset keskustelua tästä kirjasta, kirja jäi kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, suosittelen.
      Arja viittaa omassa postauksessaan Hurmeen kirjaan. Ehkä minäkin voisin lukea sen nyt Alastalon jälkeen.

      Poista
  5. Tämä on sellainen klassikko, jonka haluan lukea. Pokkari on majaillut yöpöydän laatikossa jo muutaman vuoden, eiköhän se sieltä siirry pöydän päällekin. Miehen kanssa joskus pohdittiin, että lukisimmeko tämän toisillemme ääneen, mutta tajunnanvirtaa voi olla vähän vaikea seurata vaikka ajaessa. No, joka tapauksessa, kiitos kun vahvistit taas sitä ajatusta että tämän voi ja tämä kannattaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ja kannattaa. Mutta kannattaa myös varata aikaa, eikä pidä yrittää kiirehtiä.

      Poista
  6. Hienoa, että luit tämän ja innostuit! Tajunnanvirta on minulle hankala paikka, ja 800 sivua... no, laitan harkintaan. :) Hauskoja sanontoja tuossa lainauksessa, tirkkaamiset ja sielunväet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja ja kummallisia sanoja ja sanontoja tässä kirjassa riittää.

      Poista
  7. Luin jokin aikaa sitten jo toistamiseen Petri Tammisen Meriromaanin, joka tuo mieleeni Alastalon salissa - vaikken ole sitä lukenut. Kuvittelen Askaisten isäntien laivanvarustamispuheitten olven napakkaa variaatiota kustavilaisesta esi-isästään... Lisäät kimmoketta lukea tämän jättiläisen.

    (Ensimmäinen kommenttiyritykseni hävisi jonnekin bittitaivaalle - tai sitten saat kaksi kommenttia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, ehkä minun pitäisi lukea Meriromaani myös.

      Poista
  8. Tämä on ollut jotenkin niin pelottava, mutta nyt alkaa tuntua, että kirjaa voisi uskaltaa joskus vakavasti lähestyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alastalon salilla on turhaan niin pelottava maine. Kyllä kirjan pystyy lukemaan, rohkeasti vain aloittamaan.

      Poista
  9. Tuli mieleen, että onkohan tätä olemassa äänikirjana? Ja kuka sopisi lukijaksi? (Pituus ei ole ongelma, vaan sisältö.) Sama kuin Margitilla, Meriromaaniin on viittailtu niin paljon, että olen miettinyt moneen kertaan, että se pitää varmaan lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjat eivät sovi minulle. Enpä osaa sanoa, kuka olisi hyvä lukija tähän. Piitäisi ainakin löytää oikea rytmi.

      Poista
  10. Kuulostaa kyllä ansiokkaalta mutta myös sellaisella tavalla että tämä ei olisi minun kirjani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saattaa olla, että ei ole sinun kirjasi.

      Poista
  11. Tämä on näitä kulttuurikerman suosituksia. Luin ensimmäisen osan muutamia vuosia sitten enkä jaksanut lukea enää sitä jälkimmäistä, vaikka olisi ollut samassa kirjassakin, eikä kukaan ostanut edes torikirppiksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Alastalon salissa oli hyvä, vaikka onkin kulttuurikerman suosituksia. Toisaalta en yhtään ihmettele, ettei käynyt kaupaksi torikirppiksellä.

      Poista
  12. hmm, tämä on minulle kyllä ihan vieras muuten kuin nimeltään. En ole ihan varma kuulostaako sellaiselta, johon jaksaisin keskittyä tarpeeksi loppuun lukeakseni. Laitetaan kuitenkin seuraavaa haastetta varten lukulistalle... :-)

    VastaaPoista
  13. Mahtavaa! Olen kuullut piipun valinnasta ja hitaahkosta laivanrakennusprojektista, mutta kukaan ei ole puhunut huumorista mitään. Tämä on pakko kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja ja minä kumpikin ihmettelimme tuota samaa: kirjan huumori oli yllätys. Sinulle, joka olet lukenut Tristam Shandyn ja Joycen Odysseuksen, Alastalon salissa ei tuottaisi mitään vaikeuksia.

      Poista
  14. Pakko myöntää, että minulla on vuorenkorkuiset ennakkoluulot tätä kirjaa kohtaan, jotka toisaalta hieman lytistyivät arviotasi lukiessani. Itse aihe ei kiinnosta pätkääkään, mutta kirjan kieli ja nuo mainitsemasi kielikuvat alkoivat ujosti innostaa. En tosin tiedä, miten kestäisin kahdeksaasataa sivua tuon kaltaista tekstiä :D Laitan empivään harkintaan. Mainio kirjoitus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kannattaa yrittää, sittenhän näet, alkaako lukeminen sujua.

      Poista
  15. Aikamoinen maine Kilven teoksella. En ole ikinä miettinyt tämän lukemista, mutta postauksesi sai harkitsemaan asiaa. Tajunnanvirta voi nimittäin olla joskus mukaansatempaavaakin, mutta silloin pitäisi päästä tekstin rytmiin kiinni, eikä se aina onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, oikean rytmin tavoittaminen on oleellista. Kun se katosi, keskeytin lukemisen suosiolla ja jatkoin myöhemmin..

      Poista
  16. Kuulun siihen jengiin, jonka lukeminen lopahti juuri tuohon piipunvalintakohtaukseen. Kirjoituksesi on hieno ja herkullinen ja tuo minusta oivallisesti tämän teoksen luonteen esiin. Itse harkitsen Alastalon salia siinä vaiheessa, kun kaikki muut klassikot on luettu eli käytännössä tätä tilannetta ei taida tulla vastaan. En vaan kykene vastaanottamaan Kilven kielellistä piehtarointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista!
      Klassikkohaaste oli oivallinen. Ilman sitä en olisi tullut aloittaneeksi Alastalon salia, vaikka olen kauan ajatellut, että pitäisi.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.