keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Wien: kansalliskirjasto 650 vuotta

Kävin muutaman päivän matkalla Wienissä, joka on musiikkikaupunki, mutta löytyy sieltä jotakin myös kirjojen ystävälle. Itävallan kansalliskirjasto täyttää tänä vuonna 650 vuotta. Nykyinen rakennus on 1700-luvun alkupuolelta. Kirjaston pääsalia (Prunksaal) pääsee katsomaan, ja todella kannattaa mennä. Hyllymetreittäin vanhoja kirjoja upeissa puitteissa! Vitriineissä on merkittävimpiä aarteita, kirjaston historiaa sekä hyvinä että pahoina aikoina (jälkimmäiset natsiaikaan), ja myös tietoja pitkällisestä digitointiprojektista.

Parasta on kuitenkin itse kirjasto, josta näkyy vuosisatojen aikainen kirjojen ja niiden sisältämän tiedon arvostus. Minua ilahduttivat erityisesti koululaisryhmät, jotka olivat tutustumassa kirjastoon opettajiensa johdolla.

Toinen kulttuurikohde, jonka haluan tässä mainita, vaikka se ei liitykään kirjoihin, on Praterin huvipuiston Riesenrad-maailmanpyörä. Se on tärkeässä osassa yhdessä elokuvan Kolmas mies ratkaisukohtauksessa. Pelkään korkeita paikkoja, mutta halusin mennä – ja uskalsin mennä – tähän elokuvahistorialliseen maailmanpyörään. Sieltä on myös loistavat näkymät yli Wienin.
Kirjaston sisäänkäynti







Riesenrad



6 kommenttia:

  1. Wienin Riesenrad mainitaan muistaakseni myös Eva Ibbotsonin nuortenkirjassa Kazanin tähti :) Upeaa että voitit korkeiden paikkojen kammosi! Täytyy myös nostaa hattua kirjastolle, joka on toiminut 650 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt Wienissä aiemminkin. Silloin en uskaltanut mennä Riesenradiin ja se jäi harmittamaan. Nyt rohkaistuin.

      Poista
  2. Onpa komea, historiaa henkivä kirjasto. En ole Wienissä käynyt, mutta voisin kyllä kuvitella käyväni. Risenrad näyttää myös varsin omaperäiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riesenrad on otettu käyttöön jo vuonna 1897. Siksi se on rakenteeltaan erilainen kuin nykyiset maailmanpyörät. Se paloi 2. maailmansodassa, mutta korjattiin entiselleen.

      Poista
  3. Ihana kirjasto! Näyttää niin koristeelliselta ja kauniilta! Olen käynyt Wienissä, mutta kyseinen kirjasto jäi näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastoa mainostetaan tänä vuonna enemmän kuin yleensä, esim. Wienin kaupungin turismisivuilla. Syynä on varmaan tuo tasavuosijuhla.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.