Rosa Montero: Nosotras

 

Espanjalainen kirjailija, toimittaja ja feministi Rosa Montero julkaisi naisten minielämäkertoja sisältäneen teoksen Historias de mujeres (Naisten tarinoita) jo 1995. Vuonna 2018 hän julkaisi sen uudelleen täydennettynä, nyt nimellä Nosotras – Historias de mujeres y algo más (Me naiset – Naisten tarinoita ja jotain lisää). Esipuheessa Montero sanoo, että alkuperäinen julkaisu ei ilmestymisaikanaan herättänyt kiinnostusta, mutta ajat ovat muuttuneet ja samantyyppisiä kirjoja on myöhemmin julkaistu paljon.

Minua kiinnosti tietää, ketkä kuusitoista naista Montero on valinnut kirjaansa. Hän kirjoittaa, että naiset ovat ”jollakin hetkellä puhutelleet häntä, saaneet hänet pohdiskelemaan, elämään, tuntemaan”. Montero ei ole pyrkinyt mihinkään pyhimyskuviin. Mielenkiintoisesti hän on valinnut kustakin naisesta jonkun piirteen, jota korostaa jo lukujen otsikoissa (jatkossa suluissa naisten nimien perässä). Naisissa on enemmän tuttuja kuin tuntemattomia, sellaisia kuten Brontën sisarukset (rohkeita ja vapaita), Mary Wollstonecraft (polttava yksinäisyys) ja Frida Kahlo (maailma on vuode).

Minulle ennestään tuntemattomia olivat espanjalaiset Zenobia Camprubí (kuolettava elämä) ja María Lejárraga (hiljaisuus). Camprubí oli naimisissa nobelisti Juan Ramón Jiménezin kanssa. Hän uhrasi oman uransa taloudellisten ja psyykkisten ongelmien kanssa kamppailleen miehensä vuoksi. Hän kyllä julkaisi jonkun verran, ja hänet tunnetaan erityisesti Rabindranath Tagoren teosten kääntämisestä espanjaksi. María Lejárraga oli näytelmäkirjailija, mutta näytelmät julkaistiin hänen miehensä Gregorio Martínez Sierran nimissä. Mies oli yksi 1900-luvun alkupuolen kuuluisimpia espanjalaisia dramaturgeja, mutta nykyisin tiedetään hänen töidensä olleen lähtöisin Lejárragan kynästä. Tässä tarinassa oudointa on, että Lejárraga jatkoi kirjoittamista miehelleen, vaikka tämä jätti hänet nuoren näyttelijän vuoksi.

Tässä laitoksessa on siis ”jotain lisää”. Se jotain ei olekaan aivan vähän: yhdeksänkymmentä sivun tai puolen sivun mittaista kertomusta historian hämärään unohdetuista naisista. Minä tiesin heistä ennestään parikymmentä. Ilahduttavan moni on länsimaiden ulkopuolelta. Monteron naiset alkavat Merit Ptahista (n0in 2700 eaa.), joka oli ylilääkäri Egyptin hovissa, ja päättyvät Asia Ramazan Antariin (1997–2016), kurdityttöön, joka kuoli taistelussa ISISiä vastaan.

Montero sanoo, että perehtyessään naisiin ja kirjoittaessaan heistä hän tuli koko ajan tietoisemmaksi olosuhteista, joissa naisten piti entisaikaan pyrkiä eteenpäin. Suurin osa oli itseoppineita, koska opiskelu oli naisilta kielletty, monien saavutuksia ei tunnustettu, vaan ne menivät miesten nimiin (aviomiehen, isän, veljen), ja usein naisilla oli vielä liuta lapsia, joista piti huolehtia. Miehisen kulttuurin vallitessa naiset eivät edes tienneet, että heillä oli edeltäjiä.

”– – durante siglos, las mujeres han tenido que emerger de nada una y otra vez, sin modelos, sin referencias, pioneras eternas – –”

(vuosisatojen ajan naisten on täytynyt nousta tyhjästä yhden jos toisenkin kerran, ilman esikuvia, ilman vertailukohtia, ikuisina pioneereina)

Nosotras on oiva kirja kuten Monteron teokset aina. Paljon tietoa ja naisnäkökulmaa.

Rosa Montero: Nosotras
Kuvittanut María Herreros
Alfaguara 2018, 299 s.