perjantai 15. joulukuuta 2023

Luis Landero: Una historia ridícula

 

Espanjalaisen Luis Landeron Una historia ridícula (Naurettava tarina; ei suomennettu) tuo mieleen argentiinalaisen Ernesto Sábaton eksistentiaalisen merkkiteoksen Tunneli. Molemmissa minäkertoja rakastuu intohimoisesti naiseen, josta tulee hänelle päähänpinttymä. Erona on kirjan nimessä mainittu naurettavuus, joka nousee huippuunsa yllättävässä ja traagisessa lopussa. Se oli aivan erilainen kuin kirjan vihjeiden ja Tunnelin luomien odotusten johdattelemana kuvittelin.

Kertoja Marcial on entinen teurastaja ja nykyinen päällikkö lihatuotteita valmistavassa yrityksessä. Itse hän ajattelee olevansa filosofi. Hänen filosofiansa mukaan viha ja rakkaus ovat samanlaisia, ja viha on niistä voimakkaampi. Marcial halveksii koko ihmiskuntaa ja inhoaa muita ihmisiä, joita hän pitää pinnallisina näyttelijöinä. Toisaalta hän tuntee alemmuutta ja pelkää, ettei osaa käyttäytyä olosuhteiden vaatimusten mukaisesti. Hän nauttii riidoissa olemisesta. On hänellä pari ystävääkin, mutta heidät hän menettää, kun järjetön rakkaus sotkee hänen elämänsä.

Marcialin ihailema kirjailija on Kafka, jonka traagiseen elämänkäsitykseen hän samastuu. Sitä hän ei ymmärrä, miksi Muodonmuutoksissa kaikki ovat kauhuissaan, kun Gregor Samsa muuttuu hyönteiseksi. Itse hän hyväksyy salaisen hyönteisenä olemisensa ylpeänä ja iloisena.

Kun Marcial pääsee naurettavan tarinansa loppuun, hän selittää, että nykyisin elämä on merkityksetöntä ja oikukasta. Enää ei ole kertomuksia suurista sankareista, korkeista tavoitteista ja ihmeteoista. Menneestä loistosta on jäljellä vain jäänteitä.

Tässä kirjassa on omaperäinen ote aiheeseen, joka on loppujen lopuksi aika tavanomainen. Marcial on erikoinen hahmo, jota seuraa välillä ihmetellen, välillä myötähäpeää tuntien, mutta joskus myös ymmärtäen.


Luis Landero: Una historia ridícula
Tusquets 2022, 283 s.

2 kommenttia:

  1. Palautui hyvin mieleen tuo Ernesto Sabaton Tunneli. Vangitseva tunnelma siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa ei mainita Tunnelia, mutta se tuli väistämättä mieleen heti alusta lähtien.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.