Kirjamessukokemuksia lyhyesti

Heikki Oja

Perjantaina ehdin messuille ennakoimaani myöhemmin. Seurasin kaksi Kruununhaka-lavan tiedekirjaesittelyä. Heikki Oja kertoi uudesta kirjastaan Maailmankaikkeuden rakenne ja viimevuotisesta Universumista, josta hän sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Oja väitti, ettei ole oikea tiedemies ja on siksi pitänyt parempana ryhtyä tieteen popularisoijaksi. Lukijana sanon, että meidän onneksemme!

Professori Janne Saarikivi ja kirjailija Juha Hurme keskustelivat innoittuneesti Saarikiven kirjasta Suomen kieli ja mieli. Hurme tempaisi kuulijat mukaansa alusta alkaen, kun hän luki yhden sivun kirjasta ja väitti, että kaikki muutkin ovat yhtä vaikuttavia.  Puhuttiin vakavista asioista kuten kielidiversiteetin vähenemisestä. Mitä tapahtuu, kun kieli häviää? Uhkaako suomea häviäminen? Molemmat herrat ovat karismaattisia esiintyjiä, ja väliin heitettiin valaisevia anekdootteja, eikä synkistelty.

Keksin perjantaina myös, miten kirjamessuilla voi olla väenpaljoudesta huolimatta rauhassa: antikvariaattien runohyllyillä ei ollut tungosta.

Lauantaina olinkin messuilla koko päivän. Aamulla ensimmäiseksi osallistuin WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan kirjabloggaajille tarkoitettuun tilaisuuteen, jossa esiteltiin viisi kirjailijaa ja heidän uutuuskirjansa:Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla, Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö, Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen, Antti Heikkinen: Kehveli, Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä. Vasantola ja Putkonen ovat esikoiskirjailijoita, Heikkinen ja Snellman vanhoja tuttuja. Anja Snellmanin kirjoja olen lukenut Sonja O:sta lähtien ja Heikkisen Juice Leskisen elämäkerta oli hieno. Heidän uutuuksiinsa en ole vielä tutustunut.

Iltapäivällä seurasin vähän poikkeavaa ohjelmanumeroa nimeltä Lavarunobattle. Siinä kaksi kriitikkoa, Maaria Ylikangas ja Vesa Rantama, arvioi livenä kolmen runoilijan itse esittämän runon. Runoilijat olivat Aino-Kaisa Huusko, Jussi Kiova ja Joonas Sojakka. He olivat - kuulemma toisistaan tietämättä - kaikki valinneet dystopiarunon. Aika samanlaisia ajatuksia runot herättivät minussa kuin kriitikoissakin. Pidin eniten Huuskon runosta, mutta siihen vaikutti ehkä hänen taitava esityksensä.

Kirsi Hietanen, Marko Kilpi, Antti Tuomainen

Dekkarien ystävänä menin lopuksi seuraamaan Suomen dekkariseuran järjestämää ohjelmaa. Kirsi Hietanen haastatteli Marko Kilpeä ja Antti Tuomaista (sikäli kuin sai herroilta suunvuoron). Aiheena oli dekkarin arkkitehtuuri, jota Kilpi ja Tuomainen sanoivat rakentavansa eri lähtökohdista. Kilpi aloittaa aiheesta ja teemasta, Tuomainen taas ihmisistä ja heidän pulmistaan. Tuomaisen kirjoja olen muutaman lukenut, Kilpeä en vielä, mutta hänen Undertaker-sarjansa vaikuttaa tutustumisen arvoiselta.

Viimeisenä esiintyjänä oli ihana Ann Cleeves. Hän kertoi, miten Jimmy Perezin ja Vera Stanhopen hahmot ovat syntyneet. Kahdeksas Jimmy Perez -dekkari on jo ilmestynyt Iso-Britanniassa ja se tulee olemaan viimeinen. Vera Stanhopesta Cleeves lupasi kirjoittaa lisää (onneksi!) ja hän aloittaa myös uuden romaanisarjan.