Kuukauden nobelisti Henrik Pontoppidan: Onnen poika

Tanskalaisia kirjallisuuden nobelisteja on kolme. Henrik Pontoppidan ja Karl Gjellerup saivat molemmat Nobelin 1917 ja Johannes Jensen 1944. Onnen poika on Pontoppidanin tunnetuimpia teoksia. Se ilmestyi useassa osassa vuosina 1898-1904. Suomeksi se on julkaistu vuonna 1957 kahtena niteenä WSOY:n vanhassa sarjassa Maailman suurromaaneja.

Onnen poika on kasvukertomus ja kasvukertomusten tyypilliseen tapaan sillä on yhtymäkohtia kirjoittajansa elämään. Peter Andreas (myöhemmin Per) on monilapsisesta pappisperheestä, hän kapinoi jo lapsena isäänsä vastaan, alkaa opiskella insinööriksi, mutta jättää opintonsa kesken. Ainakin nuo tiedot löytyvät myös Pontoppidanin henkilöhistoriasta.

Perin isän uskonto on vanhoillista ja ankaraa. Vaikka poika katkaisee siteet perheeseen jo aikaisin, suhde uskontoon ja taistelu elämänkatsomuksesta seuraa häntä loppuun saakka.

Perin kehityksen rinnalla kulkee Tanska, jossa vanhakantainen uskonnollinen maalaiselämä ja Kööpenhaminaan hiipivä uuden ajan liberalismi ovat ristiriidassa. Per kehittää uusia ideoita. Hänellä on suurisuuntainen suunnitelma Tanskaan rakennettavasta kanavaverkostosta. Hän on paljon aikaansa edellä suunnitellessaan aalto- ja tuulivoimaloita. Nuorena Perin henkilökohtaisena tavoitteena on tulla onnelliseksi hankkimalla omaisuutta ja vaikutusvaltaa keksintöjensä ja oikein valitun puolison avulla. Kaikki ei kuitenkaan käy suunnitellusti ja vanhempana elämänfilosofia ja tavoitteet muuttuvat.

Onnen poika oli minulle positiivinen yllätys. Varsinkin nuoren Perin samanaikainen rohkeus ja epävarmuus sekä helpot ihastumiset tuntuvat aidoilta ja ajattomilta. Uskonnollisia pohdintoja on paikoittain liikaakin ja nykylukijaa häiritsevät jotkut rasistisilta tuntuvat luonnehdinnat. Noista puutteista huolimatta pidin kirjasta.

Tekstinäytteeksi laitan pätkän Perin kirjeestä kihlatulleen. Per on kirjettä kirjoittaessaan Berliinissä ja täynnä uskoa tekniikan tuomaan edistykseen. Katkelmassa mainittu Fritjof on kuuluisa taidemaalari.

”Minut valtasi ylpeys ajatellessani, että olin ihminen, ja rupesin – Fritjofin suureksi harmiksi – heiluttamaan hattuani. Herranen aika sentään noita ihmisiä palttinalle maalattuine ”taiteineen”! Minun mielestäni tuollainen sähkövalossa kylpevä ratapiha on lumoavampi kuin kaikki Rafaelin madonnat yhteensä. Jos uskoisin johonkin kaitselmukseen – olisin valmis joka aamu polvistumaan ja likaamaan housunpolveni kiittääkseni siitä, että olen syntynyt tänä uljaana vuosisatana, jolloin ihminen vihdoin on tullut tietoiseksi kaikkivallastaan ja ruvennut luomaan maailman uudelleen oman mielensä mukaiseksi – maailman niin suuren, ettei ainoakaan jumala ole hurjimmissakaan kuvitelmissaan sellaisesta uneksinut!”

Henrik Pontoppidan: Onnen poika

Suomentanut Katri Ingman-Palola

WSOY 1957, 652 s.

Tanskankielinen alkuteos Lykke-Per 1898-1904