Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi

 

Jens Liljestrandin romaani Vaikka kaikki päättyisi on ilmastonmuutoskirja. Sitä ei ole sijoitettu tulevaisuuteen, vaan nyt ja tähän. Ruotsin keskiosissa Taalainmaalla ja siitä pohjoiseen leviävät hallitsemattomat metsäpalot. Alussa epätoivoinen isä yrittää pelastaa perheensä tulipalon keskeltä. Alku onkin kirjan vahvin ja mukaansatempaavin osa. Aloitin lukemisen juuri kun uutisissa puhuttiin Kreikan tulipaloista ja Turkissa mitatusta lämpöennätyksestä 50,5 astetta. Vaikka kaikki päättyisi tuntui hyvin mahdolliselta.

”Mutta helle merkitsee kuolemaa, minä ajattelin istuessani mönkijällä ja katsellessani lieskojen tanssia puiden latvusten yllä. Se merkitsee kitumista, kuihtumista, kutistumista, kärventymistä ja muuttumista tuhkaksi.”

Kirjassa on neljä kertojaa, joiden osuudet ovat peräkkäin. Alun perheenisä Didrik on tunnettu ilmastolobbari ja julkkis, aikanaan aktivisti, joka yritti elää ekologisesti kestävästi, mutta jonka henkilökohtainen elämä on lipsunut eri suuntaan. Didrik on hullaantunut nuoreen Melissaan, jonka vuoksi aikoo jättää perheensä. Melissa on seuraava kertoja. Hän on influensseri, joka aloitti uransa ihastelemalla kirsikkapuita, jotka kukkivat Tukholmassa tammikuussa. Melissa on lähes parodinen hahmo itsekeskeisyydessään. Hänen tunnuslauseensa ilmastokriisin keskellä on #valitseilo. Kolmannen kertojan yhteys muihin on heikompi. Parikymppisen Andrén isä on kansainvälisesti tunnettu entinen tennistähti, jonka kattohuoneistossa Tukholman keskustassa Melissa asuu tilapäisesti. Andrén kautta kurkistetaan ökyrikkaiden luksuselämään ja toisaalta nuorten ilmastoaktivistien toimiin tulipalojen aikaan.

Kertojat nuorenevat kirjan loppua kohti. Viimeisenä on äänessä Didrikin neljätoistavuotias tytär Vilja. Hän on loppujen lopuksi se, joka katastrofin keskellä käyttäytyy järkevästi ja saattaa sekasorron keskellä toisensa kadottaneet perheenjäsenet yhteen. Tulipalot aiheuttavat kaaoksen. Ruotsin yhteiskunta ei ole valmistautunut paniikkiin, ryöstelyyn ja hätään. Tiet tukkeutuvat, junat eivät liiku. Sähköt katkeavat. Ihmisiä kerätään leireille, joita ei saa kutsua pakolaisleireiksi. Eihän Ruotsissa voi olla ilmastopakolaisia, eihän nyt toki.

Ihmiset, joita tulipalot eivät suoraan kosketa, jatkavat elämäänsä mahdollisimman entisenlaisena. Omia valintoja pidetään oikeutettuina. Andrén isän tuttavat ovat äskettäin ostaneet moottoriveneen, hienon daycruiserin, jolla ajaa litralla bensaa sataviisikymmentä metriä. Kun André hiukan kyseenalaistaa hankintaa, hänelle vastataan, että se ei kuulu muille. ”Tämä on meidän elämäämme.” No, bensa alkaa kyllä loppua kaikilta kriisin ollessa päällä. Median painotus ei sekään muutu. Ihmisiä kuolee sadoittain, mutta klikkiotsikoita hakevat toimittajat nostavat alkuun uutiskärkeen Didrikin, joka murtautui tulipalon keskellä taloon ja varasti sieltä mönkijän.

Kirjoista tulee usein sanotuksi, että ne ovat ajatuksia herättäviä. Tähän kirjaan ilmaisu sopii tavallista paremmin.

”Lapsena kuvittelin, että helvetti on paikka, missä syylliset saavat rangaistuksensa ja velat on viimein maksettava, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän, että helvetti on vain lohduttava myytti oikeudenmukaisuudesta, koska mitään rangaistusta ei tule eikä sovitusta ole, tuomiopäivä on ihmiskunnan yhteinen elämänvalhe, sillä aika kulkee kulkuaan vaikka kaikki päättyy.”

Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi
Suomentanut Jaana Nikula
WSOY 2022, 505 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Även om allt tar slut 2021

***********

Helmet-haaste: kohta 1. Kirjan nimessä on alistuskonjunktio.