Helsingissä esitetään Anton Tšehovin Vanja-enoa
sekä Kansallisteatterissa että Kaupunginteatterissa. Kaupunginteatterin
Vanja-eno käynnistyy hieman vaisusti, mutta paranee edetessään. Vähän ennen
väliaikaa Sonjan ja Jelenan ryypiskelykohtaus on jo upea.
Tšehov kutsui näytelmäänsä komediaksi. Yleisö
naurahteleekin silloin tällöin, mutta repliikit eivät ole vitsejä, vaan usein
itseivaa, jolloin niissä on kipeä ydin pohjalla. Minä en osaa pitää Vanja-enoa
komediana, minusta se on hyvin pessimistinen.
Yksi henkilöistä, tohtori Astrov, on varhainen
luonnonsuojelija tai oikeastaan metsien suojelija. Hän istuttaa puita ja on
vuosikausia seurannut, miten metsäala pienenee. Tuossa Tšehov oli aikaansa
edellä.
Muuten näytelmässä on Tšehovin tyypilliset
teemat. Pysähtyneisyys. Elämänpetos. Lopussa ei ole mitään toivoa. Elämä jatkuu
yhtä ankean harmaana kuin marraskuinen sää.
Kaupunginteatterin tulkinta on perinteinen. Se
ei ole mikään täysosuma, mutta hyvää teatteria kuitenkin. Miinuksena sanoisin,
että roolitus ei ole kaikin osin onnistunut. Suosittelen tätä versiota niille
Vanja-enosta kiinnostuneille, jotka eivät ole nähneet näytelmää aikaisemmin.
Minulle tämä Kaupunginteatterin versio toimi sarkastisena komediana. Pidin kovasti Santeri Kinnusesta Vanja-enona.
VastaaPoistaSitten sinä varmaan ymmärsit näytelmän enemmän kirjailijan tarkoittamalla tavalla.
Poista