tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

Ferdinand von Schirach on kirjailija, mutta hän on myös asianajaja. Kirjassa Syyllisyys on 15 lyhyttä tarinaa rikoksista kerrottuna kunkin tapauksen puolustusasianajajan kannalta. Kirjailijan kotisivujen mukaan jutut perustuvat todellisuuteen ja niin voi tietysti ollakin, mutta viimeinen, vain kolmen sivun mittainen ja ainoa humoristinen ei liene totta. Sen itseironinen päätösvirke sopii hyvin lopettamaan kirjan.

Suurin osa rikoksista on hyvin vakavia. Minua kouraisi eniten kirjan aloittava Kansanjuhla, jossa tavalliset hyvin toimeentulevat perheelliset miehet raiskaavat nuoren tytön kyläjuhlassa. Muita aiheita ovat mm. pedofilia, murha, huumeet. Jotkut rikokset ovat kevyempiä, kuten kleptomaanin tekemät muutaman euron hintaisten tavaroiden varkaudet.

Tarinat saavat lukijan pohtimaan syyllisyyttä ja oikeuden toteutumista. Itsekin kun olen rikoslain suhteen maallikko ja ajattelen tuomioita vain sen mukaan, mikä tuntuu oikealta, niin joissakin tapauksissa oikeudenkäynnin lopputulos vaikuttaa aivan väärältä (kuten edellä mainitussa joukkoraiskauksessa). Joskus taas tuomio osuu kohdalleen. Kertomus nimeltä Hyvitys käsittelee raakaa perheväkivaltaa ja siinä tuomarikin venyttää tulkintaoikeuttaan niin, että lukija on tyytyväinen, kunnes lopussa on käännös, jonka jälkeen alkaa miettiä, että meniköhän kaikki nyt oikein ja miksi minä hyväksyn tämän.

Syyllisyys ei ole aina suoraviivaista. Se on joskus monimutkaista. Voiko rikos tapahtua vahingossa? Voiko myöhempi yhteiskuntakelpoinen elämä hyvittää tehdyn rikoksen? Voiko todellinen syyllinen olla joku muu kuin rikoksen tekijä? Tämäntyyppisiä kysymyksiä nousee mieleen kirjaa lukiessa.

Aiheen lisäksi Syyllisyys kannattaa lukea siksi, että von Schirach kirjoittaa hyvin, selkeästi ja tehokkaasti. Suosittelen.

Ferdinand von Schirach: Syyllisyys
Suomentanut Raija Nylander
Atena 2014, 161 s.
Saksankielinen alkuteos Schuld 2010

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja, jota en ole lukenut. Puolustusasianajan työ on varmasti raskasta.

    Minusta suurella yleisöllä on oikeus lausua mielipiteensä tuomioista. Olen itsekin ihmetellyt eräitä tuomioita. Minusta rikoslaki antaisi mahdollisuuden tuomita varsin ankarasti. Monesti minusta ei ole kyse yhdestä rikoksesta vaan monesta, lisäksi alaikäisiin kohdistuviin rikoksiin pitää suhtautua ankarasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin kirjassa on yksi törkeä alaikäiseen kohdistunut rikos. Sen jatkokäsittely meni täysin minun oikeustajuni mukaisesti.

      Poista
  2. Tämä oli mielenkiintoinen kirja, suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kuten muutkin von Schirachin kirjat.

      Poista
  3. Kuten Schirach Aristotelesta "Syyllisyyden" ensilehdillä siteeraa: "Asiat ovat niin kuin ovat" niin myös minuun Schirachin pelkistetty tyyli tässäkin, kuten edellisissä: "Rikoksia", 2011 ja "Collinin Tapaus", 2013, puri. Kerrassan mainiota teoksia kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut von Schirachilta Syyllisyyden lisäksi Tabun, jota ei ole suomennettu. Sekin on hyvä.

      Poista
  4. Olin vilkuillut tätä joskus ja vaikutti kiinnostavalta, ja nyt puoltaa entistä enemmän lukemista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, joko tätä tai jotakin toista von Schirachin kirjaa.

      Poista
  5. Tämä on minulla pakko lukea -listalla, mutta unohtunut sinne. Hyvä muistutus siis saalistaa tämä kirja käsiin. Hukun kyllä kohta näihin pakko lukea -listoihini, apua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukulistat pitenevät aina vain. Niinhän siinä käy. Syyllisyys kannattaa pitää listalla.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.