Jalattomat, elottomat on Fred
Vargasin komisario Adamsberg -sarjan kuudes kirja. Olen lukenut kaksi
ensimmäistä. Yhtään ei haitannut, että en edennyt ilmestymisjärjestyksessä.
Dekkari
alkaa Lontoosta, jossa Adamsberg ja apulaiskomisario Danglard osallistuvat eurooppalaisten
poliisien konferenssiin. Konferenssi ei ole aiheena, vaan makaaberi löytö, jota
pariisilaispoliisit joutuvat todistamaan lontoolaisen kollegansa kanssa
Highgaten hautausmaan vanhan osan portilla. Olen käynyt Highgatessa, joten
kirjan alkuun oli helppo eläytyä.
Kun
Adamsberg ja Danglard palaavat kotiin, he saavat tutkittavakseen harvinaisen
brutaalin murhan. Lontoolaista prologia ei olisi, elleivät tapahtumat liittyisi
toisiinsa. Joutuupa Adamsberg matkustamaan Serbiaankin, ennen kuin koko
rikostarina selviää.
Edellisessä
lukemassani Adamsberg-dekkarissa oli ihmissusia, tässä taas vampyyreja. Kaikki
tietävät, että kumpiakaan ei ole olemassa, joten ne ovat kirjoissa vain
hämäykseksi. Tosin tässä kirjassa joudutaan kaivautumaan syvälle vanhoihin
uskomuksiin, minun makuuni vähän liiankin syvälle. Vargas harrastaa ilmeisesti
juoniensa sitomista myyttisiin
kauhutarinoihin.
Komisario
Adamsberg on edelleen oma kummallinen itsensä. Hän unohtuu välillä kulkemaan
pilvissä, kuten jotkut hänen alaisensa ajattelevat. Muutenkin Vargasin luomat
poliisit ovat aika omalaatuisia. Enpä usko, että tuollaiset poliisit
ratkaisisivat oikeita rikoksia. Kirjan hahmoina he ovat herkullisia.
Esimerkiksi ylikonstaapeli Violette Retancourt, luotettava realisti, 180
senttiä ja 110 kiloa
ja nopeampi juoksija
kuin kukaan miehistä, tai nuori konstaapeli Estalère, ”jonka
vihreät silmät olivat aina selällään jatkuvasta hämmästyksestä”.
Fred Vargas: Jalattomat, elottomat
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2017, 3. painos, 527 s. (1. painos 2010)
Ranskankielinen alkuteos Un lieu uncertain 2008
Vargasin luomat henkilöhahmot ovat kerrassaan mainioita. Tämän juonesta en paljoa muista, mutta kaikkien sarjan dekkareitten parissa olen viihtynyt loistavasti.
VastaaPoistaKyllä, Vargasin dekkarit ovat hahmovetoisia.
PoistaMinäkin olen lukenut kaksi ensimmäistä Adamsbergia. Onpa hyvä kuulla, ettei lukukokemusta häiritse, vaikkei välissä olevia ole lukenutkaan. Oletettavasti se pitää paikkansa muihinkin vielä luekmattomiin kirjoihin. Olen vähän jumiutunut siihen, että haluan lukea sarjojen kirjat järjestyksessä, mutta sehän on usein tarpeen vain, jos päähenkilön yksityiselämän tapahtumat kehittyvät kirjasta toiseen.
VastaaPoistaAdamsbergin yksityiselämässä oli tapahtunut muutoksia sarjan alkuun verrattuna, mutta hänen siviilielämällään ei ollut mitään merkitystä tässä kirjassa.
PoistaTämä oli ensimmäinen lukemani komisario Adamsberg -dekkari ja mietin johtuiko hetkittäinen sekavuus siitä etten ollut likenut aiempia osia vai juuri yuosta Adamsbergin poukkoilevadta ja hieman haahuilevasta persoonasta, mutta ilmeisesti sitten jälkimmäisestä 😀
VastaaPoistaVampyyrit, ihmissudet ja muut yliluonnolliset otukset ovat heikko kohtani, joten tämä saattaa hyvinkin olla minun sarjani.
Adamsberg-sarjan ideana on aivan ilmeisesti se, että yhdistetään rikokset jollakin tavalla vanhoihin myytteihin. Ja Adamsberg itse todellakin haahuilee aina välillä.
Poista