V. S. Naipaul: Elämän kuva

Intialainen Willie etsii identiteettiään. Hän on tehnyt sitä lapsesta asti. Hänen isänsä on bramiini ja äiti on dalit (eli kastiton, josta suomennoksessa käytetään oudosti sanaa kehittymätön; en tiedä, mikä olisi korrekti nimitys). Vanhempien liitto on yhteisöä järkyttävä, ajankohtanaan lähes mahdoton.

Willie haluaa pois Intiasta ja onnistuu siinä. Hän saa stipendin Englantiin lontoolaiseen opettajia kouluttavaan collegeen. Valmistuttuaan ja mentyään naimisiin hän muuttaa portugalilaisen vaimonsa sukutilalle Itä-Afrikkaan. Kirjan päättyessä nelikymppinen Willie on Saksassa sisarensa luona, eikä tiedä vieläkään, kuka on ja mitä haluaa elämältään.

Willien lapsuuden kuvauksessa parasta ovat hänen lähetyskoulussa sadun muotoon kirjoittamansa aineet. Niissä Willie kertoo oman näkemyksensä vanhempien suhteesta ja sen seurauksista lapsille. Hän jättää aineet tarkoituksella isänsä nähtäviksi.

Lontoo-osio on salakavalan ironinen siinä vaiheessa, kun Willie on jollakin tavoin sopeutunut ja liikkuu toimittaja- ja kustannuspiireissä. Hän julkaisee novellikokoelman, joka jää vähälle huomiolle. Englantiin muuttaessaan hän oli kokenut tietysti kulttuurishokin.

”Willie tunsi uivansa tietämättömyydessä ja eläneensä koko elämänsä vailla käsitystä ajasta. Hän muisti äitinsä sedän joskus sanoneen, että Intian kehittymättömät olivat eläneet niin pitkään syrjittyinä yhteiskunnan ulkopuolella, etteivät he tienneet mitään maastaan, eivät muista uskonnoista, eivät edes kastillisten ihmisten uskonnosta, vaikka elivät näiden orjuudessa.”

Willien syntyperä vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu muihin ihmisiin ja uusiin kokemuksiin. Afrikassa hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on, ja hän asuu siellä vuosikausia. Silti hän kokee elävänsä vaimonsa elämää.

Elämän kuva on hieman epätasainen, mutta paikoin terävä kuvaus ulkopuolisuudesta ja itsensä etsimisestä.

V. S. Naipaul: Elämän kuva
Suomentanut Juhani Lindholm
Otava 2001, 266 s.
Englanninkielinen alkuteos Half a Life 2001