Rikos Venetsiassa ja toinen Edinburghissa

Donna Leon: Kasvot kuvassa

Luin pitkästä aikaa Donna Leonin Guido Brunetti -dekkarin. Aikaisemmin luin niitä usein kunnes alkoi tuntua, että ne toistavat itseään liikaa. Tauon jälkeen Kasvot kuvassa vaikutti taas tuoreelta.

Etelä-Italian Camorra on levittäytymässä pohjoiseen ja valtaamassa jätekuljetusalaa omalla raa’alla tavallaan. Komisario Brunetti joutuu tutkimuksiin mukaan kahta kautta. Ensinnä karabinieerit pyytävät Venetsian poliisilta apua, mikä on harvinaista. Toiseksi – harvinaista sekin – Brunettin appi kreivi Falieri pyytää vävyään selvittämään mahdollisen uuden liikekumppanin taustoja. Kreivin järjestämillä illallisilla Brunetti tutustuu tutkittavan liikemiehen vaimoon Francaan, joka tekee häneen vaikutuksen keskustelemalla Cicerosta ja Ovidiuksesta. Kirjan nimi viittaa Francan kasvoihin.

Venetsialaisuus, tai ehkä italialaisuus tai käsityksemme italialaisuudesta, näkyy keskusteluissa. Brunettin ja karabinieerikapteeni Guarinon kohtaamiset ovat herkullisia. He tulkitsevat toistensa puheita lähtökohtaisesti epäluottamuksella. Se mitä oikeasti tarkoitetaan löytyy sanojen alta. Tuttua apulaispoliisipäällikkö Pattaa Brunetti on oppinut lukemaan. ”Patta jatkoi sanomalla: ”En halunnut kertoa heille mitään ennen kuin olisin selvittänyt asiaa.” Brunettin oli helppo tulkita tuo Patta-puhe italiaksi: se tarkoitti, että Patta halusi siirtää vastuun jollekulle muulle.”

Venetsia itse säihkyy hetkisen valkoisena yöllisen lumisateen jälkeen. Brunettin työmatka muuttuu uudeksi.

”Hän valitsi vesibussin numero 2, koska se olisi nopeampi, ja kun vaporetto liukui pitkin Canal Grandea, hän katseli lumoutuneena yön aikana tapahtunutta muodonmuutosta. Kanavan varren laiturit olivat valkeita, nukkuvia gondoleita peittävät pressut olivat valkeita ja niin olivat myös pienet, edelleen ihmisjalan tallaamattomat kujat, jotka johtivat kanavalta kaupungin sydämiin.”

Jos joku tuntee Venetsia-kaihoa, niin Kasvot kuvassa vahvistaa sitä.

Ian Rankin: Kuurupiilo

Tässä Ian Rankinin John Rebus -dekkarissa Edinburgh ei esiinny kauneimmillaan.

”Viheralueiksi jätetyillä paikoilla kasvoi korkeaa ruohoa ja runsaasti rikkakasveja, ja lasten öljysorapäällysteisistä leikkikentistä oli tullut miinakenttiä, joissa terävät lasinsirpaleet vain odottivat kompastuvan polvea tai hapuilevaa kättä. Rivitaloasuntoja komistivat lähes järjestään umpeen laudoitetut ikkunat, katkenneista ränneistä suihkusi solkenaan sadevettä maahan, vettyneitä etupihoja reunustavat aidat olivat rikki ja portit kateissa.”

Yhdestä rapistuneen alueen asunnosta löytyy murhattu nuori mies. Kuoleman syyksi on yritetty lavastaa heroiinin yliannostus, mutta ruumiinavaus paljastaa totuuden. Rebus paneutuu tutkimuksiin, vaikka hänen pitäisi valmistautua toimimaan keulakuvana uuden pomonsa huumeidenvastaisessa kampanjassa. Kampanjaan saadaan rahoitusta kaupungin johtavilta liikemiehiltä, joiden ympyröihin Rebus joutuu myös tutustumaan.

Kuurupiilossa kohtaavat Edinburghin pimeät loukot ja eliitin huvittelupaikat, jotka eivät olekaan niin kaukana toisistaan kuin voisi luulla.

Olen lukenut muutaman kirjan John Rebus -sarjasta aivan sekalaisessa järjestyksessä. Kuurupiilo on sarjan toinen osa. Vaikka Rebusin yksityiselämää seurataan rikosten ohella, se ei ole niin suuressa osassa, että ”väärä” järjestys haittaisi kirjojen lukemista.

Sekä Donna Leonin että Ian Rankinin dekkarit ovat siitä mukavia, että niissä ei ole liian yksityiskohtaisesti kuvattua väkivaltaa. Molemmissa on myös jonkin verran yhteiskunnallista painotusta. Se on seikka, jota arvostan rikoskirjallisuudessa.

Donna Leon: Kasvot kuvassa

Suomentanut Kristiina Rikman

Otava 2011, 300 s.

Englanninkielinen alkuteos About Face 2009

Ian Rankin: Kuurupiilo

Suomentanut Heikki Salojärvi

Blue Moon 2002, 269 s.

Englanninkielinen alkuteos Hide & Seek 1990

*********** 

Helmet-haaste:

Kasvot kuvassa, kohta 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa.

Kuurupiilo, kohta 30. Kirjassa pelastetaan ihminen.