perjantai 16. syyskuuta 2016

John Irving: Ihmeiden tie

Olen lukenut lähes kaikki John Irvingin romaanit ja niinpä luin myös Ihmeiden tien, vaikka olin jo etukäteen kuullut, että kirja ei ole parasta Irvingiä. Valitettavasti etukäteistieto piti paikkansa. Ihmeiden tie on hajanainen, välillä jopa löysä. Toistoa on liikaa, eikä mielenkiinto pysynyt vireillä koko ajan. Enpä olisi uskonut, että joudun joskus sanomaan noin Irvingin kirjasta.

Kirjailija Juan Diego matkustaa Filippiineille toteuttaakseen lupauksen, jonka antoi lapsena Meksikossa tapaamalleen nuorelle miehelle. Nuorukainen oli paennut joutumista Vietnamin sotaan. Matkan aikana Juan Diego sekoilee lääkityksensä kanssa (beetasalpaajia ja Viagraa) ja näkee valveillakin unia lapsuudestaan. Nykyhetki ja menneisyys kulkevat rinnan. Juan Diego ja hänen siskonsa Lupe asuivat kaatopaikalla, jossa poika oppi itsekseen lukemaan polttamiselta pelastamistaan kirjoista. Häntä kutsuttiinkin kaatopaikan lukijaksi. Kaatopaikalta lapset siirtyivät jesuiittojen orpokotiin, sieltä sirkukseen ja lopulta Juan Diego pääsi Iowaan ja opiskelemaan.

Koska Juan Diego on kirjailija (kuten Irvingin päähenkilöt usein), kirjassa on paljon viittauksia Irvingin omiin romaaneihin, eniten Sirkuksen poikaan. Juan Diegon kirjailijuudesta sanotaan muun muassa:
Hänen romaaninsa olivat peräisin hänen lapsuudestaan – sieltä kumpusivat hänen pelkonsa ja hänen mielikuvituksensa kumpusi siitä mitä hän pelkäsi.
”Veden polkeminen, koiranuinti muistuttaa aika paljon romaanin kirjoittamista”, kaatopaikan lukija sanoi entiselle opiskelijalleen. ”Tuntuu kuin olisi tehnyt pitkän matkan, koska se vaatii kovasti työtä, mutta periaatteessa sitä käsittelee samoja asioita – pysyttelee tutulla maaperällä.”
Molemmat edellä olevat lainaukset sopinevat myös Irvingiin itseensä. Irvingin tavaramerkeistä tästä kirjasta puuttuvat karhut. Sen sijaan esimerkiksi yksi transvestiitti on tärkeässä roolissa.

Juan Diegoa kiinnostavampi on hänen pikkusiskonsa Lupe, joka osaa lukea muiden ajatuksia. Lupe puhuu omalla tavallaan ja vain Juan Diego saa selvää hänen puheestaan. Matkallaan Juan Diego tapaa Miriamin ja Dorothyn, äidin ja tyttären, joihin molempiin hän tuntee seksuaalista vetoa. Miriam ja Dorothy ovat arvoituksellisia. He eivät näy peilissä, eivätkä valokuvissa. He ovat joko su0jelusenkeleitä tai pahoja henkiä tai vain Juan Diegon mielikuvituksen tuotteita. Irving on taas kehitellyt runsaan joukon erikoisia hahmoja, muitakin kuin tässä mainitsemani. Ihmeiden tiessä on paljon aineksia, mutta tällä kertaa toteutus vähän pettää.

Mikä sitten on ihmeiden tie? Mikä on ihme? Lupe sanoo sen parhaiten: ”Me olemme itse ihmeitä.”

John Irving: Ihmeiden tie
Suomentanut Kristiina Rikman
Tammen Keltainen kirjasto 2016, 600 s.
Englanninkielinen alkuteos Avenue of Mysteries 2015

5 kommenttia:

  1. Kotvasen matkaa tarina polki paikoillaan Diegon haahuillessa "aaveleidien" Miriamin ja Dortohyn välillä non-stoppina, eikä tämä myöskään mielestäni lukeudu Irvingin parhaimpiin. Kuitenkin hauska ja mielikuvituksen rajoja rikkova kertomus harvinaisesta kaatopaikkalasten perspektiivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyaikaan sijoittuva osuus oli tosiaan tässä se tylsempi.

      Poista
  2. Samaa olen kuullut, kaatopaikka ja ajatustenluku kuulostavat kiinnostavilta, mutta taitaa silti jäädä väliin, tämä kirja. Irving-kauteni meni ohi jo aiemmin. Ehkä myös kirjailijalta? (vitsivitsi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellinen Irvingin kirja, Minä olen monta, oli minusta aivan hyvä. Siinä oli selkeä teema, jollaista en tästä löytänyt.

      Poista
  3. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.