Kuukauden nobelisti J. M. G. Le Clézio: Kuume

Luin ranskalaisen Jean-Marie Gustave Le Clézion romaanin Autiomaa heti sen jälkeen, kun hän sai Nobel-palkinnon vuonna 2008. Autiomaa jäi minulle etäiseksi. Kuume on novellikokoelma ja se on suomennettu jo vuonna 1967.

Kahden sivun mittaisessa esipuheessaan Le Clézio paljastaa novelleista aika paljon. Hän sanoo pitävänsä elämää väsyttävänä pakkona, joka on vain kestettävä ja jossa ihmisjärjen tasapaino voi pettää mistä tahansa ärsykkeestä. Novellissa Kuume päähenkilö alkaa käyttäytyä oudosti luettuaan lehdestä Georgian rotumellakoista. Heräte voi olla myös paljon tavanomaisempi. Novellissa Päivä jolloin Beaumont tutustui kipuunsa se on hammassärky ja novellissa Mies joka kävelee vesitipat, jotka putoavat pesulapusta pesusoikkoon.

Se mitä Le Clézio ei kerro esipuheessa, on novellien tyyli. Niminovelli Kuume on siitä paras esimerkki, ja muutenkin minusta paras näistä novelleista. Peukutan sen sävyä Novellihaasteen 2 mukaisesti.

Kuumeen tunnelmaa voi kuvata sanalla surrealistinen. Päähenkilö on mies nimeltä Roch. Hänen käytöksensä on arvaamatonta. Hän rikkoo työpaikkansa näyteikkunan ja tappelee tuntemattoman miehen kanssa. Hän harhailee kuumuutta hohkaavassa kaupungissa etsien vettä. Äärimmilleen surrealistinen tunnelma kasvaa novellin lopussa, kun Roch makaa kuumeisena sängyssä ja näkee näkyjä, jollaisia Dalí ja Buñuel ovat esittäneet kuvallisesti. Teksti lähenee sekavuutta yhtä lailla kuin miehen houreet.

Monessa novellissa päähenkilö on mies, jolla on aina eri nimi, mutta kaikki voisivat olla sama mies. Alun ärsykkeestä joudutaan epätodellisiin tunnelmiin samaan tyyliin kuin Kuumeessa.

Suhtautuminen elämään sellaisena kuin kirjailija  sen esipuheessa sanoo näkyy novelleissa raadollisuutena tai toivottomuutena. Novellissa Vanhuuden päivä nuori mies yrittää saada selville, mitä vanha nainen tuntee kuoleman lähestyessä. Omaa tilannettaan hän vertaa kuolevaan.

”Mutta hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Hänellä oli vielä pitkä elämä edessään; taakka ilman tulevaisuutta ja ilman iloa, jota hän saisi luultavasti laahata hyvän joukon viisikymmentä vuotta. Loputtomuuden hetki ei ollut vielä saavutettu; aika kävisi pitkäksi, ruumis ahnehtisi ravintoa ja liikettä. Tyhjänpäiväiset asiat odottivat häntä, [- -]”

Kuumeen novellit ovat pessimistisiä, vaikka joissakin niistä vilahtaa hieman erikoislaatuista, usein esineisiin tai tuotemerkkeihin liittyvää huumoria. Ne olivat aika raskaita lukea tekstin tyylin vuoksi. Virkkeisiin piti oikein pysähtyä, esimerkiksi sellaisiin kuin nämä:

”Ei ole mitään tuolla puolen tai kauempana; tuolla puolen ei ole siellä missä te ette ole. Edes ei mitään ei ole olemassa, sitä ei yksinkertaisesti ole, siinä ei ole mitään ajattelemista.”

Le Clézion laajasta tuotannosta on suomennettu muutama teos. Blogeista löysin kirjoituksia tuoreimmista suomennetuista romaaneista:

Alkusoitto, Hemulin kirjahylly

Harhaileva tähti, Kirja-aitta

Kaupunki nimeltä Onitsha, Jokken kirjanurkka

J. M. G. Le Clézio: Kuume

Suomentanut Leila Adler

Otava 1967, 227 s.

Ranskankielinen alkuteos La Fièvre 1965

***********

Helmet-haasteen kohta 25. Novellikokoelma.