Lemaitre − Lehtolainen − Ohlsson

Pierre Lemaitren dekkareita on kehuttu kovasti, joten lainasin Camillen, kun se sattui olemaan kirjastossa. On tietysti väärin lukea ensimmäisenä kolmen kirjan sarjasta viimeinen, mutta minusta Camillen pystyi lukemaan itsenäisenä teoksena. Kirja tuotti minulle pettymyksen. Ensinnäkin siinä oli aivan liian raakoja kuvauksia. Tunsin vastenmielisyyttä heti alussa, kun ryöstäjät raa’asti pahoinpitelevät ja sen jälkeen kiskovat verilammikossa Annea, joka on ylikomisario Camille Verhoevenin naisystävä. Tunne jäi häiritsemään lukemista. Toiseksi Camillessa niputetaan puolalaiset, serbit ym. itäeurooppalaiset yhdeksi epäilyttäväksi ryhmäksi, joten koin kirjan rasistiseksi, vaikka poliisipäällikkö varoittaakin Camillea etnisestä profiloinnista. Kolmanneksi näennäinen huumori minämuotoisissa roiston osuuksissa oli minusta keinotekoista. Taidanpa palata kotimaisten ja muiden pohjoismaalaisten, mielellään jonkinverran yhteiskunnallisten dekkareiden pariin.

Leena Lehtolaisen Viattomuuden lopun aihe on vakava: lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Lehtolaisesta kun on kysymys ei tarvitse pelätä mitään raakoja tai  mieltä kuohuttavia kuvauksia. Tavanomaisesta poikkeavasti hyväksikäyttäjä on nainen. Hän vapautuu kirjan alussa vankilasta ja hänet murhataan heti ensimmäisenä päivänä vapaudessa. Maria Kallio ryhmineen saa jutun tutkittavakseen. Kallio on uuden lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rikoksia tutkivan osaston päällikkö. Hänen tiimissään on vanhan tutun Puupposen lisäksi kaksi uutta tutkijaa. Heistä toinen on komea tv:stä tuttu julkkispoliisi. Viattomuuden loppu on hyvätasoista Lehtolaista. Aihe on koskettava ja dekkarin juoni laajenee alun rikoksesta moneen suuntaan. Lopussa on melkoinen toimintakohtauskin.

Olen lukenut monta Kristina Ohlssonin dekkaria ja yleensä pitänyt niistä. Edellinen lukemani eli Daavidintähdet oli erinomainen. Lotus blues ei noussut samalle tasolle. Sen minäkertoja on rikosasianajaja Martin Benner. Benner houkutellaan perehtymään sarjamurhaajajuttuun, joka on jo ratkennut, sillä murhat tunnustanut nainen on tehnyt itsemurhan ennen oikeuskäsittelyä. Naisen veli haluaa Bennerin puhdistavan siskonsa maineen. Tässä jutussa kaikki ei ole sitä, miltä ensin näyttää. Benner ja hänen läheisensä joutuvat itsekin vaaraan. En pitänyt Benneristä, joka oli rikas naisiin menevä pintaliitäjä. Hänen ainoa positiivinen puolensa oli, että hän oli ryhtynyt orvoksi jääneen  pienen sisarentyttärensä huoltajaksi. Kirjan päähenkilön ei tarvitse olla miellyttävä. Bennerissä häiritsi se, että hän ei ollut uskottava. Muutenkin koko juoni oli turhan kiemurainen ja sitäkin vaivasi epäuskottavuus. Tutkimukset veivät Bennerin Yhdysvaltoihin ja siellä hän sai asioita selville kummallisen helposti. Monet juonihaarat jäivät kesken, mutta sen lukija tiesi etukäteen, koska kirjassa sanotaan selvästi, että se on kaksiosaisen jännitystarinan ensimmäinen osa. Minunkin täytynee lukea jatko-osa Mion blues, jotta saisin koko jutun selville. Harmi, että juuri tällä kertaa kirja ei ollut kovin vetävä.

Pierre Lemaitre: Camille

Suomentanut Sirkka Aulanko

Minerva 2016, 335 s.

Ranskankielinen alkuteos Sacrifices 2012

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

Tammi 2017, 455 s.

Kristina Ohlsson: Lotus blues

Suomentaneet Antti Autio ja Pekka Marjamäki

WSOY 2016, 415 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Lotus blues 2014

Helmet-haasteessa sijoitan Lotus bluesin kohtaan 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan (Ruotsi ja USA). Kaksi muuta kirjaa luin jo viime vuoden puolella, joten ne eivät sovi tämän vuoden haasteeseen.