Linnuntietä on hieno romaani, ahdistava,
mutta hieno.
Ydinperhe Jack, Mimi ja lapset
Madeleine ja Mike muuttaa Centralian varuskuntaan, joka on isän uusi
komennuspaikka. Edellinen oli Saksassa. Vuosi on 1962. Alkuun kaikki on
ihanteellista. Ilmavoimien everstiluutnantti Jack pitää uudesta kouluttajan
työstään, kaunis ja tehokas äiti Mimi hoitaa kodin, lapset ovat hyväkäytöksisiä
ja tarmokkaita. Naapurien kanssa järjestetään grillijuhlia parhaaseen
esikaupunkityyliin. Jo alussa lukija tuntee, että siloisen pinnan alla tapahtuu
jotain pimeää.
Näkökulmahenkilöitä ovat
Madeleine ja Jack. Kirjan alussa Madeleine on kahdeksanvuotias. Hän on vain pari vuotta
minua vanhempi, joten muistan kylmän sodan ilmapiirin ja maailmanhistorialliset
tapahtumat, joita Kanadassa seurataan. Järkytys Neuvostoliiton johtoasemasta
avaruustutkimuksessa ja siitä seurannut kilpajuoksu Kuuhun sekä Kuuban kriisi
vaikuttavat lastenkin arkeen. Madeleinen luokassa harjoitellaan suojautumaan ohjuksilta
pulpettien alle.
Tuona vuonna Madeleinelle
tapahtuu jotakin, mitä ei saisi tapahtua, ei kenellekään. Hän ei osaa kertoa,
eivätkä vanhemmat ymmärrä, missä on vika, kun tytön mieliala vaihtelee ja
käytös muuttuu. ”Aikuiset eivät osaa tehdä oikeita kysymyksiä.”
Jack saa vanhalta opettajaltaan
ja ystävältään Simonilta salaisen tehtävän, niin salaisen, että siitä ei saa
kertoa kenellekään. Jack uppoaa valheisiinsa. Erinäisten sattumusten kautta
Madeleinen kokemukset kietoutuvat Jackin tehtävään. Ollaan suurten moraalisten
kysymysten äärellä. Mitä länsimaisessa demokraattisessa valtiossa voidaan tehdä
sen varjolla että pyritään lyömään vihollinen laudalta?
”Minä tapoin satoja ja taas satoja, ehkä tuhansia ihmisiä. Mutta en tehnyt sitä salaa enkä nähnyt yhtä ainutta uhria. Siitä korkeudesta ei näe, ja siksi puhutaankin korkeuden moraalisuudesta. Ja sain siitä hyvästä mitalin. Sinua pyydetään panemaan alttiiksi yksi ihminen. Ero on vain siinä että sinä tunnet hänet.”
Linnuntietä koskettaa eniten Madeleinen
kautta. Jokainen entinen tyttö tunnistaa Madeleinen luokan tyttöjen hierarkian
ja ystävyyssuhteet. Kuka on kenenkin kanssa ja ketkä suljetaan ulkopuolelle. Lapset
voivat olla julmia ja tässä ovat. Madeleine poimii lehdistä ja aikuisten
puheista asioita, jotka pelottavat, kuten: ”Onko Hitler varmasti kuollut?” Lopulta hänen pitää päättää, mikä on oikein ja mikä väärin tilanteessa, johon lapsen ei pitäisi
joutua. Lukija tuntee tuskaa hänen puolestaan.
Linnuntietä on hieno romaani, hieno, mutta
rankka.
Ann-Marie
MacDonald: Linnuntietä
Suomentanut
Kaijamari Sivill
Tammen Keltainen
kirjasto 2004, 851 s.
Englanninkielinen
alkuteos The Way the Crow Flies 2003
***********
Madeleinen koulu on Linnuntien ydintä, joten kirja kuuluu
Helmet-haasteen kohtaan 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.
Tämä on ihan yksi parhaita ikinä!!!
VastaaPoistaKiitos kommentista Leena! En tiennyt Linnuntiestä mitään, kun aloin lukea sitä. Luin muiden bloggaajien postauksia, sinunkin, vasta kun olin kirjoittanut omani.
PoistaMinä lainasin tämän juuri vastikään kirjastosta, tavoitteenani kun on lukea mahdollisimman paljon keltaista kirjastoa. Tämän myötä taidan kiinnostukseni kirjaa kohtaan kasvoi entistä enemmän. Hieman tuo sivumäärä vain pelottaa. :D
VastaaPoistaSivumäärää ei kannata pelätä! Linnuntietä on niitä kirjoja, jonka lukee - ja haluaa lukea - nopeasti, vaikka sivuja onkin paljon.
Poista