Jens
Liljestrandin romaani Vaikka kaikki päättyisi on ilmastonmuutoskirja.
Sitä ei ole sijoitettu tulevaisuuteen, vaan nyt ja tähän. Ruotsin keskiosissa
Taalainmaalla ja siitä pohjoiseen leviävät hallitsemattomat metsäpalot. Alussa
epätoivoinen isä yrittää pelastaa perheensä tulipalon keskeltä. Alku onkin
kirjan vahvin ja mukaansatempaavin osa. Aloitin lukemisen juuri kun uutisissa
puhuttiin Kreikan tulipaloista ja Turkissa mitatusta lämpöennätyksestä 50,5
astetta. Vaikka kaikki päättyisi tuntui hyvin mahdolliselta.
”Mutta helle merkitsee
kuolemaa, minä ajattelin istuessani mönkijällä ja katsellessani lieskojen
tanssia puiden latvusten yllä. Se merkitsee kitumista, kuihtumista,
kutistumista, kärventymistä ja muuttumista tuhkaksi.”
Kirjassa
on neljä kertojaa, joiden osuudet ovat peräkkäin. Alun perheenisä Didrik on
tunnettu ilmastolobbari
ja julkkis, aikanaan aktivisti, joka yritti elää
ekologisesti kestävästi, mutta jonka henkilökohtainen elämä on lipsunut eri
suuntaan. Didrik on hullaantunut nuoreen Melissaan, jonka vuoksi aikoo jättää
perheensä. Melissa on seuraava kertoja. Hän on influensseri, joka aloitti
uransa ihastelemalla kirsikkapuita, jotka kukkivat Tukholmassa tammikuussa.
Melissa on lähes parodinen hahmo itsekeskeisyydessään. Hänen tunnuslauseensa
ilmastokriisin keskellä on #valitseilo. Kolmannen kertojan yhteys muihin on
heikompi. Parikymppisen Andrén isä on kansainvälisesti tunnettu entinen
tennistähti, jonka kattohuoneistossa Tukholman keskustassa Melissa asuu
tilapäisesti. Andrén kautta kurkistetaan ökyrikkaiden luksuselämään ja
toisaalta nuorten ilmastoaktivistien toimiin tulipalojen aikaan.
Kertojat
nuorenevat kirjan loppua kohti. Viimeisenä on äänessä Didrikin
neljätoistavuotias tytär Vilja. Hän on loppujen lopuksi se, joka katastrofin keskellä käyttäytyy järkevästi ja saattaa sekasorron keskellä
toisensa kadottaneet perheenjäsenet yhteen.
Tulipalot aiheuttavat kaaoksen. Ruotsin yhteiskunta ei ole valmistautunut
paniikkiin, ryöstelyyn ja hätään. Tiet tukkeutuvat, junat eivät liiku. Sähköt katkeavat. Ihmisiä
kerätään leireille, joita ei saa kutsua pakolaisleireiksi. Eihän Ruotsissa voi
olla ilmastopakolaisia, eihän nyt toki.
Ihmiset, joita tulipalot eivät
suoraan kosketa, jatkavat elämäänsä mahdollisimman entisenlaisena. Omia
valintoja pidetään oikeutettuina. Andrén isän tuttavat ovat äskettäin ostaneet
moottoriveneen, hienon daycruiserin, jolla ajaa litralla bensaa sataviisikymmentä
metriä. Kun André hiukan kyseenalaistaa hankintaa, hänelle vastataan, että se
ei kuulu muille. ”Tämä on meidän elämäämme.” No, bensa alkaa kyllä
loppua kaikilta kriisin ollessa päällä. Median painotus ei sekään muutu.
Ihmisiä kuolee sadoittain, mutta klikkiotsikoita hakevat toimittajat nostavat alkuun uutiskärkeen
Didrikin, joka murtautui tulipalon keskellä taloon ja varasti sieltä mönkijän.
Kirjoista tulee usein sanotuksi,
että ne ovat ajatuksia herättäviä. Tähän kirjaan ilmaisu sopii tavallista
paremmin.
”Lapsena kuvittelin, että
helvetti on paikka, missä syylliset saavat rangaistuksensa ja velat on viimein
maksettava, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän, että helvetti
on vain lohduttava myytti oikeudenmukaisuudesta, koska mitään rangaistusta ei
tule eikä sovitusta ole, tuomiopäivä on ihmiskunnan yhteinen elämänvalhe, sillä
aika kulkee kulkuaan vaikka kaikki päättyy.”
Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi
Suomentanut Jaana Nikula
WSOY 2022, 505 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Även om allt tar slut 2021
***********
Helmet-haaste: kohta 1. Kirjan nimessä on alistuskonjunktio.