Mario Vargas Llosa sai Nobelin palkinnon vuonna 2010. Aloitin Vihreän talon kevättalvella, mutta luettuani muutaman kymmenen sivua huomasin, että kirjaan pitää voida keskittyä pitempään kuin vain hetki kerrallaan. Siirsin kirjan odottamaan kesää. Kesälläkin on ollut jatkuvasti muuta luettavaa, joten Vihreä talo oli jäädä lukematta, kunnes lopulta päätin, että minun täytyy tutustua tähänkin nobelistiin.
Vihreä talo alkaa karmivalla kuvauksella ryöstöstä. Nunnat vievät intiaanikylästä kaksi tyttöä sotilaiden avustuksella. Nunnat ajattelevat tekevänsä tytöille hyvää ottaessaan heidät oman kulttuurinsa piiriin, pois pakanuudesta ja alastomuudesta.
Intiaanit ovat muutenkin valkoisten (joita kirjassa kutsutaan kristityiksi) riiston kohteena. Heiltä ostetaan kumia ja nahkoja joidenkin helyjen hinnalla ja myydään eteenpäin kalliilla. Toimintaa harjoittaa kuvernööri ystävineen, ns. isännät. Kun ryöstäjät iskevät myyntiketjuun, isännät kokevat, että heidän etujaan on loukattu verisesti.
Kirjassa on paljon henkilöitä. Tärkeimpiä ovat Bonifacia, tyttö, jonka nunnat kasvattivat ja sitten karkoittivat ja joka joutuu lopuksi Vihreään taloon, Lalita, tyttö, joka seuraa miestä viidakkoon, kippari Nieves, joka maksaa kovan hinnan siitä, että on jonkun aikaa väärässä seurassa, rosvo Fushia, jonka kohtalo on kammottava, sekä don Anselmo, mies, joka perustaa Vihreän talon ja rakastuu.
Vihreää taloa lukiessa pitää olla tarkkana. Siinä hypitään ajassa ja paikassa, jopa kesken kappaleen. Varsinkin keskusteluja kulkee yleensä kaksi päällekkäin. Aina ei heti tiedä, kuka puhuu ja mikä keskustelu on menossa. Kirjoitustapaan kyllä tottuu lukiessaan. Tuollainen tekniikka ei ole minun suosikkejani, joten saattaa kestää, ennenkuin alan lukea seuraavaa Vargas Llosan kirjaa.
Tietoni Perusta olivat olemattomat ennen tätä kirjaa. Tarkistin netistä, että aguarunat, huambisat ja shaprat ovat oikeita intiaaniheimoja. Viidakon kosteus lähes tunkee läpi kirjasta. Muut tapahtumapaikat, Santa Maria de Nieva ja Piura, ovat olemassa olevia kaupunkeja, eivätkä mitään García Márquezin Macondoja.
Vihreästä talosta löytyy seikkaperäisempi kirjoitus blogista Akanvirtaa.
Mario Vargas Llosa: Vihreä talo
Tammi 2010, 439 s. (Ensimmäinen painos 1978, Kirjayhtymä Oy.)
Onneksi olkoon, kun sait kirjan luettua. Mulla tämä nimittäin jäi kesken. Luin ehkä neljäsosan ja sitten päätin, ettei minun ole pakko lukea kirjaa, joka on "liian" vaikea. Lopetan kirjoja aika harvoin eikä vaikeus sinänsä ole mulle mikään syy kirjan lopettamiseen tai siihen, etten kirjasta pitäisi. Harmittaakin vähän, että annoin periksi, koska olisin halunnut pitää Llosasta. Ehkä yritän jotain toista kirjaa.
VastaaPoistaMinustakin kirjan lukeminen oli aluksi vaikeaa, mutta kun kirjoitustyyliin tottui, alkoi sujua paremmin. Täytyisi oikeastaan katsoa jostakin toisesta Llosan kirjasta, kirjoittaako hän aina samaan tyyliin.
VastaaPoistaKiinnostava ja hyvä postaus.
VastaaPoistaOlin kyläilemässä ja selasin Llosan Tuhma tyttö kirjaa, ja tuntui olevan aika "vaikuttavaa" tekstiä. Luultavasti saan kirjan joskus lähitulevaisuudessa lainaksi.
Minä taidan pitää taukoa, ennenkuin kokeilen jotakin toista Llosan kirjaa. Tuo Tuhma tyttö voisi olla yksi mahdollinen luettava.
VastaaPoista