sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Inger Ärlemalm: Så vinner kvinnor makt och inflytande

Kaikenlaista sitä tulee luetuksi haasteiden vuoksi. Omaan Naisten aakkoset -haasteeseeni on ollut todella vaikeaa löytää kirjailijaa, jonka nimi alkaisi Ä-kirjaimella. Lopulta löytyi ruotsalainen Inger Ärlemalm, joka on kirjoittanut yhteiskunnallisia tietokirjoja. Helmet-kirjastossa oli vain tämä Så vinner kvinnor makt och inflytande. Kirja on jo melkein 30 vuotta vanha.

Kirja on kovin, sanoisinko, ruotsalainen. Se keskittyy yhdistystoimintaan ja siihen, miten naiset saisivat enemmän valtaa yhdistyksissä. Poliittiset puolueet ja ammattiliitot ovat tietysti yhdistyksiä, mutta aika paljon kirjassa puhutaan paikallisyhdistyksistä. Kirjailijalla on strategia, jonka mukaan naisten kannattaisi perustaa omia ryhmiä, jotka pyrkivät saamaan enemmän valtaa yhdistyksessään toimimalla suunnitelmallisesti. Idea saattaa olla ihan hyvä, mutta kirjassa on paljon turhan tuntuisia ohjeita kokoustekniikasta puheiden laatimiseen.

Kirja itsessään ei antanut kovin paljon, mutta sen lukeminen sattui aikaan, jolloin muutenkin pohdiskelin tasa-arvoasioita. Mainitsen vain eduskunnan uuden puhemiehen ja hallituksen uuden ministerin, joiden valinnassa tärkein uutinen oli, että he ovat naisia. Niin kauan kuin naisen valitseminen korkeaan tehtävään on uutinen, ollaan kaukana tasa-arvosta.

Satuin myös katsomaan elokuvan, jolla on tyhmä suomenkielinen nimi Tehtaan tytöt ja jota väitetään komediaksi. Alkuperäinen nimi on Made in Dagenham ja elokuva perustuu 1960-luvun lopun lakkoon, jossa Fordin tehtaalla Englannissa ompelijoina työskennelleet naiset vaativat samaa palkkaa kuin miehillä. Lakko laajeni ja vaikutti omalta osaltaan siihen, että Englantiin saatiin vähän myöhemmin laki samapalkkaisuudesta. Yhdessä toimivilla naisilla voi siis olla vaikutusvaltaa.

Inger Ärlemalm: Så vinner kvinnor makt och inflytande
Bokförlaget Prisma 1989, 171 s.

***********
Helmet-haaste: kohta 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.

4 kommenttia:

  1. Aina hauskaa kun blogeissa on teoksia joita ei muuten lukisi mutta kun pitää blogata :)

    (ja tosiaan, Ä-alkuiset kirjailijat...lasketaanko Äiti Teresa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti Teresa lasketaan ilman muuta, mutta minulla hän tulee vastaukseksi haasteen kolmanteen kysymykseen eli muuten suursuosikiksi. En ole lukenut hänen tekstejään.

      Poista
  2. Onneksi vaikea ääkkönen oli noin lyhyt :) Kuulostaa ennen kaikkea puisevalta ja tosikkomaiselta. Mutta jos on yhdistysihminen, niin varmaan ihan eri tavalla voi löytää asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi myös teksti oli asiatekstinä helppolukuista.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.