Kuukauden nobelisti László Krasznahorkai: Vastarinnan melankolia

 

Kuukauden nobelisti -sarjaani tulee nykyisin enää yksi uusi kirjailija vuosittain. Olin lukenut Krasznahorkain romaanin Saatanatango ennen kuin hän sai Nobelin. Vastarinnan melankolia on toinen häneltä tähän mennessä suomennettu kirja. Kolmas suomennos Seiobo tuolla alhaalla ilmestyy tänä vuonna.

Hyvin harvoin käy niin, että olen helpottunut luettuani kirjan. Ja helpottunut siksi, että kirja loppui. Vastarinnan melankolian kanssa kävi niin. Kirja on synkkä, ja sen maailmankuva on lohduttoman pessimistinen. Lukemista hankaloittavat pitkät ja poimuilevat virkkeet, joista taitava suomentaja on kyllä saanut tehdyksi ymmärrettäviä. Sekään ei helpota, että lukuja on vain kolme ja niiden sisällä teksti jatkuu yhtenä pötkönä ilman kappalejakoa lukuun ottamatta muutamaa näkökulmahenkilön vaihdosta. Varoituksena sanon, että jatkossa paljastan tapojeni vastaisesti aika paljon kirjan lopusta.

Vastarinnan melankolia keskittyy kahteen päivään ja niiden väliseen yöhön rappiolla olevassa pikkukaupungissa. Huonojen enteiden vuoksi siellä eletään pelokkaina ja epätietoisina tulevaisuudesta. Romahduksen tuo mukanaan sirkus, joka ei ole tavanomaisesti tuohon sanaan liitettävän kaltainen. Sirkuksella on näytettävänään vain täytetty valas ja Prinssiksi kutsuttu ”kummajainen”, joka saarnaa omituista tuhoamisen profetiaa. Hänen tulkkinsa sanoin:

”Seurajat tekevät kyllä raunioita, koska he ymmärtävät, mitä hän näke. Seurajat ymmärtävät: kaikki asiat pitävät sisällän harhan, mutta he eivät tiedä miksi. Prinssi tietä: koska kokonaisuutta... ei ole.”

Sirkuksen perässä saapuneet Prinssin seuraajat alkavat hävittää kaupunkia, mutta pian paikalle saapuvat sotilaat ”vapauttavat” kaupungin ja pidättävät joukoittain ihmisiä.

Yksi henkilöitä, jonka ajatuksia kirjassa seurataan, on naislautakunnan puheenjohtaja rouva Eszter, joka on toivonut kaupungin kaaosta. Juuri hän kutsuu armeijan paikalle, ja sen jälkeen kaappaa vallan itselleen. Kaupunkineuvoston puheenjohtaja syrjäytetään ja poliisikapteeni toimitetaan alkoholivieroitukseen. Tapahtumiin liikaa sekaantunut kylähulluna pidetty Valuska suljetaan loppuiäkseen hoitolaitokseen. Valuska on kirjan ainoa sympaattinen henkilö. Hän ei ole hullu, vaan juopottelemaan taipuvainen ystävällinen ja avulias henkilö, joka on kiinnostunut kosmoksen arvoituksista. Hänkin myöntää lopulta, että maailmassa pätee vahvemman laki

”joka ei ole verrattavissa mihinkään, silloin kun on itse se vahvempi”.

Vastarinnan melankoliassa toteutuva juonittelun, voiman ja väkivallan voitto näkyy maailmassa tälläkin hetkellä. Sanoman osuvuudesta ja välillä pilkahtavasta beckettmäisestä absurdismista huolimatta koin kirjan kovin raskaaksi.

Kuukauden nobelisti László Krasznahorkai: Vastarinnan melankolia
Suomentanut Minnamari Pitkänen
Teos 2025, 2. painos, 367 s., 1. painos 2022
Unkarinkielinen alkuteos Az ellenállás melankóliája 1989

***********

Vaikka Vastarinnan melankolian sirkus on kaikkea muuta kuin tavallinen sirkus, sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto.