Isabel Allende: El cuaderno de Maya

Olin lukenut Isabel Allendelta aikaisemmin vain Henkien talon, hänen esikoiskirjansa, joka nosti hänet maailmanmaineeseen. Henkien talon tyylilaji on eteläamerikkalainen maaginen realismi. El cuaderno de Maya (Mayan muistikirja) on sen sijaan tavallisen realistinen. Allende kirjoittaa edelleen ja julkaisee usein, mutta hänen uusimpia teoksiaan ei ole käännetty suomeksi.

Maya on 19-vuotias yhdysvaltalaistyttö Kalifornian Berkeleysta. Hän kirjoittaa muistikirjaansa Chilessä, Chiloén saaristoon kuuluvalla pienellä saarella, jonne isoäiti on lähettänyt hänet piiloon ja turvaan. Isoäiti on chileläinen, joka oli joutunut pakenemaan vuoden 1973 sotilasvallankaappauksen jälkeen. Maya asuu isoäitinsä vanhan ystävän Manuelin luona talossa, jossa ei ole ovia.

Maya kirjoittaa muistikirjaansa vuoden aikana vuorotellen elämästään Chiloéssa ja entisestä elämästään, varsinkin edellisen vuoden tapahtumista, joiden vuoksi hän on joutunut pakenemaan. ”Minua etsivät FBI, Interpol ja Las Vegasin rikollismafia”, hän esittelee itsensä Manuelille. Mayan turvallinen elämä suistui raiteiltaan, kun hän oli 16-vuotias ja hänen rakas isoisänsä kuoli. Isoisä oli isoäidin toinen aviomies, eikä ollut Mayan biologinen isoisä, mutta oli hänen tärkein ihmisensä. Isovanhemmat kasvattivat Mayan, kun hänen tanskalainen äitinsä hylkäsi hänet ja lentäjäisä oli milloin missäkin päin maailmaa. Isoisän kuoleman jälkeen Maya joutui huonoon seuraan ja sortui alkoholiin ja huumeisiin.

Olisin lukenut mielelläni vähän enemmän Chiloésta ja vähemmän USA:sta. Mayan sekoilut Las Vegasissa huumekauppiaiden ja rahanväärentäjien kanssa olivat elokuvista nähdyn tuntuisia, eivätkä aina kovin uskottavia. Sen sijaan Chiloé oli minulle täysin tuntematon. Tässä taas kirjallisuus näytti kykynsä viedä lukija uuteen maailmaan. Kirjan Chiloé ei ole paratiisi. Sielläkin on alkoholismia, perheväkivaltaa ja insestiä. Mutta siellä on yhteisöllisyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Chiloén rauhallinen elämä asettuu kirjassa vastakohdaksi nykyaikaiselle länsimaiselle elämänrytmille, jossa haetaan koko ajan uusia kokemuksia. Eräässä kohdassa Manuel istuu talonsa terassilla ja Maya kysyy häneltä, mitä hän tekee. Manuel vastaa hengittävänsä. Maya miettii hetken ja kohta he istuvat molemmat terassilla, hengittämässä.

Vuoden 1973 tapahtumiin päästään Manuelin kautta. Maya selvittää, mitä Manuelille silloin tapahtui ja auttaa Manuelia lopultakin avautumaan ja puhumaan tapahtuneesta.

”‒ ‒, pero nunca sería verdaderamete libre si no enfrentaba el sufrimiento del pasado.” 

(‒ ‒, mutta hän ei olisi koskaan todella vapaa, jos ei kohtaisi menneisyyden kärsimystä.)

Ajatus ei ole uusi, mutta tärkeä. Tuota samaa Maya tekee, kun kirjoittaa muistikirjaansa.

Isabel Allende: El cuaderno de Maya

Debols!llo, 3. painos 2013, 443 s, (1. painos 2011)