perjantai 20. lokakuuta 2017

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Jalattomat, elottomat on Fred Vargasin komisario Adamsberg -sarjan kuudes kirja. Olen lukenut kaksi ensimmäistä. Yhtään ei haitannut, että en edennyt ilmestymisjärjestyksessä.

Dekkari alkaa Lontoosta, jossa Adamsberg ja apulaiskomisario Danglard osallistuvat eurooppalaisten poliisien konferenssiin. Konferenssi ei ole aiheena, vaan makaaberi löytö, jota pariisilaispoliisit joutuvat todistamaan lontoolaisen kollegansa kanssa Highgaten hautausmaan vanhan osan portilla. Olen käynyt Highgatessa, joten kirjan alkuun oli helppo eläytyä.

Kun Adamsberg ja Danglard palaavat kotiin, he saavat tutkittavakseen harvinaisen brutaalin murhan. Lontoolaista prologia ei olisi, elleivät tapahtumat liittyisi toisiinsa. Joutuupa Adamsberg matkustamaan Serbiaankin, ennen kuin koko rikostarina selviää.

Edellisessä lukemassani Adamsberg-dekkarissa oli ihmissusia, tässä taas vampyyreja. Kaikki tietävät, että kumpiakaan ei ole olemassa, joten ne ovat kirjoissa vain hämäykseksi. Tosin tässä kirjassa joudutaan kaivautumaan syvälle vanhoihin uskomuksiin, minun makuuni vähän liiankin syvälle. Vargas harrastaa ilmeisesti juoniensa sitomista myyttisiin kauhutarinoihin.

Komisario Adamsberg on edelleen oma kummallinen itsensä. Hän unohtuu välillä kulkemaan pilvissä, kuten jotkut hänen alaisensa ajattelevat. Muutenkin Vargasin luomat poliisit ovat aika omalaatuisia. Enpä usko, että tuollaiset poliisit ratkaisisivat oikeita rikoksia. Kirjan hahmoina he ovat herkullisia. Esimerkiksi ylikonstaapeli Violette Retancourt, luotettava realisti, 180 senttiä ja 110 kiloa ja nopeampi juoksija kuin kukaan miehistä, tai nuori konstaapeli Estalère, ”jonka vihreät silmät olivat aina selällään jatkuvasta hämmästyksestä”.

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2017, 3. painos, 527 s. (1. painos 2010)
Ranskankielinen alkuteos Un lieu uncertain 2008

6 kommenttia:

  1. Vargasin luomat henkilöhahmot ovat kerrassaan mainioita. Tämän juonesta en paljoa muista, mutta kaikkien sarjan dekkareitten parissa olen viihtynyt loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Vargasin dekkarit ovat hahmovetoisia.

      Poista
  2. Minäkin olen lukenut kaksi ensimmäistä Adamsbergia. Onpa hyvä kuulla, ettei lukukokemusta häiritse, vaikkei välissä olevia ole lukenutkaan. Oletettavasti se pitää paikkansa muihinkin vielä luekmattomiin kirjoihin. Olen vähän jumiutunut siihen, että haluan lukea sarjojen kirjat järjestyksessä, mutta sehän on usein tarpeen vain, jos päähenkilön yksityiselämän tapahtumat kehittyvät kirjasta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adamsbergin yksityiselämässä oli tapahtunut muutoksia sarjan alkuun verrattuna, mutta hänen siviilielämällään ei ollut mitään merkitystä tässä kirjassa.

      Poista
  3. Tämä oli ensimmäinen lukemani komisario Adamsberg -dekkari ja mietin johtuiko hetkittäinen sekavuus siitä etten ollut likenut aiempia osia vai juuri yuosta Adamsbergin poukkoilevadta ja hieman haahuilevasta persoonasta, mutta ilmeisesti sitten jälkimmäisestä 😀

    Vampyyrit, ihmissudet ja muut yliluonnolliset otukset ovat heikko kohtani, joten tämä saattaa hyvinkin olla minun sarjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adamsberg-sarjan ideana on aivan ilmeisesti se, että yhdistetään rikokset jollakin tavalla vanhoihin myytteihin. Ja Adamsberg itse todellakin haahuilee aina välillä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.